NHL:n varaustilaisuus 2016

Saa nähä mitä se Keklu tekee… kävi tuossa yöl mielessä voiko olla nii kilari että kun aina siltä kysytää sitä suomalaisen varausta että menettää pasmat nii valkkaa iha piruuttaa jonku Duboisin tai Tkachukin… Tuskinpa.

Laine ja Puljujärvi ovat molemmat aivan huipputason lupauksia, mutta tällä hetkellä Laine on hieman edellä sekä laukauksen että kokonaisvaltaisen pelaamisen osalta. Tämän tuo esiin myös se, ettei Pulju tahtonut mahtua pleijareissa aina Kärppien kokoonpanoon. Toisaalta Laineella on myös sellainen absoluuttinen huippuominaisuus (laukaus), jota Puljujärvellä ei ole ja tämä on yksi tärkeä tekijä, miksi ensin mainittu pelaa MM-kisoissa ja jälkimmäinen ei. Toisin sanoen Pulju ei toisaalta vielä ole riittävän kokonaisvaltainen alaketjuihin, mutta toisaalta hänellä ei myöskään ole tuoda yläketjuihin sellaista selkeää vahvuutta, joka johtaisi hänen valintaansa ennen nyt joukkueessa olevia pelaajia.

Tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti ja molemmilla pelaajilla on mahdollisuus pelata NHL:n absoluuttisella huipulla. Lisäksi on huomattava, että pelaajatyypit tosiaan ovat hieman erilaiset. Lainetta on helppo verrata Alex Ovechkiniin, Pulju puolestaan on hieman peliätekevämpi - en keksi nyt muuta vertauskuvaa kuin T.J. Oshie.

‘‘MacInnis paljastaa, että ISS:n toimistolla uskotaan, että Puljujärvi voi pelata tulevaisuudessa sentterinä.’’ ISS perustaa arvionsa osittain toivekuvaan. Ei minusta ole mikään mahdottomuus, että Puljujärvi pelaisi sentterinä, mutta tuntuu aika kaukaa haetulta. Joku enemmän Kärppien pelejä seurannut voi sanoa, olisiko Puljujärvestä sentteriksi.

Jos haluat paskemman aloittajan, paremmalla maalinteko pontetiaalilla, mutta huonommalla työskentelyllä kentän molemmissa päädyissä, niin kannattaa varmaan varata pikaisesti Puljujärvi.

Ja kyllä, onhan Puljujärvikin kova talentti, mutta jos joku menee valitsemaan hänet ennen Lainetta, niin… :clap:

Sentteriksi ehkä muita kavereita kuitenkin.

En ymmärrä miksi pitäisi ns “naturalwinger” koittaa käännyttää sentteriksi?! Ei senat tässä lajissa kesken lopu.

Joo kyllä jos iss väittää että Pljujärvi voi pelata sentterinä niin ei voi kun nauraa ja todeta että aika pihalla ovat.

Kävin vähän vaklaamassa rapakon takana lehtikirjoituksia ja tämä oli ihan mielenkiintoinen artikkeli.

1 tykkäys

Vähän häiritsee miten NHL-tahot puhuvat vapaista pojista kuin materiaalisesta omaisuudestaan, ennen kuin varausta tai sopimusta on edes tehty. “We are going to take…” jne. Juu, varaatte kyllä ja sitten sopimusta tarjoatte, mutta vapaassa maailmassa se on kuitenkin yksilön valinta mitä tekee. Joku voisi vaihteeksi vähän näpäyttää seurapomoja ja tehdä ns. Lindrosit.

9 tykkäystä

Patrikilla loma jää lyhyeksi… MM-kisojen jälkeen saa matkustaa touko-kesäkuun vaihteessa Buffaloon NHL:n Combine -tilaisuuteen:

Vähän yllättävää, ettei Aapeli Räsänen ole noiden 114 pelaajan joukossa.

https://twitter.com/Michael_Traikos/status/733309454561759232

Menee aika koomiseksi nämä toimittajien heitot.

Traikos itsekkin Twitterissä kertoo vitsiksi

1 tykkäys

Mutta Matthews teki kaksi tänään, joten taisi mennä taas Torontolla uusiksi :sweat_smile:

Ihan hyvän pelin on vissiin Auston Matthews painanut puolivälierässä, itse kerkesin vain ottelun loppua Suomen pelin loputtua katselemaan, sekä maalikoosteen näin. Taitaa olla sekin poika pelimies - kelpuuttaisin ensi kauden Tapparaan kolmosentteriksi, tai mitä näitä paikkoja nyt on.

2 tykkäystä

NHL Combinessa kovimpia tuloksia vetävistä pelaajista ei välttämättä tule NHL:ssä ikäluokkansa parasta pelaajaa…

Tässä esimerkki Erik Karlssonin tuloksista ja kuinka Zach Bogosian valittiin Draftissa aikaisemmin hyvien Combine tulosten perusteella:

[Bogosian vs. Karlsson: Why you shouldn’t overvalue the NHL combine (Sportsnet.ca)]
(http://www.sportsnet.ca/hockey/nhl/bogosian-vs-karlsson-cant-overvalue-nhl-combine/)

Looking back on 2008’s amazingly deep class of defencemen might provide the best evidence of reading too much into the data that comes out of the NHL combine.

The class featured future all-stars in Drew Doughty and Erik Karlsson and a Calder winner in Tyler Myers. It also featured a bunch of very reliable pros, including Travis Hamonic, Roman Josi, Jake Gardiner and Alex Pietrangelo (who did not participate in several of the tests because of a bout with mono).

Tämä sopinee tänne.

Mites muuten tuo Draftin top5?
Oli kutsuttu katsomaan NHLn neljättä finaalia, ja porukassa oli mukana
Laine, Matthews, Tkachuk, Nylander & Dubois.

Onko Pulju ulkona top5?

Tai sitten topista otettiin ne, jotka pystyväty antamaan pienen haastattelun englannin kielellä. :wink:

1 tykkäys