Pakko myöntää, että Lindholmin kuolema oli tällaiselle vannoutuneelle metallimiehellekin pieni shokki.
Yön musiikki on vähän niin kuin aurajuusto tai korianteri. Joko sitä rakastaa tai sitä vihaa, mutta harvalle se on täysin yhdentekevä. Ja sekin on mielestäni omanlaisensa saavutus. Arvelen lisäksi, että moni joka esittää vihaavansa Yötä, kuuntelee kuitenkin bändin musiikkia sentimentaalisuuspuuskassa salaa tai vähintään Lindholmin sanat hieman riipivät sisintä.
Yö on kiistatta yksi Suomi-rockin suurista ja Lindholm oli sen keulahahmo. Lindholmin äänestä ei voi erehtyä vähän niin kuin ei voi Gösta Sundqvististakaan. Kumpikin oli monelle suomalaiselle rakas tunteiden tulkitsija ja jollain tapaa ehkä rehdin tavallisen suomalaisen miehen perikuva. Lindholmkaan ei välttämättä ollut teknisesti se kaikkein paras laulaja, mutta aitous ja tunne välittyi hänen musiikistaan.
Itsekin kyllä olen irvaillut moneen kertaan vuosien varrella, että Yön musiikin kuunteleminen on varmin tapa hankkia masennus ja että pahin rangaistus olisi joutua autiolle saarelle mukanaan ainoastaan Yön koko musiikkituotanto Tietty totuuden siemen vitseissä oli, sillä bändin balladeja kuuntelemalla ei oikein voi olla ajautumatta syviin vesiin. No, hyvällä tavalla syviin myös. Salaa kuitenkin pidin monista Yön kappaleista.
Erityisen paljon muistoja minulla liittyy Rakkaus on lumivalkoinen -kappaleeseen. Pidin kappaleesta (salaa) heti, kun sen ensi kertaa radiosta kuulin, ja yläasteen liikunnanopettaja laittoi kyseisen kappaleen lähes aina soimaan, kun liikuntatunneilla oli tanssia. Tanssinkin monet tanssit tyttöjen kanssa kyseisen kappaleen tahtiin ja kappale tuo minulle paljon muistoja mieleen siltä ajalta. Joutsenlaulu on toinen, johon liittyy muistoja jo lapsuudesta saakka.
Olen kertaalleen nähnyt Yön livenä ja itse asiassa jopa söin Olli Lindholmin kanssa samassa pöydässä hernekeittoa. Muita pöydässä istujia olivat mm. Paula Koivuniemi ja Hanna Pakarinen. Kyseessä oli eräs musiikkitapahtuma, jonka järjestämisessä olin monena kesänä apumiehenä mukana ja saimme tietysti katsella myös bändien esitykset. Traditioon kyseisellä festarilla kuuluu, että torstaina syödään päivällä hernekeittoa, kun artistit saapuvat tapahtumapaikalle. Lindholmista minulle jäi sellainen kuva, että ei kyllä yhtään ollut ylimielinen tai muuta, vaan piti meitä järkkäreitä tasavertaisina, vaikka Yön suosio oli silloin huipulla.
Nuorena lähti Lindholm kyllä, eikä syynä ollut edes muusikoiden kansantauti eli alkoholi, sillä Lindholm oli absolutisti.