Matkailu ja matkustaminen

Pieni kenttä, jos ei kone ole myöhässä niin ei pienintäkään ongelmaa, aika usein nimenomaan Air Balticilla siellä vaihtanut ja ei ikinä mitään ongelmia. Muistaakseni 40 minuuttia pienin vaihtoväli.

4 tykkäystä

Joo, pieni kenttähän tuo Riika on. Ja ainakin vuosikymmen sitten kun siellä tuli usein oltua, palvelu oli tosi hyvää. Useimmiten olin menossa Kiovaan ja jos odotusaikaa oli, veivät hövelisti ihan mukavaan loungeen. Ja hakivat sieltä myös pois kun tuli aika jatkaa matkaa. Saattoi olla business-luokalla jotain vaikutusta.

Ohimennen sekin, että Kiovan kenttä oli myös ainakin aiemmin varsin pieni. Ei ollut monia lähtöportteja ja niistä kertovia näyttötauluja. Suurinpiirtein tuli kuulutus, että nyt kone sinne jonnekin ja gate A, B tai C. En tiedä miten on nyt. Pitäis päästä pitkästä aikaa sinne käymään. Tai sitten vaikka sinne Riikaan. Hiukan myöhemmin oli matkat hyvin usein Vilnaan ja helppo kenttä sekin oli. En tosiaan suuremmin kaipaa Heathrowta… :wink:

1 tykkäys

Joo ja eiköhän Air Balticin jatkolennot tarvittaessa hieman odota, jos jostain syystä Tampereen lento olisi myöhässä. Eipä taida siitä suurta pelkoa olla.

Nykyään taas palvelu ihan päinvastaista :D. Tosi tökeröä ja huonoa. Osaa edes päivää ja kiitosta sanoa, rahat heitellään nenään eteen asenteella “mene jo pois siitä”. Oikein pistänyt merkille.

Kyllähän lehtikultaa käytetään Suomessakin. Itsekin olen joskus käyttänyt koristeena. Kultaa on käytetty lainakin reuman hoidossa lääkkeenä, että ei sen syömisen vaarallista pitäisi olla. Kultaa olen syönyt ensimmäisen kerran Intiassa häissä. Oikein ökyhäissä Intiassa vieraille saatetaan syöttää timanttejakin paanissa (Betel lehteen käärittyä betel pähkinää ja mausteita).

Onkohan tämä sitten seuraaviin kultajuhliin? Tämmöinen on kaapissa ollut 10v korkkaamattomana. Onko mitenkään tuttu tuote??

2 tykkäystä

Kohta on itsellä aika matkata Bulgarian Varnaan kannustamaan Suomen lentopallomaajoukkuetta MM-kisoissa.

Onko palstalaisilla vinkkejä Varnaan, siihen lähistön Kultarannikkoon, tai ylipäätän Bulgariaan liittyen? Itsellä ensimmäinen kerta siinä osassa maailmaa, joten kaikenlaisia vinkkejä otetaan mieluusti vastaan. Varsinkin hyvät ravintolat, tai muut vapaan ajan viettoon liittyvät tipsit ovat kiinnostavia.
Alueen museot ja arkeologiset kaivaukset on netistä pengottu, mutta kokemukset niistä ovat tervetulleita myös.

Itse reissu on urheilun seuraamiseen painottuva, mutta onhan siinä muutama välipäiväkin, jolloin olisi aikaa tehdä jotain muutakin.

1 tykkäys

Ei ole yhtään tuttu tuote, mutta varmasti mitä mainioin mestaruuden juhlistus juoma.

On vuosia viime käynnistä, mutta jotain ravintoloita vois vielä löytyä. Varnassa meren rannalla ainakin Bulgarissa istuttiin usein. Taisi olla enemmän tanssi ja juomapaikka. Aika iso.

Mutta sen voin sanoa heti, että pidä lompakostasi ja arvoesineistäsi huoli. Ruuhkabussit jne. todella vaarallisia. Meiltä ei vaimon kanssa ole ikinä niin yritetty kamoja viedä. Siis taskuvarkaita on. Kultahietikon turistialueella sai olla rauhassa, mutta Varnan kaupungissa tarkkana!

1 tykkäys

Todellakin pidä tavaroistasi huolta. Burgasissa sai ainakin varoa myös kengänkiillottajia. Yrittävät ruikkia kiilloketta sandaaleihinkin ja sitten ovat rahaa vaatimassa. Täytyy sanoa, että en enää Bulgarian maalle astu.
Pään nyökytykset menee muuten sitten päinvastoin kuin muualla.

1 tykkäys

Muistaakseni ottomaanien perua nuo nurinkuriset päänpudistelut. Siis nyökkäys “ei”, päänpyöritys “kyllä”. Turkkilaisilla siis perinteisesti ollut tuo tapa. Ja Balkanhan oli heidän vallassaan aiemmin.

Varnassa on muistaakseni merimuseo, joka on ihan ok käyntikohde. Jokunen Turkin sodassa mukana ollut purkki eli paatti jne. Balkanin alueen merihistoriaa. Sotaisaa touhua.

Noista taskuvarkaista vielä sen verran, että esim. paikallisten ruuhkabussien sijaan ainakin itse käyttäisin takseja. Joissa kyllä saa myös olla pikkuisen tarkkana, mutta ainakin meillä meni hyvin.

Sensijaan kun jonotimme sisälle bussiin Varnan katedraalin lähellä, tunsin jonkun tuuppivan itseäni takaapäin. Joku siellä yritti bussiin noustessa nykiä lompakkoa sivutaskustani. Vaimo oli taempana ja näki kaiken. Kun päästiin sisälle bussiin, sama nuorehko nainen änkesi aivan kiinni vaimooni, sillit suolassa taktiikalla. Mutta samalla hän kokoajan räpläsi vaimoni käsilaukkua auki ja koetti tutkia sen sisältöä. Onneksi vaimoni huomasi tuon ja löi laukun kiinni ja parempaan talteen. Mutta toi varas hävisi vaan bussista heti seuraavalla pysäkillä. Ei häntä siinä ryysiksessä kiinni saanut. Osasi toimia tungoksessa, mutta varkausyritykset olivat kyllä aika törkeitä ja epätoivoisia. No, meiltä ei saanut mitään. Hyvä herätys kyllä tuo bussikyyti oli.

Halpaa Varnassa, siis kaupungilla, on kyllä verrattuna esim. Kultahietikon turistialueeseen. Ruuasta en muuten mitään ihmeellisiä kiksejä saanut. Annokset isoja, lihaa paljon. Mutta ei laadullisesti erityisen maittavaa. Makuasia tietysti. Lihansyöjien maaksi aloin kyllä tuota seutua kutsumaan. :wink: Keitot ja valkosipulileivät maistui paremmin, samoin se sikäläinen Shopska-salaatti Sirene-juuston kera. Muistuttaa jonkunverran kreikkalaista salaattia. Ihan hyviä viinejä löytyy ja kohtuuhintaan. Turistialueellakin suomalaisittain aika edullista, mutta kaupungilla hinnat vielä hyvinkin puolittuu.

Mutta itsestään kannattaa pitää huolta. Olen kuullut muutamiakin juttuja siitä mitä tuiskeessa olleille turisteille on tapahtunut Varnan pimeässä yössä. Siellä jos missä taskut kääntyy ja voi tulla vähän kuhmujakin. Enemmän tai vähemmän pätee kyllä muuallakin.

2 tykkäystä

Olen käynyt Bulgariassa kymmenkunta kertaa ja asunutkin siellä. Yhteensä noin vuoden verran tullut vietettyä siellä aikaa ja kaikki suuret kaupungit olen myös käynyt Rusea lukuun ottamatta.

Edellä oli jo muutamia hyviä pointteja. Minut on ryöstetty kerran jossa yhteydessä minua myös lyötiin, olen joutunut tahtomattani osaksi katutappelua kerran ja minua on huijattu lukuisia kertoja. Kaverini myös otti yökerhon portsareilta pahasti köniin. Kaikki nämä on kuitenkin ollut oikeastaan enemmän tai vähemmän omaa/kaverien typeryyttä.

Yleisimmät huijaukset:

  • Varkaat bussissa. Saattavat napata ulosmennessään laukun tms mukaansa. Ruuhkabusseissa puikkelehtii lapsia, joiden suhteen on syytä olla myös hereillä. Myös ruuhkissa kaduilla kannattaa pitää kädet taskuissa
  • Yöllä ei kannata pyöriä yksin syrjäkujilla ja sitä rataa. Se on oikeasti vaarallista.
  • Hinta ei ole näkyvillä toreilla, kojuissa jne. Turisteille kerrottava hinta voi olla moninkertainen muihin verrattuna. Esimerkiksi Alina Tomnikovia mielestäni huijattiin torilla selvällä ylihinnalla hänen kuvatessaan TV -sarjaansa eikä hän edes tajunnut sitä.
  • Hinta on näkyvillä, mutta sen väitetään olevan euroissa paikallisvaluutta levan sijaan. Euron arvo on noin x2.
  • Jäätelökojulla erehdyin tilaamaan grammojen sijaan kaksi palloa, jolloin myyjä teki elämänsä suurimmat jäätelöpallot.
  • Taksihuijaus. Taksit ovat ajeluttaneet minua pitkin poikin pimeillä kujilla (mikä on joskus ollut aika pelottavaa) ja ottavat kiertoreittejä silloinkin, vaikka olisi bulgarialaisia mukana
  • Kerjäläiset ym jotka pyytävät rahaa.

Hyvää:

  • EU:n halvimmat hinnat. Hintataso on noin 50-70% Suomea edullisempi ja selvästi halvempi kuin esim täällä Kroatiassa
  • Ystävälliset ihmiset. Eräätkin metallifanit halusivat tarjota minulle koko illan, kun menin heidän pöytäänsä juttelemaan
  • Paikallisista ruoista shopska salata on tosiaan hyvää samoin kuin monet grillatut lihat. Sisäfileetä on kuitenkaan turha odottaa, jos tilaa esim pippuripihvin
  • Takseja on aina saatavilla ja hinnat todella halpoja

Yleisellä tasolla

  • Bulgaria on korruption kärkimaita Euroopassa ja korruptio ulottuu yhteiskunnan kaikille tasoille
  • Varna on keskimääräistä siistimpi kaupunki, mutta siisteys noin ylipäätään on kaukana Suomen tasosta. Kaduilla on syytä katsoa mihin astuu ja moni rakennus kaupungeissakin on remontoimaton sen jälkeen kun se on rakennettu
  • Kultahietikko on jättimäinen bilepaikka, ei oikein muuta
  • Bulgariassa varsinkin turistipaikoissa on paska palvelu, koska työntekijät painavat jopa 10-14h työpäiviä surkealla palkalla
5 tykkäystä

Viime kesänä olin viikon vaimon ja lasten kanssa Varnan Kultahietikolla. Yhtenä päivänä käytiin kultahietikon ulkopuolella, Varnan kaupungissa.

Kultahietikko oli klassinen turistirysä. Varnan kaupunki oli kuin eri maailmasta, köyhää ja likaista. Hinnat todella edulliset kautta linjan. Otettiin taksi koko päiväksi ja maksettiin muistaakseni 50-60€. Kävi toki välissä ajamassa muutakin keikkaa, mutta oli aina sovitussa ajassa paikalla kun tarvittiin.

2 tykkäystä

Terveiset Pietarista. Täällä on kyllä omat vaikeutensa, mutta eiköhän tästä selvitä. Helposti tänne ainakin pääsee junalla, mutta kannattaa varautua erittäin moniin turvatarkastuksiin ja muihin hankaluuksiin :smile: Ensimmäistä kertaa täällä ollaan.

Venäjän osaaminen on kyllä elintärkeää täällä jos haluaa hoitaa yhtään tärkeämpää asiaa. Vinkkinä kaikille tänne matkustaville.

8 tykkäystä

Kesällä käytiin Pietarissakin ja ei ollut mitään huonoa.
Venäjällä ei mikään toimi mutta kaikki onnistuu pitää hyvin paikkansa.
Ei tosin oltu junalla liikkeellä.

St.Peterlinen paateilla on viimevuosina käyty Pietarissa useammankin kerran vuodessa. Ei pahaa sanaa. Laivalla kun menee saa olla 72h viisumivapaasti. Tosi helppoa ja voin suositella. Ainakin pikkuisen on venäjää hyvä osata. Itsellä takana 1v AAC:n intensiivikurssia ja sittemmin jatkoa & ylläpitoa 6 vuotta Sampolan kursseja. Mutta kyllä Pietarissa selviää englannillakin, jos ei kuuta taivaalta tavoittele. Riippuu vähän mitä tekee ja missä liikkuu. No, kyllähän edes kyrilliset kirjaimet todellisuudessa olis plussaa osata. :wink:

Ens vuonna maaliskuun lopulla tulee eteen merimatka Finnlinesin ROPAX-paatilla Travemündeen. Hytti on isoin A-hytti, 16 neliötä. Onks kenelläkään tuoreita kokemuksia näistä reissuista. Ainakin Tallinnan ja Tukholman paatteihin verrattuna on edessä oikea merimatka. Ainakin näin uskon. Matkan määränpää on Berliini ja muutaman suomalaisen asiantuntijan opastamana siellä pitäis tutustua viime maailmansotaan liittyviin paikkoihin ja nähtävyyksiin. Aina Sachsenhausenin leiriä myöten.

1 tykkäys

Olen mennyt joskus Finnlinesin paatilla Saksaan. Oli kyllä suht tylsää silloin, koska laivalla ei kamalasti ole tekemistä. Ruoka oli kyllä muistaakseni tosi hyvää.

1 tykkäys

Aika montakin merimatkaa Finnlinesin paateilla tullut tehtyä, Saksaan. Ruoka tosiaan ihan jees, sen lisäksi pieni Tax free auki silloin tällöin ja kahvila/baari. Ei muuta, ainakaan niillä millä mennyt yli.
Eli lukemista mukaan tai muuta tekemistä. Aika saattaa käydä pitkäksi. Toisaalta, reissu voi olla rentouttavakin jos pitää meri-ilmastosta ja jouten olosta jne.
Osa laivoista teki myös stopin Gdanskissa Puolassa, joka oli tylsä ja aika pitkä. Siitä on tosin taidettu luopua nykyisin.

1 tykkäys