Otteluseuranta: 5. puolivälierä Tappara-KalPa 28.03.2018

Nenoselta parit hyvät vedot…Ojamäki oli tänään pirtein mut kiikareille jäi hänkin

Ei se ole, kun molemmat joukkueet antavat kaiken jäälle. Ei sen tarvitse olla kaunista. Nyt oli puolivillaista.

Mietin samaa päivällä mutta olisiko se sen tunnustamista (tuleville) vastustajille, ettei ole koko peliajan kestävyyttä enää. Varmaankin on yritystä palauttaa ihan kentällisiin vielä kevään aikana. Toisaalta voi viestiä siitä, että uskottiin voittoon ilman Haapalaakin. Ja mitä vielä.

Totta kai tulosurheilussa tulos on se oleellisin asia. Ei kukaan täysijauhoinen sitä kiistä. Silti en ymmärrä lainkaan ajattelua, että peli on aina ollut aina hyvää, jos tulos on hyvä.

Ei mun mielestä Tapparan tämän illan esitys olisi muuttunut hyväksi, vaikka jollakin konstilla olisi hinkattu 1-0-voitto. Eikä mun mielestä Tappara pelannut Kuopiossa maanantaina hyvin. Hyökkäyspelaaminen oli aivan olematonta.

Monesti kliseisesti sanotaan urheilun olevan rehellistä. Nyt kun ottelusarja on tilanteessa 3-2 urheilu on ottelusarjan pelitapahtumien perusteella hieman “rehellisempää” kuin vielä ennen tätä iltaa.

Tappara ei ollut ansainnut esimerkiksi Kuopiossa maanantaina nähdyllä nihilistisellä pelaamisellaan todellakaan 3-1-johtoa ottelusarjassa. Nyt lähestytään tuloksissakin tilannetta, jossa on koko kausi oltu. Hyökkäyspelin rakenne on aivan käsittämättömän kehno. Mun silmään siinä ei ole tapahtunut oleellista parannusta. Tai sanotaan suoraan, ei parannusta lainkaan.

Hoitaako Tappara edellä sanotusta huolimatta ottelusarjan? Uskon niin. Tietysti myös toivon. Osin naiivistikin sen vuoksi, että Tapparalla on paremmat pelaajat. Jos Domin otteet pysyvät nähdyllä tasolla, aivan pakostakin Tapparan yksilöt onnistuvat paikoissa, joita vääjäämättä tulee.

Hyvin suurella todennäköisyydellä lopullista ratkaisua saadaan odottaa seitsemänteen peliin. Kaikki nähty viittaa siihen.

Vielä kerran: peli voi olla huonoa, mutta tulos hyvä - ja päinvastoin. Tällä asialla on yleisnimikin: urheilu.

4 tykkäystä

Alkakaas katsomaan JYP-IFK jatkoerää, niin helpottaa. Alkaa nyt.

2 tykkäystä

Pistepörssiä voi vilaista parilta edelliseltä kaudelta. Meiltä puuttuu terävin kärki tältä kaudelta. Alemmat ketjut ovat pärjänneet yhtä hyvin.

Ei mukavaa luettavaa…

http://www.■■■■■■■■■■■/uutinen.asp?CAT=2-1&ID=361044

Paska-ruudun takia missasin puolet viimeisestä erästä, eli ilmeisesti sen kohdan kun Tapparalle tuli taas hyvä olo ja KalPa tuli heti peliin mukaan. On se ■■■■■ kumma, ettei nappaa naulata pelejä kun pelataan playoffseja.

Huomenna pitäis sit saada tillilihaa Kuopion jäälle, jotta päästäisiin taas nauttimaan maisemista. Itsehän missaan huomisen pelin… :unamused:

Harmittava esitys, 1-0 ei riitä.
Paikkoja oli tehdä 2-0, mutta ei onnistunut.
Kolmannessa erässä lumipallo lähti vyörymään toiseen suuntaan Tapparan virheistä.
1-1 oli ihmepomppu ja 1-2 sitten meidän hyökkäyksessä kiekko menetettiin,
josta KalPa pääsi ylivoima(h)yökkäykseen, ja tietysti Kantola vielä kolasi kiekon maasta.

Lopussa oli yritystä (Jugi) ja paikkaa (JMJ, Otso, Repo), mutta ei saatu sisään (tällä kertaa),
Huomenna sitten lähdetään hakemaan ehjää 60 minuutin esitystä. Paikoista sisään ja 0-3 (tai muu kolmen maalin johto)tilanteessa uskaltaa sitten jo vähän varmistellakin :wink:
(Terve) Henkka olisi bonus ylivoimaan ja Nenosen veto (jos on mukana) saisi vihdoinkin
ohittaa Hovisen, yritystä on hänelläkin ollut.

Live is LIfe - Elävää elämää on tämäkin, harmitus. Se pitää (erityisesti joukkueen sisällä) kääntää
positiiviseksi näyttämisen haluksi. Turha näitä pelejä enää on pitkittää, Kärpät on jo kuivilla, TPS onneksi kämmi oman saumansa ja JYP ja HIFK väsyttävät toisiaan käsittämättömän 5-0 → 6-6-matsin jatkoajalla. Joten on tässä keväässä kokonaisuutena saumoja vielä vaikka mihin, ei luovuteta kesken matkan.

3 tykkäystä

Kyllä, alaketjut ovat tehneet ihan hyvin tehoja, en sitä tarkoittanutkaan. Kyllähän tuossa hyökkäyspelissä on kokonaisuudessaan muuttunut paljon muutakin kuin kärkiäijien puuttuminen. Jotenkin siitä on puuttunut luovuus, eikä kiekkoa ole pystytty pitämään alueella. On siellä kuitenkin tälläkin hetkellä ukkoja, joilla pitäisi taitoa riittää. Ehkä ne kemiat…

Eiköhän tässä game 7 saada ja Leinonen hieroo käsiä.

1 tykkäys

Ketju suljettiin automaattisesti 6 minuutin kuluttua viimeisestä viestistä. Uusia vastauksia ei voi enää kirjoittaa.