Otteluseuranta: Jukurit -Tappara 13.11.2018

www.elorannilekiin.fi

Heh, miettinyt samaa.

1 tykkäys

ERR_NAME_NOT_RESOLVED
Ei toimi… Elorinteestä puhuit?

1 tykkäys

Hieno hetki Heljangon ryöstössä on Jukurien Piipposen epäuskoinen säpsähdys ja heiluttelu, kun hän tajuaa tarvitsevansa Minna Marshin apua: Miksi maali ei synny?

2 tykkäystä

Tää on ihan omaa pähkäilyä, perustuen siihen kuinka voimakkaasti eri pelaajat ovat näyttäneet eri vaiheissa kautta freeseiltä.

Klassisessa jumittelussa koko joukkue on ollut aivan tukossa samanaikaisesti, tai sitten lentokelissä.

Toisaalta esimerkiksi Ojamäen singeri on polkenut upeasti joka pelissä.

Tuossa tarinassa on semmoinen ihmeelisyys, että Viitakoski tuli Ilvekseen 97-98 kaudelle, joka oli Wilmanin toinen kausi Ilveksessä. Wilmanilla ei siis ollut kovia meriittejä Liigassa ja oli logiikan mukaan ensimmäisen kauden istunut bussin etuosassa.

Ja sinähän toki muistat, millä sanoilla kirja alkaa?

Valitettavasti en tiedä, mutta oletan ja toivon, että kerrot.

2 tykkäystä

En tiedä millainen oli Ipan rookie-kulttuuri. Tarinan kertoja istui itse bussissa joten sikäli ei aihetta epäillä.

Ehkä uudet sitten lusivat ekan kauden edessä tms.

1 tykkäys

Singeri voi polkea, mutta tehot ovat olleet vähän hukassa nyt. Sama Zaborskylla.

Eli viivasuora johtopäätös = nyt on yläkentät treenijumissa ja alakentät kunnossa.

2 tykkäystä

Malinen tässä isoin indikaattori, koska oli aivan loistava kauden alussa ja sen jälkeen ollut jo pidempään vaisumpi.

5 tykkäystä

Jos tuo johtopäätös pitää kutinsa, niin on siinä Käppärätkin helisemässä kun kaikki neljä ketjua ovat kunnossa ja pelipäällä.

1 tykkäys

En tiedä olenko aivan väärässä, mutta semmoinen muistikuva minulla on, että tällä kaudella Tappara on tehnyt aika vähän ohjurimaaleja. Tähän peliin nyt kaksi.

Toisaalta tämä pelihän on tässä tilanteessa hyvin pitkälti 3/4 kenttien ansiosta.

@ljpp sanoi tuosta Malisesta ja se on myös totta. Ei ole paljon näkynyt.

Mistä näistä tietää - voihan siellä olla joku kiertävä voimaryhmä tai ties mitä. Yhtä kaikki, niin selkeää kauden jakamista viiteen jaksoon ei ole nähtävissä. Bailen aikanaan lipsautti tuon jaksotuksen haastattelussaan.

5 tykkäystä

Se laittaa tässä miettimään, että miksi Tappara toimii usein vain “muutamalla sylinterillä” kerrallaan eikä tasaisesti.

Tarkoitan että on selkeitä ajanjaksoja, jolloin pelaajat x on tulessa, seuraavien pelaajien ollessa pimennossa ja jotenkin tukossa.

Tuli mieleen, että reenautetaanko pelaajia jotenkin ryhmissä vai mistä on kysymys

Jos ykkössentteri hiihtelee kuutamolla. niin kertoo leveydestä että nelonenki ratkoo pelejä.

1 tykkäys

Malinen kävi sentään istumassa kakkosen. Juntti ei sitäkään.

Onko Zabon instassa ollut kuvia Poltteelta? Viime kaudella se niitä laittoi jopa B2B viikonloppujen sunnuntaisin.

Bloodilta ei mikään hyvä syöttö.