Otteluseuranta: Tappara-HIFK 29.09.2017

Toisessa alkoi peli vihdoin tuottamaan jotain. En ole varma onko Tapparan hyvyyttä vai IFK heikkoutta.

1 tykkäys

Jos tää aneeminen neppailu on reenijumia, niin luulis ammattivalkun sitten pystyvän porrastaan ne eri aikoihin kaudelle neljälle ketjulle, ettei kaikki ole ihan lampaita samaan aikaan?

Ketjulotto tietysti sekoittaa kaikki!!!

Väkeä pelissä 5010 katsojaa.

1 tykkäys

Luetko ajatuksia? Nimittäin mietin tismalleen samaa.

Kyllä sen viime kaudellakin näki, että pelien kovetessa Finley keskittyi siihen puolustamiseen niittaamisen sijaan. Mutta niin sen on pakkokin, Finley on niin huono pakki, että istuisi poppareilla jos keskittyminen herpaantuisi kauden ratkaisuhetkillä.

Ei tää nyt niin aneemista ole tänään ollut mun mielestä.

Niiden pelien perusteella, mitä itse nähnyt HIFK:lta tällä kaudella, väittäisin Tapparan hyvyydeksi.

Toivottavasti olet oikeassa.
Jukan joukkueilla ei vain ole oikein tyypillistä maalin johdossa viimeiseen erään lähdettäessä panostaa hyökkäämiseen.
Toivon mukaan tosiaan ei päästetä hifkiä mukaan ja aleta roiskimaan. Sitten se on kyllä hyvin nopeasti 1-1,

Varmaan sekä että. Tapparalla edelleen rytmityksen kanssa haasteita, mutta ehkä kuitenkin parasta keskialueen rytmiä taas hetkeen.

1 tykkäys

Jos nimilistaa katsoo niin ei kaikkia tunnu ihan kiinnostavan kunnolla?

Onkos tuo Tyrrell sama mitä Mika Salo ajoi aikanaan? Vai JJ? Vai molemmat?

2 tykkäystä

Thorellille pinnat äskeisestä. Kaatumalla olisi varmasti saanut omalle joukkueelle ylivoiman, mutta pysyi pystyssä.

3 tykkäystä

Voiko sanoa, että Tappara yliblokkaa laukauksia?

Peli on Tapparalle liian hidasta.

Tosi järkevää aina heittää päätyyn sitä kiekkoa :no_mouth:

siinä taas ojamäen tehokas hyökkäyksentappo huonolla syötöllä.

3 tykkäystä

Ei edes Rautakorven jengi lähde 1-0:aa puolustamaan tässä vaiheessa. Kyllä tää hoidetaan.

Ei, siellä on vaan Tillilihaa pelaamassa Domille nollaa.

Ny ollaan pulsaattorissa.

5010 silmäparia.

Ei nyt passais antaa Ifk:lle kiekollista otetta.