Otto Rauhala

Tämä kokeilu ei muuten näytä järin onnistuneelta. Kyllä se taitaa nyt olla lähellä, että Miksa joutuu seuraavaksi koelabraan laiturin tontille.

Jotenkin minun mielestäni ja varmaan monien muidenkin, tämä Rauhalan
laituripesti ei ole oikein tuonut mitään järkevää tuohon peliin. Ei Oton osalta, eikä
joukkueellekkaan mitään.
Mun silmään Rauhalan pojan peli on päinvastoin mennyt aivan sekaisin tästä
siirrosta, ainakin tähän mennessä. Saas nähdä kuinka pitkään tätä kokeilua
jatketaan. Itse pidin aluksi tätä hyvänä, mutta enää en ole tästä ja tämän
testin hyvyydestä niin varma.

2 tykkäystä

Tänään oli melkein kaikkien muidenkin peli ihan sekaisin, joten lienee paras katsoa että joukkue löytää tasonsa ensin. Tosin jotain herätystä ja muutosta kaivataan jo lauantaille.

No joo, toki oli muidenkin peli sekaisin, mutta perustin tämän
kommenttini myös aikasempiinkin peleihin.

2 tykkäystä

Otto on parhaimmillaan sentterinä ja pelannut muistaakseni sitä paikkaa lähes aina junnuissa. Kyllähän se pakostikin vähän sekottaa peliä, jos isketään laitaan yhtäkkiä.

1 tykkäys

Yleensä keskushyökkääjä pystyy pelaamaan laidassa, mutta laitahyökkääjä harvemmin pystyy pelaamaan keskellä.
Olen huolissan Oton liikkeestä, joka on tukkoisen oloista (reenijumi?). Toivottavasti liike ei ole pysyvästi heikentynyt, vaikeuksia nyt hieman ehtiä tilanteisiin. Voimaa kyllä löytyy, mutta ei kai liikkeen kustannuksella?

Ei ole ihan omimmillaan laidassa, mutta on kyllä todella harmaata. Kaverin pitäisi kuitenkin olla joukkueen parhaita hyökkääjiä, nyt on ollut kriittisellä tarkastelulla kiekollisena huonoin. Vaikka miten tykkäisin, niin Oton kyllä on se herätyskello viritettävä porukasta kovimmalle.

Onhan tuo peliasento sellainen ettei siinä paljon pelikavereita näe kun katse on luistimennaruja kohti kokoajan. Tuota pitäisi lähteä muuttamaan ihan ensimmäiseksi.

1 tykkäys

Johtaa joukkueen tehotilaston väärää päätä (-6), eli ei ole kyllä ihan omimmillaan nyt. Syystä tai toisesta.

6 tykkäystä

Syitä voi olla monia veikkaan treenijumia ja pientä tuskaa, kun ei ole sentterinä eikä laiturinpaikka ole toiminut ainkaan tässä ketjussa toivotulla tavalla. Uskon että valmennus tajuaa aika piankin, että Rauhala auttaa joukkuetta parhaiten sentterinä😀

Tuolla kiekon käsittelyllä on ihan turhaa laittaa keskelle. Kun Rauhalasta ei hyödy omissa niin mitä tällä tehdään? Viime kauden asiat ei tässä nyt paina.

1 tykkäys

No eikai ne kädet ole viime vuodesta ole vaihtuneet? Liigan tasolla loistava kahden suunnan sentteri ja laitetaan polkemaan laitaan ylös-alas niin tässä on tulos. Ainakin käynyt selväksi, että on umpisentteri ja toiveissa olisi sen roolin mukainen tontti. Ainakaan mitään ei kokeilemalla häviä.

2 tykkäystä

Tuonhan näkee sokeakin.

2 tykkäystä

Ottohan on erinomainen aloittaja. Tällä hetkellä liigan paras aloittaja (yli 20 aloitusta). Voittoprosentti 66,7.

4 tykkäystä

Ainakin oliko 3.eräs vai 2. Otolla oli kunnon killer moodi päällä. Taklas, riisti, teki töitä… mutta siinäpä se olikin

Liekö aihetta ihan kaikkea pelipaikankaan piikkiin laittaa. Jotain muutoksia pitäisi kyllä kokeilla tehdä.

Pitäisiköhän Otolle antaa pari peliä nyt ihan puhdasta vapaata ja katsomolippua? Sen verran hukassa on pelinsä kanssa, että tätä ei voi jatkua kyllä. Toki siellä on listalla muitakin, joille voisi samaa harkita, mutta mun mielestä tästä olisi hyvä aloittaa.

Seuraavassa pelissä kierrätystä voidaan jatkaa ja antaa Järviselle pari peliä katsomon puolelle. Siis Miksalle. Ja jos ne ei auta niin Malinen on kanssa siinä ja siinä. Ykkössentterin pitää pystyä parempaan.

7 tykkäystä

J-M. Järvisen tehot ainakin ehtyivät varsin selvästi siihen, kun mies siirrettiin laitaan. Toisaalta samaan kohtaan asettuivat myös Rauhalan kummalliset miinusten keräilyt.

Vaikea sanoa - tullut kyllä muutamankin kerran mietittyä, mitä lienisi taustalla, kun Rauhalan syksy on ollut niin valju. Siirto keskelle (vaiko myös voittoputki?) näytti vähän auttavan, mutta ei ketjunsakaan silti lähtenyt toimimaan ihan niin kuin siltä voisi toivoa. Yksikin tärkeä tehomoottori keskellä käy yhä vasta lähinnä pintakierroksilla?

Rauhalan eilistä peliä katsellessa mietin, että jos Otolle saisi jostaan Kantolan asenteen niin kentällä voisi tapahtua mielenkiintoisia asioita. Eli jokainen hyökkäys ajettaisiin vastustajan maaliin joko kiekko edellä, maalivahti edellä tai maalivahti ja pari pakkia edellä. Tai maalivahti edellä, kiekko perässä ja pari pakkia selässä. Kukapa Oton pysäyttäisi jos vaan tahtoa löytyisi. Suht riskin oloinen kaveri…

Jaa suht riski. Mies on härkä, puskutraktori, tankki, nämä kaikki yhdessä. Erottuu kyllä muista vankalla olemuksella. Aika körmy.
Suosikkejani ollut ja on. Hieno maali eilen ja raivokasta karvausta. Tulee parantamaan koko ajan.
Edit. Niin ja ilman muuta sentterin paikalla.

5 tykkäystä