Palautetta kanssakeskustelijoille

Minäkin luen mielelläni nostoja Ilveksen puolelta, mutta en tällaisia paskasti piilotettuja provoja. Eikä ollut ensimmäinen kerta, mutta koitetaan taas sietää.

E. Sitä ihmettelen, että tämä ilmiö on selkeästi tunnistettu myös ylläpitävän tahon puolelta, niin miksi asialle ei tehdä mitään?

4 tykkäystä

En nyt ihan ymmärtänyt pointtia…
Pointtini on se,että @Dominik49 kysyi ketjussa vähän ennen tuota äänestystä samaa asiaa.Toisaalta ei minun kaikkea tarvitse ymmärtää,enkä mieltäni pahoittanut.

Ei pointtia, jonkinmoista huumoria vain. Ymmärrän kyllä ettei välttämäti uppoa jokaiselle.

Tai pointti oli se, että teki mieli selvittää onko Viiksen ja viiksien suosiossa mimmoinen ero.

1 tykkäys

Pari kertaa osunut silmään Levchi tänään. Ko. pelaajan nimi on kuitenkin Levtchi. Yritetään saada jatkossa oikein.

3 tykkäystä

On varmaan joku lukkihärö tullut kun tällanenkin asia on mennyt ohi vaikka kyseisen pelaajan nimen on lukenut ties kuinka monta kertaa. Hyvä että nyt opin tämänkin asian. :ok_hand:

Otan oikeudekseni kutsua häntä palstalla pelkällä etunimellä. :slight_smile:

2 tykkäystä

Itse alan kutsua LevTchiä pelkäksi T:ksi, jos ette ala kirjoittaa nimeä oikein. Huomautin viikko sitten pilkunviilausketjussa aiheesta, ja sen jälkeen väärinkirjoittelu on kuin piruiluna vain lisääntynyt.

Wall of Shame: Tulokset hakusanalle 'levchi' - Tappara.co

Sanotaanko näin, että siellä on pari yllättävääkin nimeä.

8 tykkäystä

Mitä ihmettä on tapahtunut? Minä olen tehnyt virheen.
En enää kehtaa kirjoittaa palstalle…

Kyllä ylläpitäjien pitäisi koodata ja hoitaa palstalle automaattinen korjaus, jossa tuo nimi korjaituisi heti kohdalleen. Eli en syytä kanssakirjoittajia, syytän ylläpitoa.

E. Ei näköjään osaa ylläpitokaan, joten Anttoni on jatkossa hyvä.

4 tykkäystä

Ei hemmetti. Puolet noista väärinkirjoitteluista on mun käsialaa!! :raised_back_of_hand:ylös ja häpeen. Kun näette mut, niin saa osoitella sormella ja nauraa. :frowning:

1 tykkäys

Hämäläisenä kesti hetken tajuta. Ensin luulin että kyseessä on palstan top50 lista.

1 tykkäys

Harjoittelen: Anthon Levtchi.

3 tykkäystä

Vähän tuli kikkailtua palstan käyttämättömällä toiminnallisuudella. Sopii yrittää sanoa “Levchi” ja lähettää viesti. Ei enää onnistu ilman henkilökunnan supervoimia. :wink:

1 tykkäys

Persana, luulin että nämä vaikeudet olisi jo selätetty. Edellisestä selvittiin tyylikkäästi nimeämällä ongelmatapaus “Domiksi”. Mikin kieroutunut huumorintaju ole mihinkään kadonnut.

Edit. Mikähän on vaikein Tappara-pelaaja nimeltään?

1 tykkäys

Tappara.

Pelasikohan Schwarzenegger ikinä edes junnuna Tapparassa?

Mutta siis ei tule kovin vaikeita kirjoitettavia kyllä mieleen, ääntämyksellisesti ehkä kyllä.

kyllä se kokoomuksen kansanedustajakin aika hankala on kirjoitusasultaan…se Ben Moskovitsh vai mikä se oli…

1 tykkäys

HuczSZCkowski? Descôteaux? Järvinen?

Olisiko äänestyksen paikka?

1 tykkäys

Aika vaikeita kirjoitusasultaan ovat #49 Dominik Hrachovina, #76 Anton Levtchi, #67 Tomáš Záborský, #14 Hugo Haš.
Tarkkana saa olla myös kirjoitettaessa #30 Christian Heljanko ja #27 Kristian Tanus (vaikka äänteellisesti etunimet kuulostavat aikalailla samalta.)

IFK:n kotihallin sijainti Nordenskiöldinkakadulla on vaikeahko kirjoittaa, onneksi löytöretkeilijä ei koskaan pelannut Tapparassa.

1 tykkäys

Kaijomaa.