Palautetta palstan henkilökunnalle

Eli 72 tykkäystä sadan päivän jaksolle. Ei ole kohtuuton kauden aikana, mutta kesällä tuntuu näemmä olevan vähän haastavampaa.

Silti pidän sitä heikkona kriteerinä yleensäkin, koska ei tällainen ikämies ole oikein mitään peukuttajakansaa ja silti voi olla aktiivinen.

3 tykkäystä

Varmasti voivat riittää, mutta en ottanut siihen kantaa. Pikemminkin vain kommentoin @Naapuri*n kantaa tykkäysten suhteen.

Minulle on aikalailla sama, että olenko mestari vai konkari. Todennäköisesti en kuitenkaan ottaisi osaa poliittiseen keskusteluun, niin tämä nykyinen hiekkalaatikko on kooltaan minulle tarpeeksi.

Yhdellä vanhalla foorumilla (elitisti.net) homma oli myös jaettu kahtia, uudet kirjoittelijat kirjoittivat osalle alueista ja vain vanhat konkarit “tärkeimmille” alueille. Näin keskustelun taso pysyi korkealla eikä trollauksen tielle lähdetty. Myöhemmin ilmeisesti kävijämäärien pudotessa koko foorumi avattiin kaikille, vanhat jermut putosivat ja samalla myös foorumin taso.

Se nyt on ihan ymmärrettävää ettei :cat: :n mies oikein :tappara::n foorumista :heart:.

3 tykkäystä

Entä onko kukaan miettinyt esteettömyys-näkökulmaa, eli esim sitä, että kaikilla ei välttämättä ole peukaloita?

Siks toisekseen olis tosi kiva jos jossain olis kriteerit läpinäkyvästi esitettynä ja itsellä mahdollisuus nähdä omista mittareista,missä pitää petrata. Olisi kamalaa, jos olisi vahingossa liian aktiivinen!

2 tykkäystä

Jos joku satunnainen hahmo olisi jälkikäteen tullut katumapäälle esim. kännissä valitsemaansa nimimerkkiin, niin onko hän sidottu tähän ikuisesti, vai voisiko esim. kerran vaihtaa? Ilman mitään sen järkevämpää syytä kuin se, että tulipa valittua paska nimimerkki.
Krobbehan sai perusteluineen vaihtaa, mutta taisi olla poikkeus joka vahvisti säännön?

Ollaan päätetty nollatoleranssi tähän. Ja @krobbe tosiaan jäi poikkeustapaukseksi. Taisi olla aika varhaisessa vaiheessa uutta palstaa. Krobbehan toivoi, että olisi voinut vaihtaa nimimerkkiään vielä uudelleen, mutta siihen toiveeseen ei enää taivuttu.

Nimimerkin vaihtaminen rikkoo käyttäjän lainaukset ja maininnat.

Nimimerkkiä pystyy vielä muokkaan muutaman päivän ajan rekisteröitymisen jälkeen.

4 tykkäystä

Voiko ylläpito poistaa sanan Hin-tikka pois ruma sana suodatuksesta? C-Nuorten SM-sarjassa pelaa 2004 syntynyt Juho Hin-tikka ja se näyttää tyhmältä laittaa aina se viivalla.

7 tykkäystä

Senkin hintikka! (eli poistettu tuo suodatus)

6 tykkäystä

Sopiiko muissakin aiheissa liittää viesteihin sivulauseina kiihkeitä arvostelmia poliitikoista ja tulkintoja & kannanottoja näiden sekä puolueidensa linjoja koskien, kunhan ympärillä on muuta selvästi ketjuotsikkoon liittyvää asiaa? Ainoastaan asiaan huomion kiinnittävä “metakeskustelu” poistetaan? :slight_smile:

Ei nyt ihan vaikuta johdonmukaiselta ja kestävältä. Jos nämä heitot eivät ole sääntöjen rajaamaa poliittista sisältöä, niin ei sitten yhtään mikään:

Lainaukset sisältäneiden viestien säästämiseen, sjoittamiseen ja talouteen liittyvät ajatukset voi aivan hyvin esittää ilman näitä kyseisiä “viittauksia”. Jos tällaiset taas ovat ok, niin kai ne sitten ovat ok joka ketjussa, ja poliittisista ilmansuunnista riippumatta. Ei mitenkään henkilökohtaisesti kenellekään, mutta näissä olisi varmaan jo johdonmukaisuussyistä hyvä olla hiukan tarkempi - vai menivätkö nuo viestit kokonaan ohi?

3 tykkäystä

Liputa jos häiritsee itse ainakin tein juuri sinun ansiosta niin. Annan palautteen inhimillisyys voi olla syynä,ettei niitä ole vielä poistettu tai siirretty.Aika vaikeaa on muutenkin pitää lippu korkealla…

1 tykkäys

Joo, tein nyt niin, että vedin sileäksi tuon koko typerän politiikan ympärillä tepastelun. En jaksa arpoa, mihin ne pitäisi siirtää. Esittämissäsi lainauksissa oli hyviä pointteja. Aiheen viesteihin oli upotettu mielipiteitä ja poliittista vastakkainasettelua.

Tästä poliittisesta aiheesta, joka nyt tukahdutettiin, oli se mikä nyt onkaan, voi joku noheva avata sitten oman keskustelunsa.

En seuraa säästämis–sijoittamiskeskustelua, enkä seuraa politiikkaakaan, joten ehkä olin väärä henkilö tähän, mutta miten vain.

3 tykkäystä

Oli minustakin viesteissä mukana ihan hyviäkin ajatuksia ja keskustelua ketjun aiheesta, ja sitten oli jotain vähän muuta, mikä ei kuulu tuonne. En aluksi aamulla ehtinyt alkaa liputella, niin kirjoitin vain lyhyen kommentin. Päivän kuluessa ei mitään ollut tapahtunut, ja lopulta sitten toimenpide & linjaus herättivät vähän hämmästystä.

Ehkä kirjoittajat voivat esittää lanan alle jääneet ajatuksensa varsinaisista ketjun aiheista uudestaan. Ja perustakaa ihmeessä myös ek-vaaliketju. Itse voin luvata vaikka olla osallistumatta siihen. :slight_smile:

Pahoittelen jos kritiikki oli turhan kärjekästä tai syyttävän sävyistä. Rakentavaksi tarkoitettua vain kuitenkin. Johdonmukaisuudesta, tasapuolisuudesta ja tarkkuudesta on varmaan hyvä pitää kiinni, aivan kuten liigakaukal… joukkueen treeneissäkin.

1 tykkäys

Eduskuntavaaliketju on jo olemassa mestareiden politiikka-alueella.

1 tykkäys

Hyvä sitten näin - en tullut tarkistaneeksi, enkä itse seuraa. Tuosta oli puhetta siellä Säästämisessä ja sijoittamisessa myös.

@Sudeetti-Kirveh @Fever

Hankala rajatapaus koska säästötili on poliittinen päätös ja siihen kohdistuu poliittinen riski (kuten moneen muuhunkin asiaan).

Eduskuntavaalien ketju lienee kuitenkin oikea paikka arvuutella seuraavien vaalien voittajaa ja sen vaikutuksia.

1 tykkäys

Noinhan ne aihepiirit (talous & politiikka) usein risteävät monin tavoin. Tiukimpia talousanalyyttisia henkilöprofilointeja ja poliittisia kannanmuodostuksia (vrt. lainaukset yllä) vähän vähemmälle / muualle, niin kuvittelisi keskustelun itse aiheista kuitenkin toimivan asetetuissa puitteissa aivan hyvin.

1 tykkäys

En kyllä millään ymmärrä kun Säästäminen ja Sijoittaminen ketjusta siivottiin mielipiteeni, jossa olin sitä mieltä, että osaketuottojen voittoja voisi verottaa tiukemminkin.
Henkilökunta ei vissiin ole samaa mieltä ja poistivat mielipiteeni kokonaan ketjusta. Verojen poistamista/pienentämistä saa ruikuttaa kuitenkin ihan vapaasti.

1 tykkäys

Kuten sanottua, Sijoittamisen ketjusta on poistettu muutama poliittinen viesti, tiedostaen että se on rajatapaus (raha ja politiikka kulkevat käsi kädessä).

En tykkää mielipiteen rajoittamiseen vihjailusta.

Sanon sen suoraan, omat mielipiteet vaikutti poistoihin ja tässä tapauksessa mielipidettä on rajoitettu.

Ei ole. Olet täysin tervetullut kirjoittamaan minkälaisen verotusnäkemyksen tahansa. Jos löytyy perustelutkin, niin aina parempi.