Palautetta palstan henkilökunnalle

Sarjatilanteella on myös vaikutusta hiljaiseen Tappara-keskusteluun. Odottakaahan, kunhan joukkue häviää 5 peliä putkeen niin täällä ei puhuta mistään muusta kuin jääkiekosta. Urheilukeskustelussa kuten kaikissa muissakin keskusteluissa on olennaista ymmärtää, että silloin kun menee hyvin niin keskustellaan vähemmän siitä aiheesta. En osaa sanoa, miten palstalla jakautuu ketjuissa kriittiset ja positiiviset äänenpainot, mutta epäilemättä silloin kun menee hyvin niin kynnys negailuun kasvaa korkeammaksi ja täten keskustelu loppuu nopeasti, koska silloin, kun menee hyvin on vähän keskusteltavaa.

Kansa kuitenkin haluaa keskustella pääsääntöisesti erilaisten näkökulmien kautta ja häviämisen / voittamisen ero on suomalaisessa kulttuurissa ihan valtava. Erittäin harvoin jääkiekossa keskustelu pyörii primitiivitasoa ylempänä ja varsinkin tiettyjen nimimerkkien hiljaisuus (Sekera esimerkiksi) jättää tiettyjä analyyttisempia äänensävyjä keskustelusta puuttumaan. Tältä osin syvällisempi keskustelu siitä, miksi Tapparalla menee juuri nyt hyvin ei ole kovin hedelmällinen keskustelu ja aika harva sitäkään jaksaa määräänsä enempää tuutata ulos päästään.

10 tykkäystä

Sinä noin 15-vuotias nuori poika Tappara pipo päässä tänään klo 16, Linnainmaan Prisman tuulikaapissa.
Joku saattaa kadehtia sinun sanavarastoa ja syljeneritystä,mut se joukko on vähemmistö. Ainakin nämä kaksi kaveriasi nauroivat sinun jutuille.Sana v…u oli joka toinen sana ja se sylkeminen tuulikaappiin oli järjetöntä toimintaa.Käy sääliksi sitä siivoojaa joka sen lätäkön joutuu siivoamaan. Ei mulla muuta,Tampereella on toinenkin lätkäjoukkue,pistä vaikka sen pipa päähän.

13 tykkäystä

Kyllä marraskuussa 2014 oli hieman eri jutut, kun pistekeskiarvo oli mahtava 0,57… Ei siitä niin kauaa ole.

Tuolloinkin noustiin lopulta runkosarjassa kakkoseksi ja viimeisestä fimaalipelissä jatkoajalla maalin päähän mestaruudesta.

Nautitaan hyvistä hetkistä silloin, kun niitä on tarjolla.

6 tykkäystä

@vilttitossu @Messi

@Rizka tuossa jo hyvin vastasikin, mutta jatkan vielä vähän.

  • Ensinnäkin palstamme on aktiivisempi kuin Tappara.infon aikaan. Seitsemän päivän aikana liki 50% käyttäjäkannastamme käy täällä. Vanha SMF ei antanut oikein mitään järkevää statistiikkaa, ja laski niistäkin osan väärin, mutta varmasti vilkkaampaa on kuin koskaan. Suuren suosion saavuttaneet live chatit sotkevat isoa kuvaa, mutta vuodessa tänne on tullut 86k viestiä, kun .infoon kymmenessä vuodessa 245k.
  • Etusivuvetoinen käyttölogiikka aiheuttaa sen, että ketjut ikäänkuin ryöpsähtelevät. Jos joku avaa ketjun kiljusta, se nousee framille ja näköjään saa vastauksia.
    • Kuten Rizka jo sanoi, ketjut voi hiljentää itseltään ja kokonaisen alueen voi hiljentää. Näin saa itselleen sopivan näkymän sisältöön.
  • Messin heittoa muista joukkueista en ymmärrä. Liigan matseja ei tietääkseni pelata Tapparan siniset vastaan valkoiset, kuten harjoituksissa, vaan kaukaloon tulee myös vastustaja. Itseäni ainakin kiinnostaa jos vastustajissa tapahtuu jotain olennaista, mutta jos ei kiinnosta niin katso edellinen kohta.
  • Uskon vapaan keskustelun alueen toimivan myös tietynlaisena varoventtiilinä ja parantavan jääkiekkoalueiden laatua. Kymmenen vuoden kokemuksella tiedän keskustelun tason olevan heikointa silloin kun ei ole mitään keskusteltavaa - tämä näkyi vanhalla palstalla mm. kesäkausina.
11 tykkäystä

Yritän saada maailmalta hyviä kirjoittajia tänne seuraamme.
Vastaus tämä:
Nollasin ensikokemukseni co:sta ja lähdin äsken kirkkain mielin kirjautumaan sinne vanhan sivun nickillä…lopputulos, ei hyväksynyt sähkäposti-osoitettani, joten luovutin räpistelyn toistamiseen!

Missä vika js miten onnistuu edetä?

1 tykkäys

Ping @ljpp. Mistähän voisi johtua em. kirjautumisongelma foorumille?

Ymmärsinkö oikein, on rekisteröitynyt .co-palstalle? Mikä nikki?

Mahdollisia syitä on kai monia, joita saa @ljpp arvuutella. Yhden teorian esitän ennen sitä: oliko kaverisi sähköpostiosoite luukku.com -osoite? Ne on blokattu tappara.cossa. UKK kertoo näin:

Miksi en pystynyt käyttämään Luukku.com sähköpostiani rekisteröityessä?

Luukku.com aiheutti yli 90% Tappara.infon sähköpostien toimitusongelmista. Nyt tähän osattiin varautua etukäteen estämällä se.

Eli yritetty tappara.info tunnuksella, ei mennyt läpi. Mitä pitää tehdä?

Luoda tunnus? Onko hän luonut tunnuksen tänne .co-palstalle? Tunnarit ei tietääkseni siirtyneet automaattisesti tänne. Vai onko tässä nyt jotain, mitä en ymmärrä. Yrittääkö hän luoda tunnuksen nyt uudelleen, muttei onnistu?

Hieman tarkennusta kaivataan eli missä alla olevista kohdista oli ongelma uuden tunnuksen luomisessa:

  1. Ei hyväksy sähköpostiosoitetta
    @luukku.fi -osoitteet blokattu → käytä esim @gmail -sähköpostia

  2. Ei hyväksy vanhan palstan nikkiä

    • koita toista nikkiä (joku muu on voinut ehtiä ottamaan jo saman nikin käyttöön)

  3. Vai onko vain koitettu kirjautua suoraan vanhan palstan tunnuksilla?
    → luo uusi käyttäjätunnus

Komppaan ylle kirjoittaneita, eli vähän tarkempi kuvaus ongelmasta tarvitaan. Rekisteröityminen ja kirjautuminen on onnistunut yli tuhannelta käyttäjältä ja tälläkin viikolla on tullut 1 uusi per päivä, eli lähtökohtaisesti oletan systeemien toimivan ja ongelman olevan käyttäjän suunnalla (voi toki olla että ei toimi, mutta ei ole mitään näyttöä asiasta).

Luukku.com on tosiaan estetty, hyvällä syyllä. Valitettavan usein meidän ja muiden rekisteröitymismailit menevät Spam/Junk kansioihin, mutta tälle emme voi mitään - syy on Googlen, Microsoftin ja käyttäjiensä. Käytämme muuten samaa email palvelua kuin Spotify, eli pitäisi olla ihan maailmanluokkaa (SparkPost).

2 tykkäystä

Sitä juurikin yritin, mut ei onnistu ilman sähköpostiin tulevaa vahvistuksen kuittausta…herjaa vaan ettei ole käytössä, vaikka on ollut työkäytössä jo yli 20v.
_ _
Sähköpostin loppu on lahti.fi

Tuossa lisätietoa.

Eli janari yrittää vanhoilla info-tunnareilla…

Ei.
On yrittänyt tehdä uutta tunnusta, mutta tulee herjausta, että sähköpostia ei tunnisteta.

Yksi mahdollisuus on, että tunnuksen luominen on jo kertaalleen onnistunut / on aikaisemmin luonut tunnuksen samalle sähköpostiosoitteelle.

Tällöin uuden tunnuksen luominen ilmoittaa myös, että “Ole hyvä ja anna toimiva sähköpostiosoite”.

→ eli ratkaisu: pyydä kokeilemaan salasanan palautusta

1 tykkäys

Tässäpä se ongelma oli. Kiitos.

2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Liputuksesta ja yhteisön valvonnasta

Siis mitä ihmettä? Eihän nuo kärppä heput oo tehny mitään väärää?!?!? Erittäin asiallisia ja mukavaa sakkia :slight_smile:

1 tykkäys

Sanon vaan sen, että kyllä on naurettavia liputuksia tuolla videoita osiossa.

2 tykkäystä