Palo-Pena

Joo, Domi vähän morjestelikin Penalle shown aikana. :smile:

7 tykkäystä

Pena on näköjään meidän mies nykyään. Tampereen legendaarisin fani on aina hyvä olla omissa joukoissa.

Niämine tehnyt hyvää työtä käännytyksessä :slight_smile: Vai Laine(ko) lopullisen suunnan muutti?

7 tykkäystä

Palo-pena on saanut nimensä muistaakseni siittä että oli jokunen vuosi takaperin ohjaamassa liikennettä palomestarin hattu päässä

Kyllä tuo nimi on tullut jo kauan aikaa sitten. Niin pitkään, kun minä muistan on hän tuota nimeä kantanut.
On vaikea sanoa mikä on oikea tarina nimen takana, mutta eräs tarina kertoo, että Palo-Pena olisi tehnyt ravitsemusliikkeisiin palotarkastuksia (ei siis oikeita tarkastuksia). Mene ja tiedä.

Onhan hän “toiminut” myös järjestysmiehenä Hakametsässä jo 80-90 luvulla. Takin rinnuksia koristi itse tehty kyltti “Järjestysmies”.

Myös aikanaan keskustorilla olen hänet nähnyt ja silloin hän “toimi” poliisina.

4 tykkäystä

Hakametsä on vielä kiekkopyhättönä muutaman vuoden.
Minä ehdotan, että Palo Penasta tehdään Hakametsän pormestari loppuajalle.

19 tykkäystä

Jep Pena on Hakametsän elävä legenda. Ehdotankin että ennenkuin siirrytään uudelle hienolle suurelle monitoimiareenalle, niin vedetään Palo-Pena Hakametsän kattoon. Sen jälkeen sammutetaan valot…

9 tykkäystä

Viime kevään Kärpät-sarjassa Pena oli ainakin tiukasti näätien puolella. Jouduttuaan katsomossa sananvaihtoon Tapparaa kannattaneen vanhemman naishenkilön kanssa, Pena päätti keskustelun toteamukseen “Minä en hyväksy Tapparaa ollenkaan”. Hylkäsi kaikki meidän maalitkin vielä tuolloin.

Penalla on monta roolia, on palotarkastajaa, järkkäriä, liikenteenohjaajaa, poliisia ja joskus ollut jopa ihan sotilaspoliisinakin Haka2:ssa.

5 tykkäystä

Kyllä nimi on tullut juuri 70-luvulla tehdyistä palotarkastuksista ravintoloihin. Portsarien antama nimitys.
Silloin jokaisen kuppilan ovella oli portsari.

Laine voi ottaa tästä yhden meriitin tililleen. Penan kääntäminen Tappara-faniksi ainakin noin 30v vihanpidon jälkeen on aika kova meriitti. Tänäänkin Pena tuli vastaan Winnipegin paita ja Tapparan mestaruuslippis päässä.

21 tykkäystä

Vapputorilla tuli samoissa tamineissa vastaan.

Näköhavainto Palopenasta Hämeenkadulla edellä mainituissa tamineissa (tapparan mestaruuslippis ja jets-jersey).

Lisäksi kaulassa pilli. Kun tytöt menivät päin punaisia, pena vihelsi pilliin ja jotain huutelua perään. Tytöt huikkasivat värisokeudesta ja pena heitti tähän vastinetta.

Kyllähän Palopena on historiamme yksi suurimmista takinkääntäjistä. Voidaan kai sanoa, että penan sielussa on koko ajan lymynnyt pieni gloryhunter. Jollain tasolla koen pientä pettymystä.

16 tykkäystä

Mies tuli Jäähoviin,vihelsi pillillä(helvato että pelästyin),levitti kätensä ja sanoi EI MAALEJA (oikeasti näin) ja riisui takkinsa,istui ja nousi saman tien tuolilta,puki takin päällensä ja otti povarista jaffapullon jossa oli jotain kirkasta,otti huikan ja kävelu ovesta ulos. Tämä tänään.

49 tykkäystä

Bussipysäkillä kertoi että Villeä oli kätellyt mutta Tapparan huoltajaa ei koska VIHAA Tapparaa.

3 tykkäystä

Pena ei päässyt tänään peliin kun järkkärit kehtas kysyä siltä lippua, mokomatkin moukat. “Läski saatana Ilveksen kannattaja ei päästäny sisään vaikka mulla on nimipäivätkin tänään!”, kehu pihalla vastaan tullessaan.

58 tykkäystä

Lauantaina Pena istuskeli ylärivissä Sinioranssien kanssa seisomakatsomossa. Päällä oli Palo-Pena paita numerolla 73 :slight_smile:

12 tykkäystä

Juu Penalla oli oma tontti kaiteen reunassa, naulakko ja kaikkea. Ei siihen kukaan viitsinyt mennä Penan erätaukokierrosten aikana. Toivottavasti nähdään tuossa jatkossakin :slight_smile:

5 tykkäystä

Tauolla Pena rääkäs rappusista: “Kalpa ei oo koskaan voittanu mitään eikä voita nykkään”

35 tykkäystä

Pena nähty tänään Amurin Salessa.

7 tykkäystä

Mistä huomaa että kausi lähestyy?

Palo-Pena on lähtenyt tuomaroimaan Keskustorille.

5 tykkäystä