Palstalaisten kesätreenit


#1

En löytänyt aiheeseen sopivaa ketjua, joten avasin uuden. (Kuinkahan monta ketjua on muuten avattu näin?)

Jääkiekkokausi alkaa olla sinettiä vaille, kuten meillä yleensä tähän aikaan vuodesta. Ja ainakin meikäläisen kaltaisella, toistaiseksi kesätyöttömällä opiskelijalla (jos jollain jotain olis Tampere-Pirkkala-Lempäälä-Kangasala -akselilla, niin yv:llä tavoittaa :wink: ) on nyt aikaa kaikennäköiselle, mihin ei mene rahaa (eli perhohommiin pääsy on aika hiljasta), joten miksenpä alkaisi sporttaamaan. Ikinähän en missään timanttisessa kunnossa ole ollut, mutta sanotaanko, että AUK:n jälkeen, eli vajaa vuosi, on kyllä menty todella vahvasti mukavuusalueella. En nyt minään kellarimörkönä ole aikaa viettänyt, mutta ei ole paljoa hammasta purtu. Salibandya pelasin E-junnujen nuoremmista B-junnuihin (naapurin riveissä), mutta meikäläistä pelaajana kuvaisi varmaan palstan hengessä Teemu Nurmi paskalla vedolla, ja hitaus ei johtunut pelkästään juoksutekniikasta. Kyllähän Numollakin pehmeät kädet on ja lätty lähtee.

Tuossa pääsiäisen jälkeen palasin pitkästä aikaa rautatangon ja kuntopyörän maailmaan - se vähän helpottaa, kun kuitenkin tietää periaatteen tasolla mitä tekee, vaikkei ehkä ihan hirveästi, ainakaan riittävästi, olekaan suoranaisesti tehnyt. Turha sitä enää on itselleen valehdella, ei sählyhöntsyvuoro pari kertaa viikossa anna kunnollista liikuntasuoritusta, vaan on lähinnä hauska hetki heitellä lättyä, jalkahelppoa ja kärkimiinaa. Toisaalta säbä on v-umainen peli pelata tosissaan, tai siis kaikki pelit on. Tykkään kyllä katsella kaikkia taktisia juttuja, mutta niiden ajatteleminen kentällä on ihan perseestä. Siis joo, kyllä meillä oli jo D-junnuissa paperilla ohjauspeli ja trappi. Muistan vieläkin, miten kenenkin juoksulinjan piti mennä, silti aina hävittiin, kun ei puolet joukkueesta, minä mukaan lukien, osannut tehdä pienessä ajassa pallolla mitään järkevää. No, se siitä.

Itse asiaan, niin tänään nappasin kolme vuotta pihalla ruostumassa olleen fillarin, ja ajattelin sivaltaa täysillä tunnin lenkin. Elämän realiteetit iskivät tylysti vasten kasvoja kuuden kilometrin kohdalla. Toki, pyörä on erinomainen treenipyörä. 3x8 vaihteesta ei isot numerot vaihdu ollenkaan, joten jalkojen pitää käydä kuin se kuuluisa Singer, jotta saavutetaan etenemisliikettä. Toisaalta pienet numerot vaihtuvat n. 20 sekunnin viiveellä pienemmän suuntaan, joten helpotusta ei ole tarjolla myöskään ylämäkiin. Kaiken lisäksi satula oli jumissa liian alas (tähän tarvitaan työkaluja), ja ajoasento muutenkin aivan “perseestä” (jos yritti polkea seisten, alkoi vispaamaan ihan pirusti), eli fuskaamaan ei päässyt. Siltikin, paljon on talkoita edessä, jotta ollaan kisakatsomokunnossa, kun kiekko syksyllä taas putoaa jäähän. Aivan liian “paskana”(no, tämä on vähän savolaistoimittajatyylinen näkemys) olin 10 km lenkin jälkeen (johon ei toki sitä tuntia sentään lähellekään uponnut). No, sivallellaan nyt tuota pätkää, kunnes ei tarvitse enää edetä viimeisiä kilometrejä irvistys kuin Nemolla finaaleissa ja liike kuin Peksillä jäähyaitiota kohti. Tulen sitten kertomaan, kun kesätreeneissä ollaan päästy seuraaviin haasteisiin.

Tuntekaa vapaaksi jakaa teidän omia kokemuksianne aiheeseen liittyen.


Jenkkifutis
#2

Loistava avaus tähän kohtaan! :slight_smile:

Jostain syystä talvella minulla on aina liikkuminen enemmän piikeissä ja taukoja tulee väistämättä. Niin kauan kuin on vaan vähänkin jäätä niin yritän olla kolme / neljä kertaa viikossa jäällä höntsäämässä ja kehittämässä luisteluani. Kun lumipeite alkaa rakoilemaan, yleensä ensimmäisenä kaivan lenkkitossut ja yritän palailla juoksuradoille takaisin. Nyt olen ollut kyllä niin keväisessä allergia- & flunssakierteessä, että olen ihan itsesuojeluna nyt yrittänyt pelkästään hyötyliikunnalla elää. Kaikki mahdolliset matkat jalkaisin ja vielä päälle pari lyhyttä pyöräilyä. Rautakorven elämänohje “hiki päivässä pitää terveenä” toimii vaihtelevasti, mutta välillä on pakko yliopistohömpötysten välissä käydä palauttavalla “tappolenkillä”, jotta ajatus taas suoriutuisi vähän paremmin.

Kesätreeneiksi olen suunnitellut paluuta aktiivisempaan lenkkeilyyn ja tavoitteena olisi päästä aamulenkkirutiiniin kiinni. Se on ollut minulle aina äärimmäisen haastava paikka, joten siitä olisi hyvä aloittaa kunnon kesätreeni, että pääsisi heti aamusta liikkeelle eikä sitten tarvitsisi illalla miettiä, että lenkki on tekemättä. Höntsäilyä tulee varmasti harjoitettua erilaisten pallopelejen muodossa ympäri kesän, mutta mieleni kaipaisi jo kovasti pidemmille pyörälenkeille. Viime kesänä rykäisin oikein kunnolla ja asetin tavoitteeksi keväällä, että käyn koko kesän pyörällä töissä (17 km / suunta per päivä) ja loistavastihan tuo meni ja työmatkasta muodostui hauska rutiini, jossa pääsi latautumaan sekä töihin että töistä pois tullessa pystyi huuhtomaan päivän ongelmat kunnon hikeen. Loppukesästä olin niin rautaisessa kunnossa, että saatoin peräti illalla vähän ihailla kadonnutta vatsaani peilin edessä, mutta talvella ihailu aina unohtuu.

Toinen asia, mihin aion jälleen panostaa on rullaluistelu, heti kun säät vain sen suosivat. Rullaluistelu on minulle sitä samaa kehittelyä, jota teen luistimilla talvisin ja paljon on työtä vieläkin edessä, mutta hauskuus on se tärkein asia. Tasapainon kehitys ja rytmiin pääseminen on loistavaa, jonka jälkeen itse suoritus tulee kuin itsestään. Noita kaikkia odottelen innolla, vaikka edessä on vähän hämärämpi kesä kuin aiemmin, koska nyt minulla ei ole vakituista työtä ja kouluprojektitkin ovat aivan levällään, vaikka lupasin itselleni, etteivät ne olisi. Nyt kuitenkin pidän noita projekteja ihan hauskoina, joten pääsen taas kiinni tekemiseen kesällä.

Katsotaan, mitä kevät ja kesä tuovat tullessaan: ainakin tämä on jännittävää. Ilman vakituista työtä kaikki on hieman seikkailua ja jokainen uusi juttu on mahdollisuus.


(>((()))'>) #3

Persiistä noi allergiset sairastelut. Ite reenailen syksyn-talven-kevään juosten, hiihtäen ja höntsäillen. Kuukauden päästä Ideaparkin puolikas. Kesällä voi heittää sitten vapaalle ja löntystää jokivarsia perhovapa kädessä.


#4

Mun nuoruudessa oli helppoa, siis silloin kun vielä pelasin jääkiekkoa. Kultaisella 70-luvulla ei Tesoman pojilla ollut kuin kaksi tapaa pitää kunnosta huolta. Talvella pelattiin kiakkoo ja kun jäät suli mentiin järveen uimaan. Aluksi vanhemmilta salaa kun mukamas saattoi sairastua kylmässä vedessä. Kukaan ei koskaan tullut kipeeksi, ei ainakaan myöntänyt. Syksyisin kyllä harjoiteltiin välillä juoksua. Pakoonjuoksua omenavarkaista siis. Siitä tulikin hyvää pohjaa myöhemmän ajan yöjuoksuille, jota tulikin harrastettua pitkään ja hartaasti.

Opiskeluaikana treenaaminen muuttui vieläkin yksipuolisemmaksi. Vartalon treenatuin lihas oli oikean käden koukistaja, se pysyikin vetreänä, eikä ole vieläkään rapistunut muiden lihaksien tavoin. No jossain vaiheessa sitten tapahtui suuri muutos. Vietin viisi kesää Norjassa vuonon rannalla töissä ja sain huomata että jos siinä maassa haluaa liikkua ulkona, on parempi olla hyvässä kunnossa. Innostuin vuorikiipeilystä ja luonnossa liikkumisesta ylipäätään, pian vietinkin vapaa-aikani kiipeillen, vaeltaen, meloen ja pyöräillen. Harrastusten mukana tuli nähtyä maailmaakin ja tavattua hienoja ihmisiä.

Ikää ja järkeä kun tuli lisää, aloin miettiä että mikä pakko se sinne vuorenhuipulle on kiivetä, miksi viettää yö 30 asteen pakkasessa ulkona kun vois istua takan edessä, nostaa jalat rahille ja nauttia savuaromisesta mallasjuomasta. Toisaalta se elämän vesi maistuu vielä paljon paremmalta kun sen eteen on tehnyt jotain ja tuntee palkinnon ansainneensa. Kun rääkkää itseään, voittaa itsensä, antaa kaikkensa ja vähän enemmänkin, on hikoillut, palellut ja väsynyt ja sitten pääsee saunaan, saa makkaran ja oluen käsiinsä… Ei yksikään huippuravintola tai maailman hienoin kylpylä pysty vastaavaa nautintoa tarjoamaan.

Minulle ei sisäliikunta ole koskaan oikein uponnut. Varsinkin kesäisin, luonnon lähellä, järvien äärillä on niin paljon kaikkia harrastusmahdollisuuksia. Suosittelen kokeilemaan jotain ihan uutta.


#5

Tuli tuosta eräilystä mieleen, se on jännä homma, etten pidä sitä soijailua rinkka selässä sinänsä liikuntana. Siis siinä mielessä, ettei se hikihomma ole se tarkoitus. Vaikka se on varmaan peruskuntoilun kannalta sitä kaikkein parasta. Se on vaan niin pirun mukavaa, ja palkitsevaa, kun pääsee paremmille kalavesille. Johonkin tunturiin kun lähtee tetsaamaan, niin sitä on kummasti takki tyhjä päivän päätteeksi. Tuon harrastuksen takia varmaan intissä oli niin helppoa(siis se eka puolikas, toisesta nukuin kaikki kaikki kassuaamut).


#6

Polkupyöräilyä ja metsissä luuhailua olisi tarkoitus alkaa tässä taas ilmojen lämmettyä harrastaa. Jyvässeudulla hyvät korkeuserot auttavat pysymään kunnossa. Etenen aika rauhalliseen tahtiin mutta kilometrejä kertyy, kun viivyn näillä retkilläni yleensä tuntikausia. Myös kaikki muut päivittäiset siirtymiseni hoituvat kävellen tai polkupyörällä.

Takavuosina meillä oli täällä porukkaa, jonka kanssa kesäisin pelattiin 1-2 kertaa viikossa potkupalloa mutta se on jäänyt. Salit eivät ole koskaan kiinnostaneet minua. Voisin kuvitella vielä joskus harrastavani hiihtoa ja soutua. Myös kiipeily voisi olla laji, josta saattaisin innostua.


#7

En minäkään pidä, enkä oikeastaan muitakaan harrastuksiani juuri mainitsemastasi syystä. Eräily, kiipeily, melonta kaikki on niin hauskaa, se kunnonkohoaminen on vain plussaa. Olen perusluonteeltani niin laiska, että pitää olla muukin motivaattori kuin kunnonkohottaminen.


#8

Itsekin olen pariin kolmeen otteeseen yrittänyt aloittaa aamulenkit. No, kuukautta pidempään en ole ikinä jaksanut :smile: Syynä tähän on aamu-unisuus ja se, että olen jotenkin tottuneempi salitreeniin. Salilla poljenkin kuntopyörää lämmittelyn yhteydessä yms. Nyt ajattelin kuitenkin kokeilla vielä kerran siten, että lähden ihan jostain 30min normaalitempoisesta kävelylenkistä liikkeelle ja kasvatan kuormaa pikkuhiljaa. Aiemmin olen ehkä lähtenyt liian kovaa liikkeelle. Jos vaikka kolme aamulenkkiä ja kolme salitreeniä saisi tehtyä viikkoon, niin olisin tyytyväinen.

Taannoin oli HS:ssä hyvä juttu siitä (linkki alla, siirtynyt maksumuurin taakse?), miten moni suomalainen treenaa liian kovaa. Usein jo rauhallinen kävelykin olisi riittävä treeni, sillä sen ei aina pidä olla kovasykkeistä ja -tempoista.


(>((()))'>) #9

Nim. Vedin itteni ylikuntoon tammikuussa. Kantsii olla aika varovainen tuon kanssa, en ollut uskoa, että tapahtui mulle.


#10

Juu olen miettinyt tuota ylikunnon vaaraa myös ja ehkä pitäydynkin rauhallisessa kävelyssä aamulenkeillä. Salilla voi sitten vetää kovemmalla sykkeellä. Kroppa tarvitsee kuitenkin sitä lepoa myös.


#11

@Sardion itse olen vielä tähän kaupan päälle äärimmäisen malttamaton luonne. Lähden yleensä nollasta sataan nopeasti ja tiputan sadasta nollaan yhtä nopeasti. Pääsääntöisesti tämän luonteen / temperamenttiominaisuuden kanssa taisteleminen on jatkuvaa työstämistä, joka todennäköisesti jatkuu aina päätyyn asti. Se on pientä steppaamista, pientä steppiä oikeaan suuntaan jne.

Minulla on myös taipumus mieluummin “rangaista” itseäni liikkumalla - ainakin alkuun. Nimenomaan rankaisumekanismi on se, jolla lähdetään aivan liian kovaa, hajoitetaan paikat ja pää ja lopulta liikunnasta tulee pakkopullaa, joka ei ole kivaa. Tärkeintä onkin keskittyä aivan pieniin asioihin ja pieniin muutoksiin kerrallaan, mutta kyllä minussa vieläkin asuu se 5 vaihdetta, joista mieluusti mennään ykkösellä ja lopulta siirrytään suoraan vitoselle käyttämättä kytkintä. Tää on harjoittelua koko ajan.

Eräs hyvä ystäväni sanoi minulle kerran osuvasti: “Sport is not a punishment for that you can’t do - it’s a celebration of all that you can do.” Se on hyvä ohje ja sillä pääsee pitkälle. Pysyvien tuloksien saaminen tosin vaati edelleen myös muita elämäntapakorjauksia: pelkkä liikunta ei vielä tee autuaaksi vaan lisäksi tarvitaan hieman säännöllisisyyttä ja järkeviä ruokatottumuksia. Itselläni on edelleen taipumus syödä epätasaisesti ja huonoissa sykleissä - olisi parempi syödä vähän kerrallaan, mutta järkevissä sykleissä. Ja kokkaamaan olen todella laiska ja rehellisyyden nimissä monet, mitkä ovat todella helppoja ruokia ovat myös nopeasti todella laaduttomia ruokia.

Nykyään panostan yhä enemmän monipuolisuuteen ja siihen, että ruokailutahti olisi jossain järkevässä rytmissä. Nälkä ei saisi päästä yllättämään. Kangasalle muuttaminen on tehnyt minulle hyvää, koska Tampereen tarjonta ei ole aivan kotiovella. Kun kauppoihin yms. on enemmän matkaa tulee suunniteltua paremmin, mitä sieltä ostaa. Ja sitten taas: kun suunnittelee, mitä sieltä ostaa niin ne ylimääräiset jää paremmin pois. Toinen asia on se, että kebab yms. eivät ole ihan naapurissa, joten käynnit vähenevät.


#12

Sellaista kärsimättömyyttä on itsellänikin kyllä, että homma pitäisi heti saada rullaamaan itsellään eli vakioitua pysyväksi tavaksi. Todellisuudessa se ei tietenkään ole mahdollista ja esim. salin osalta kesti ainakin kaksi vuotta ennen kuin siitä tuli sellainen rutiini, jota voisi luonnehtia pysyväksi. Tapojen muuttaminen on äärimmäisen hidasta puuhaa ja moni hieno uusi viritelmä on kaatunut alkuunsa.

Vielä ennen aamulenkkejä pitäisi itsekin saada ruokailu ja nukkuminen kuntoon. Aamupuuron syömistä on tässä vuosi nyt harjoiteltu ja siitä on miltei tullut jo tapa… no ei ihan vielä kuitenkaan. Säännölliset nukkumaanmenoajat ovat edessä seuraavaksi.

Luin joskus jostain sellaisen erinomaisen vinkin siivoamista koskien, että “päätä siivota vaikka vain keittiön pöytä, ei mitään muuta”. Tällöin siivoaminen nimittäin lähtee kuin itsestään “leviämään” eli huomaamattaan tulee pyyhkineeksi kaikki keittiön pöytätasot ja niin edelleen. Tätä metodia olen soveltanut myös salilla silloin kun ei millään viitsisi/jaksaisi/haluaisi tehdä edessä olevaa 45-60min harjoitusta. Pilkon sen osiin ja ajattelen, että “no teen vain tämän sarjan ja sitten voin vaikka lähteä kotiin.” Kertaakaan en ole treeniä kesken jättänyt, sillä yhtälailla tekeminen “leviää” muihin sarjoihin. Samalla tavalla järjestän myös salikassini treenin jälkeen ajattelemalla, että laitanpa vain pyyhkeen kuivumaan. Vaikeinta onkin aina aloittaa asiat ja tämä metodi toimii ainakin minulla itseni huijaamiseen. Lenkitkin varmaan aloitan ajattelemalla, että menen vain käväisemään ulkona :smiley:


#13

Tällaisen ketjun aikanaan avasin:

Eli aika samoista aiheista kysymys.

Itselläni on tuo juoksu maittanut ihan mukavasti nyt lopputalvesta. Muutaman kerran olen jo uskaltautunut sitten ulos kylmään ja kartta kädessä. Tähtäin on viikkoa ennen juhannusta Joensuussa, jos ei tule mutkia matkaan.

Lisäksi kesän kalareissuja on paljon jo sovittu. Niistä suurin osa suuntautuu tänä vuonna Keski-Suomen “premium” koskille.


#14

Kesällä treenailen juosten kuten talvellakin, hiihto kun ei ole koskaan ollut lempilajejani. Viime vuonna tossut saivat alleen 2000 km enimmäkseen kestopäällystettä. Tämän vuoden helmikuussa kävin jyrskäyttämässä Tokion maratonin, syksyllä olisi tarkoitus juosta maraton nro 26. Tapahtuma on vielä vähän hakusessa mutta eiköhän se eteläisestä Euroopasta löydy.

Juoksu vaatii kyllä myös keskivartalolta voimaa, joten GoGo on tullut tutuksi ja siellä käyn ähisemässä kesälläkin. Pyöräilen vain silloin jos jalat tuntuvat vaativan huilia iskutuksesta. Enkä muuten ui.

Koska aloitin kuntoliikunnan vasta keski-iällä, vammoja ei ole periytynyt nuoruuden harrastuksista. Ja malttihan se on valttia näissä hommissa. Mitään sellaista harmia ei ole vielä tullut eteen mistä ei levolla selviäisi.


(Linden#16) #15

Kyllä allekirjoittaneet kesätreenit menee niin päin, että minä vaadin ja pojat tekee.
Kotona sitten levylle kiekkoja ja pojalle maila käteen, kai sitä itekkin muutama sata tulee kiskastua ihan vaanhyvä, että pystyy talvella veskareille ammuskelemaan


#16

Itse siirtynyt triathlonin pariin viime vuosina. On hyvää monipuolista treeniä kun on uinti, pyöräily ja juoksu lajeina.
Talvella voi käydä vähän jäillä höntsäämässä ja sillon on hyvä myös pistää uintitekniikka kuntoon :blush:


(T. Koljonen) #17

Päälajina menee taekwon-do kesät talvet, mutta suvella siihen kylkeen tunkee kyllä ahkerasti jalkapallo. Junnuvuosina sitä tuli pelattua seurassa, mutta nykyään lähinnä höntsyä. Joukkueemme pelaa Pirkkalassa lokakuussa järjestettävässä puulaakiturnauksessa vuosittain, mutta eipä tuosta ole kertomista jälkipolville.
Hauskaa se on, ja niin sen pitää ollakin.

Ohessa puuhaan kaikkea kuntopiirityyppistä pientä harjoittelua, lähinnä tukeakseni tuota päälajiani. Yritän olla monipuolinen kuntopiiriharjoitteissa; joskus HIIT-reeniä, joskus vapaita painoja kuntosalilla. Lisäksi käyn juoksemassa pari kertaa viikossa.

Noin yleensä koetan olla aktiivinen arjessa, että pysyy veri kiertämässä ja kilot kurissa. Kilpaurheilijaa minusta ei enää saa, mutta eipä tuohon niin ole tarvettakaan.


#18

Omat kesätreenit muodostuu pyöräilystä. Maantietä ja maastoa. Viime vuonna tuli joku 5000km, tavoitteet oli vähä korkeammalla mutta elokuussa iski todellinen fillarimasennus, eikä kiinnostanut sen jälkeen ollenkaan. Nyt pitäisi taas aloitella hommaa.


#19

Juoksua, kahvakuulaa + yms lihaskuntoa… (38 lasahtaa mittariin ja ois vielä haluja jaksaa talvella reikäpalloa kolmosessa :sweat_smile: )


#20

Jos Treppu haluaa tahdon portaisiin niin minä voin lähteä kirittämään. Juossaan yhdessä pää nelijäntenä kätenä