PC- ja konsolipelaaminen

Foorumi selaillessa tuli huomattua, että ei osunut silmään minkäänlaista yleistä pelaamiskeskustelua tietokone- ja konsolipeleistä. Täällä voi kertoa omasta pelaamisestaan, suositella pelejä ja kysellä pelisuosituksia, jos löytyy liikaa vapaa aikaa.

Tuleeko palstalaisten tuhlattua aikaansa erilaisissa virtuaalimaailmoissa seikkailuun?

Ensimmäinen konsoli oli sedältä saatu Super Nintendo, kun ikää oli jotain viisi vuotta. Siitä se touhu sitten lähti liikkeelle ja tuota Super Nintendoa käy syyttäminen, että maailmanrauha jäi toimestani toteuttamatta. Nintendon jälkeen telkkarissa on käynyt kiinni PlayStation 1, PlayStation 2, Xbox 360 ja nyt PlayStation 4. Noiden lisäksi tietokoneella on tullut pelailtua enemmän kuin laki sallii ja varsinkin yläaste- ja lukioaika meni aika pitkälti Counter Striken parissa. Xboxille kertyi varmaankin suurin pelikokoelma, joista kaikki on myyty tai lahjoitettu eteenpäin. Määrä korvasi laadun tuolloin ja nykyään sitä tulee vähän mietittyä mihin sitä aikaansa tuhlaa varsinkin tyttären syntymän myötä. Xboxilla tuli osallistuttua Jatkoajan puolella NHL 14 ja 15 peleissä GM Connected liigoihin, joissa jokaisella joukkueella oli takanaan joku ihminen pelailemassa. Nuo ovat varmaankin parhaimpia konsolikiekkopelejä mitä on tullut pelattua, kun herrasmiessäännöillä saatiin karsittua kaikki bugiveivit pannaan ja pelaaminen muistutti oikeaa kiekkoa. Pudotuspeleissä keravalaisilta lähti aina mopo käsistä samojen kikkojen höyläämisen kanssa, mutta runkosarjat olivat niin hyvää kiekkoviihdettä kuin konsolilla voi vain saada aikaiseksi.

Tällä hetkellä peluussa on pelkästään COD Black Ops 4 ja sen zombie ja battle royale pelimuodot sekä Red Dead Redemption 2. Ennen noiden ilmestymistä tuli pelattua melkein pelkästään Fortnitea vuoden päivät kavereiden kanssa ja sitä ennen Battlefield ykköstä varmaankin saman verran. Kaikkia pelejä paitsi RDR 2 tulee pelattua melkein pelkästään kavereiden kanssa netissä, eikä yksinpelit jaksa jotenkin sytyttään enää niin kuin ennen, kun pirulaiset vievät niin hirveästi aikaa.

Sanaa on vapaa.

4 tykkäystä

Mulla on aika lineaarinen ja selkeä polku pelaajana:

NES → Megadrive → PS1 → PS2 → Xbox → Xbox 360 → Xbox One → PC.

Pelaamispreferenssit on vaihdelleet yksinpelaamisen ja moninpelaamisen välillä tasaiseen tahtiin. Xbox oli niin paljon pleikkarin nettiräpellystä edellä, että siihen kelkkaan oli helppoa hypätä. Moninpelaaminen oli tällaiselle konsolipelaajalle uusi juttu. Kaverilistat, mikit, pelikutsut, ihan priimaa jo varmaan 2003.

Kaikista vanhoista koneista olen hankkiutunut eroon. Joko antanut pois tai myynyt, joten enää minulla on Xbox One, jota en ole käynnistänyt varmaan 15 kuukauteen. No, kerran se käynnistyi itsekseen, kun sähköt palasivat katkeamisen jälkeen.

Ihan tolkuttomia määriä tullut pelattua, mutta sekuntiakaan en vaihtaisi pois. Paljon todella hyviä kavereita tullut pelaamisen kautta, mutta jotenkin kiinnostus pelaamista kohtaan tippunut ihan nolliin. Pelikaverit oli sitä mieltä, että pitäisi hankkia sponsoreita ja pelata kilpailullisesti. Tämä joskus sata vuotta sitten. Olin itsekseni, että ei pelaaminen koskaan nouse sellaiselle tasolle. No, olinpahan täysin väärässä.

RDR2 (yksinpeli) kiinnostaa, mutta en uskalla laittaa siihen 50 euroa, jos en jaksakaan pelata. Tiedän, että kohta sitä saa muutamalla kympillä, vaikkei Rockstarin pelit kai niin nopeasti halpenekaan. Vrt. vaikkapa Square Enix.

1 tykkäys

Ite ajattelin väijyä black fridayn, jos sattuis olemaan alennuksessa. Tuskin on, mutta odotetaan. Ostan pelin joka tapauksessa.

Tällä hetkellä pelailen PS4 & PC.
PC: CS:GO & H1Z1
PS4: NHL 19 & GTA V(kunhan perseilen)

1 tykkäys

Oikeat pelaajat pelaa tietokoneella.

Itse pelaan lähes pelkästään CS:GO.

Tuonne sitten välitön siirtyminen. Täällä on pelkästään good vibes ja kaikki kukat saavat kukkia.

8 tykkäystä

Minun pelilaitehistoriani on hyvin yksinkertainen. Aloitin PC:llä. PS2 kulki rinnalla sen aikaa, kun se oli validi laite. Sitten pelkkä PC.

En oikeastaan kaipaa konsolia mihinkään. Tietysti osasta peleistä jää paitsi, kuten Red dead redemption, mutta se ei ole tarpeeksi suuri minulle laittaa rahaa kiinni konsoliin. PC:lle hommasin langattoman xbox-ohjaimen, jolla saa saman pelikokokemuksen kuin konsolilla ja Steamin ansiosta pelien asentaminen ja päivittäminen ei ole enää minkäänlainen ongelma tai vaiva. Muutenkin jumitan vanhemissa peleissä, niin koneen tehot riittävät helposti, vaikka se ei mikään järjetön tehomylly olekaan. Vanhoja pelejä saa myös ostettua nykyään ihan naurettavan halvalla.

Eniten tulee pelattua erinnäisiä startegiapelejä esim Total War -sarjasta, FIFAa ja omaa suosikkinettiräiskintääni Red Orchestra 2, joka valitettavasti on jo monta vuotta ollut näivettymässä unohduksiin.

Haha, heitin tämän puoliksi vitsillä, koska tiesin, että sillä saa keskustelua aikaan. :wink:Olen kyllä sitä mieltä, mitä äsken kirjoitin.

1 tykkäys

C64 + kasettipesä, siitä lähti. Olikohan Amiga tässä välissä hetken aikaa. MegaDrive taisi olla myös, sitten PS1, PS2 ja PS3. PS3 taitaa jossain vielä nurkissa olla, mutta en ole pelannut enää aikoihin yhtään mitään.

Ps. otsikkoon liittyen, niin kyllä se aito tatin vispaaminen (huom! ei pyörittely) lähti Decathlonista. Jumalauta siinä sai vispata tattia urakalla.

6 tykkäystä

1996 sain ensimmäisen pelikonsolin, se oli SonyPlaystation, moni peli ja itse pelaamisen ilo hakee yhä vertaistaan Pleikkarin aikoihin.

Tietokoneella on tullut pelattua : Rainbow Six 1, CsGo, Red Alert remake (OpenRa),Arma 1 & 2, Close Combat (Winter War moodi), Delta Force 2, , Nhl 2004 paranneltu moodi (flyersmod) ja Nhl 2000 liiga mod (Molempiin tein muuten 89-90 liiga kokoonpanot) , Hitman 1 , LSD dream emulator, Gta San Andreas & 3, Flashpoint.

Yhden tietokonepelin haluan nostaa esiin, uusi tuttavuus nimeltä OpenDtt (uusittu kuljetuspeli ysäriltä). Siihen hankin vielä Suomi-modin niin toimii.

Xbox : Nhl 13 ja ehdottomasti Red Dead Redemption. Sitten kun on rahaa kun, niin ostetaan uusin boxi ja RDR 2.

En enää kauheesti pelaile. Pelailu on aikalailla satunnaista, ärsyttää kovin kun nuo wanhat hyvät pelit ei toimi enää uusilla koneilla :frowning:

Mulla menee tässä asiassa kehityspolku:
NES->PS2->PS3. Lisäksi laskimessa oli joskus lukioaikaan GBC-emulaattori ja nykyisinkin kännykässä GBA- ja DS-emulaattorit. Tosi vähän tulee nykyään pelattua, mutta aika paljon tuhlaan aikaa let’s play-videoihin ja toisinaan striimeihin.

Toki kaikki nuo kolme konsolia on aikanaan pelattu aika loppuun, ja edelleen löytyvät.

Ps. Koska kaikki tykkäävät top-listoista, niin tässä jonkinlainen top 10-lista pelaamistani peleistä (ei laskettu kaverilla pelattuja yms.). Huomioitu pelin hyvyys, jälleenpelattavuus ja siihen käytetty aika, en pyri laittamaan montaa samanlaista.

  1. SMB 3 (NES)
  2. James Bond: Nightfire (PS2)
  3. NHL 2004 (PS2)
  4. Tekken 4 (PS2)
  5. SMB 2 (NES)
  6. Pokemon Heartgold (DS)
  7. Burnout 3 (PS2)
  8. CoD MW2 (PS3)
  9. NHL 12 (PS3)
  10. Aika kolikonheittoa tässä vaiheessa, vaikka Darkwing duck (NES)
2 tykkäystä

Itsellä alkoi pelailu 80-luvulla… Commodore 16-> Commodore 64-> Amiga 500 → Amiga 1200 → Pc → Ps1 → Xbox → Xbox 360/PS3 ja nyt Xbox One X ja PS4 pro kaksikolla…Tällä hetkellä Red dead redemption 2 pelailussa…

Nykyään tulee melko vähän pelailtua ja ainoa konsolikin mikä tällä hetkellä löytyy on alkuperäinen NES.

PC:llä satunnaispelailussa PUBG, jos peliseuraa sattuu löytymään. Yksin ei oikein löydy tällä hetkellä motivaatiota pelailuun. Tilanne voi tietysti muuttua jos RDR2 käänetään myös PC-versioksi.

Juuri tätä kirjoittaessa katselen Red Dead Redemptionin lopputekstejä. Piti pelata aikoinaan kesken jäänyt ykkönen loppuun ennen kuin lähtee kakkosta ostamaan.

Pleikkarimies olen ollut pienen ikäni. Ensimmäinen konsoli oli PS1 ja ekat pelit Hugo ja Crash Bandicoot 3. Tästä sitten luonnollisella siirtymällä pleikkari pleikkarilta nykyiseen PS4:seen. PC:llä on tullut myös jonkun verran pelailtua, lähinnä Orange Box-pelejä eli Half-Life 2:sta, Team Fortress 2:sta ja Portalia. Lisäksi WoWia on tullut pelattua Warmane-privaattiservulla ja sen edeltäjällä Moltenilla jokseenkin paljon aikoinaan, nykyään hyvin satunnaisesti.

Kaikennäköistä on tullut pelattua ajan saatossa, eniten sydäntä lähellä ovat Crashit, GTA:t ja Dark Soulsit. Last of Us 2:sta ja Spyro Reignited Trilogya odottelen kovalla innolla. RDR2 mene hankintaan seuraavana palkkapäivänä.

3 tykkäystä

Sinun innoittamana väsään myös oman top15 listani :

  1. Nhl 2004 - pc (flyermania mod)
    Kuinkahan saisin tämän taas toimimaan Windows 10:llä… Nimittäin missään muussa NHL pelissä et voi pelata tietokonetta vastaan yhtä realistisia ja dynaamisia otteluita

  2. Red Dead Redemption -xbox

  3. Close Combat IV -pc (talvisota mod)

  4. Ghost Recon -pc (remake) & Rainbow Six 1-pc

  5. Total Air War 2.0 -pc

  6. NHL 13 -xbox

  7. Syphon Filter 1 & 2 -ps1

  8. NHL Faceoff - ps1

  9. Crash Bandicoot 1 - ps1

  10. Arma2 -pc

  11. Open Red alert -pc

  12. Open Transport Tycoon Deluxe -pc

  13. CsGo -pc

  14. Tomb Raider 1 & 2 -ps1

  15. GTA 1 -ps1

3 tykkäystä

Oikeastaan koko pieni ikä on tullut pelailtua. Ensimmäinen oma konsoli oli NES, mutta kosketus tuohon ihanaan pelien maailmaan oli tullut jo ennen sitä ikivanhoilla tietokoneilla ja kaverin Commodore 64:llä. Tietokoneelta muistissa on Digger ja jokin lisenssitön Formula 1 -peli ja Commodorelta klassikko Bubble Bobble. NESin pelikirjastossa oli ainakin Super Mario 2 ja Top Gun, mutta hyvin pitkälti mentiin lainapelien varassa. Super Mariot 1 & 3 ja DuckTales olivat kovassa huudossa. Lisätään tähän kappaleeseen vielä, että näitä “varhaisimpia” pelimuistoja on myös Prince of Persia ja Supaplex.

Joskus vuonna -93-95 talouteen tuli “kunnon” tietokone ja silloin pääsi uppoutumaan pelien maailmaan oikein urakalla kun DOSsin kautta pelailtiin alkuperäistä, Jagged Alliance 2, Doomia, Civilizationia ja UFO - Enemy Unknownia. Huikeita aikoja ja huikeita pelejä. Tässä vaiheessa kokeiltiin luonnollisesti myös Mortal Kombat, Wolfenstein 3D, Transport Tycoon ja Doomin ja UFOn jatko-osat.

Vissiin vuonna -97 sain joululahjaksi PS1 ja sillä tuli pelailtua sitten taas vuorostaan paljon. Peleinä löytyi Gran Turismo, Final Fantasy VII, VIII ja IX (FF7 on ehkäpä paras peli koskaan), Resident Evil Formula -97, ISS Pro Evolution Soccer ja NHL 99. Varmasti oli myös muita pelejä, mutta tällaisella pikaisella miettimisellä nuo tulivat mieleen.

Seuraavaksi meillä olikin vuorossa sitten taas uuden tietokoneen hankinta ja silläkin tuli pelattua paljon, mutta nyt en muista peleistä oikeastaan kuin Railroad Tycoonin, Heroes of Might and Magicin ja Rainbow Six: Rogue Spearin. Tämä oli muuten myös se tietokone, millä sain ensimmäisen kosketuksen StarCraftiin ja Counter-Strikeen. Ne tosin olivat lähes mahdottomia pelata, kun tehot eivät riittäneet edes huonoilla graffoilla.

Sitten hyppäys vuoteen 2003 ja uusi tietokone. Nyt CS pyöri hyvin ja oikeastaan pelkästään sitä pelattiin. Ja mikäs siinä, mukavasti meni lukio pelaillessa. Jokunen tunti tuli hakattua myös Simsiä.

Tässä välissä ostin PS2, mutta sitä tuli pelattua todella vähän ja oikeastaan ainoa syy ostaa se oli Final Fantasy X.

Tästä taas hyppäys vähän eteenpäin ja PS3. Sillä parhaat pelit lienivät The Last of Us, L.A. Noire, Grand Theft Auto V ja Red Dead Redemption. Tulihan muitakin pelejä pelattua, kuten Arkham -sarjaa, mutta ei niistä sen enempää.

Uusi PC tuli vissiin vuonna 2010 ja sillä jauhettiin oikeastaan pelkkää StarCraft 2.

Hyppy tämän vuoden alkuun ja uusi PC. Sillä on tullut pelailtua vähän SC2, CS:GO, paljon erilaisia pelejä Steamista ja jokusta klassikkopeliä. Enää pelit eivät vain imaise niin mukaansa kuin ennen. Tosin, eipä sitä aikaakaan enää riittäisi.

Mutta tällaista muisteloa oli mukava kirjoittaa ja pohtia vähän, että mitä sitä on tullut pelattua ja koska. Tästä nyt jäi tietenkin pois tuttujen Megadrivet, SNESit ja muut tietokoneella pelatut pelit.

3 tykkäystä

Vanhakin hurahti aikoinaan, Segalla mäkihyppyä, vieläkin korvissa soi se rauhaisa musiikki ja havun heilunta ylämäen lähtöpaikalla, ai, ai!

Sen jälkeen ei mitään kossolipelejä. Koskahan tuo Sega ja tuo peli oli? Joskus 90-luvulla?

1 tykkäys

Nyt oli kovaa settiä.
Ai hyvänen aika ; Jagged Alliance 2 unohtui omasta listasta, siinä oli kyllä käsittämättömän dynaaminen, laaja, humoristinen, jännittävä peliympäristö ja tuntuma. Todella monta eri pelityyliä sisäistetty peliin : rooli / strategia / toiminta.

Ainoa miinus myöhemmin tuleville muutamalle futuristiselle “epäaitoudelle”. Hienoa että nostit tämän pelin esiin, varmaan maailmankaikkeuden yksi aliarvostetuimmista timanteista

1 tykkäys

PC:llä tulee pelkästään pelattua ja peleinä toimii CSGO ja OSRS

1 tykkäys

Mua yllättää ettei yks kaikkien aikojen peleistä, Fallout 2 ole vielä saanu mainintaa :). Pelasin aikanaan jollain aivan liian alitehosella pc:llä, lataukset kesti aivan järkyttävän kauan (valehtelematta välillä 15 minuuttia), mutta ei haitannu. Meni monta yötä sen parissa ihan oikeesti aamun tunneille ja samoilla silmillä kouluun.

Kuusnepalla aloittelin omat pelailut, siitä pc:lle jonka parissa tuli kyllä moni klassikko tutuksi. Wing Commanderit ja F1GP nyt täytyy mainita erityisesti. Sen jälkeen Wolfensteinit, doomit, civilizationit (varsinkin se eka) ja varmasti monta muuta helmeä jotka jo päässyt unohtumaan. Olisko ollut 95-96 kun CS astu kuvioihin. Vähän myöhemmin myös Championship managerit tuli mukaan ja niiden parissa menny kyllä uskomaton määrä tunteja.

PS1 oli myös kovassa käytössä, sen jälkeen xbox ja xbox360, tosin pc-pelaaminen nykypäivänä se mitä tulee pelailtua jos vaan aikaa on, viimesenä AS Odyssey jonka just viime viikonloppuna väänsin läpi.

Aika hurahtanut myös VR:ään nykyään, Beat Saber on jotain ihan uskomattoman hienoa, suosittelen kaikille ainakin koittamaan jos jossain mahkut on, mutta varotan …jäätte koukkuun :D. Sen lisäksi tulee VR:llä esim nyrkkeiltyä, mahtavaa touhua.

Tuolta listalta meikäläiseltä löytyy og Ghost Recon ps2:lle ja NHL 13 (ps3), jotka eivät olleet omalla listalla. Ensin mainittu on sinänsä hyvä peli, mutta melkoisen puuroinen grafiikoiltaan (remake olisi varmaan kova). Änäri 13:een tuli joitain sinänsä hyviä uudistuksia, mutta siinä pystyi myös juustoilemaan kunnolla vetämällä säbäranteita p-pisteeltä.

Ja SMB 2:lla tarkoitin tietysti länteen myytyä Mario 2:ta enkä Lost levelsiä.

1 tykkäys