Pelaajahaaveilut 2016-17

“1) Kristian Kuusela (kevään vahvistus)
2) Jarkko Malinen (sopimus myös pariksi seuraavaksi vuodeksi)
3) Tuukka Mäntylä (sopimus myös pariksi seuraavaksi vuodeksi)”

Näin kirjoittelin marraskuussa. Näistä “Kuusela” on jo saatu (Linglet).

Edelleen pysyn alkuperäisessä ajatuksessa siitä, että myös 2) ja 3) tarvitaan kevättä varten. Näiden tärkeysjärjestys on tosin nyt vaihtunut - ensisijaisesti tarvitaan sitä puolustajaa.

Siis päivitetty lista:

  1. Koodinimi “Tuukka Mäntylä” → jalan täytyy liikkua ja kiekolla pitää osata tehdä jotain, mutta kyllä nyt kaivataan oikeasti myös hiukan kovuutta sinne oman maalin eteen. Liian helppoja maaleja on sota-alueelta tehty tällä kaudella.
  2. Koodinimi “Jarkko Malinen” → leveyttä sentteririntamalle. Yhtään väheksymättä Rauhalan ja Jasun hyvää kautta, mielestäni kaivataan vielä yhtä sentteriä, jolla hyökkäyspäähän enemmän annettavaa kuin näillä kahdella. Meillä menee nimittäin laituripotentiaalia nyt vähän hukkaan tällä hetkellä, plus että sentterikalusto ei kestä juurikaan poissaoloja ja niitä tulee väkisinkin.

Mikäs sen parempi, jos jompikumpi/molemmat näistä kuuluisivat ensi kaudenkin suunnitelmiin.

2 tykkäystä

Ei mikään haave,mutta olisiko tästä meille.

Vaikuttaa tilastojen perusteella niin arvalta.

Kemiläisen tilanteesta riippuen 1-2 puolustajaa. Vähintään toinen näistä ihan kunnon nimi, koodinimi/profiili VM Vittasmäki.

1 tykkäys

Voi osoittautua vielä huonoksi päätökseksi Tuhkasen pois päästäminen, jos ei ala niitä pakkeja tulemaan. Kyllä sitä ainakin yks-kaks pakkia pitäis vielä ihan ehdottomasti saada näillä näkymin. Ei Peltola voi vetää illasta toiseen pakkina, kevättä kohden mennään jo.

Toivottavasti tulis nyt ukkoja sieltä sairastuvan puoleltakin. Voi olla, että Salonen kohta palaakin. Sammalkangas on tuskin ihan hetkeen palaamassa välttämättä ja Kemiläinen on täysi arvoitus. Huonolta kyllä näyttää Kemiläisen suhteen, kun ollut aivotärähdyksen vuoksi jo näin kauan pois. Ei hyvä merkki sitten ollenkaan. Tilanteesta voisi vaikka mitä kuvia maalailla, mutta en asiasta tietämättömänä viitsi nyt sen enempää uhkakuvia tässä alkaa maalailemaan. Jos kaikki kolme tässä piakkoin pääsisivät täysikuntoisina mukaan, niin ei varmasti lisävahvistusta tarvittaisikaan. Mutta vaikea sanoa. Voi olla, että Tappara hommaa nyt ainakin ensi alkuun jostain lainastunttimiehen, ettei kapteenin tartte pakkina illasta toiseen vedellä.

Puolustajia. Vaikka sitten hätäavuksi. Vähän omituinen keissi Tuhkasen poispäästäminen. Viimeistään tähän matsiin olisi pitänyt löytää joku mitat täyttävä puolustaja.

Ois kyllä. Ainoa vaan ettei yksi pakki olisi riittänyt tälle illalle. Rantakari ainoa joka saa meikäläiseltä synninpäästön. Siitä on helppo laskea :smiley:

Onkos Kemiläisellä alla aiempiä tärähdyksiä eli voisiko kausikin olla tässä?

Tänään grernit ja muut ajeli maalille ja survoi ihan vapaasti. Päälikköpakki hakusessa

1 tykkäys

Eka kerta oli tämä. Niin hän sanoi itse Yle Puheen haastattelussa.

Kyllä mää oon myös sitä mieltä, että joku sentteri tohon pitäs saada. Jotenkin ottanut päähän koko kauden Lajusen kiekollinen peli. Ymmärrän kyllä ettei hänellä ole vastuu pelinteosta, mutta edes jotain olisi kiva osata.

Juu kyllä samaa haaveilen. Tapparalla tarjonta on keskikaistalla juuri nyt todella heikkoa. Yhtään ei helpota myöskään Rauhalan ja Jasun kiekollinen peli. Paljon jää uupumaan, kun ei laiturit saa tukea muuten kuin puolustuspäähän.

1 tykkäys

Kuten jo lokakuussa niin edelleen ykköstarve on puolustavalle puolustajalle ja toisena kiekolliselle sentterille. Mikäli Lingletin hankinta jättää jomman kumman puutteen korjaamatta, olen erittäin pettynyt joukkueen kokoamiseen.

Kyllä pakki ja offensiivinen sentteri tarvitaam

2 pakkia tarvitaan ainakin kerran Sammalkangas niin pitkään sivussa joten voi sanoa sen olevan suht turhake kevään peleihin kun nytkin jo ollut hakemista. Kemiläinen voi olla toinen ongelma tapaus, että keväällä ei käyttöä jos ees pääsee peleille.

Sentteri myös niin Jasu saadaan mahdollisimman pieneen rooliin pilaamasta muiden peliä.

Eihän siitä ole kuin pari viikkoa kun täällä sai lukea Jasun saaneen kädet ja kiekolliseen peliin taidot, ollen Tapparan kapellimestari ja pitäisi nostaa ylempiin kenttiin. Nyt ollaan jo lähellä LeKiä!

Katoavaa on kunnia :smiley:

16 tykkäystä

Kyllähän se kausi voi olla tässä vaikka ei aiempaa historiaa olekaan. Nuo on niin tapauskohtaisia nuo aivotärähdykset ja muuttujia monia että niistä ei varmaan kukaan pysty etukäteen sanomaan varmaa, siinä missä toiset toipuu viikossa voi toisilla mennä monta kuukautta jne. Aika näyttää.

Kyllähän se siltä näyttää että nopat ei välttämättä ole Kemiläisen puolella. Ylen haastattelun perusteella todella kaukana pelikunnosta. Sammalkankas ollut rempassa enemmän tai vähemmän koko kauden. Yllättäen pakisto alkaa olla todella ohut. Vähintään yksi pakki on hankittava. Mieluummin kaksi. Deadline taisi olla 14.2.

Mites Turren Venäjän seikkailut jaksaa?

Kyllähän tuo pakkien tilanne sellainen on, että pikkuhiljaa voidaan ruveta lyömään jo perinteeksi muodostunutta ja legendaarista kipinäketjua pystyyn.

Klapeja on sen verran, että helposti voidaan toista kuukautta poltella.

Kyllä yks kädellinen sentteri on tervetullut lisää.

Pakki sentteri ja maalivahti. Eipä muuta kiitos