Pelaajahaaveilut 2017-18

Vellun osoite on jossain ihan muualla, ties vaikka Dubaissa.

Kai viikko Dubais on ansaittu. Se onko saanut jonkun luvan mennä lomailemaan ja kun palaa sieltä niin on siinä aikaa laittaa treenijumia ennen olympialaisten alkua :))

Ensi kaudeksi Jokerit lyö sen verran paljon euroja eteen, ettei kukaan liiga joukkue pysty siihen vastaamaan.

Kyllähän Tappara sentterin tarvitsee ainakin nyt kun Jasu on saikulla. Löytyykö laadukas sentteri on toinen asia, mutta vähintään “stuntti” olisi tarpeen. Mäkinen ei eilen ainakaan paljoa pelannut ja loppua runkosarjaa ei voi näin mennä. Tärkeitä pisteitä jaossa ja kuormaa ei voi kolmelle sentterille näin jakaa pidemmän päälle.

Toivottavasti löytyisi oikeasti laadukas pelaaja.

3 tykkäystä

Eikö nyt vois antaa Mäkiselle edes olympialaisiin asti aikaa ennenkun tuomitsee? Ehkä vähän heikko esitys oli eilen, ainakin sen mitä Ottoa kentällä huomasin, mutta onhan tuossa pojassa potentiaalia. Mun mielestä ainakin on hienoa kun oma kasvatti saa näytönpaikan loukkaantumisen takia, eikä olla heti hommaamassa “stunttia”.

3 tykkäystä

Näin juuri. Siellä veti Tepsissäkin 16-vuotias kaveri eilen Kallion ja Perrinin rinnalla eikä muutamaa vaihtoa nelosessa. Enkä nyt tarkoita että Ottoa olisi pitänyt automaattisesti iskeä Zabon ja Krissen väliin mutta en mäkään nyt heti haluaisi jotain “Rebenbachia” nähdä täällä “loppukauden sopimuksella” joka on oikeasti muutaman pelin diili. Tai jotain täysin ulkoa tulevaa Mestis-jamppaa.

Jos meillä on 2/3 runkosarjasta varaa vetää veitsenterällä milloin reenijumin ja milloin pelitapavallankumouksen verukkeella niin kai me nyt voidaan antaa muutama peli aikaa omalle lupaavalle junnullekin muulla kuin 4 min peliajalla.

3 tykkäystä

En minä ole ketään tuominnut, mutta Rautakorpi ei hirveästi peliaikaa Mäkiselle antanut. Tuolla peliaikojen jakaumalla ei oikein voi runkosarjaa vetää loppuun.

Paljonhan täällä on ollut näkemystä sentterin tarpeelle jo ennen Jasun saikkua.

2 tykkäystä

Mites Masi Marjamäki? Sopimus Jokereihin purettu: Marjamäen sopimus purettu | Jokerit.com
Ei tietenkään ole sentteri, mutta toisi kivasti fyysisyyttä ja kovuutta maalin eteen.

1 tykkäys

Ei taida saada pelata Liigaa tällä kaudella.

Muutoin kyllä kelpaisi.

Edit: tai saa kyllä, mutta sillä on hintansa.

3 tykkäystä

Tulee olemaan kallis kaveri, jos mennään samalla käytännöllä kuin viime kaudella case Keräsen kohdalla; 100,000€ sakko.

Ei varmasti voikkaan, mutta ei nyt siittäkään kannattais vetää kauheen pitkiä johtopäätöksiä jos ekassa pelissä tällä rupeamalla pelaa vaan 4min. Voihan se peliaika kasvaa ja nopeastikin.

Voi kasvaa ja ehdottomasti täytyykin kasvaa, jos kokoonpanossa aiotaan pitää pidempään.

Mites toi case meni, tuomittiinko laittomaksi tuo sakottaminen Jokeripelaajien hankkimisessa?
Ei sillä, että meille ois tulossa. Porissahan nyt on ostettu kaikki omat pojat takaisin mitä on irronnut.
Meille kyllä lähtökohtaisesti senaattoria haaveilen, mutta sama laulu on markkinoista vuodesta toiseen, kuivaa on liigan maksukyvyllä kärkisenttereistä.
Pitäisi Tapparan alkaa omissa junioreissa pitämään sentterikoulua, jossa taipumusta osoittavat talentit istutetaan sentteriksi ja aletaan opettaan aloituksia ja kattoon filmiltä Lehterän,Barkovin,Ojasen yms sentteripeliä.

1 tykkäys

Niin joo, unohdin tuon ihan täysin. Mut jos ratkois taas tärkeitä pelejä jatkoilla, niin vois siitä vähän maksaakin:)

Mielestäni lailla ei ollut/ole mitään tekemistä Liigaseurojen(myös Ilveksen) keskenään laatiman “herrasmiessopimuksen” kanssa. Mielestäni Jalo on ainakin kertonut, että Ilveksen sakko, otetaan Tv-rahoista.

Mikäli “herrasmiessopimus” koetaan lakituvassa laittomaksi, on mielestäni myös Ilves Liigaseurana yhtenä mahdollisten saktioiden kärsijänä.

En tiedä onko kyseiselle “herrasmiessopimukselle” keksitty jotain järkevää loppusijoituspaikkaa, kuten esim.roskakoria.

Ilman tietovuotoja ainoastaan aika näyttää onko “herrasmiessopimus” jossain vaiheessa kuopattu.

Minullekin kyllä kelpaisi Marjamäki rosteriin.

Nathan Gerbe siirtyy Columbukseen joten sen taskuraketin voi pyyhkiä pois meidän haaveiluista.

2 tykkäystä

@Donizimo Eipä oo sen suurempaa käryä. En mä huolissani kuitenkaan olisi siitä, että ovat Helsingistä asuntoa hankkimassa. Onhan esim. Jasulla talo Raumalla. Kyllä mulla edelleen löytyy usko siihen että Vellu meille tulee.

4 tykkäystä

Tätä samaa uskoa on muillakin mutta mikä on sopparin pituus?
Pelkkä kevät vai enemmän?

Ottajia varmasti olisi, mutta jos Mikki Vellun meidän iloksi saa naarattua, niin olen enemmän kuin tyytyväinen. Enkä muuten taatusti ole ainoa!

1 tykkäys

Mulla on ikävä kutina että kyse olisi vain loppukaudesta…

1 tykkäys

Tätä päivitystä ei enää ole, mutta muistaakseni siinä käytettiin ilmaisua “meidän seuraava koti kun remontti valmis” tai jotenkin sinne päin. Eli tuskin kodista puhuisi ellei olisi muuttamassa. Paitsi jos vaimo muutta sinne ilman Xavia.