Pelaajahaaveilut 2018-19

Riga kun menettäisi playoff haaveet niin sieltä voisi Tampereelle naarata Linus Videllin.
Tällä kaudella 40 peliä 21+19 tehot.

4 tykkäystä

Nyt, kun Salminen meni, Strömwall pitäisi olla se, joka on Tapparan kiikareissa. On juuri sellainen supertähti, jota tarvittaisiin, joka osaa laittaa kiekkoa verkkoon. Toivotaan, että KooKoo ei tuosta nousisi enää playofftaisteluun. Nyt kun Kärpät on hankkinut Osalan, IFK Salmisen ja TPS Kärjen, Tapparalla olisi latu auki Strömwalliin, jos nyt maltetaan odottaa. :wink:

16 tykkäystä

Jos Malte tulee tarjolle niin eiköhän Kärpät tai IFK ole mukana tarjoamassa ihan jo senkin vuoksi, että ei mene muualle. Tokihan Maltea itsekin olen haaveillut, mutta saapa nähä kuinka käy.

3 tykkäystä

Vähän haiskahtaa, että Tapparalla ei riitä tällä hetkellä pelimerkit taistella Kärppien, TPS:n ja IFK:n rostereita vastaan. Joten haaveillaan nykyisen rosterimme toipuvan parhaaseen kuntoonsa ennen kevättä. Ei me tulla materiaalilla hakkaamaan rahaseuroja.

7 tykkäystä

Ässät voidaan ihan huoletta jättää rauhaan jos tuollaisia kortteja pidetään kädessä… KooKoon pyristely voi olla ohi ens viikolla tai sitten parin viikon sisään. Sibir on käytännössä myös ulkona, pari häviötä vielä ja hanskat naulaan. Kunlunin ja Traktorin vääntö viimeisestä paikasta saattaa mennä ihan loppuun asti joten se saattaa mennä siirtorajan ylikin.

2 tykkäystä

Ei se oikeastaan ole siitä kiinni, etteikö niitä pelimerkkejä olisi (Tapparan talous on hyvässä kunnossa), vaan siitä kuuluisasta faktasta, eli mihin niitä halutaan käyttää. Kuka käyttää ne fiksuimmin, on lopulta voittaja. Ja harvoin se on se, joka niitä käyttää eniten. Joukkuepelissä niin moni asia ratkaisee. Hyvä joukkue on parempi kuin tähtisikermä.
Eli, vielä ovat ovet auki ja niitä euroja on kaapissa, kuitenkin. Markkinat ovat vasta aukeamassa, hätäisimmät
ampuivat jo lippaansa. Toiset vasta latailee :mikki:

15 tykkäystä

Veikkaan, että Störmwallille riittää ottajia Liigan ulkopuoleltakin ja huomattavasti paremalla palkalla.

3 tykkäystä

Uskon näin, tokkopa nähdään liigassa. Haaveilla saa mutta never gonna happen. Ja samaten vannon ettei Karhunenkaan eikä Jugikaan tule, mutta haaveilla saa. Enemmän siirtäisin katseet Kunluniin, mutta sielläkin isoja muttia…

1 tykkäys

Jos Malte haluaa rauhassa pelata Suomessa kauden loppuun kovia pelejä, eikä lähteä toiseen maahaan, niin sitten on mahdollisuus jäämiseen ja ehkä Tapparaan tuloon.

Ottajia on varmasti ulkomailla ja isommalla rahalla loppukaudesta mitä Tappara tai joku muu suomalainen seura voi maksaa. Suomessakin Tappara saisi varmasti kavereita kilpailemaan Maltesta.

3 tykkäystä

Tapparalla kun on ollut näitä virityksiä tonne Kouvolan suuntaan niin sieltä vois kyllä vastineeks nyt irrottaa Malten Tampereelle :slight_smile:

Sielähän Störmwallia Kärppiin huhutaan. Ite en tähän usko, en usko kenenkää tulevan Kärppiin, toki Jokisesta haaveilen.

Kärppien jatkoajassa oli jotakin huhua, toki olisi varmasti mielenkiintoinen pelaaja.

Ja en kyllä ihmettele vaikka Kung Malte Oulusta löytyisi ennen Helmikuuta :slight_smile:

3 tykkäystä

Yksi mahdollisuus kyllä. Toisaalta Kärpät hankki jo Osalan kesken kauden, että onko halukkuutta lähteä suurempaan tarjouskilpailuun enää toisesta hyökkääjästä… Jussi Jokistakin on jonkin verran spekuloitu ilmeisesti Ouluun myös.
Kyllä minun mielestäni tuo Strömwall on juuri se pelaaja, joka Tapparan kannattaa Liigasta pyrkiä saamaan, muuten KHL:stä ensisijaisesti vahvistuksia esim. Tapparan entisistä pelaajista, joiden joukkueet ei pääse poffeihin, jos mahdollista.

2 tykkäystä

Noniin… alkoihan mun puheille löytymään kate.
Seuraava siirto on Kärki → TPS niinkuin tuossa jo kirjoittelin aikaisemmin. Sen jälkeen katsotaan ne Mikin pelikortit :sunglasses:. Peltola,Karhunen,Strömwall.
Näistä kolmesta (3) meille tulee kaksi (2).
Ässistä me tuskin tarvitaan ketään? :thinking:.

16 tykkäystä

Saako tämän ottaa talteen? :sunglasses: Kovia pelureita kaikki, mutta yksi olisi kyllä ylitse muiden.

3 tykkäystä

Saat ottaa! toki kaikissa pelaajissa pätee tuo “onnistumisen vaara” esim khl:ssä viimeinen runkosarja kierros pelataan vasta kun siirtoraja on mennyt jo kiinni. Eli hyvissä ajoin pitäisi olla selvää tuo että saumat ovat poffeihin menneet.
Mutta jos näin käy, niin tulijoita riittää.

7 tykkäystä

Odotellaan samalla tavalla kuin viime kaudella ja lopulta jää luu käteen, kun kukaan ei haluakkaan tulla maksamaan verojaan Suomeen.

Karhusta saat odottaa, veikkaan että menee KHL;n runkosarjan vikoille kierroksille kunnes tiedetään se että onko itäisen konferenssin viimeinen pudotuspeleihin menevä joukkue Traktor vai Kunlun. Meillähän siirtoraja on 15.2, en itse usko että jatkoon menijä on selvillä tuohon mennessä

@DelJampe hetken meinasin jo haukkua logiikkaasi, mutta totta tosiaan: onhan se Liigassakin siirtoraja eikä vain KHL:ssä.

Hyvä ettei liipasinsormesi ollut herkkä!

1 tykkäys