Pelaajahaaveilut 2019-20


#124

No, Fälthille ei jatkoa ja Utunen siihen.

Simontaival, Tanus ja Puistola on kaikki mahdutettava ensi kauden avaavaan rosteriin. Pointti on se, että paikkoja joita täyttää on vähän, jolloin voidaa panostaa laatuun.


#125

Mielenkiinnolla odotan kyllä jatkosopimuksista uutisia. Pahimmassa tapauksessa Tappara joutuu etsimään kokonaan uudet rightin pakit. Utunen luultavasti vetää kyllä ensi kaudella jo isossa roolissa.

Yleensä näitä jatkoja on ilmoitettu näihin aikoihin muistaakseni. Jatkot kertoo paljon siitä mitä tuleman pitää.


(「LIVE IS LIFE」) #126

Jep. Melkeinpä no-brainer, jos tuohon joku bailenplastino naarataan.

Näin on. Veikkaan, että ihan ei kuitenkaan joukkueenrakennuksessa pää pidä. Mikin ja Jukan viimeinen joukkue. Vähintään joku noista kolmesta, ellei kaksi jäänee ylimääräiseksi hyökkääjäksi. Toki loukkaantumisia tulee ja tilanne voi peliotteilla muuttua.


#127

Minun mielestä Tappara ei voi menettää ainakaan kaikkia rightin pakkejaan. Rantakari ja Kemmu jos toinen jää niin Fälthin jatkoa voidaan miettiä, mutta jos molemmat poistuu niin pitäisin. Se on aika kova savotta alkaa näitä rightin pakkeja etsimään. Varsinkin kun tietää JR:n pelillisen fiksaation näihin. Tuohon saa hyvin rahaa poltettua kun alkaa etsimään päteviä ja kiekollisia rightin pakkeja.


#128

Niin tai lähes kaikkien valmentajien fiksaation.

Mutta joo, mielenkiinnolla seuraan rightin pakkien tilannetta.


#129

Kukkonen ja Rautanen puolustajissa lisäksi. Jos oikein katsoin niin maalivahteja ei ole vielä ensikaudeksi, pakkeja 6 joista 3 “junioria” ja hyökkääjiä 11 joista 4 “junioria”. Otto Mäkinen lienee poistunut vahvuudesta optiosta huolimatta, on tällä kaudella pelanneiden listassa.
Elorinne saattais tehdä maiseman vaihdon, seitsemän kautta takana.
Mahtaako palata ketään muualle lähteneitä nuoria ja millainen tunku on omista junioreista kohti edustusta.
Saa nyt nähdä mitä tulee mutta onhan tässä taas pohjaa mille haaveilla :slight_smile:
Siirtorajan kipinät ja ensvuoden haaveet… ei luulis tulevan aika pitkäks joulunpyhinäkään :smile:


#130

Malisen sopimusko puretaan? Enpä usko.


#131

Aivan. Vähän turhan helposti unohdettava rosteri meillä nyt. Rauhalakin unohtui ensimmäisestä versiosta. Tanus lienee sitten laidalla.


#132

Oliskohan Kousa Lahest mahdollinen vaihtoehto? Tuskin halpa mutta tuskin tarvitsee ollakkaan.


#133

Jos pitäisi valita Kemmun ja Otson väliltä niin mun valinta olisi helppo.:rofl:


#134

Voihan se olla ettei tule yhtään jatkoja, kun on palstoilla ollut huhuja että kova ryhmä on ensikin kaudella ja KHL-ukkoja tulee sisään ovista ja ikkunoista :slight_smile: Mikäli uusi ykkösmaalivahti on tuloillaan niin tuskin kumpikaan nykyisistä jatkaa. Pakistosta ei puutu kuin Rightin puolen pakit…Toivoisin että ainakin toinen Kemiläinen/Rantakari jatkaisi, mutta pitkät on pätkät kummallakin Tapparassa ja en ihmeenä pitäisi kummankin siirtoa pois. Elorinteen en myöskään usko jatkavan koska VMV, Blood, Utunen ja Mäntylä kaikki jatkavat meillä…Valitettavasti Mäntylä syö Elorinteen paikan, mutta toivottavasti Jukka suunnittelisi Elorinteelle paikkaa oikealla ja jatko olisi tehty…tässä meille uusi pikäaikainen puolustaja. Hyökkääjistä uskon M.Järvisen ja Zabon lähtevän varmasti ja uusia sopimuksia jäisi enään kyttäämään EJ, Ojamäki ja Jasu ja mikäli niitä kovia pelimiehiä on tulossa niin tämänkin kolmikon paikat on melkein täytetty sekä Puistola, Tanus sekä Simontaival ansaitsevat jo paikat kokoonpanosta. Kaikkihan tietysti riippuu onko huhuissa perää ja KHL-miehet todella palaamassa Tapparaan. Itse mistään mitään tietämättä tekisin jatkot Elorinteelle ja varauksin Jasulle sekä Ojamäelle. Omat ketjusuunnitelmat menisivät jotenkin näin.

Peltola/XXX - Konna/XXX - Kuusela
Xavi/ XXX/Levtchi - Malinen - Jormakka/Ojamäki/Palola/XXX
Levtchi/Luoto - JMJ - Karjalainen
Tanus/Puistola - Jasu/Rauhala - Moilanen/Simontaival

VMV - Kemiläinen/Rantakari/XXX
Blood - Kemiläinen/Rantakari
Utunen/Elorinne/Mäntylä - Elorinne/Mäntylä/Utunen
Mäntylä/Elorinne/Utunen

Vähän meni sekavaksi, mutta eiköhän tuosta ajatuksestani kiinni saa…en siis yllättyisi mikäli jatkoja ei tulisi tai ilmoitettaisiin todella niukasti. Lopuksi vielä lisään, että olen suuresti pettynyt mikäli Elorinne lähtee.


#135

Jotenkin tuntuu uskomattomalta kun jatkoista ei ole mitään huhuja. Taitaa olla mietintämyssy toimistolla melko vahvasti päässä varmaankin :thinking: Ihan vaan ajatuksena, jos on esimerkiksi ehdonalaiseen määrätty, jostain syystä, vaikuttaako se Suomessa jotenkin esimerkiksi Liigassa pelaamiseen :thinking: Media nyt äkkiä voisi kiinnostua suhkot paljon.


#136

Eiköhän ne jatkot ilmoiteta isompana ryhmänä, niinkun ennenkin. Jonkun pelin yhteydessä veikkaisin. :thinking:


#137

Näin varmaankin. Mutta aika ohutta yläilmaa on nyt ensi kauden rosteri. Sopimusten osalta vaihtuvuutta pitäs olla jonkun verrankin. Sitte se “uusi areenakin” kummittelee taustalla, sinnehän pitäisi mennä nousujohteisesti eli olis odotuksia rosterin suhteen.
Mutta itsellä ainakin on jollain tapaa tyhjä olo ens kauden joukkueesta.


#138

Ensi kaudelle Lehterä ja Kontiola. :muscle:


Pelaajahaaveilut 2018-19
#139

Ensimmäinen jos saa tuomion, niin eihän sitä kukaan sponsori halua Tapparaan. Sen verran arka aihe on nuo huumeet.


#140

Tämä tavallaan totta, että haluja hankintaan se laskee merkittävästi. Saattaa kuitenkin pelitaidot ajaa ohi siinä vaiheessa.


(turunseutulainen Tapparalainen ) #141

Niin en tiedä millaisia soppareita yleensä pelaajille tehdään, mutta JL:n kohdalla voisi sorvata sellaisen, että jos jotain vastaavaa tulee ilmi, niin heti ulos ja palkanmaksu takautuvasti takaisin…


#142

Jotain tällaista haluaisin nähdä ensi kaudella. Helvetin terävä kärki, jota täydentävät omat huippujunnut ja sopiva määrä “Liiga-jyriä”. Tehtäisiin siis “Kärpät” ensi kaudeksi. Parille äijälle joudutaan toki maksamaan kovaa rahaa, mutta kuten @Acetho totesi, niin junnut kompensoi budjettia. Alaketjuissa luonnollisesti kierrätystä.

Peltola - Kontiola - Jormakka
Ojamäki - JMJ - Kuusela
Puistola - Malinen - Simontaival
Levtchi - Rauhala - Luoto
(Tanus, Moilanen, Karjalainen, Vanhatalo)

Vittasmäki - Parlett
Blood - Utunen
Rautanen - Jalonen
Mäntylä
(Sund, Kukkonen)

Heljanko
(Bernard)


(Team Kameleontti) #143

Tämä sopii paremmin tähän ketjuun.

Lainauksen viestistä samaa mieltä. Nykyjoukkue on melko tylsä, vaikka onkin hyvä. Käänteentekeviä tai mielenkiintoisia uusia pelaajia on harvassa. Monella tuntuu olevan parhaat vuodet jo takanapäin, vaikkeivät vanhoja olekaan. Voi olla, että maisemanvaihdos tekisi muutamalle pelaajalle ja toisaalta myös Tapparalle ihan hyvää.

Joukkue on toki vahva ja sillä voidaan taas mennä pitkälle, mutta mestaruuteen en rehellisesti sanottuna usko.

Toivon ensi kaudeksi Puistolalle, Simontaipaleelle ja Utuselle vähän isompaa tonttia ainakin alkukaudesta. Annetaan pojille aikaa näyttää, mitä tuovat pöytään. Ja olisihan se hienoa, jos @Sardion’in hahmottelemat Kontiola, Jormakka ja Peltola palaisivat.