Itse olen tulkinnut Sihvosen puheet niin, että hän ei ollut eturintamassa, kun peli alkoi nopeutua. Koen Sihvosen perusluonteen jollain tavalla konservatiiviksi, joka mieluummin pitäytyy vanhassa kuin tarttuu uuteen.
Peli ei nopeudu, jos koohotetaan ympäri kenttää niin kauan, kun voimaa riittää pakaroissa ja reisissä. Sihvonen edustaa pelin evoluution kehitystä ja ei ole millään tavalla tulppana tässä prosessissa.
1 tykkäys
Jep, Sihvonenhan esim. ihannoi Kärppien pelitapaa todella paljon. Osin se kaiketi sen vuoksi, että siinä on vivahteita jalkapallosta, salibandysta ja koripallosta.
Pelin evoluutio ei mielestäni voi mennä samaan suuntaan määräänsä kauempaa vaan se ikäänkuin pyörii ympyrää jatkuvasti. Hetkellisesti voi saavuttaa etua nopealla suunnanmuutospelaamisella, jos käytössä on pelinopeammat (luistelu, kamppailu, syöttäminen) pelaajat. Tämä vaan ei voi koskaan jatkua ikuisesti, koska tämä on peli. Siellä on myös se vastustaja josta tulee myös kokoajan nopeampi ja lopulta se vastustaja pystyy vastaamaan samalla mitalla. Siinä kohtaa tullaan taas siihen, että jos ei voida lyödä nopeudella vastustajaa on keksittävä jotain muuta, eli alkaa jälleen rytmittämään peliä ja hakemaan strategista etua sitä kautta. Tavallaan skaala vaan muuttuu ajan myötä, strategiset lainalaisuudet eivät missään pelissä koskaan muutu mihinkään.
Tällä hetkellä peli näyttää menevän jälleen “hitaampaan” suuntaan. Varsinkin nyt kun pohjoisamerikkalaiset hävisivät kotimaaperällään kiekkokontrollia pelaavalle Suomelle ja jo aiemmin NHL:ää enemmän katsovilta on tullut kommenttia, että moni joukkue siellä on alkanut “hidastamaan” peliä. Onko tämä jatkuva poukkoilu pelitavallisesti sitten edes tarpeellista vai olisiko kannattavaa pysyä ns. kultaisella keskitiellä. Sopiva suhde pelaajien fyysisen kehityksen ja pelin stragisten lainalaisuuksien välillä vai jääkö pelaajien fyysisessä kehityksessä liikaa jälkeen, jos vain jatkuvasti pysyy pelin evoluutiossa tällä keskitiellä eli toisinsanoen pelaamalla Meidän Peliä.
Oma mielipide on ettei Suomen ainakaan kannata lähteä liikaa tähän poukkoiluun mukaan vaan kannattaa pitää kiinni tästä keskitiestä, koska Suomen rajallisilla pelaajamassoilla tuskin tullaan koskaan olemaan evoluution kärjessä, jos asiaa katsotaan pelaajien fyysisen kehityksen kautta. Suomi tarvitsee aina tämän strategisen aspektin siihen mukaan.
Näin se on. Moni joko tahallaan tai tahattomasti haluaa ajatella, että Meidän Peli on pelkkää viivelähtöä.
Juuri nuo. Ymmärrän kyllä ohjelman aavistuksen humoristisen luonteen, mutta nyt on jäänyt pojilla levy päälle ja väkisin nauravat tietyille kohteille jatkuvasti. Ja tarkoituksellisesti.
2 tykkäystä
Esimerkkejä pelin vääränlaisesta nopeutuksesta ei tarvitse etsiä kovin kaukaa. Viime kaudella Rautakorpi lähti nopeuttamaan Tapparan pelaamista kahdella eri tavalla:
pakkien tulisi voittaa itse ensimmäinen kamppailu keskenään ja siirtyä välittömästi maalin takaa maalin eteen. Peliä ei saanut alkuunsa pysäyttää ollenkaan maalin taakse, jossa esim. Kemiläisellä oli ihan karmeita ongelmia, suurimmalti sen vuoksi, että Tapolan pelissä hitaasti lähteminen oli aikaisempi vaihtoehto kuin nopea. Kun pakit tuli kiekollisena maalin eteen niin ensimmäinen syöttö piti aina antaa ylöspäin laiturille ja laituri löi järjestäen ykkösellä päätyyn.
Lopputulos oli se, että Tapparan hyökkääjät pysähtelivät keskialueella ja hyökkäykset hidastuivat paitsioiksi. Pakkien valikoiman kaventuessa pelaamisesta tuli yllätyksetöntä, joka lisäsi pakkien kuljetuksia, jotka puolestaan hidastivat peliä entisestään. Tapparan pelaaminen vaati pelaajilta paljon jalkatyötä, mutta kiekollinen peli pysyi hitaana.
Rautakorpi suostui viime kaudella (ulkomuistin) varassa hieman ennen joulua tiivistämään viisikkoa. Tiiviimpi viisikko ei varsinaisesti korjannut ongelmia, mutta se mahdollisti syöttöketjut, jotka nopeuttivat pelaamista. Viime kaudella parasta tulosta ei tullut ennen playoffseja ja silloinhan Tappara pelasi “vanhasta muistista” välistä jopa täysin Tapolan pelikirjalla.
Peliä nopeuttaessa on monta eri kuoppaa, jotka täytyy välttää. Jopa hyvillä valmentajilla voi olla jokin ajatus, mutta käytännön toteutus jää vajaaksi. Esim. Kärppien pelinopeus perustuu kokonaan kiekottomien pelaajien työlle hakea riittävän lähelle kiekollista mahdollistaen lyhyet syötöt ja toisaalta syöttösuuntien avoimuus johtaa nopeaan peliin, kun pelaaja ei kuljettele juurikaan kiekkoa.
Suomessa innostuttiin tästä aktiivisemmasta pelistä, joka käsitettiin myös Tapparan ulkopuolella laajasti väärin. Validimpi kysymys on se, miten lyhytsyöttöpelin kehittyminen on kestänyt näin kauan ja ainoastaan Kärpät osaavat sitä jotenkin pelata. Kärppien pelaaminen perustuu kuitenkin edelleen kiekon hallintaan, vaikka kiekkoa hallitaan enemmänkin liikuttamalla sitä kuin pitämällä tai hautomalla, joka on erityisesti Tapparalle leimallista.
Ilman tätä “aktiivisuusvaihdetta” oltaisiin päästy monessa organisaatiossa samaan lopputulokseen. Tapparakin teki aivan turhan lenkin pystysuunnan roiskimisen kautta, kun koko ajan oli vahva kiekollisen pelin pohja, jota olisi voinut jalostaa entisestään. Jälkiviisaus on toki rumaa - en osannut esim. kaksi kautta sitten itse ennustaa näitä lopputulemia.
3 tykkäystä
Koko ajan pelissä puhutaan nopeasta hyökkäämisestä ja siitä että ei hyökätä alivoimaisena. Tässä unohtuu se toinen puoli eli puolustaminen. Mun mielestä voi hyökätä yhdellä, kahdella tai vaikka kolmella viittä vastaan mutta puolustaminen samassa suhteessa on hankalampaa. Eli esim Tapolan Tappara puolusti viisikkona ja hyökkäsi viisikkona niin tulos oli hyvä hyvällä materiaalilla. Rautakorpi pyrki nopeuttaan peliä niin ettei hyökätty enään viisikkona eikä ehditty kiekonmenetyksen jälkeen puolustamaan.
Olisi mielenkiintoinen nähdä suhde paljonko maaleja Tapparaa vastaan tehtiin vastahyökkäyksistä viime vs edelliskausi.
1 tykkäys
@Benjaminkki Tapolan peli oli niin erilainen kuin tuo Rautakorven. Oli Tapolankin pelissä paljon sellaista, josta en hirveästi pitänyt. Tapolan valmentaessa esim. tuo, että ensimmäinen vaihtoehto on aina se koko viisikko kokoon ja sitten porukalla hyökkääminen ja jos alkoi näyttää pahalta niin kiekosta luovuttiin mieluummin kuin sitä pidettiin. Samalla tietysti pitää muistaa, että Tappara pelasi todella hyökkäysvoittoisesti ja erityisesti keskialueen käännöissä Tappara oli hyvä. Tapola osasi myös koutsata hyökkäysalueen peliä siten, että siellä tuli pieniä siirtoja keskelle, jotka edistivät peliä. Tapparalla oli paljon pitkiä hyökkäyspelejä ja vastustaja saatiin trapilla oikeasti todella hyvin luopumaan kiekosta. Peli ei välttämättä ollut viihdyttävää, mutta tehokasta ja aikaansa edellä se oli.
Siinä, missä Tapolan Tapparalle ei juuri koskaan sattunut noita hasseja, että vastus pääsisi hyökkäämään vastaan niin viime kaudella niitä sattui Rautakorven Tapparalle ihan koko ajan. Se, miksi niitä sattui on se, että Rautakorvella on ollut todella kauan preferenssi levittää viisikkoa. Sitä steppiä en oo ikinä pelistä ymmärtänyt, että miksi sitä viisikkoa pitää levittää niin helvetisti, kun se ei kerta kaikkiaan missään ole toiminut. Kärpät pelasi viime kaudella hetken hajanaisella viisikolla, tällä kaudella tuokin on tiivistynyt.
Samaa mieltä että Tapolan peli ei ollut sitä viihdyttävintä mutta kysymys ei ollut siitä vaan pelitavasta. Nopeaan hyökkäykseen lähtuessä monesti hyökättiin alivoimaisena ja kiekonmenetyksen jälkeen myös puolustettiin. Tästä puhuttiin että Rautakorpi ajoi väkisin sisään nopeaa avausta ns. Pelin kustannuksella. Ajetaan selkärankaan kiekon siirtäminen nopeasti hyökkäävälle pelaajalle. Sitten kun aika oli niin käännetään reagoivaan peliin eli pelaaja lukee kannattaako avata nopeasti vai pelata vaikka taakseppäin. Silti niin että viisikon ei tarvi pysähtyä ennen hyökkäykseenlähtöä. Tällä kaudella ollut jo jotain uutta mistä en vielä ole saanut kiinni mutta luottoa löytyy.
Tapolan jääkiekkokirjaan kun olisi vielä saanut lisättyä kunnon painekarvauksen. Vaikka sitten jälkipainokseen.
1 tykkäys
Joko kuvittelen tai haluan nähdä, mutta mun mielestä Tapolalla tuntui olevan pyrkimys tällaiseen vaihtoehtoon ja sellaista hän toisinaan jopa toi. Näin koko Tapolan kauden ajan punaista siinä, että pelaajat valitsivat aina sen passiivisen vaihtoehdon. Valmennushan on tavallaan aina vaikeassa tilanteessa, koska pelaajilla on se viimeinen valta. Vaikka antaisit pelaajalle vapaammat kädet ja hän saisi itse tehdä valinnan niin siitä huolimatta Tapolan Tapparassa pelaajat tuntuivat aina suosivan noita passiivisia vaihtoehtoja ennen aktiivisia.
Joillakin pelaajilla oli hieman vapaampaa liikkumatilaa, esim. Savinaisella oli melko vapaat kädet Ilvestä vastaan. Tapolan pelitapa oli haavoittuva, jos vastustaja ei karvannut. Pelissä avattiin niin systemaattisesti tietyllä tavalla, että hyvä valmentaja osasi ohjeistaa pelaajansa oikein. Karri Kivi vei yhdellä peliliikkeellä sarjan pitkälle.
Absoluuttinen vertailu on vaikeaa, mutta ehkä jälkiviisaasti olisin toivonut, että Rautakorpi olisi lähtenyt jalostamaan Tapolan pelitapaa mieluummin kuin viskannut sen roskikseen. Viime kaudella jouduttiin paljon pakottamaan peliä pystyyn, kun pelaajat ei tuota ostaneet.
Katsomoon muuten näyttää siltä että nyky-Tapparalla tämä valinta on edelleen vähän hakusessa.
KalPa pelissä pisti parikin kertaa silmään tilanne jossa yksi lähti päätylautaan raastamaan kiekoa, mutta kaksi muuta vetäytyivät trappiin. Kerran taisi jopa yksin voittaa kiekon, mutta sitten ei ollut apuja missään.
Tuon Kärppien painekarvauksen täytyy toimia kellon tarkasti 1-2-3, mutta kuten Ika Lehkonen sanoi, Kärpät ottaa tahallistakin riskiä siinä että joskus karvaus ajaa ohi.
3 tykkäystä
Pahoittelen, jos tässä pitkässä ketjussa on näistä pätkistä jo puhuttu, mutta pari hillittömän hyvää videolinkkiä.
Jukka Jalonen ilmeisesti Sportmagasinetin pelitapaspesiaalissa 2012.
Muutama huikea havainto:
- “Kun saadaan kiekko, on eka tavoite tehdä maali”
- Myös alivoimaiset ja tasavoimaiset hyökkäykset mainitaan osana “uskallusta” jo tuossa vaiheessa. Mielestäni tämä oli pitkään tuon jälkeen vähän esillä, koko pelitapa syyllistettiin vuosia “maalin takana seisoskeluksi”
- Viisikon tiiviys eri suuntiin
- Yleisesti hauskaa miten moni asia on yhä samoin, vaikka Jalosen kiekko onkin jalostunut. Voisi sanoa vain painotusten muuttuneen mm. ylempien viivelähtöjen lisääntyessä?
Toinen huippuvideo: Erkka Westerlundin Torino 2006 Suomen pelikirjavideo - Torino 2006 - YouTube
- Erkka, mr. “annetaan peli pelaajille”, vuosisadan sumuttaja kuten Rautakorpi viimeksi preseasonilla…täyttä taktikointia ja pelaajien itsetunnon nostatusta, kun samaan aikaan on hyvin selkeästi käyty läpi pelitapaa mm. tällaisella videolla
- fun facts: kaikki videon pelipätkät taitavat olla Summasen 2004 World Cupista
- Huikeat musat, Erkka varmaan itse säveltänyt ja soittanut
- “Puolustaja. Tue hyökkäystä keskelle ja palaa viivaan. Myös päätypelissä. Tarjoa keskelle - ja palaa viivaan”
Parhaita löytöjä vähään aikaan…
7 tykkäystä
@rinne mielenkiintoinen nosto keskusteluun. Kyllähän materiaali (on aika julmaa kutsua pelaajia materiaaliksi ja sisällyttää tähän koko paketin sisältö - taito jne.) ja pelitapa ovat sellainen yhdistelmä, jotka ovat tavallaan saman kolikon kaksi eri puolta. Olen kuitenkin tuosta Kekäläisen kommentista eri mieltä sillä tavalla, että esim. Suomen U20-maajoukkueessa viimeisen kolmen vuoden aikana pelaajisto on muuttunut jokseenkin vähänlaisesti. Toki joka vuosi on tullut uusia pelaajia mukaan ja muutama jäänyt pois, mutta paperilla hyvilläkin joukkueilla ollaan jääty vähän matkalle. Sitten, kun ollaan jääty matkalle niin aika usein siinä se syyttävä sormi kääntyy sinne pelitapaan. Jos kerran homma on niin simppeli, että huippuyksilöt nämä aina ratkaisevat - ja useinhan he ratkaisevatkin - niin miksi joka kerta parhaiden yksilöiden joukkue ei kuitenkaan voita? Kyllä nämä molemmat näkökulmat on hyvä pitää mielessä : valmennusnäkökulma ei saa unohtaa pelaajia, mutta kyllä hyvä valmentaja saa hyvistä pelaajista entistä enemmän irti.
On toki hassu tapa vertailla esimerkiksi Liigaa ja maajoukkuetta tai nuoria, mutta viime kaudella nähdäkseni Kärpillä ei ollut parhaita yksilöitä, mutta heidän yksilönsä toteuttivat selvästi parhaiten yhteistä pelisuunnitelmaa, joka oli peräti edistyksellinen ja nyt tällä kaudella heillä näyttäisi olevan heittää leikkiin mukaan myös paremmat yksilöt toteuttamaan entisestään vahvaa tekemistä.
4 tykkäystä
Se viesti oli todella väärässä paikassa, joten poistin sen. En tiedä, onko tämäkään oikea paikka, mutta heitetään lainaus nyt tänne, ettei viestisi orvolta näytä. Viitataan siis tähän:
– Suomessa puhutaan meidän peleistä ja teidän peleistä. Täysin kylmä fakta on, että huippuyksilöt ratkaisevat nämä hommat. Huippuvalmentaja voi tehdä laadukkaista yksilöistä huippujoukkueen, mutta kukaan ei tee keskinkertaisista yksilöistä huippujoukkuetta.
Henk.koht. tulkitsen tuota lähinnä seuraavasti: Jääkiekko on yksilöiden peli, jossa pelitapa vaikuttaa. Se auttaa itsessään tiettyyn rajaan asti. “Pelitapakeskustelu” on jotain, millä ei ole itseisarvoa. Pelitapa itsessään on tyhjä arpa, jos pelaajat eivät ole riittävän hyviä.
2 tykkäystä
Jotenkin tykkään laittaa tämänkin ajatuksen vielä syvempiin palasiin ja pirstaleisiin. Yksilötkin on erilaisia.
Haen esimerkkiä työelämästä:
Toiset ovat erinomaisia rakentamaan itselleen rutiineja ja toimimaan erilaisten rutiininomaisten kaavojen mukaan. He tunnistavat oman rutiininsa ja pystyvät ehkä hieman putkinäköisesti kehittämään omaa rutiiniaan pala kerrallaan, jolloin siitä tulee aina entistä parempaa ja se sopii yhä moninaisempiin tilanteisiin. Tällaisen ihmisen yleinen ongelma on muutos, koska muutoksessa vaaditaan “selkäydintoimintaa”, joka vähenee vahvoilla rutiineilla. Tämä voi jopa kokonaan estää uuden oppimisen, mutta nähdäkseni osa ihmisistä kuuluu tähän porukkaan. Minä ainakin näen, että minä olen tällainen “prosessi-ihminen”, joka ei viihdy epämukavuusalueella vaan kaikki mitä teen vaatii paljon toistoja ja vahvoja taustamalleja, joiden avulla tekeminen tuntuu turvalliselta ja kehityn kohti maalia.
Sitten on taas sellaisia ihmisiä, jotka ovat aina vain hetkessä. He eivät välttämättä edes osaa rakentaa itselleen aikatauluja ja heidän elämänsä ei mene sekaisin, jos heillä ei ole pitävää rutiinia. He voivat muuntautua varsin erilaisiin tilanteisiin ja uskaltavat kohdata haasteet. He tunnistavat tekemisen aikana jo niitä asioita, jotka haluavat tehdä toisin ja muutos tapahtuu siinä samalla. Oppiminen on heille helppoa, mutta pitkäaikainen sitoutuminen yhteen voi olla vaikeaa.
Kun yksilöt ovat erilaisia niin olettaisin, että toiset yksilöt tarvitsevat sitä pelitapaa enemmän kuin toiset. Tarvitaan selkeitä yhteisiä pelisääntöjä ja yhteisiä suunnitelmia joiden puitteissa toimitaan. Sitten on niitä, jotka kestävät sitä kaaosta ja yhteinen suunnitelma ei ole mitenkään tarpeellinen, kun pystyy adaptoitumaan ilmankin. Kyllähän Tapparassakin on sellaisia pelaajia, jotka vaativat hyvin tarkat raamit, miten sovitaan ja pelataan ja sitten on näitä vähän enemmän mutulla vetäviä kavereita, joilta voi tulla jotain irtiottajakin yhteisestä suunnitelmasta.
7 tykkäystä
Tietenkin on. Oma ajatteluni perustuukin juuri siihen. Ei ole olemassa “oikeaa” pelitapaa. Pelitavan pitää palvella joukkuetta. Pelitavan pitää repiä käytettävissä olevista yksilöistä paras irti. Lähtisin jopa siitä, että huippuvalmentaja luo pelitapansa käytettävissä olevien pelaajien mukaan, ei jonkun oman ideaalinsa kautta. Tässä nähdäkseni Liigan viime vuosien mestarivalmentajat Tapola ja Manner ovat onnistuneet. On luotu riittävän vahva pelillinen selkänoja, josta parhaat yksilöt ovat päässeet luomaan suhteellisen vapaasti vahvuuksiaan hyödyntäen (Laine, Savinainen, Haapala, Bertrand, Junttila…) Vahvasta pelitavallisesta selkärangasta huolimatta ratkaisijoina ovat korostuneet yksittäiset nimet.
Tietenkään huippuyksilöt eivät kaikkia pelejä ratko. Tietenkään paperin “dream team” ei aina voita. Siinä kuitenkin pelitapa on nähdäkseni vain yksi selittävä tekijä mm. roolituksen ja joukkuekemioiden ohella.
7 tykkäystä
Sattuman kaltaiset ilmiöt, jotka voi ihmismieli approksimoida sattumaksi. Turnausformaatti on sellainen, joka mahdollistaa yksittäisten sattumusten ison vaikutuksen. 60 minuuttia riittää ratkomaan ottelun voittajan, mutta kahden tasaväkisen joukkueen välistä paremmuutta sillä ei saa selville. Leijonat saattoi olla turnauksen paras joukkue tai sitten se ei ollut, mutta se voitti. Ja voittaminen on sinällään aina erittäin arvostettavaa.
Jos haluaa voittaa pokaaleja, kannattaa maksimoida voittomahdollisuutensa. Hyvä pelitapa on yksi osa sitä, jonka merkityksestä voidaan kiistellä. Sihvonen trollailumielessä ja jotkut hänen hännystelijänsä ehkä jopa tosissaan pelkistävät kaiken kahden pelikirjan väliseksi voimankoitokseksi unohtaen kaiken muun. Fakta on, että maalit ratkaisevat, ei tapa jolla ne syntyvät. Surkeita pelitapoja ei huipputasolla oikeasti nähdä, mutta suhteellisen huonokin pelitapa tuottaa joukkueelle maalintekopaikkoja ja ylivoimia. Tehokas viimeistely ja tiivis puolustus ja hyvä maalivahtipeli yhdistävät yleensä voittavia joukkueita. Voimme jälkikäteen selitellä ne pelitavaksi, mutta välillä ne asiat kumpuavat jostain muustakin.
6 tykkäystä
Kyllähän tämä nykyinen pelitavallinen suuntaus korostaa yksilön ominaisuuksia ja taitoa. Muutama vuosi sitten kun pelattiin tiivistä träppiä keskialueella ja lähdettiin melkein aina viiveellä, niin se tasapäisti yksilöitä. Nyt peli on nopeaa reakointipeliä jossa tulee paljon kaksinkamppailuja ja yksilöiden nopeita ratkaisuja. Sinänsä hyvä jos Tappara on ennen kauden alkua kehittänyt kaksinkamppailutaitoja mihin Ipa Lehkonen on viitannut.
2 tykkäystä