Pelikirja- ja pelitapakeskustelu

Kekäläiseltä myös hyvin kanadalainen lausunto (tätä Ape Suhonen jo kommentoikin Twitterissä), ja myös (toki ansaitusti) omaa tekemistä korostava lausunto. Kekäläisen ja organisaationsa paras ase on ollut nuorten pelaajien varaaminen. On siten jokseenkin luonnollista erityisesti korostaa sen oman vahvuuden keskiössä olemista. No on jokaiselle tärkeää, mutta erityisen iso pilari CBJ:n menestyksen takana.

Toki sikäli myös hauskaa, että Tortotella juuri pari v sitten voitti vuoden valmentaja -palkinnon.

3 tykkäystä

Mitäs mieltä muut on, että pitäisikö valmennuksen pitää Tapparalle loppurunkosarjan mittainen trapin muisteleminen? Olisi hyvä varmaan hetki pelata itse sitä trappia, jos vaikka muistuisi pojille, miten se puretaan. Tapparan trapista ei varmaan ikinä ole menty niin helpolla lävitse kuin tällä kaudella. On meinaan niin repaleinen tuo trap, että tuolla ei saada mitään aikaiseksi.

Trappia arvostellaan paljon, mutta hyvä trappi vaatii koko viisikon hommiin mukaan. Se, miksi se Tapparalta aikanaan onnistui niin erinomaisesti oli siksi, että koko porukka piti sen tiiviinä ja kaikki reagoivat oikein. Kun ykkönen lähti karvaamaan niin kakkonen ja kolmonen tuli viiksille valmiuteen ja pakit nousisi siniselle. Jos kiekko menetettiin niin peruutettiin viisikkona ja ajettiin viimeistään punaviivalla vastus laitaan koko viisikon voimin ja saatiin turha päätykiekko todella usein.

Nyt pakit rupeaa peruuttelemaan omiin keskeltä ja hyökkääjät jäävät paineen alle, kun yksi menee karvaamaan ja kaksi yrittää pelata trappia, mutta sitten tuokin ylipelataan. En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta toivottavasti playoffseissa löytyy jotain trap-keinojakin, koska hyvä olisi. Kärppiä vastaan sitä ei kannata tehdä, mutta kaikkia muita vastaan se on edelleen ihan ok strategia.

4 tykkäystä

Kun on tälle tielle lähdetty, niin sillä pysyttäköön. Syteen tai saveen.
Mieluummin katselisin voittavaa tylsää trapiä kuin tätä “uutta ja nopeampaa” pelityyliä josta tuntuu ettei koskaan tiedä mitä on tulollansa.
Jos Rautakorpi olisi voinut olla viime kaudella lähtemättä korjaamaan jotain mikä ei ole edes ollut rikki, niin veikkaan että tripla olisi taskussa.
Pysyttäköön nyt tässä sapluunassa sitten katkeraan loppuun saakka ja luotetaan että tämä tapa on vuoden 2020 trap, jolla Tappara pilaa koko jääkiekon jälleen kerran.

Olen edelleen sitä mieltä, että se suunta, johon jääkiekko menee on enemmän ja vähemmän pois trapista. Ehkä todella olisi voitettu vielä viime kaudella sillä Tapolan trapilla, mutta en minä sitä pitkän tulevaisuuden pelitapana enää näe. Toki osana pelitapaa voisi olla jonkinlainen trap-pelaaminen, kun Tapparalla nyt ideat vähän katoilee, kun sitä trappia ei ole. Erityisesti viime kaudella tulee mieleen kapteeni Peltola, joka vaatii sitoutuneempaa yhteistä puolustussapluunaa kuin se, mikä oli käytössä.

Kärppien viitoittama laadukas pelitavallinen tie eli nopea kiekollinen pelaaminen, jossa pelinopeutta kasvatetaan ensisijaisesti luopumalla kiekosta nopeasti. Vaatii paljon kiekottomien työtä, mutta onhan se myös palkitsevaa. Tappara ainakin tarvitsee pelaajistoon ihan eri tyyppisiä pelaajia, jos se haluaa matkia tuota Kärppien tapaa pelata tai jopa jalostaa sitä. Tapparalla on paljon pelaajia, jotka tykkäävät pitää kiekkoa ja tällaiset pelaajat eivät oikein tuohon Kärppien iskostamaan pelityyliin istu. Kuusela taitaa olla noilla kilometreillä Tapparan pelinopein pelaaja, jolta lähtee aika nopeasti se syöttö tai laukaus. JMJ on ehkä pelihitaimpien joukossa, kun on aina kaarrettava ja kierreltävä sen kiekon kanssa etsien sitä kuningassyöttöä sinne keskelle. Joko tilanne kuihtuu tai sitten muut ajautuu jo maalista ohi.

5 tykkäystä

Pelinopeudesta ja kiekosta luopumisesta puheen ollen, olen kiinnittänyt huomiota siihen, että meillä kaksi pelaajaa antaa syötöt eteenpäin nopeammin, ja ennen kaikkea lujempaa kuin muut; Kuusela ja Utunen.

Pidän myös siitä, miten Blood hakee tuon oman pienen kaarroksen ja sitten ykkösellä kova syöttö vauhtiin. Joskus tulee maali meille tai hyvä hyökkäys, toinen tarina on se, mitä tapahtui eilen, kun heitti kovan syötön hyvään kaartuvaan vauhtiin vastustajalle keskialueelle.

Minä en silleen oikein puolustajia seuraa, mutta ne perusjutut tuntuu sujuvan moneltakin todella hyvin ja Tuukkakin osaa avata kyllä kovaa hyvään vauhtiin. Eniten minulle tarttuu avauspelissä silmään tuo Kemiläinen, joka ei syötä TAI sitten kun syöttää niin voi hitto. Semmonen hidas peli johonkin laitaan tai päätykiekko, noi jää mieleen, vaikka siellä onkin niitä kuningassyöttöjä välissä.

Hyökkääjistössä pidän mielenkiintoisena, että Levtchikin on sopivasti tuonut entisestään yhden syöttelijän lisää. Olen jopa paikoitellen ollut sitä mieltä, että Levtchi on nopeampi kuin JMJ kiekollisesti oivaltamaan.

3 tykkäystä

Olen hieman ymmälläni tästä viime kaudella alkaneesta “pelin nopeuttamisesta”, jota mukamas alkoi melkein kaikki Liiga -joukkueet toteuttaa (yksi toisensa jälkeen siitä luopuakseen). Kuka tämän aloitti ja miksi? Ymmärrän kyllä että liittyy jollain tavalla jääkiekon evoluutioon, mutta eikös kuitenkin maajoukkueissa pelata edelleen Jalosen ja Ahokkaan johdolla sitä Meidän Peliä?

Suomessa on hieman pieni lätkäskene ja nähdäkseni pelin nopeuttamisesta tai sellaisesta populistisesta tahtotilasta nopeuttaa peliä ovat vastuussa Rantanen & Nyholm sekä IS:n onnistunut kiekkopropaganda.

Pelihän on eräänlainen ikuisesti pyörivä ympyrä, jossa et voi oikeastaan keksiä pyörää uudestaan. Lopulta pelaajien yksilöllinen taitotaso määrittää aika paljon siitä, millaisia rajoitteita pelillä on. IS kampanjoi vahvasti nopeammin pelin puolesta erityisesti 2015-2018.

Tapparan dominanssi aiheutti jonkinlaisen vastareaktion, jota joku pelin nopeuttamiseksikin kutsuu. Todellisuudessahan Liigassa on viime kauden testien jälkeen pienin askelin palattu kohti vanhaa ja erityisesti alemman keskikastin joukkueet pelaavat paljon puhdasta trappia ja vastahyökkäyspeliä.

IS:n agenda lienee kotoisin enemmänkin NHL:n apinoinnista. Ei Liigan peli erityisen hidasta ollut Tapparankaan kaudella, koska Tappara oli erityisesti hyökkäyspelissään aivan ylivertainen suhteessa muihin, mutta ei siitä otsikoita kukaan raapustanut. Kärpät taas viime kaudella nähdäkseni ainoastaan jalosti Tapolan luomaa raamia ja lyhensi kiekossa vietettävää aikaa ja sehän toimi.

5 tykkäystä

Viime kaudellahan mediassa nostettiin jalustalle Sami Kapanen ja hänen uusi ja ihmeellinen pelitapansa. Itse vieroksuin tätä koko ajan, enkä missään kohtaa oikein löytänyt sitä ydintä, mitä mediassa hehkutettiin.
Enää siitä ei ole jäljellä edes rippeitä. Malliesimerkki tästä vouhotuksesta.
Mutta yhtälailla Rautakorpi siihen nopeutukseen lähti mukaan, niin kuin oikeastaan kaikki muutkin liigan päävalmentajat.
Rautakorpi on sen verran pänkki, että vetää sitä samaa linjaa edelleen. Toiset kaksi ovat Manner ja Pennanen.
Kaikki loput ovat palanneet trapiin.
Ja kyllä jumalauta nauratti ja yhtä aikaa itketti viime kaudella kun vuoron perään ylistettiin Selinin ja Kaskisen pelitapaa, joka oikeasti oli kopioitu aikaisemman kauden Tapolalta ja oli silloin maailman pahin synti!!

1 tykkäys

Ite oon aatellu että enempi Ruotsin puolelta tullut toi malli “nopeampaan” peliin. Ja kv-pelit aiheuttanut sitten sen lopullisen paineen pelitavan muuttumiselle.

3 tykkäystä

Kyllä Mannerin Kärpät on tehnyt muutakin. En tiedä tämän kauden tarkkaa tilannetta (ping @Nuti, @terppp), mutta vuosi sitten Kärpillä oli näitä ”luovia” tapoja käynnistää hyökkäys. Venyttivät viisikkoa ja painoivat pitkää syöttöä luovasti esim omaan ränniin lämmäämällä. Mutta nämä toki ovat vain yksittäisiä kikkoja.

Se missä Kärpät poikkeaa Tapolasta eniten on erittäin rohkea karvaus, johon osallistuu kaikki kolme hyökkääjää. Heillä on niin kova puolustus ja MV-peli kunnossa, joten uskaltavat riskeerata vastustajan 3 vs 2 hyökkäyksen.

5 tykkäystä

Tuohon voi nyt ainakin sen lisätä hyökkäysalueella Kärpät pyrkii pelaamaan suoraa maalia kohti, vetämään maalia kohti, oli paikka mikä hyvänsä. Toki hienojakin kuvioita luoda, kun siihen aito paikka on. Ei jaeta turhia riski syöttöjä.

Kärpät myös heittää paineettomaan tilaan kiekkoa, jotta vastahyökkäykselle olisi pienemmät mahdollisuudet.

Se mitä toho viisikkopelaamiseen tulee niin eipä ole juuri viime kaudesta muuttunut, samanlailla mennää karvaamaan ja hyökkäyksiin lähdöt ovat nopeita, etäisyydet ovat pienet yhdellä tai kahdella syötöllä rikotaan vastustajan viisikko ja monesti saadaan ylivoimahyökkäys.

Nopeasti kumminkin pyritään omista pois pääsemään ja jos on tilanne ettei pääse tulee keskelle roikkua. Onhan siellä sitten kikkakolmosia mitä on tullut Jokisen myötä tuohon lisään, vaa saa Rautakorpi ite ne videolta katella. :wink:

1 tykkäys

Mua v-tuttaa huolella eräs käsittämätön piirre meidän pelaamisessa. Kiekon kanssa pusketaan aivan älyttömiin paikkoihin ja 99% kerroista tuloksena on kiekon menetys. Miksi pitää alivoimaisena puskea ansaan vaikka voisi palauttaa alas ja hyökätä järkevästi? Miksi?

Ensimmäisessä kuvassa pakki lähtee nostamaan ja lopulta joutuu lyömään kiekon päätyyn, koska kärppäläinen antaa voimakasta painetta. Nuolilla olen piirtänyt mitä mun mielestä pitäisi tehdä. Seuraavat asemat olen piirtänyt fläppitaululle.

Piirros on ehkä hieman yksinkertaistettu mutta siitä pystymme näkemään kuinka syöttösuunnat ovat lisääntyneet moninkertaisesti. Äsken niitä oli 0 ja nyt 2-3. Ja mikäli Kärpät paineistaisivat piirtämälläni tavalla , saisimme 3-2 ylivoimahyökkäyksen. Ehkä se kutistuisi 3-3 mutta olisi ainakin järkevä hyökkäys.

Mikäli Kärpät trappaisi, saisimme rauhassa lähteä alueelta.


Junnullle iso plussa tästä kiekkokontrollin pitämisestä!! Jasu kaartaa omiin, syöttää pakille laitaan, saa kiekon takaisin ja pelaa ykkösellä laitaan Luodolle. Kiekko alueelle ja kulmapelin kautta huippupaikka. Tästä Jasun kaarroksesta kului noin 20 sekuntia, kun oltiin jo maalipaikassa.


Saatiin omassa päässä riisto ja lähetään puskemaan, ketjukaverikin menee vaihtoon. Nyt pitäisi nähdä, että kuormaa on liikaa vastassa, joten ylimmän hyökkääjän pitäisi kaartaa alaspäin ja pyytää syöttöä. Vaihdot nopeasti loppuun ja joukot rivakasti kasaan.

Joukkojen kasaamista helpottaa jo se, kun neljällä kärpällä menosuunta on omia kohti, joten paine viivästyisi hieman. Ainoastaan Jokinen pystyisi antamaan välitöntä painetta. Kärpät saattaisi myös jäädä keskialueelle trappiin.

9 tykkäystä

Jäikö muille mieleen Kärppä-pelistä tilanne, jossa Ojamäki teki ison työn kuljettaen kiekon alaspäin, jotta Tappara ehtii vaihtaa rauhassa. Syötti pakille oikeeseen laitaan omalla alueelle ja meni itte maalin taakse tarjoten hyvän viivelähtöpaikan. Sen sijaan, että pakki olis tiputtanu vielä Ojikselle maalin taakse, se yritti jotain ihme avausta vasempaan laitaan keskialueelle ja suoraan Kärpän mahaan. Vaarallinen tilanne tuli ja väsyny Ojamäki joutu puolustaan palkinnoks siitä, että oli tarjonnu kaikille muille mahdollisuuden rauhalliseen vahtoon ja kontrolloituun hyökkäykseen. Toivottavasti joku haukku sen pakin pystyyn. Kuka lie oli.

3 tykkäystä

Ensimmäisessä kuvassa en lähtisi palautelemaan ja hakemaan vauhtia omista, vaan Utunen(?) toimii ihan oikein. Siinä on myös kolme Kärppä todella hyvissä asemissa jatkaakseen karvausta, riippuu toki vaihdon pituudesta. Isoin ongelma mielestäni ensimmäisessä kuvassa on, että neljä omaa pelaajaa mahtuu B-pisteiden väliin ja ainoastaan kiekolliselle näyttää olevan pelin suunta selkeä, muiden ollessa ilman päämäärää. Tuosta lähtöä helpottaisi kummasti jos Luoto olisi laidassa kiinni piirtämälläsi tavalla, se mahdollistaisi “nopean lähdön” missä sentteri ja pakki voisi lähteä mukaan tukemaan. Pitäisi ihan alkujaan nähdä miten tuohon ajauduttu, että Luoto edes pystyy olemaan tuossa ei kenenkään maalla. Fläppitaulun voin siis unohtaa omissa spekuloinneissa, koska en näe palauttamiselle järkeä.

Kuva3. Tuossahan olisi mahdollisuuksia vaikka ja mihin, mutta miksi pakkeja ei näy kuvassa? Toinen laita olisi aivan auki. Mahdollisuus molemmille pakeille palauttamalla saataisiin ensimmäisellä syötöllä toisen puolen kaveri täyteen vauhtiin alueelle. Lähtikö Jasun syöttö tuosta kuvasta alaspäin vai kaarsiko hänkin alaspäin kuten tekstistäsi ymmärsin? Jos kääntyi alas niin teki virheen ja hidasti turhaan peliä, virheistä isoin on mielestäni siinä ettei tuota painottoman puolen pakkia näy koko kuvassa. Se mahdollistaisi monia variaatioita.

4 tykkäystä

Kärppäläiset toki ovat kohtuu hyvissä asemissa paineistamiseen mutta Luodon heikon sijainnin takia lähtisin palauttamaan, Luoto ehtisi siirtyä laitaan, johon sitten annettaisiin se avaava syöttö.

Jasu kaarsi hieman alaspäin ja pakki nousi siniviivalle johon Jasu syötti. Jasu kaarsi pakin viereen, sai kiekon pakilta ja syötti ykkösellä laitaan Luodolle, joka ohjasi kiekon alueelle.

Pakkien pelaaminen tosiaan on turhan passiivista monissa tilanteissa. Rohkeasti vaan tukemaan hyökkäyksiä.

Jahas uusi mies rohkeasti kynän varressa. Hienoa - tällainen antaa aina lihaa luitten ympärille pelikeskusteluun, joka on yllättävänkin vaikea asia lajiin jossain määrin perehtyneellekin.

Varovaisesti vähän odottelin @peterra:n shotteja Kärpät-pelin jälkeen, mutta tämähän ajaa juuri saman asian ja tuo kuvallisesti esille sen mitä itse tulin kirjoittaneeksi.

Kuva 1: Tietämättä nyt mikä tilanne tuo on ja mitä tapahtui ennen screenshottia, mutta tuollainen rykelmä kuvaa hyvin yhtä eroa joukkueiden välillä. Tapparalla oli monasti tämän tyyppinen tilanne, että sillä hetkellä kun kiekko saadaan omaan lapaan ollaan epäselvässä kasassa. Kuvassa näkyy 3 pelaajaa joille ei voi syöttää. Tuosta ottaa sekunnin pari (muutama luistimen terävä potku) että äijät saadaan suunnileen kaistoilleen ja syntyy mahdollisuus syöttää. Vastaavasti Kärpillä muodostelma oli usein välittömästi pelivalmis voitetun kiekon jälkeen.

Tästä syntyy se paljon puhuttu pelinopeus, tai kääntäen sen hitaus. Se että pakki lähtee tuosta puskemaan jalalla on hitain mahdollinen tapa lähteä nostamaan hyökkästä.

4 tykkäystä

Kuvasta 1, niin minusta tuossa pitäisi ensinnäkin Leskisen vieressä olevan kaverin, onko Suhonen, olla jo menossa tuhatta oikeaa laitaa ylös. Näkymätön kaveri on ilmeisesti oikeassa laidassa, niin sieltä luupata rytmiin keskikaistalle ja Järvisen(?) pitäisi painaa tuhatta vasemmalle välikaistalle. Luoto ei oikein pysty tuosta tekemään mitään järkevää - ehkä koittaa vähän peittää kärkikarvaajaa niin, ettei tule jäähyä, jotta Utunen pystyisi nostamaan ekan miehen ohi. Ei tuosta klimpistä minusta oikein kunnon viivelähtöä pysty hakemaan, vääjäämättä päätyy kiekollinen selkä kentälle päin.

En muista mikä taho sen otti esille olympialaisten jälkeen, mutta selitti Saksan vastahyökkäysten rakennetta puolustusfilosofialla. Suomalaiseen ja ennen kaikkea tapparalaiseen PAPP-filosofiaan on kuulunut viime vuodet alueellisten ylivoimien luominen eli tuplaaminen, jopa triplaaminen. Esitti, että Saksan nopeat vastaiskut perustuivat siihen, että he eivät tuplanneet vaan puolustivat mies miestä vastaan kärsivällisesti. Kun kiekko sitten voitettiin, oltiin jo valmiiksi hyvässä kenttätasapainoasemassa.

1 tykkäys

Tätä miestä miestä vastaan -pelaamista Tapparassakin tukisi se pohjatieto, että Tappara panosti kesällä erityisesti kamppailupelaamiseen. Tosin kentällä se ei juuri ole näkynyt. Tosin isoin puute tuossakin on ollut halu ja luonne.