Playoffs 2018, välierät: Kärpät-HIFK

Ilta sen kertoo. Luulen kyllä Hifkin olevan vahvoilla. Sinänsä se nyt on se ja sama kumpi finaaliin tulee, sieltä nyt ei irtoa ku hopeatoffeeta.

Tämä olisi sopinut tietty tuohon NHL-ketjuunkin, mutten halunnut mediapimennossani avata sitä vielä. Katselen peliä vasta nyt.

Winnipegin ottelussa kajahtaa kyllä komeasti tuo “true north” Kanadan kansallishymnin päälle.
Väkisinhän tuosta tulee mieleen Kärppien “pohjoinen”.

En jotenkin osaa nähdä sitä huonoja juttuna edes Maamme-laulun päälle. Se ei kuitenkaan muokkaa sanoja, halvenna ketään tai mitään sellaista. Toisin kuin kevään 2013 Ässien “ei vettä Raantaa rakkaampaa”, joka oli mielestäni tyhmä.

Tosin, ymmärrän, että se jotakuta häiritsee.

1 tykkäys

HIFK on selkä seinää vasten ja lyö kaiken peliin kotonaan. En usko, että HIFK on mitenkään henkisesti lyöty. Tilanne on 3-2 ja se on ihan eri kuin joku 3-0. Voitolla game7.

1 tykkäys

Tuskinpa HIFK:n kunto on loppunut kesken. Tänään on uusi ja eri peli.

IFK on kotonaan ihan eri joukkue kuin Oulussa ja saattaa hyvinkin viedä ratkaisun seitsemänteen peliin, mikä sopii Tapparalle hyvin.
Tappara saa finaaliin valmiiksi mustelmilla olevan vastustajan.

Eipäs! Juupas! Illallahan tuo nähdään, kuinka pelissä käy. En veikkaa mitään. Toivon, että Kärpät katkaisee sarjan.

Epäilen myös, onnistuuko tästä finaaliin menevä joukkue saamaan hopeaa, kun Jukalla on siitä niin vankka kokemus! :slight_smile: (Vitsi vitsi!)

12 tykkäystä

Repesin siis aivan totaalisesti!!! :slight_smile:

1 tykkäys

Mantereen mukaan Kärpät on Helsingissä ihan eri joukkue kuin Oulussa. Tämä perustuu siihen, että HIFK:n pakeilla on vähämmän tilaa ja Kärppien karvaus puree paremmin.

Ainakin eilen alkoi piiputtaminen näkymään kolmannessa erässä ja jatkoajalla ihan jaloissa.

Tämähän on oikein hyvä kuitti.

Saa nähdä kuka sen kiiman saa finallissa päälle. Siellä kun joku oikein innostuu niin kaikki on mahdollista. Vaikka sitä omiin aina luottaakin niin sarja on yhtä auki kuin sinne tuleva vastustaja.

4 tykkäystä

IFK:lla on tästä tuoreempaa kokemusta. Siis hopeasta. :slight_smile:

4 tykkäystä

Kärppien 13. hyökkääjä Sami Anttila ei pelaa, vaan hänen tilalleen tulee Jyri Junnila.
HIFK:n puolustaja Miihkali Teppo ja hyökkääjä Vili Sopanen eivät tänään ole kokoonpanossa. Heidän tilalleen on nostettu puolustaja Saku Salmela ja hyökkääjä Teemu Engberg.

HIFK
32 Lennart Petrell–38 Panu Mieho–88 Joonas Rask
86 Erik Thorell–12 Juhani Tyrväinen–72 Patrik Carlsson
18 Teemu Tallberg–82 Jarkko Malinen–27 Juha-Pekka Haataja
14 Teemu Engberg–45 Micke-Max Åsten–51 Juha Jääskä

41 Miro Heiskanen–24 Ryan O’Connor
42 Teemu Eronen–8 Ville Varakas
2 Markus Kankaanperä–4 Oliwer Kaski
11 Saku Salmela

30 Kevin Lankinen (53 Atte Engren)

Kärpät
93 Kristian Vesalainen–33 Mikael Ruohomaa–3 Charles Bertrand
13 Julius Junttila–8 Saku Mäenalanen–12 Ville Leskinen
31 Nicklas Lasu–27 Miska Humaloja–42 Juha Koivisto
41 Jari Sailio–62 Jasse Ikonen–21 Otto Karvinen
84 Jyri Junnila

55 Miika Koivisto–25 Shaun Heshka
22 Taneli Ronkainen–5 Lasse Kukkonen
61 Teemu Kivihalme–58 Jani Hakanpää

35 Veini Vehviläinen (40 Jussi Rynnäs)

Boman ja Rantala näyttäisi olevan illan tuomaripari. Onneksi Anssi Salonen ei ole tuomarina. (Hän vihelsi maanantaina Kärpille jäähyjä oikein urakalla.)

Jaaha siä on kabinetissa katsottu, ettei noin voi kärpille vihellellä.

1 tykkäys

Taitaa tämänkin iltainen peli tulla Jimiltä, kun kuudelta näyttäisi Liigastudio tulevan.

Tämä on naurettavaa. Minkä hemmetin takia sitä itse maksaa Ruutua, kun pelit näytetään vapaalla kanavalla. Ja taitaa olla jo kolmas peli kuudesta, kun tätä ottelusarjaa näytetään.

1 tykkäys

Kortelainen ja Linnavalli puivat kutospelin lähtökohtia ja toivovat HIFK:lta parannusta hyökkäyspeliin ja ylivoimaan.

https://hifk.fi/liiga/2018/gigantti-ottelustudio-kaikki-peliin-illalla/

Liiga-historiassa on 10 kertaa finaaleista puuttunut runkosarjan voittaja. Siksi on tilastollinen yllätys, jos Kärpät ei tiistaina Tapparaa isännöi. Lisäksi Kärpillä pitäisi olla fysiikka paremmassa kondiksessa, joten eiköhän tämä stadissa 1-3 lukemilla pääty. Viimeinen tyhjiin.

Eilisessä pelissä oli hupaisa tuo Karvisen tietoinen ison rangaistuksen kalastelu Heiskaselle. Jos muistaa pää pihalla olevien otteita, ei ne pahemmin osoittele, että silmissä heittää. Karvinen näytti omilla käsillään, että silmissä viiraa. Lisäksi syöksyi itse pienestä töytäisystä pää edellä laitaa kohti. Ei ratkonut peliä, mutta näki, ettei IFK ole ainoa, joka kurinpitäjätahoa yrittää lypsää…

1 tykkäys

Ööö… häh?

Kärpät on vain kerran hävinnyt mestaruuden, kun on ollut runkosarjanvoittaja. Kovalla prosentilla on Kärpille siis kultaa tullut voittaessaan runkosarjan. 2000-luvulla 6/7 ovat melko kovat tilastot.

2 tykkäystä