Playoffs 2019, puolivälierät: Tappara - Lukko

Joo, myönnän, etten katsonut tilastoja tuota kirjoittaessani, mutta minusta tuntui, että Lukkoa vastaan tehot kasautui kahdelle kärkikentälle.
Pakeille ja kolmosketjulle lisää maaleja noiden kahden kärkiketjun lisäksi niin sit ei tarvitse huolehtia enää.

Ennen sarjan alkua äänestin ketjun alusta löytyvään kyselyyn, että Tappara vie 4-0, joten siinä mielessä helppo hymyillä.

Etukäteen eniten kysymyksiä herätti tietenkin maalivahtipeli. Heljangon ei pitänyt pelata noin hyvin. Ilta toisensa jälkeen antoi joukkueelle mahdollisuuden pelata voitosta ja toisaalta edessä ukot pelasivat uhrautuvasti. Hyvä rykäisy oikeaan väliin.

Mun mielestäni Tapparasta löytyi laajuutta kerrakseen. Pari tasaista suorittajaa, mutta joka pelissä oli vähän eri sankarit esillä. Rauhala-Luoto-kaksikolta muuten varsin nousujohteinen sarja. Pakistossa näkyi parin pelaajan kokemattomuus näistä peleistä, muttei LeKiin tarvitse ketään vielä lähettää.

Korjattavaakin jäi ja potentiaalia on kaivettava ja valjastettava tulevissa peleissä. Mutta kaiken järjen mukaan kaasarissa on vielä näprättävää.

6 tykkäystä

Rautakorven haastattelu Ilves-radiossa.
Kokoonpanoa ei tarvinnut rukata, kun kaikki suoritti helvetin hyvin.
http://www.funtampere.fi/kiekko/kiekkouutiset/tappara-voitti-lukon-ja-eteni-valieriin-voitoin-4-0

10 tykkäystä

Ei tässä rahasta pelata sanoi Jukka ja sarja poikki.

Parempi ehkä niin kun Kärpätkin pääsi helpolla

1 tykkäys

On tää uskomatonta, taas neljän joukossa. Lukolle ei oikein annettu mitään avaimia missään vaiheessa, suvereenia tekemistä läpi sarjan.

Mahtavaa olla Tapparalainen.

9 tykkäystä

Jees, ihan suotavaa, ettei tuotemarkkinointi- tms. arvailuin rukkailtu peliä tai joukkueen moodeja tässäkään vaiheessa häviäviksi, vaan laitettiin sarja poikki ja mentiin mitalipeleihin.

Lukolta tosiaan kokonaisuutena selvästi paras pelinsä ottelusarjaan. Tapparan paras ote höltyi melko pitkiksikin ajoiksi toisen erän ihmeellisen heikkojen ylivoimavaihtojen myötä - ei yv:lla tarvitsisi säveltä vahvasta tasakentällispelistä mihinkään muuttaa ja luovuttaa virtauksia vastustajalle, voi mennä sen sijaan samalla kiukulla tekemään maalin, tyylilläkään vähemmän väliä… Onneksi Heljanko ei ihmetellyt, vaan piti viimeisenä lukkona johtoaseman voimassa muutamissa pahimmissakin hetkissä. Vähitellen muukin juoni taas löytyi, ja kolmas erä oli hyvä, vaikka paikkoja ei taas ihan onnistuttu käyttämään ja vastustajallakin oli toki vaaralliset omansa.

Kyllähän Lukko aika lailla jyrän alle joutui sarjassa ja pelien edetessä. Maalin pelejä tottakai, mutta näistä voisi vaikka niitä odottamatilastojakin olla ihan kiintoisaa nähdä, jos jotain paikkamääristä ja otteluiden hallinnasta kertoisivat… Tappara pelasi hyvin mahdollisesti koko menestysputken vahvimman puolivälieräsarjansa - suoraa pudotusta neljässä ei sikäli ole ehkä myöskään vastustajaleireissä syytä liikaa murehtia. Kaikkiaan hyvä ja ryhdikäsilmeinen sarja; kiitokset siitä raumalaissuuntiin. Kuten moneen kertaan toteiltu, Lukolla on monia lupaavia nuoria pelaajia ja varmasti vahvaa pohjaa tulevaisuuteen mm. näissä; olivat jo nyt hyviä ensimmäisissä pudotuspeleissään.

Molemmilta päävalmentajilta tuossa yllä ketjussa varsin hyvät kommentit myös.

Hieno esitys Tapparalta koko ryhmän leveydeltä. Pikkupuutteita ja -hasseja paikkailtiin vahvuuksilla ja hyvillä suorituksilla, erittäin vähän ylipäätään jäätiin ihmettelemään mitään, sen sijaan voitettiin pelit ja sarja vahvana joukkueena. Eteenpäin kohti (vuosikymmenen seitsemänsiä!) mitalipelejä.

4 tykkäystä

En ehtinyt kun yhden pelin katsoa kokonaan ja runkosarjan pelit jäi näkemättä joulukuun alusta eteenpäin. Kahdesta poffi matista ehdin viimeset minuutit eli mitään selkeetä käsitystä ei ollut miltä peli muuten on oikeasti näyttänyt. Hieno tiivistys ja mielipide, kiitokset tästä. Saa vähän kuvaa missä mennään

1 tykkäys

Kiitokset ja kaikin mokomin - ja eiköhän hyviä tiivistelyjä & näkemyksiä riitä lisää tuossa yllä sekä jatkossakin, kun porukka pääsee innostukseltaan kirjoittelemaan huomioitaan, heh.

Itse tuli seurailtua runkosarjan pelejä aika valikoiden mutta pääsuuntien ja -vaiheiden osilta nyt riittävästi kuitenkin, näitä keväisempiä sitten jo tarkemmin. Varmaan isoissa kuvissa voisi kiteyttää vaikka niinkin, että Tappara hyvällä tavalla vähän jopa yllätti yleisönsäkin (itseni ainakin myös mukaan lukien) terävällä playoff-lähdöllään ja tämän sarjan esityksellään.

1 tykkäys

Jooh, sen yhden pelin mitä etsin katsoa niin hoo moilasenahan siinä tuli ihmeteltyä varsinkin sitä komeaa karvausta sekä kuinka pelattiin oikeasti maalille eikä jääty nurkkiin pyörimään. Pelissä oltiin heti alussa mukana eikä tosiaan mitään sivustakatselua. Yllätti pirun positiivisesti ja tässähän alkaa odotukset oikeaseti nousta, odotukset oli runkosarjan nähtyjen perusteella aika toiset mutta luottoahan tässä on väkisinkin alkanut löytymään siihen että se oikea taso löytyy vasta kun tosipelit alkaa.

2 tykkäystä

Lyhyesti sanottuna Tapparan kokemus tiukoista pudotuspeleistä näkyi verrattuna Lukon melko kokemattomaan ja nuoreen ryhmään.

Lukko haastoi paikoitellen hyvin ja pelasi logolleen, mutta ei pystynyt sillä järkyttämään Tapparaa. Nyt naulattiin sarja poikki suoraan neljässä pelissä (viime vuosina pelattu 5-7 peliä neljännesfinaaleissa…).

3 tykkäystä

Näin, ja samalla peli oli rohkeaa ja aggressiivista, vastustajan ongelmiin ja virheisiin pakottavaa. Lisäksi voisi vielä taktisen, ehkä myös fyysisen puolen mainita suurempina teemoina, kuten täällä on jo eri yhteyksissä tehty. Noidenkin kautta onnistuttiin otteluita ja sarjaa varmasti osaltaan viemään.

Vain 5 prosenttia äänestäneistä kahdestasadasta tiesi oikean lopputuloksen. Noin 98 prosenttia tiesi sentään otteluparin voittajan oikein, vaikka loppulukemat olikin selvemmät mitä enemmistö odotti.

3 tykkäystä

Hieno sarja, mistä mitään suurta kerrottavaa jälkipolville jää. Pelillisesti parempi jatkoi ja pienet marginaalit ratkaisi ja kaikki ne meni Tapparalle 60-40%.

Tsempit :tappara:-faneille loppukauteen. :kannu:

21 tykkäystä

Itse asiassa ero on paljon suurempi kuin 3-2. Voitat 4-0 ja oikeastaan missään vaiheessa ei ollut epäselvää lopputulos. Vaikka tosiaan maalin pelejä, niin vuori, joka Lukon olisi pitänyt kiivetä ja ylittää, oli valtava, ei marginaalin mittainen.

Muuten kiitos Lukolle vastuksesta. Hyvä joukkue, joka on menossa oikeaan suuntaan. Samoin lukkolaiset täällä, hienoa porukkaa.

12 tykkäystä

Lukolla oli täydet mahdollisuudet voittaa 2. & 4. peli. Tappara puolusti kliinisesti ja siinä osiossa vei Lukkoa sarjassa 80-20. Ilman Tapparan loistavaa keskustan puolustamista ja Heljankoa sarja voisi olla ihan yhtä hyvin 2-2. Tappara oli niissä pelin osioissa parempi, missä Lukko ei ole oikeastaan koko kaudella ollut hyvä ja teki Lukon vahvoista pelin osista huonompia. Ei Lukko huono ollut oikeastaan yhdessäkään pelissä. Tappara teki Lukosta huononnäköisen pelaamalla viisasti ja oikein useat tilanteet.

7 tykkäystä

Riipustellaan myös omat ajatukset sarjan päätteeksi.

Ei ole sattumaa, miten tasokkaasti Tappara pelasi sarjan aikana. Ratkaisevat, pienetkin, asiat Tappara teki säntillisesti pääosin oikein, mikä tosiaan sai Tapparan pelaamisen näyttämään “helpohkolta”. Sen sijaan aivan liian monta kertaa Lukon pelaaminen sakkasi harhasyöttöinä, kiekonmenetyksinä sekä heikkoina ratkaisuina ja edelleen helppoina virheinä. Virheisiin ohjasi niin Tapparan aktiivinen pelaaminen ja varmasti Lukon pelaajien vireystaso. Jäi kyllä vähän harmittamaan, kun Lukko ei pystynyt parastaan esittää sarjassa.

Siinä missä Tappara pystyi pelaamaan lopulta hyvin kontrolloidusti koko sarjan ajan, niin Lukko joutui pelaamaan ääritasolla. Tapparalla on vahva peli-identiteetti, joka toimii selkärankana. Lukko Virran johdolla vielä työstää sitä. Luotetaan Lukon organisaation ottavan ensi kaudella jälleen kehitysaskelia ja siten tulisi Lukon toimintaan jatkuvuutta ja sitä kautta saavutettaisiin Tapparaa ja Kärppiä.

Sarja lopulta ratkesi ennen kaikkea maalivahtipeliin, erikoistilanteisiin ja puolustuspelaamiseen. Heljanko oli erinomainen, mutta kolikon kääntöpuolena erityisesti Rauman ensimmäisessä ottelussa Heljangosta Lukko “teki hyvän”. Lukolla oli riittävästi yv-mahdollisuuksia kääntää otteluita, kehut sen puolesta Tapparan nelikolle ja Heljangolle. Puolustuspelaamiseen liittyy niin Tapparan hyökkäysalueen puolustaminen kuin oman puolustusalueen. Tapparan aktiivinen karvaus oli Lukolle ajoittain pahaa myrkkyä, maalinedustalle lukkolaisia ei päästetty eikä lukkolaiset irtokiekkoihin juurikaan päässeet. Vastaavasti toisessa päässä Tappara hyödynsi tilaisuudet riittävän hyvin.

Olisi varmasti aihetta ja syytä vihata Tapparaa. Niin useasti viime vuosina Tappara on tarjonnut karvasta kalkkia. Pettymyksen kääntöpuolena on rehellisesti todettava, että arvostan Tapparan tekemistä paljon. Juurikin ne pienetkin yksityiskohdat pelaamisessa, mitkä johtavat voittavaan jääkiekkoon pudotuspeleissä, on arvostettava. Jotkut pitävät sitä dynaamisena prosenttikiekkona tai miksi sitä haluaa kutsua, mutta kyllähän totuus on, että Tappara pystyy hyvin monipuoliseen pelaamiseen eikä heikkoja osa-alueita joukkueessa juurikaan ole. On hyvin kuvaavaa, miten tärkeä pelaaja Ben Bloodista on tullut Tapparalle, ja miten hän pelaa Bloodin historian tuntien.

Lykkyä Tappara-kannattajille loppukauteen!

37 tykkäystä

Joitain mietintöjä sarjasta:

  • Heljanko erittäin vakuuttava.

  • Karvauspeli aggressiivista. Nähtiinkö runkosarjassa tällaista juurikaan? Itse näin runkosarjapelejä niin vähän, että tähän kaipaisin vastausta… Minut yllätti kyllä melko täydellisesti, että Tappara karvaa aika ajoin useallakin miehellä ja monesti kärkikarvaaja meni jopa vastustajan maalin taakse laittamaan Lukon pelin avaamiselle vauhtia. En tiedä, onko tuo järkevin pelivalinta laadukkaampia vastustajia vastaan, mutta tuollaista aktiivista peliä on ilo katsoa.

  • Alivoimissa taitaa näkyä Marko Ojasen kädenjälki. Neliö pidetään tiiviinä ja puolustetaan hemmetin tarkasti oma maalin edusta ja keskusta. Vastustajan annetaan pyöriä ja hyöriä reunoilla ja laukoa viivalta. Kertoo mielestäni myös luottamuksesta Heljankoon - hän kyllä napsikin erittäin hyvin viivavedot ja oikeastaan kaiken muunkin. Yhtään helppoa maalia ei Heljangon taakse uponnut sarjan aikana.

  • Ylivoima turhan usein hieman lepsua. Muutamaan kertaan menetettiin hyvä ote nimenomaan ylivoiman tullessa. Vastustaja sai kiekon monesti Tapparan päätyyn ja pidettyäkin sen siellä, eikä kiekkoa käyty riistämässä pois mielestäni riittävän ahnaasti. Hieman kulmahammasta soisi ylivoimaan.

  • Tappara vaikuttaa olevan kokonaisuudessaan hyvässä kevätvireessä, mutta yksi on ylitse muiden - kapteeni Kristian Kuusela johtaa joukkoja edestä niin puolustus- kuin hyökkäyssuuntaankin. Erittäin monipuolinen pelaaja. Tekee maaleja ja on koko ajan uhka vastustajalle, puolustaa johtoa lopussa, tappaa alivoimaa… täydellinen pelaaja. Ei mitään uutta tietysti kenellekään. Kohti pudotuspelien pistetilaston kärkeä!

13 tykkäystä

Ei nähty. Sentterin tolppatrap oikealle ja samanaikanen paine vasemman laiturin toimesta maalin taakse on jotain sellaista jota en ole nähnyt runkosarjasssa kertaakaan.

2 tykkäystä

"Arttu Ilomäki oli äärettömän pettynyt sarjan päätyttyä.

  • Päällimmäisenä on tyhjä olo. Turhauttaa. Mulla oli ainakin kova usko, että pystyisimme haastamaan paremmin ja jopa voittamaan. Lopputulos näyttää ihan muuta. Jos 4-0 häviää, turha siinä on lähteä selittämään. Tappara oli varmaan tuon verran sitten parempia.

  • Vaikea löytää sanoja. Pettymys päällimmäisenä mielessä. Nousujohteinen kausi, olisin aavistellut jotain muuta kuin tappiota neljässä pelissä. Sen kanssa on nyt elettävä, ehkä vielä tässä jossain vaiheessa pystyy elämään.

  • Iso kiitos koko kaudesta kuuluu koko yhteisölle. Oli paljon hyvääkin. Sellainen fiilis, että hienoja jätkiä ja hieno tarina oli tähän asti, Ilomäki päätti. "

Siinä toisessakin matsissa Lukko oli ihan vastaanottaja pari erää. Vain Tapparan heikko maalinteon tehokkuus piti raumalaiset numerollisesti mukana. Ja kolmannen erän jatkuvat ja osin halvat ylivoimat. Mutta siinäkin pelissä Tapparalle ansaittu voitto.

Neljännessä pelissä oltiin pelillisesti enemmän puolustuskannalla Lukon desperate hockeyn kanssa, ja tässäkin pelissä oli saumoja niitata vapauttavia osumia moneen otteeseen. Ja Tappara sieti todella hyvin altavastaajaa suosinutta tuomarilinjaa.

7 tykkäystä