Playoffs 2019, välierät: Tappara - HPK

On se kumma ku sitä Nikkeä ei voi peluuttaa

3 tykkäystä

Toisaalta ostan ja ymmärrän tämän “jutun”. Toisaalta kun pelataan tällaista paras yhdestä -peliä niin odottaisi, että kaikki mahdolliset kivet käännetään ja otetaan viimeisetkin viritykset käyttöön.

Ekan kympin jälkeen Tappara pelas viimeeks oikein kelvollisen pelin. Vähän jäi vaan vajaaks, mut tänään ei todellakaan tule jäämään. Hieno ilta taas tulossa.

1 tykkäys

Niin ja tuohon ehkä voisi lisätä vielä sen, että ongelmat on enemmän yksilötasolla. Kun yksilöt alkavat pelaamaan tasollaan (nimiä en jaksa enää tähän lisätä) niin voi viisikolta alkaa odottamaan jotain.

1 tykkäys

Kyllähän HPK kotiyleisönsä aina on saanut hyvin mukaan. Kotiyleisön tuki ei ole mikään muuttuja. Hämeenlinnassa on ihan yksi parhaista kotiyleisöistä. Toivotaan, että tuomareiden pää kestää sikakatsomon antaman paineen.

Toivon seuraavia asioita:

  • Turhat/huolimattomat jäähyt pois. Tappara on ottanut varmaan ennätyksen hyökkäys- ja keskialueen jäähyjä semifinaaleissa.
  • Hyökkäys löytää edes puolet tehokkuudestaan. Viimekin matsissa oli paikat ainakin viiteen kaappiin, mutta viimeistely oli huonoa.
  • Puolustus jatkaa samalla tasolla, mutta Heljanko nostaa tasoaan napsun verran.

Väittäisin, että jos noista kolmesta asiasta tapahtuu kaksi, niin näemme seitsemännen matsin. Toivon, että Tappara tulee matsiin samalla ilmeellä, jolla pelattiin tämän sarjan 5 ensimmäistä erää.

10 tykkäystä

Mun silmään tuossa on muutoksia.

Jäähyt pois niin game seven kutsuu, kova luotto siihen. Niissä kerho ollut edellä.

Uskoisin että tänään on Tapparalta on pääsiäisen kunniaksi sellainen muniin puhallus -ilta, jossa otetaan kuokkaan 5-0. Ennen peliä JMJ kertoo, että tänään joka ukko jättää kaikkensa kentälle, ei jätä kun esim. Malinen jättää vaan maks. 25 %. Kliimaksina kaikille faneille Jukka tulee selittelemään pelin jälkeen, että tulos on rehellinen, pienet marginaalit ratkaisi ja tuomarit oli enemmän HPK:n puolelle.

Olisihan se sääli jos se menisi noin, jo ihan sen vuoksi että Leinonen jää kohta eläkkeelle.

Voisiko fanina pyytää että oikeasti siirrettäisiin ratkaisu vaikka vain 7 peliin, se ei vaatisi kuin sen että jokainen pelaaja pelaisi omalla tasollaan.

3 tykkäystä

Näköjään kommenttini meni sitten totaalisesti ohisektoriin eikä auennut lukijalle yhtään. Kotiyleisö on muuttuja - ja juurikin se HPK:n äänekäs ja vahva kotiyleisö, joka paineistaa tuomareita, joilla on vaikutusta peliin. Eli kyllä se on ihan oikea muuttuja. Se, miten joukkue käsittelee saamansa runsaan tuen ja pelitapahtumat (eli muuttuuko vaativa kotiyleisö kotipaineeksi) on myös asia, joka on ihan todellinen.

3 tykkäystä

Miksiköhä tuomareita ole vielä julkaistu

Japa ei päässyt mutta Kaukokari koittaa parhaansa.

2 tykkäystä

Tänään se taitaa olla aika turhaa, koska tunnepuolella tämä nyt ratkaistaan. Sehän on nähty että molempien pelatessa “omaa peliä” vie Kerho niukasti, mutta Tappara saattaa varianssilla silti voittaa. Ne kuuluisat pienet marginaalit.

  • Näkyykö paine kipsaamisena, tai meneekö yrittäminen jopa yli?
  • Kumpi joukkue käsittelee tilanteen paremmin?
3 tykkäystä

Tietysti Kaukokari. Huomaa että se oikein odottaa koska voi nostaa käden pystyyn Tapparan jäähyn merkiksi eikä varmasti vihellä Kerholle yhtään.

3 tykkäystä

Tämä @AWennstrm tuotos pitää tänään tulostaa Hämeenlinnan vieraskopin seinälle:

3 tykkäystä

Ei varmaan kuulu sen tarkemmin tähän ketjuun enää, mutta sukupolvenvaihdostahan tässä on tehty jo muutama kausi. Tapparan ongelmana vaan on ollut se jatkuva menestys, joka jättää organisaatiolle aina sen palavan halun siihen, että ihan kaikkia palasia ei laitetakaan väkisin vaihtoon.

Niin kauan kuin Rautakorpi häärii Tapparan valmentajana niin täysmittainen sukupolvenvaihdos on jonkinlainen utopia. Jos nuoria ei peluuta kovissa paikoissa niin eivät he myöskään kovien paikkojen ratkaisijoiksi kehity. Rautakorpi peluuttaa tällä hetkellä paria oikeasti nuorta: Heljanko ja Utunen. Kaikki muut Lehtoset, Moilaset jne. ovat jonon jatkona, jos tilanne sitä vaatii. Koska kyseessä on mahdollisesti viimeinen peli tällä kaudella (jos siis pronssipeliä ei lasketa) niin tässähän juuri mitataan valmennuksen luotto nuoriin. Rautakorpi valitsi luottaa Maliseen, Erkinjunttiin, Zaborskyyn ja Miksaan. Katsotaan, maksaako se Rautakorvelle kuinka paljon.

3 tykkäystä

Luonnollisesti luottaa, sitä varten ovat joukkueessa. Jokainen näistä pelaajista tekee asioita oikein valmentajan mielestä jos ovat kokoonpanossa. Enkä itsekään näe miksi pitäisi pois vaihtaa.
Illalla nähdään kun nämäkin herrat puristavat sen oikean tasonsa näytille.

Toivottavasti Jakelle ja Juntille sattuis tänään suonenveto ja pelaisvat kauden parhaan pelinsä

1 tykkäys

Vastaukset tulevat vasta jälkikäteen. Etukäteen niitä on turha minunkaan purnata.

Tää on vähän se sama tilanne - olet esimiehenä työpaikassa ja johdat myyntitiimiä. Sinulla on tiimissä viisi ihmistä, jotka ovat joskus myyneet, mutta iän lisääntyessä kauppa ei enää käy vanhaan malliin. Samalla sinulla on viisi uutta myyjää tiimissä, joilla käy kauppa jatkuvasti, mutta heillä ei ole vuosien kokemusta ja tekevät siellä täällä sen pari ratkeisevaa virhettä. Jokainen johtaja joutuu siinä kovaan paikkaan miettimään, kumpaan hän luottaa. Ratkaiset asian kummin tahansa niin joku ei ole tyytyväinen ja se vaikuttaa ryhmähierarkiaan. Piste. :slight_smile:

4 tykkäystä

Tyhmien jäähyjen pois hioutumista on venailtu kohta koko HPK-sarja. Liikaa on niihin menetetty. Aina tyhmien jäähyjen jälkeen oltu että ehkä ne tyhmät jäähyt loppui tähän. Mutta näin ei ole vielä tapahtunut.

Hyökkäys on ollut tuollaista koko kauden: tehotonta. Sen terävyyden löytymistä on myös odoteltu useampi kuukausi. Mutta mukava juttu, että 5v5-pelissä alkoi lopulta paikkojakin syntyä. “Hyvällä säkällä” tuo jatkuu ja saadaan kiekko tai kaksi tasaviisikoin sisään. Larmi on ollut meille tällä kaudella ylitsepääsemättömän vaikea.