Hakametsä: Pysäköinti Tapparan peleissä

Onko sieltä parkkikselta myös etuajo oikeus myös poispäin lähtiessä? Vai joutuuko tavallisen kansan seassa jonottaan?

Jatketaan pysäköintikeskustelua täällä.

Samaa kiilailua ja häröpallona menoa kuin viimeiset 30 vuotta. Tuonne en autoa ikinää vie, lähikaduilta pääsee paljon nopeammin pois ilman ruuhkia.

5 tykkäystä

Tuo poistuminen on kyllä melkoinen farssi :smile:
Ja sen voisi korjata hyvinkin pienillä järjestelyillä… eli jonkin sortin ulosajo ohjaus, muutama liikenteenohjaaja pitämään homma lapasessa, ettei syntyisi häröpalloa. Lohko kerrallaan ajatettaisiin tms poistumisväylille.
Toinen olisi tietysti jotkin väliaikaiset liikennevalot valtaväylälle jotka otettaisiin käyttöön pelin loputtua… koko parkkipaikka olisi tyhjänä 15-20 minuutissa jos syöttö valtaväylälle toimisi paremmin.

4 tykkäystä

Samaa suomiautoilusekoilua se on muuallakin.
Itse päästä auton kaski eteen kun jo olen pääjonossa, jotta homma soljuisi.

Mieluummin istun porvarillisesti autossa kuin marssin proletaarin mukana osuuskaupan parkkipaikalle :smirk:

2 tykkäystä

Mahtaa siinä kuitenkin porvaria hiukan harmittaa Mersussaan kun joutuu odottamaan köyhän kansan vaellusta parkkipaikalla kohti sitä osuuskauppaa.:slight_smile:

1 tykkäys

Ja kun joutuu MERSUSSAAN poistumisrampilla odottelemaan ohi köröttelevien köyhien marssia valtatiellä kohti kotejansa.

4 tykkäystä

Itse olen tällä kaudella “kannatuksen vuoksi” alkanut käyttää maksullista parkkia. Ihmeen hyvin olen joka kerta sieltä päässyt lähtemään. Tosin lähden sairaalan suuntaan, Hervannan Valtaväylän suuntaan näyttää olevan vaikeampaa. Jos nyt yhden auton tai kaksi joutuu odottamaan niin se ei ole iso juttu. Ilmaiselta puolelta lähteminen on hankalampaa, tosin aina sieltäkin olen pois päässyt. Ilmaisella puolella häiritsee erityisesti parkkipaikan “käytäville” poikittain parkkeeravat älykääpiöt.

Kun kerran rahat menee seuralle, niin tavallisesti parkkeeraan maksullisesti jäähallin pihaan. Saa sitten seura sarjankin aikana ainakin vähäisessä määrin lisäeuroja pelitapahtumassa käynnistäni, kun kausarirahoista alkaa kuitenkin olla aikaa ja hallilla juodusta kahvikupposesta taitaa vain joku provikkaprosentti mennä seuralle? Vähän tuohon saa aikaa varata, että pihasta pääsee pois ja suoraan Hervannan valtaväylän suuntaan en edes yritä, kun tukossahan se on. Onneksi monesti viime aikoina parkkis on ollut niin täynnä, että on joutunut parkkeeraamaan muualle. Se on varsin varma merkki siitä, että ottelutapahtumamyynti on laittanut kassakoneet laulamaan. :wink:

Minä toistan antiporvallisen pysäköintipolitiikkani jälleen kerran eli ikinään en ole auton parkkeeramisesta mitään maksanut, kun Hakametsässä olen käynyt, enkä tule maksamaan.

7 tykkäystä

Onkos näin että tuo hiekka alueen pysäköinti on menny maksulliseksi.

Mitä onko?

Tuskin on ykskaks muuttunut kesken pudotuspelien. Mikä saa sinut @Maikki kysymään?

Tuli parkkipaikalta lähdöistä mieleen.
Vaari oli hyvä autokuski ja isäni kanssa välillä mentiin hänen kyydillään paikallispeliin, hän oli Ilveksen miehiä, mukana oli myös setämies, joka oli myös Ilveksen mies. Sanailu oli kovaa ja jonkun kerran oli isäni joutunut turvautumaan muuhun kyytiinkin kotiin lähtiessä, se oli -80 lukua, ja halliin mahtui enemmänkin väkeä.
No, kuitenkin siis parkkipaikalta lähdössä ei vaarilla ollut mitään ongelmia, se oli silkkaa taidetta. Väleihin keulaa vaan, vaikka näytti ettei tilaa olisi, niin kyllä sitä vaan oli, ja tuli, ei kökitty ruuhkassa.

No kurvasin peli paikalle ja siinä vain oli kyltti, että pysäköintipaikka maksullinen ja selvästi viittasi hiekka-alueeseen. En muistanu onko ollu uutisointia, mutta jätin safe and sound muualle. Ehkä vain kyltti vääntynyt tai turha. Tietää vain tulevaisuudessa

Aamulla lähdetään pojan kanssa ajelemaan Joensuusta pääkallopaikalle kannustamaan ensimmäistä kiinnitystä Kanada maljaan tälle kaudelle. Kysyisin arvon palstaveljiltä- ja sisikoilta seuraavaa: Onko Kalevan Prisman pysäköintialue hyvä / luvallinen paikka jättää auto parkkiin pelin ajaksi ? Kiitos vastauksista jo etukäteen…

Suurin osa parkkiksesta on kahden tunnin kiekkoaluetta, joka ei ihan riitä koko pelin ajaksi. Hervannan puoleisessa päädyssä on rajoittamaton alue.

2 tykkäystä

Kauppakoulun piha on myös hyvä ja siitä on kohtuullisen lyhyt matka kävellä. Käsittääkseni on edelleen rajoittamaton pysäköinti.

1 tykkäys

Ok, kiitos vastauksista.

Kalevan Prisman parkkipaikalla juuri tuossa Hervannan päässä oli vielä jossain kohtaa multalavoja, joten jos halliin tulee paljon porukkaa, kovin myöhään ei autoa sinne välttämättä saa. Joku voi sanoa jos niitä ei enää ole siellä, ite en oo käyny siellä nyt vähään aikaan enkä tiedä onko ne jo poistettu siitä.