Sami Moilanen

Moilanen iski 1+1 Suomen U20-joukkueen voittaessaan harjoitusottelun Venäjän vastaavan joukkuetta vastaan numeroin 5-3.

16 tykkäystä

Nyt pääs tuleen puskista. Siis Moilanen on niin nuori, että voi edustaa Suomea U20 kisoissa!

Harva oikeasti ottaa mediassa kantaa kuinka nuori Tapparan joukkue loppuviimeks on.

Aika normaali ikärakenne nykyliigaan:
Nuoret kehittyvät ja sen lisäksi vanhoja “jäähdyttelijöitä”. Liigastahan puuttuu nuo parhaassa iässä olevat huippupelaajat aikalailla kokonaan.

8 tykkäystä

Mo’Samin kehityskaari syksyn aikana on ollut kyllä jyrkkää nousua. Junnukoheltajasta ensin 4. ketjun grinderin rooliin ja nyt pelissä alkaa näkymään piirteitä tuloksen tekemisestä.

Toistaiseksi oikein hyvä hankinta.

11 tykkäystä

Lisää vastuuta ansaitsisi mun mielestäni, esim kakkoseen JMJ:n ja Ojamäen viereen olisi hyvä.

4 tykkäystä

Näyttäisi tänään olevan LeKi:n kokoonpanossa ottelussa SaPKoa vastaan.

23 tykkäystä

Sami Moilanen siis valittiin mukaan U-20 mm turnaukseen Kanadaan. Ihme että tämä ei heräättänyt mitään reaktiota foorumilla?
Toki osansa varmasti sillä, että ei ole oma kasvatti, vaan meille Jokereista siirtynyt pelaaja. Mutta silti, nöistä pitää olla ylpeä ja toivotaan että Sami pelaa itsensä loukkaantumisen jäljilt pelaavaan kokoonpanoon, nostaa itsellä ainakin turnauksen mielenkiintoa kummasti.

8 tykkäystä

Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikös Moilanen lähtenyt vasta leirille? Osa taitaa siis tippua vielä pois. Toki hienoa silti.

Jup. Vähintään 2 hyökkääjää tippuu leiriryhmästä ja jos Kotkaniemi/Tolvanen määrä lisääntyy.

Moilanen valittu lopulliseen U20 joukkueeseen!

26 tykkäystä

Seurannassa tämä jo olikin, mutta laitetaan tännekin näytille, kuinka iso paha kanukki lentää takamukselleen.

23 tykkäystä

https://www.instagram.com/p/BsR0g2iAOCa/

Onnea tuoreelle maailmanmestarille!

31 tykkäystä

Onkos muuten tämä kaveri nyt loukkaantunut kun ei ole kaverista kuulunut? Ja onko tietoa mahtaako kaveri olla kauankin poissa?

1 tykkäys

Ei vain taida mahtua kokoonpanoon. Korjatkaa ihmeessä, mikäli olen väärässä.

Taisi saada aivotärähdyksen jossain taannoisessa pelissä ja jätii pelin kesken, en nyt muista missä ottelussa. Ei ole sen jälkeen pelannut.

KalPa:a vastaan 22.1 Moilanen taisi saada Jaakko Rissasen taklauksesta päätällin. Sen jälkeen on ainakin pelannut. Viimeisin peli helmikuussa KooKoo:ta vastaan, peliaikaa 8:45.

1 tykkäys

Ok…erikoista sinänsä, jos ei ole loukkaantumisia koska kyllä Moilanen peluutuksessa Ollikaisen edelle menisi kevyesti. :thinking:

3 tykkäystä

Joo. Noi aivovammat aina sellasia, ettei niitä oikein voi ennustella. Jos ei oo tullu takapakkia sen kanssa, niin joku erikoinen visio valmennuksella.

Pelaa tänään A:ssa.

7 tykkäystä

Moilaseltakin voisi ensikaudella odottaa kohtuu hyvää suoritusta pisteidenkin valossa. Tämän kauden minimaalisella vastuulla 24 peliin kuitenkin 3+3=6, joka vielä muutama keskeneräinen peli huomioiden tasaisella tahdilla tekisi koko kauden otannalla vähän pyöristäen 9+9=18 pisteen kauden.

Lisäksi loukkaantumiset ovat kiusanneet. Ollut todella energinen ja nälkäinen, kun päässyt peleille, ja tämän jatkuessa en pitäisi ihmeenä, että lapioisi jo ensikaudella jonkun 30 pisteen, 15 maalin kauden, jos pääsisi välillä ylivoimalle ja isompaankin rooliin. Todennäköisesti kuitenkin ensi kausi menee vielä alaketjuissa, jolloin kaiken mennessä nappiin joku 20 pinnaa voisi olla haarukassa - ja sehän olisi loistava suoritus syvyyspelaajalta.

9 tykkäystä