Santtu Silvennoinen, erikoistoimittaja

Korkeintaa voin tämmöisen lähettää ja terveiset myös Oulusta, ettei sekoita mitenkää Tappara faneihin. Auton takalasiin vaan. :smiley:

6 tykkäystä

@axe ja kaikki muutkin ovat oikeassa. Miten musta silti tuntuu, että Santtu onnistuu asiassaan ja Alma Media ja Iltalehti tasan tarkkaan tietävät, miksi hän on palkkalistoilla?

Nimittäin hän trollaa aivan tarkoituksella jutuillaan. (On toki surullista, että hän saa isossa lehdessä niin tehdä.) Erityisesti Tappara-faneja, vaikka muidenkin seurojen aktiivisesti jääkiekko seuraavat kannattajat tietävätkin hänet aivan hupiukoksi.

Vaikka täällä kyllä tiedetään Santun taso ja trollaus, ja laitetaan Santtu-varoitukset, niin linkkejä juttuihin tulee tämän tästä. Silti lähemmäs 100 klikkausta on täältäkin jutulle.

Varmasti juttua klikkailee moni muukin paljon jääkiekkoa seuraava, ja luultavasti jutut osuvat moniin “tuulipukuihinkin” kuin veitsi voihin. Klikkaukset ja lehden levikki määrää. Jos Santun trollaillu edistää tätä positiivisesti, saa hän lehdessä jatkaa. En tiedä, olenko oikeassa ja hän saa klikkauksia jne., mutta en näe mitään muutakaan todellista syytä. ElleiEi Iltalehdessä /Alma Mediassa ole sitten paljonkin vaikuttavaa väkeä, jotka vihaavat Tapparaa.

Santtu, Solmu ja Pekka… jotain ovat lähes ainoat syyt, miksi en periaatteessa koskaan osta tai klikkaa Iltalehteä. Iltasanomat vie voiton kerran kerrasta. Jos tuollaisten vaihtoehtoisten totuuksien levittäminen ja suoranainen trollailu sallitaan lehdessä, vedän siitä tämän johtopäätöksen. Suosittelen muille samaa.

Edit: kyllä Sanomissakin on havaittavissa myös välillä negatiivisuutta Tapparaa kohtaan, myönnetään. Mutta kyllähän heidän lätkätoimittajat ovat oikeita journalisteja verrattuna Iltalehden hoopoihin.

5 tykkäystä

Tämä on siinä mielessä surullista, että kaikki vastineet ja reaktiot saa väännettyä jotenkin Tapparaa ja sen faneja vastaan.

Jos kommentoi Santun ja kumppaneiden tekstejä, “taas ne tapparafanit puhuvat mestaruuksien määrästä”, tai kuinka “taisi osua kipeään kohtaan, kun herätti noin paljon tunteita”.

Jos ei kommentoi, “ei taida löytyä vasta-argumentteja”. Lisäksi silloin julkinen keskustelu jää vain samanmielisten hymistelyksi. Sillä nuo mestaruuspuheet tuntuvat ainakin ilvesfanien keskuudessa olevan kovin suosittuja tekstejä.

Koska Tapparalla kuitenkin on oikeat argumentit puolellaan, kuten tässäkin ketjussa mm. @axe on osoittanut, paras tapa lähestyä on rauhallisilla vastineilla, tosiasiat selkeästi esittäen.

En ole paperista Iltalehteä lukenut aikoihin. Siellä ei taida olla mitään mielipidesivua tai vastaavaa? Ottaisikohan Aamulehti vastineen Santun juttuun omille sivuilleen? Toki Aamulehdelle voisi kirjoittaa yleisluonteisemman mielipidekirjoituksen, joka käsittelee mestaruuksien määrää.

[quote=“Jussip95, post:308, topic:1941, full:true”]
Luotetaan siihen, että Tapparaa voittaa Kirves-logolla sen 17:nnen mestaruuden ennemmin kun Ilves. Tosin, sit Santtu keksii jotain uutta.
[/quote]Niin. Tässä on se surullinen puolikin olemassa. On mahdollista, että suomalainen media on niin rikki, että Santulla on työpaikka urheilutoimittajana vielä 17:sta Kirves-logolla voitetun mestaruuden aikaan. Ei pitäisi olla toimittajan avulla.

Täällä @axe ehtikin jo ansiokkaasti ottamaan kantaa siihen, mikä tuossa artikkelissa mättää. @peterra ja @Maalivahti hyvin selittivät tuota toimintatapaa. Tuo artikkeli menee nähdäkseni sinne clickbait/“vaihtoehtoinen fakta” tason uutisointiin. Tuo Santun teksti on siinä harmaalla alueella, että tuo on vaikea tuomita suoraan valehteluksi, vaikka asiasisällön pääpointti väärin onkin. Tuossa kuitenkin tuodaan lähteet esiin ja vedotaan suoraan lähteiden sanomisiin. Tuo vain on melko harhaanjohtavaa käyttää juuri noita lähteitä. On myös harhaanjohtavaa otsikoida juttu “ilvesväen” sanomisiksi, kun lähdemateriaali on yksittäisen fanin suusta. Näin ollen tuota juttua ei voi vahingossakaan pitää puolueettomana journalismina, minkä Santtu ja muu väki Almassa tietänee hyvin.

Ei noita kuitenkaan sattumalta julkaista. Ei noita Santun juttuja julkaista Santun henkilökohtaisen katkeruudenkaan takia. Klikkejä noilla kalastellaan ja tämän ketjun perusteella siinä taas hyvin onnistuttiin. Jos ihmiset ihan oikeasti haluavat Santusta journalistina eroon, niin noiden juttujen klikki-määrä pitää saada lähentelemään nollaa. Nyt Alma sai taas näkyvyyttä, kun loivat “kiista-asetelman” AL:n ja IL:n välille. Samaan aikaan Santtu tietää vallan mainiosti, että mestaruuksien määrä on naurettavan helppo provo Tappara-fanien suuntaan. Tuohon syöttiin tartutaan ihan aina ja ihan liian helposti. Syntyy keskustelua, juttu saa näkyvyyttä ja IL hyötyy.

Sinänsä mielenkiintoinen kuriositeetti on sekin, että Ilves-puolellakin ollaan takajaloillaan tämän Salminen/Silvennoinen tehokaksikon kanssa. En muista missä erään Ilves-fanin kanssa aiheesta keskustelin, mutta hänen näkemyksensä oli, että IL on uutisoinnissaan puolueellinen, Tapparan hyväksi. Toki otantani on liian pieni yleistyksiin, mutta tuo antaa kuitenkin vihjettä, että ehkä sitä Tappara-vastaista agendaa ei oikeasti ole olemassa. Kyse on vain Urheilulehdestäkin tutusta tavasta, jossa lukijoita haetaan suoraan, tietoisesti provosoimalla.

Nostetaan vielä loppuun hattua Iltalehdelle. Ovat onnistuneet kokoamaan yhteen Suomen paskimmat lätkäjournalistit. IL:n taso jopa Ilta-Sanomiin nähden on paskaa kautta linjan, mutta tuo tasoero oikein korostuu urheilupuolella. IS/US -toimittajatkaan eivät täydellisiä ole, mutta siellä on sentään ammattitaitoakin olemassa ja edes yritystä päteväänkin uutisointiin. IL näiden Solmun ja Santun johdolla ei oikeasti tunnu edes yrittävän vakavasti otettavana (urheilu)mediana toimimista.

6 tykkäystä

Minulle tämän mestaruuden arvoa nostaa juuri nämä Santun kaltaiset “tahallaan väärinymmärtäjät” ja tyhjän lässyttäjät. Jatkoajan kirjoittajista suuri osa menee samaan kastiin. Se Tappara-inho kumpuaa niin syvältä, että heidän on purettava paha olo johonkin. Pitää olla onnellinen siitä, että ollaan jälleen se liigan vihatuin ja kadehdituin eikä sääliä ja sympatiaa saava “kestohäviäjä”.

Santtu on kuin Putouksen sketsihahmo. Herättää hetken hilpeyttä, mutta toiston tehokkuus heikkenee kerta kerralta. Ei Silvennoisen aivotoimintaa kannata edes yrittää ymmärtää. Faktat ei Ilves-Santun mielipidettä muuta, sillä hänen omassa agendassaan ne ovat sivuseikkoja. Se mitä Tapparan perustajäsenet tai Aarne Honkavaara on sanonut, on Santulle yhdentekevää, sillä häneltä puuttuu kunnioitus historiaa ja tosiasioita kohtaan. Iltalehti ei tähän toimintaan tule puuttumaan kunhan Santun jutut keräävät klikkauksia.

5 tykkäystä

Santtu voisi tuommoisena loistavana jääkiekon historian tutkijana selvittää meille uteliaille myös vuoden 1936 mestaruutta…

9 tykkäystä
57 tykkäystä

Julkisen sanan neuvoston Journalistin ohjeet:

Tietojen hankkiminen ja julkaiseminen

  1. Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
  1. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.
  1. Tietolähteisiin on suhtauduttava kriittisesti. Erityisen tärkeää se on kiistanalaisissa asioissa, koska tietolähteellä voi olla hyötymis- tai vahingoittamistarkoitus.
7 tykkäystä

Tuumailinkin että onhan TBK / Tappara hsitoriasta oltava säilynyt muutakin kuin perimätietoa.
Tuossahan yksiselitteisesti kirjoitetaan TBK:n muuttaneen nimensä : Tappara.
Kait ne kokouspöytäkirjat on tallella jossain?

2 tykkäystä

Miksei hän mainitse, että vuonna 1959 jokainen lehti ja internetin palsta kirjoitti Tapparan voittaneen neljännen mestaruutensa?

Internetin alku jo 50-luvulla!

5 tykkäystä

Koska sanasemantiikka on nyt muodissa voisin yrittää muotoilla sellaisen virkkeen, johon sekä Tapparan että Ilveksen fanit voisivat olla tyytyväisiä:

Me Tapparassa puhumme usein organisaatiostamme, jonka nimi oli vuoteen 1955 asti TBK. Tällä organisaatiolla on 17 Suomen mestaruutta kahdella eri nimellä: TBK ja Tappara, joista TBK nimellä voitettiin kolme ensimmäistä ja 14 seuraavaa nimellä Tappara. Olemme erittäin ylpeitä organisaatiomme historiasta ja koko organisaation vuosikymmeniä jatkuneesta menestyksestä.

3 tykkäystä

Jäsen @axe on Jatkoajan keskustelupalstalla tuonut esiin seuraavat lehtileikkeet lähes-aikalaisten näkemyksistä:

16 tykkäystä

Lisäksi löytyy nimenvaihtovuoden uutisia.
http://www.elisanet.fi/axe/Tappara1955.jpg

Löytyyhän sitä myös Tammerfors Bollklubb r.f.;n palloliitolle lähettämä kirje, jossa emoseura TBK kertoo lopettavansa jääkiekon pelaamisen, joka jatkuu Tapparan nimellä. On TBK:n vuoden 1955 puheenjohtajan siunaukset ja onnentoivotukset tälle erolle emoseurasta. On TBK:n jääkiekkopomojen jatkaminen Tapparan pomoina. On TBK:n vuoden 1932 perustajajäsenten osallistuminen hyvässä hengessä Tapparan pitämiin 30-vuotisjuhliin vuonna 1962 (siis 30 vuotta TBK:n perustamisesta, seitsemän vuotta Tapparasta).

Tapparan jonkinlainen virhehän on ollut tässä ihan viime vuosikymmeninä se, että se ei ole uskaltanut tai halunnut haastaa TBK:n emoseuran uudelleen elpynyttä intoa jääkiekkoon ja on siirtynyt juhlistamaan vuotta 1955, kun 1980-luvulle asti juhlavuodet osui 1932:n kerrannaisiin. Se antaa ilvesläisille ihan hyvän perustellun lyömäaseen, vaikkei se historiaa muutakaan.

30 tykkäystä

PRH Yhdistysnetti:
Tammerfors Bollklubb ry
Kotipaikka Tampere, Rekisteröintipäivä 14.11.1997, Viimeisin rekisteröintipäivä 10.01.2001.
Asiakastieto Oy:
Tammerfors Bollklubb r.y. Päätoimiala Urheiluseurojen toiminta (93120). Perustamisvuosi 1992.

Tammerfors Bollklubb r.f. nimellä ei löydy yhdistystä.
Eli onkos tuo Tammerfors Bollklubb ry kuitenkin eri yhdistys kuin Tammerfors Bollklubb rf. Tietty tuo rf on ruotsinkielinen lyhenne rekisteröidystä yhdistyksestä.

En tiedä onko Santtu edes Ilvesfani, varmaa on se että tämä mestaruuksien määrä on taas yksi kohuotsikko, jolla “toimittaja” pitää omaa lippua korkealla. Haastetaan riitaa, aiheuttetaan häiriötä, vedetään harhaanjohtavia otsikoita,…
Sanalla sanoen: Santtu on häirikkö, joka nauttii aiheuttamastaan kohusta. Ignooraa Santtu, älä ruoki trollia.

2 tykkäystä

Vuonna 1963 Tappara juhlisti 30-v taivalta. Tuolloin oli kasassa viisi mestaruutta. (Aamulehti 18.1.1963)

6 tykkäystä

Moi Santtu. Haluatko päästä JSN juttusille?

2 tykkäystä

Venäjän presidentti Vladimir Putin on valtakaudellaan lähtenyt muokkaamaan useita vuosikymmeniä muuttumattomina olleita historiallisia tosiasioita mieleisiksiin mm. koulujen oppikirjoihin. Esimerkiksi Stalinista on alettu luoda kuvaa sankarina, jota Putin itsekin on avoimesti kertonut ihailevansa. Tilanne tässä asiassa on hieman vastaavanlainen, vaikka mittasuhteet toki erit :smile:

Korjaa jos olen väärässä, mutta 1955-1997 eli 42 vuoden ajan tuskin kukaan toimittaja tai ylipäätään uskottava jääkiekkotoimija olisi kuvitellutkaan lähtevänsä kiistämään sitä tosiasiaa, että TBK ja Tappara ovat sama jääkiekkoseura. Sitten TBK (jääkiekko) keksittiin 90-luvulla perustaa uudelleen (Ilves-toimijoiden taholta?) ja viirit katossa muutettiin, kuten kuuluukin. Olihan Tappara voittanut nuo mestaruudet nimellä TBK. Jostain syystä Tappara ei ole sittemmin tuonut edellä olevia kiistattomia historiallisia tosiasioita esiin, joskin kaikki viralliset tilastot ovat säilyneet koko ajan totuudenmukaisina.

Mitäs, mitäs: Urheiluruutukin äsken: Tampereen Tappara 17.mestaruus ja Suomen menestynein seura.

2 tykkäystä

Miksiköhän Santtu ei muistele vuoden 1936 jännittävää mestaruustaistelua KIF vs. Ilves?
Tässä harvinainen kuva ratkaisevasta uusintaottelusta.

27 tykkäystä