Suomalaiset NHL-pelaajat

Samassa matsissa Mikko Koskinen pelasi nollapelin. 28/28.

3 tykkäystä

Mikko Rantanen jatkaa perusiltoja.
0+2 ja 40 TEHOPISTETTÄ täyteen!
Sairasta… todella hävytöntä!

(@Oijennus hyvä korjaus… katsoin kaks erää peliä ja tuo asia meni multa täysin ohi. Edelleen liian kriittinen? :sweat_smile:.)

2 tykkäystä

Rantanen myös viiden pelin pisteputkessa, minkä aikana syntynyt tehot 3+8=11. Rantanen on tehnyt vähintään kaksi pistettä tällä kaudella toistaiseksi 13:ssa ottelussa. Hän on myös ollut syöttäjänä jokaisessa MacKinnonin 17:ssä maalissa. Lähde.

1 tykkäys

MacKinnon putki meni poikki, mutta pisteputki venyi kuuteen otteluun melko normaalin esityksen jälkeen. 0+2 ja kotivoitto Pittsburghista.

Muita suomalaisia syöttöpisteillä olivat:
Kapanen,Barkov,Donskoi,Riikola,Heiskanen.

1 tykkäys

MacKinnon vietti neljän pisteen iltaa ja nousi niillä myös ihan Rantasen kantaan pistepörssitaistelussa. On enää pisteen takana.

Riikolan syöttöpinna taisi olla NHL-uran ensimmäinen tehopiste.

1 tykkäys

Jesse Puljujärvi painanu maalin :muscle:.
Voidaan kai todeta yhdestä suusta että pienen riepottelun jälkeen tämä onnistuminen on ansaittu? Muita maalintekijöitä Hännikäinen ja Mikke. + Meirän pate kaks kertaa. Eteenpäin!

5 tykkäystä

Mainitaan myös että Koskinen starttas eilen toisen pelin putkeen ja tuli myös toinen voitto. Josko alkais olemaan Talbotin syrjäyttäminen lähellä? :thinking:

1 tykkäys

Laineen valinta marraskuun pelaajaksi oli yksi osoitus lisää suomalaispelaajien dominoivasta alkukaudesta. Lokakuun ykköspelaajaksi valittiin Mikko Rantanen, 22, joka on hallinnut NHL:n pistepörssiä viikkoja.

Tämä on kaikkien aikojen ensimmäinen kerta, kun kaksi suomalaista on valittu peräkkäin kuukauden pelaajaksi NHL:ssä.

3 tykkäystä

Tolvanen pelaa tänää ykköskentässä yhdessä Ryan Johansenin (26 4+17= 21) ja Kevin Fialan (26 3+9= 12) kanssa.

Tolvanen heti maalin teossa!
Aikaan 03.03 Tolvanen siirtää Nashvillen 2-0 johtoon.

1 tykkäys

Ja tämmöinen oli NHL-uran avausmaali.

9 tykkäystä

Hienosti on kyllä Mikko Koskinen noussut esiin tuolla Edmontonissa. Mediat harjoituskauden aikaan lyttää miehen ihan täysin, mutta kappas vaan alkaa Talbot olla lopullisesti syrjäytetty ykkösen paikalta. Ja Hitchcock on ainakin antanut vastuuta 5 starttia 6 pelistä. Toivottavasti taso säilyy samanlaisena jatkossakin. Jotenkin vaan tykkään varsinkin, kun suomalaiset maalivahdit onnistuu taalajäillä.

8 tykkäystä

NHL.com tehnyt jutun Kotkaniemestä, jossa myös Laine ja Barkov mainittu:

Rantanen jatkoi pisteputkeaan, kun antoi pari maalisyöttöä viimeyönä. Ensimmäinen maali tuli hienolla kuviolla ylivoimalla. Landeskog syöttää B-pisteeltä maalin taakse/kulmalle Rantaselle, joka jatkaa suoraan maalin eteen ja MacKinnon täräyttää kiekon maaliin. Samanlaista on taidettu Tapparassakin yrittää Ojiksen, Zabon ja Massin toimesta. Toinen maali tuli tyhjiin ja siihen sai Rantanen kakkossyötön. Siinä tosin kiekosta taistellessa Rantasen maila osui vastustajan naamaan, mutta jäähy jäi viheltämättä.

Nämä Rantasen kahden pisteen illat alkaa olla jo niin tavallisia, että helposti kun aamulla katsoo tekstiTV:n 235 ajattelee, että jaa eihän se ole tehny kun vain kaksi pinnaa, vaikka tuo kaksi pistettäkin lähes joka peliin on todella kova tulos.

2 tykkäystä

Lisämaininta vielä että Mikko on voittanut 5 viimeisintä starttiaan kun taas Talbot on hävinnyt omat viisi viimeisintä, siis jos nyt oikein tulkitsin änärin sivuja. Go KMK! :facepunch:

2 tykkäystä

Ja sehän alkaa ihan numeraalisesti olemaankin jo 2 pistettä/ peli KA.
Tahti on ihan siis uskomaton Rantasella.

27 Ottelua 11+34=45
Jos äkkiä oikein laskin niin * 1,666 pistettä /peli

Jos tahti säilyisi tällaisena(siis tuolla *kertoimella) 82 peliä, olisi tuloksena käsittämättömät “137” pistettä

1 tykkäys
3 tykkäystä

Huh ja huh. Ny ollaan kovassa.

8 tykkäystä

Roope Hintz tekee myös sitkeästi omaa uraansa. Nähtävästi oikeaa terävyyttä ja luonnettakin alkaa löytymään.

2 tykkäystä