Elokuvat, sarjat ja TV-ohjelmat

Itse muistelen nähneeni tuon Usvan ainakin kerran telkasta. Ehkä jopa toisenkin kerran. Ja mielestäni jo jokunen vuosi sitten. Ei hassumpi stoori.

1 tykkäys

Areenassa on ensimmäinen osa kuusiosaisesta BBC:n tuottamasta minisarjasta Sota ja rauha. Perustuu luonnollisesti Leo Tolstoin klassikkoon. Oli ihan hyvä, muttei ainakaan vielä minua säväyttänyt suuresti, kun ei varmaan ole minun genreäni. Ehkä tämän voisi yleissivistyksen vuoksi katsella loppuun silti, kun minä moukka en ole alkuperäisteokseen tutustunut koskaan. Tuossa kiinnostuneille:


Enemmän suosittelen Viaplaysta norjalaista Miehitetty-sarjaa. Ensimmäinen tuotantokausi näytettiin telkkarissa pari vuotta sitten ja se oli tietääkseni kaikkien aikojen suurin norjalaistuotanto. Jatkokauden rahoituksesta tuli jotain riitaa ja lopulta toinen tuotantokausi päätyi Viaplayn alkuperäistuotannoksi. Ensimmäinenkin kausi on Viaplayssa, joten jos meni ohi, siitä voi aloittaa.

Jos ei ole tuttu, sarja sijoittuu lähitulevaisuuteen. Norjassa on ympäristöpuolueen muodostama hallitus, joka lakkauttaa öljyn ja maakaasun tuotannon ja viennin. Energiaa aletaan tuottaa toriumreaktoreilla. Tämä ei käy fossiilisista polttoaineista yhä riippuvaiselle Euroopan unionille, joka usuttaa Venäjän miehittämään Norjan ja käynnistämään tuotannon uudelleen. Eristetty Norja miehitetetään melkein ilman laukaustakaan ja Norjan hallituksesta tulee nukkehallitus. Siinä on näyttämö loisteliaalle poliittiselle trillerille. On toimivat näyttelijät ja hahmot ja on jännittäviä juonenkäänteitä, mutta samalla hyvin ehyt tarina. Ei ole paras sarja jonka olen koskaan nähnyt, mutta lähentelee sitä uskottavasti.

1 tykkäys

Kerrankin joutuu antamaan Iltalehdelle propsit. Heidän IL-TV palvelunsa tarjoaa juuri nyt:

  • Keskimmäisen Tuntemattoman
  • Talvisodan

Uudempi Tuntematon nähdään jostain syystä harvalseltaan. Viimeksi joskus 4 vuotta sitten, kun Laineen reipas miesten metsäretki tulee kerran vuodessa että heilahtaa. Rauni Mollbergin elokuva on paljon synkempi tekele sodan mielettömyydestä.

Vielä pahemmin paitsiossa on ollut Talvisota, jota ei näytetä juuri koskaan. En muista edes koska viimeksi. Ihan kelpo tekele sekin, vaikka ei olekkaan klassikoksi jostain syystä muodostunut. Näyttelijäkaartissa edelleen tuttuja naamoja.

Muistamattomat Jonnet: Nyt on tilaisuus katsoa molemmat.

2 tykkäystä

Itselle tuo Talvisota on kaikkien aikojen paras Suomalainen sotaelokuva…Iskee paljon lujemmin kuin yksikään kolmesta Tuntemattomasta…

1 tykkäys

“Halipazuippa, miten ois parit nakit?”
Ehdottomasti parhaita iskurepliikeitä kautta aikojen.
:joy:

2 tykkäystä

Talvisota -leffa tuli katsottua aikoinaan pidennettynä sarjana Yleltä (2009, 4,5 tuntia pitkä), mutta olenkohan koskaan katsonut elokuva-versiota :thinking:

Leffa tulee myös Yle Teemalta HD-versiona 12. joulukuuta 2017 klo 22:00:

Edit. Nähtävästi Teemalta tulee myös molemmat versiot Tuntemattosta Sotilaasta:

Teemalla nähdään Laineen Tuntemattomasta uusi Kavin tekemä HD-tallenne 6.12. klo 12:00. Mollbergin elokuvasta esitetään ohjaajan televisiolle leikkaama, teatteriversiota pidempi elokuva, sekin nyt uutena HD-remasterointina, 5.12. klo 21:00.

Netflixin “Dark” -sarja vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta. Tosin vasta ensimmäinen jakso nähtynä. Verrattu Stranger Thingsiin, mutta synkemmällä meiningillä. Saksalainen sarja kyseessä.

1 tykkäys

Kukaan katsellut Netflixista sarjaa Godless? Onko mistään kotoisin? Arvostelut positiivisia.

Katselin tuon viime viikolla. Oli kyllä ihan katseltava. Ehkä vähän hölmöhkö juoni tai sitten keskityin vaan huonosti.

1 tykkäys

Hyvä vinkki 70-luvulle, kiitos. Nostalgiapläjäys. Karapalon virallisella äänellä. En tunnistanut kaikkia pelaajia, miksihän ei ollut nimiä? Rane luki suoraan paperista.

1 tykkäys

Pari hauskaa lyhytelokuvaa, mitkä telkkarista tänään näin, kun puoliysin uutisia odottelin. Molemmat aiheutti kyllä pieniä spontaaneita hymähdyksiä ja naurahduksia :smiley:

1 tykkäys

Blackhearts:mustan metallin maailma nyt yle teemalla. Ja huomenna uusix.

SuomiLOVE. Ehkä paras musiikkiin liittyvä ohjelma Suomessa.

2 tykkäystä

Totta höpiset,hyvä ohjelma.

1 tykkäys

Netflixin The Crown on hyvää draamaa ja toinen kausi jatkaa ensimmäisen tavoin korkealla laadulla. Naisväenkin mieleen.

1 tykkäys

Siinä hyvä sarja.

3 tykkäystä

Minulla menisi kyllä niin, että rakentaisin taloa sata vuotta. Voisikohan siitä tehdä sarjan?

4 tykkäystä

Ensimmäinen, treenikausi, tulevasta “Nuti ja nikkarit”-sarjasta on vissiin jo tehtykin, eli 99 tuotantokautta enää jäljellä. Suomen surkein nikkari tuli meinaan kolmoselta viime vuonna. Vissiin meni nikkarointiprojekti niin reisille, että ei olla täksi vuodeksi kehdattu vielä uusia nikkareita päästää kohteelle.

2 tykkäystä

Joitain pätkiä sieltä täältä tuota tuli katsottua, ja pitänyt katsoa kokonaan areenasta joskus, mutta vielä en ole ehtinyt enkä saanut aikaiseksi. Sellaisen pistin merkille mitä sitä vähän nähnyt, että nykysin on ollut telkkariohjelmissa trendi että tupakan polttamista ei näy koskaan missään, mutta tässä sarjassa oli jollakin raksamiehistä koko ajan tupakki huulessa.

Kuulostaa Kaurismäen elokuvalta.:laughing:
Niissähän tupakoidaan varsin miehekkäästi.

2 tykkäystä