Ikävä juttu tämäkin. Vaikka ei olisi tullutkaan yllättäen. Kun en ole perehtynyt juttuun sen paremmin. Mutta elämä jatkuu kuitenkin. Kyllä se kiekkokin taas maistuu ja toivottavasti auttaa pääsemään eteenpäin surusta. Ei se suru sieltä jostain koskaan häviä, eikä sen tarvitsekaan. Täydellisesti sille ei kuitenkaan tule antautua. Kuten sanottua, elämä jatkuu. Katse eteenpäin.
En tiedä, onko teillä kenelläkään ollut tilannetta, että olette joutuneet puhelimessa päättämään esim. vanhempanne elvyttämisestä. Lääkäri on todennut kuoleman lähestyvän ja on ollut tuollainen päätöksen paikka. Soitto voi tulla vaikka puoliltaöin… Ehkä kyse on ollut vain muutamasta lisäpäivästä elämässä, hyvällä onnella viikosta. Kyllä tuommoisen päätöksen tekeminenkin väkisinkin saattaa palata aina joskus mieleen. Varsinkin jos se tosiaan on kaatunut yhden henkilön päälle. Jos asiaa liikaa ajattelee, voi kokea jopa olleensa painamassa elämän päättänyttä nappia. Mutta ehkä myös kärsimysten päättymistä. Aikansa kullakin.
Minulle ainakin Juicen laulun sanat “elämä on kuolemista”, ovat viime vuosina avautuneet. Siinä on hyvin paljon elämän totuutta. Parempi hyväksyä. Kun muutakaan ei oikein voi. Joskus teini-ikäisenä ajatteli aivan toisin.
Tässä nyt mentiin aika pitkällekin tuosta Erikin lapsesta. Tapahtuma johdatti kuitenkin tämmöiseen murheavautumiseen. Näitä juttuja tulee kyllä kaikkien kontolle ennemmin tai myöhemmin. Tämmöistä elämä on. No, ilman elämää ei olisi kuolemaakaan.