Surullinen uutinen

Kepeät mullat Mini-Me… Austin Powers leffat viihdytti aikanaan.

6 tykkäystä

Surullinen aamu. Jouduin saattelemaan Labbikseni Kasperin ikiuneen. Eli pitkän ja hyvän elämän, kesäkuussa olisi tullut 15-vuotta täyteen. Hyvää matkaa iskän poika! :heart:

42 tykkäystä

Oman lajinsa legenda on poissa.

Tämä on surullista. Isoja tähtiä, kun itse lajia aloittelin 80-luvun lopulla, pomoni entinen kilpakumppani. Lepää rauhassa The Kid!

3 tykkäystä

Surullinen päivä. “Oli vaan kissa”, mutta iso suru nyt kumminkin. Ehkä 13-vuotias kilpikonnavärityksen omannut Siri- kissamme. Nukutettiin tänään ikiuneen. Muutama viikko oli huonompaa syömistä, viikko tosi huonoa. Epäiltiin hampaita, ikeniä tms. Mutta lääkäri näki, että laaja-alainen kasvannainen siellä suussa oli. Ei sellaista leikata.

Siri hommattiin meille katastrofiyhdistykseltä 3-4 -vuotiaana, kissasta ei tiedetty oikein mitään. Se oli kiertänyt useammassa sijaiskodissa. Alku meilläkin oli pikkuisen hankala. Muistan kun ensimmäisellä viikolla tiedustelin kädet verillä palautusmahdollisuutta. Mutta aikaa myöten Siristä tuli mitä parhain kotikissa, meidän lemmikki. Nyt on suuri tyhjä tila sekä asunnossa että sydämissä. Kiitos Siri kaikesta!

PS. Siri oli sekä Aamulehdessä että Hervannan sanomissa jokunen vuosi sitten lukijakuvassa juhlistamassa Suomen U20 MM-kultaa. Fanivermeiden ympäröimänä.

40 tykkäystä

Frightened Rabbitin laulaja Scott Hutchison on siirtynyt yläkerran bändiin.

Enkkuliiga paljon seuraavana,oli yllätys(en muistanut)kaverin pitkä ura Aston Villan ja Boltonin riveissä.

https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/stella-yhtyeen-laulaja-marja-tahvanainen-on-kuollut-38-vuotiaana-200979219/

Yksi parhaista naislaulajista on poissa…R.I.P

3 tykkäystä

Teemu Selänteen äiti on kuollut.

Teemu:

sel8nneteemu Mom❤️The Last couple of days have been the toughest days of my life, there is no words to describe this sadness , losing your loved one is so tough, but losing your mom is even tougher, your knee replacement surgery was supposed to give more joy in your life but instead of joy ,the complications the day after suddenly took my lovely mom away from me and us. I have been the luckiest boy and man to Have you as my mom . I have never met such a kind, loving, genuine, unselfish and positive person in my life. Your inspiration and example of how to treat people with such kind love is the biggest Legacy that you can leave for me and all of us. You have always loved angels and your house is full of angels, now you will be one and I know you will be guarding all of us. I am so proud of you and I love you so much and I will miss you every second rest of my life until we meet again. Rest in piece mom. I love u❤️

Eetu:

eetuselanne Today Heaven gained the most unbelievable woman, my guardian angel, Liisa Selänne. The kindest, most loving, and selfless person I know​:heart: I love you so much and miss you everyday​:sob: Rakas Liisa Mummi, nyt pystyt aina olla meidän kansa, suojelemassa meitä :pray:t2::innocent::angel::sparkling_heart:

Leevi:

selannels Your kindness and Love will live through me and our Family for generations. I love and miss you so much already! Olet nyt mun enkeli aina taivaassa​:heart::innocent:rip mun rakas mummi​:heartpulse:

Anthony Bourdain :confused:

Oman käden kautta pilven reunalle 61 vuotiaana.

1 tykkäys

Eiih,mies teki sitten viimeisen matkansa. Paljon tuli seurattua miehen ohjelmia,loistavia ohjelmia.

6 tykkäystä

Nyt vetää mielen matalaksi. Hieno mies ja huippusarjoja. Kepeät mullat :sob:

4 tykkäystä

Ennenkaikkea Anthony Bourdain oli keittäjä. Keittäjä siinä merkityksessä kuin vain keittäjä tietää. Ensimmäisen vuoden kokkioppilaana luin anthony Bourdainin kitchen confidentalin. Olin myyty. Vieläkin ylivoimaisesti paras soppakirja mitä on tehty. Mielestäni sen lukeminen pitäisi olla pääsyvaatimuksena kokkikouluun. Anthony oli hyvin old school, mutta kuitenkin ennakkoluuloton aistinautiskelija, kuten kokin kuuluukin.

Kävin hallista ostamassa ydinluuta, paahdan ne, imeskelen luuydintä ja otan muutaman tuikun hyvää viskiä murheeseen. Lepää rauhassa Anthony, sinulla oli suuri vaikutus siihen mitä minä olen nyt.

24 tykkäystä

Yllättävä uutinen ja tuntuu pahalta. Luulisi että miehellä olisi ollut kaikki suht hyvin mutta näköjään ei. Tuli aikoinaan paljon seurattua miehen sarjaa, varsinkin Aasian jaksoja. Paljon on oppinut ruokakulttuureista jne. Anthonyn reissuista. Muistan ainakin Pho keiton hehkutus Vietnamin matkalta, se piti heti kokeilla Hanoissa

1 tykkäys

Kitchen Confifidential kolahti minuunkin tosi lujaa kun luin sen muistaakseni vuonna 2006. Sitä ennen ja varsinkin sen jälkeen tuli paljon seurattua Bourdainia. Huikea mies ja tämän päivän uutinen veti mielen tosi matalaksi.

1 tykkäys

Yleensä karsastan sitä, kun ihmiset kirjoittavat RIP henkilöiden kohdalla, joita he eivät edes tunne, sillä siinä vaan kalastellaan itselle osaa muiden surusta. Mutta. Tämä Anthony Bourdain on kyllä poikkeuksellisen hätkähdyttävä tapaus. Jotenkin hänen ohjelmistaan välittyi poikkeuksellinen lämpö, maanläheisyys ja myönteinen asenne elämää sekä kanssaihmisiä kohtaan. Siksi onkin niin vaikea uskoa, että kyseessä olisi juuri itsemurha. Se oli shokki.

Ikävä kyllä hyvin usein he, jotka näyttävät kaikkein onnellisimmilta ulospäin, saattavat todellisuudessa olla kaikkein onnettomimpia. Tiukasti aikataulutettu elämä, kovat paineet ja kilpailuyhteiskunta voivat ajaa ihmisen äärimmilleen.

6 tykkäystä

Harvoin sitä tuntee suurempaa surua julkisuuden henkilön poismenosta, mutta Bourdainin kuolema kyllä kosketti kun siittä radiosta kuulin. Hieno mies, ihan kertakaikkiaan.

Samanlaisia tunteita on viime vuosina aiheuttaneet Chris Cornellin ja Robin Williamsin poismenot. Kaikki nämä olivan sellaisia ihmisiä joilla luulin kaiken olevan varsin mallillaan elämässä ja tekevän vielä suuria asioita elämässään, mutta ei sitä näköjään koskaan tiedä.

1 tykkäys