Surullinen uutinen


#614

Itselläni myös veti mielen matalaksi kun kuulin tämän Bourdainin tapauksen. En ole tätä kokki kirjaa lukenutkaan mutta hänen sarjaansa olen seurannut. En tiedä mikä veti itsemurhaan mutta kun olen seurannut häntä sarjassaan niin olen ajatellut että olemukseltaan on masentuneen oloinen ja väsyneen näköinen vaikka taisi olla vaan enemmänkin hänen persoonaansa tuo rauhallisuus. Tiedä sitten että oliko hänellä masennusta mutta tämähän sen itsemurhaan ajaa yleensä.


#615

Sääli juttu tämä. Hyviä ohjelmia oli.

Lopulta kuitenkin sairaan, itsekkään ihmisen itsekäs ratkaisu.


#616

Näin meikäläinenkin aiemmin ajatteli. Siis että itsemurha on pohjimmiltaan äärimmäisen itsekäs teko, jolla vain pyritään satuttamaan läheisiä. Mutta nyt ajattelen, että sen voi aiheuttaa “huomatkaa minut” -tyyppisen itsekkään eleen lisäksi myös se, että elämä tuntuu ko. henkilöstä sisäisesti täysin sietämättömältä. Ei vain halua enää elää, kaikki on jo nähty ja koettu. Sisäinen motiivi voi olla muukin kuin itsekkyys, mielestäni.


#617

Syitä on varmasti aina olemassa, mutta itsekäs ratkaisu se lopulta on.

Läheisen itsemurhan kokeneena tämä on minun mielipide ja en sitä tule vaihtamaan, vaikka kuinka vastaan sanotte.


#618

On sekin melko itsekästä ajatella että jonkun läheisen täytyis jatkaa kärsimyksiään ja elämää mitä ei koe elämisen arvoseks ettei mulle vaan tulis paha mieli.

Kolikolla on aina kaks puolta.


#619

On varmasti.

Esim. Itsemurhan tehneen omalle viisi vuotiaalle lapselle voi tulla syystäkin paha mieli, kun isä lähtee elämästä. Lapsella saattaa mennä vähän elämä sekaisin.
Hyvä, että ajatteli itseään, koska oli paha olla. Lapsellansa niin väliä sitten…

Tai mistä minä mitään tiedän.


#620

Ei tarvitse vaihtaa mielipidettä, enkä siihen pyrkinytkään.

Mutta tässä on myös äärettömän hyvä pointti. Ihminen voi ensinnäkin olla parantumattomasti sairas (syöpä jne.), eikä hän enää haluaa jatkaa elämäänsä. Tällöin tarkoituksena ei ole satuttaa läheisiä, vaan päästä omasta tuskasta eroon. Tai liikuntakyvytön (vaikka neliraajahalvaantunut), jonka vuoksi elämä menettää merkityksensä. Tai henkisesti niin hajalla, ettei vaan jaksa enää.

Tästä päästään siihen, että onko ihminen itsekäs, jos hän haluaa lopettaa äärimmäisen kärsimyksensä. Vai onko itsekäs kuitenkin se, joka vaatii häntä väkisin jatkamaan elämäänsä. No, molempia varmasti löytyy.


#621

Mutta homma ok, minun puolestani. Käsittelin aikanaan asian mielestäni aika hyvin.

Ja tapauksia on erilaisia. Osa itsekkäitä ja osa ei. Mennään tällä eteenpäin.


#622

No se on nimenomaan just sitä, että asioilla on kaks puolta. On se omaisen tuska ja toisaalta sen itsemurhaajan tuska. Välillä on vaan paskoja ja paskempia ratkasuja.

En mä mitenkään vähättele omaisten ja läheisten surua, mutta harvoin kai itsemurhaankaan kovin kevein perustein ryhdytään. Yleensähän se lienee se viimeinen ja ainoa ulospääsy ahdingosta kun ei yksinkertaisesti näe enää mitään muuta vaihtoehtoa.

Mutta mennään eteenpäin.


#623

En nyt muuten ehkä lähde tähän keskusteluun, mutta ei kukaan kai kovin heiveröisin perustein itseltään elämää riistä.

Mun mielestä on oikeasti aika mahdotonta arvioida jonkun toisen ratkaisu kenenkään muun näkökulmasta kuin oman.

Ymmärrän tämän omaisten tuskan ja sen näkökulman, mutta joskus tähän ratkaisuun päädytään ihan sellaisen sairauden kuin masennus vuoksi. Kun mikään ei tunnu miltään niin on aika vaikea ikuisesti jonkun muun puolesta.

Jokainen on lopulta “omassa helvetissään” tai “omassa taivaassaan” aika yksin - ehkä ollaan sellaisessa tilanteessa, että siinä ei pysty ajattelemaan enää kenenkään muun tuskaa kuin sitä omaa.

Ihmisellä on kuitenkin rajalliset voimavarat ja ihan kaikkeen ei pystytä kuitenkaan vastaamaan, vaikka haluttaisiin. Tällä viikolla on ollut itselläkin paljon pohdittavaa, kun työpaikalla sai tiedon, että eräs erittäin mukava ihminen on poistunut yllättäen keskuudestamme. Ei toki liity itsemurhaan mitenkään ja syitäkään ei tiedä, mutta kyllä se aika paljon riipaisee. Varsinkin, kun ihminen tuli kuitenkin sillä tavalla tutuksi, että lähes päivittäin pysähtyi jutulle tauoilla ja vähän vaihdettiin kuulumisia.

Viimeiseksi keskusteluksi taisi jäädä meikäläisen gradu ja hänen positiivinen tsemppinsä siihen, tuli sellainen fiilis, että nyt se gradu taitaa lopultakin valmistua, kun tämä suru-uutinen tuli korviin. Siinä lyhyessä ajassa, mitä häntä töissä kohtasi päivittäin viimeiset kahdeksan kuukautta ja sellainen hyvä kemia, mikä meille ehti jo siinä ajassa syntyä tekee valtavan surulliseksi, koska salaa ajattelin, että jossain vaiheessa meistä tulisi ihan ystäviäkin. Toisin oli päätetty ja näin hän lähti kovin nuorina ja yllättäen.


#625

Tuskin tiedätkään tästä asiasta. Ja en tiedä minäkään. Siis sitä kuinka paha olo voi jollain todellisuudessa olla.

Jonkun verran on kavereita ja tuttuja itselläkin lähtenyt oman käden kautta.


#626

Surullista on että kun ihminen kuolee aletaan vänkäämään teon oikeudellisuudesta, syyttämään itsekkyydestä ja tuomaan omia kokemuksia esiin. Täysin väärä ketju, vaikka aihe sinällään keskustelemisen arvoinen onkin. Väärin surtu?


#627

AB ei ollut itselle mitenkään tuttu henkilö erityisemmin, mutta yllätyksenä tuli eilinen uutinen.

Kyllähän joku esim. muusikko tai muu voi olla todella tärkeä ihminen jollekkin, vaikka ei henkilökohtaisesti tunnekkaan.


#630

Asia kunnossa. Minulla ei välttämättä riitä kapasiteetti tiedostamaan toisen todellisia tunteita, jos on itsensä tappanut. Ei sitä ratkaisua varmasti ihan helpolla tehdä. Ellei sitten ole todella aineissa tai jotain.


#633

Ok. Kommetti oli siihen kun sanoit tietäväsi asiasta.

Ja älä sinä lonkalta ala oman yksittäisen kokemuksesi perusteella yleistämään itsemurhia itsekkäiksi teoksi.

Itsemurhat on surullisia juttua. Otan osaa veljesi tapaukseen.


#637


Yksi kaikkien aikojen tennispelaajista kuollut.


(Ei lisäarvoa palstalle ) #639

Menköön tänne. Sanattomaksi vetää:

Melinda Karlsson has filed an order of protection against the longtime girlfriend of Senators forward Mike Hoffman — alleging a campaign of harassment that plagued the Karlssons after the death of their son and through much of the last NHL season, this newspaper has learned.

The application for a peace bond, sworn in front of Justice of the Peace Louise Logue on May 4, alleges that Monika Caryk, Hoffman’s partner, had threatened Melinda (neé Curry) and husband Erik Karlsson from November 2017 to the date the information was sworn to.

Hoffman and Caryk deny this.

Monika Caryk has uttered numerous statements wishing my unborn child dead,” says Melinda Karlsson’s sworn statement to the court.

“She also uttered that she wished I was dead and that someone should ‘take out’ my husband’s legs to ‘end his career.’

“Monika Caryk has posted over 1,000 negative and derogatory statements about me as a professional.”

Reached on Tuesday afternoon, Hoffman said, “There’s nothing really for me to say, at this time. That’s all I can say.”

In a subsequent comment, Hoffman said, “There is a 150 per cent chance that my fianceé Monika and I are not involved in any of the accusations that have been pursued (that are) coming our way. We totally understand there’s no place for cyberbullying.

Jääkiekko näyttää taas aika pikkujutulta. Olettaen, että syytteissä on perää, niin hirveä juttu. Jo ylipäänsä tuo koko nettiahdistelu kuolleeseen lapseen viittauksineen. Mutta että joukkuekaverin pitkäaikainen tyttöystävä…

E. On toki painotettava, että kyse on vasta syytteistä. Lopputuloksesta riippumatta Ottawassa aktiviteettia kesään riittää. Tämä kuvio ja apulaisgm:n ahdistelusyytteet…


#640

Tosi vaikea uskoa että Karlssonit olis hakenu lähestymiskieltoa joukkuekaverin kihlattua kohtaan ilman todella vahvoja perusteita. Mut mistä näitä tietää.


(Ei lisäarvoa palstalle ) #641

Tämä. Siihen yhdistettynä se, että ainakin Hammondin ja Turrisin puolisot olivat ottaneet asiaan kantaa Twitterissä jo. Tuossa on niin paljon savua ympärillä, että jotenkin tuo Hoffmanin kihlattu on ihmisiä saanut varpailleen toimillaan.

Noh. Eiköhän tämä tapaus auki pureta. Ei nyt äkkiseltään anna kovin hyvää kuvaa “lätkävaimo -scenestä”. Draamaa riittää. Voisi veikata, että Senatorsin pukukoppi on aika rikki…


#642