Tampereen Kansi ja areena, rakennusvaihe (-5.12.2021)

Ylelläkin juttua aiheesta:

Ei pidä ihan paikkaansa - ratikkaa on suunniteltu noin sata vuotta:

Tampereen kunniakas raitiovaunuhanke käynnistyi jo vuonna 1907, kun kaupunkiin asetettiin raitiotiekomitea. Parin vuoden pähkäilyn jälkeen se päätyi siihen, että ratikka tosiaan tarvitaan (Pispalan) Rajaportilta Hämeenkadun kautta Tammelantorille. Lähde: YLE.

Tähän nähden uusi Areena saadaan melko nopeasti :wink:

17 tykkäystä

Juuri näin. Käytännössä kaikki Tampereen isot hankkeet ovat vuosikausien hieromisen tulosta.

Vielä hankkeen täytyy saada EU:n notifiointi.
Että siis tuommoinen mäki vielä joten vasta varovainen puolipeukku tässä vaiheessa.
Ristus että on vaikeeta.

2 tykkäystä

Juuri näin… Valtion apua varten vaaditaan EU:n notifionti (hyväksyntä valtionavulle.), jotta rakentamispäätös voitaisiin tehdä… pari kuukautta siis vielä odottelua .

Viimeistään alkusyksystä olemme päätöksenteon vaiheessa. Näin uskomme, että nämä notifiointi- ja muut päätökset tulevat, Nieminen sanoo.
(Lähde:yllä linkattu Ylen juttu)

Areenahanke nytkähti taas eteenpäin…

Euroopan komissio on hyväksynyt Tampereen monitoimiareenalle myönnettävän tuen. Asiasta tiedottaa Tampereen kaupunki.

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/tampereen-areenahankkeen-toteutuminen-on-nyt-todennakoista-euroopan-komissio-teki-merkittavan-paatoksen-200298190/

15 tykkäystä

Mää alan uskoa jo hankkeen toteutumiseen:

Myös Raha-automaattiyhdistys on päättänyt perustaa seuraavan kasinonsa Tampereelle rakennettavaan monitoimiareenaan.

Nyt vaan tulee inasen verran näyttävämmät puitteet RAY:n Casinolle.
https://yle.fi/uutiset/3-9751581?origin=rss

2 tykkäystä

Tämä juuri… Usein unohdetaan, että nyt rakennettava monitoimiareena ei ole pelkkä jäähalli.

Muiden tapahtumien ja liiketilojen ohella mm. Hotelli ja RAY:n kasino tuovat kassavirtaa ympäri vuoden joka päivä samaan aikaan kun monen normi jäähallin ovet ovat säpissä…

Esim. Helsingin Casinossa tuotto on noin 30 miljoonaa vuodessa eli iso houkutin on kyseessä:

2 tykkäystä

Kyllä kelpaa omistaa (ja asua) tuosta kilometrin päässä. Pääsee helposti viihtymään! Todella hienoa, että tämmöinen meille rakennetaan. Ratinan kauppakeskuksen kanssa todella kova yhdistelmä ja vetää varmasti myös ulkomaalaisia paikkakunnalle turistiksi.

1 tykkäys

https://www.aamulehti.fi/kotimaa/tampereen-areenahanke-nytkahti-eteenpain-mita-se-tarkoittaa-ja-milloin-18-miljoonaa-kilahtaa-kassaan-200299825/

6 tykkäystä

Sitten vaan jännittämään, että kumpi tapahtuu ensin. Keskusareenassa pelataan kiekkomatsi vai Big Ben lyö. Itse veikkaan Lontoon kellon lyövän ensin.

3 tykkäystä

https://www.aamulehti.fi/uutiset/kannen-ja-areenan-tyot-alkavat-jo-25-syyskuuta-paalutusta-ja-iskuvasarointia-on-luvassa-ikaviin-aikoihin-200390453/

18 tykkäystä

https://www.aamulehti.fi/uutiset/kansi-ja-areenaa-on-pakko-paaluttaa-yolla-rakentaminen-ei-kuitenkaan-ala-viela-syyskuussa-vaikka-meluilmoitus-tehtiin-jo-200391608/

SRV Rakennus Oy:n hankekehitysjohtaja Kari Mäkelä kuitenkin kertoo, että meluilmoitus on vain osa hanketta valmistelevia töitä. Areenan rakennustyöt eivät hänen mukaansa käynnisty vielä 25. syyskuuta, vaikka meluilmoituksessa näin mainitaan.

Kansi- ja areenahankkeesta puuttuvat muun muassa allekirjoitetut sopimukset. Myös eduskunnan päätös hankkeen valtionavusta puuttuu.

Vähän tarkennusta aikatauluun.

https://www.aamulehti.fi/uutiset/nain-kannen-ja-areenan-rakentaminen-etenee-enaa-valtionosuus-ja-investointipaatos-uupuvat-tampereelle-syntyy-uusi-kaupunginosa-seitsemassa-vuodessa-200395631/

2 tykkäystä

Aamulehden saamien tietojen mukaan hanke ei ole huomenna iltapäivällä julkistettavassa lisätalousarviossa.

Kansanedustaja Pauli Kiuru (kok.) kertoo olevansa sangen luottavainen siihen, että rahoitus on vuoden kolmannessa lisätalousarviossa, joka annetaan myöhemmin syksyllä.

Hankkeen 18 miljoonan euron suuruisesta valtion rahoituksessa on sovittu talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa viime vuonna. Valtio on sitoutunut rahoitukseen vuosina 2017–2019.

1 tykkäys

Ei tuo hanke jää kiinni 18 miljoonasta eurosta.

Sen verran pitkällä on jo asiat, että aika paljon saa tapahtua, että peli vihelletään poikki.

4 tykkäystä

Onko tulevan areenan yleisökapasiteetistä jotain varmaa tietoa? SRV:n sivuilla sanottiin että jääkiekko pelissä kapasiteetti olisi yli 11k. Olen myös nähnyt että Tampereen uutta areenaa on kuvailtu tulevan olevan suomen suurin monitoimihalli… Tämähän tarkoittaisi yli 13 349 kapasiteettiä (Hartwall Arena) jääkiekko peleissä?

Suomen suurimmalle tapahtuma-areenalle sopivat kiekon lisäksi myös kansainvälisen mittakaavan konsertit. Katsomoon mahtuu jääkiekossa 13 000 ihmistä, konserteissa jopa 14 000 ihmistä. Kirjoittaa Aamulehti.

2 tykkäystä

Tässä YLE:n uutinen aiheesta.

Kiekko peleissä 13.000 ja muissa tapahtumissa jopa 15.000 katsojaa. Se mihin tuo tule asettumaan onkin sitten eriasia. Aika näyttää.

2 tykkäystä