Tappara - KalPa 22.01.2019 (Ti)

Henkilökohtaisesti en lämpeä yhtään ykköskentälle, mieluitein näkisin Kuuselan, Miksan ja Juntin kaikki eri kentissä.

Tässä olis ollu hyvä paikka ajaa Svoboda sisään, mitä pikemmin se tapahtuu sen parempi.

1 tykkäys

Tiukka peli tulossa. Jos jatketaan kuten Jypiä vastaan, niin ollaan todella lähellä voittoa.
Halliin saapuminen jää haaveeksi ja siitä iso kiitos kuuluu VR nimiselle yhtiölle. Harmittaa isosti.
Voitto kotiin :muscle:

En nyt sano että tuomaripeliin kaikki ratkeaa, mutta Boman on tuominnut tällä kaudella 9 Tapparan ottelua, joista Tappara on voittanut yhden (1) ja saanut yhteensä 7/27 pistettä kerättyä. Mielestäni ei nyt ihan voi sulkea pois vaikutusta. Otteluista 4 vieraissa (ja niistäkin yksi Ipaa vastaan). Pikku knoppitieto tähän väliin.

Edit. vertailun vuoksi ainoa Tapparan peleissä tuominnut päätuomari, joka on kyseisten “tehojen” valossa samalla tasolla on Fonselius. Hän on tuominnut 5 Tapparan ottelua, joista Tappara on hävinnyt kaikki ja ei ole saanut yhtään pistettä tililleen. Tämä siis vain sivuhuomautuksena ja antamaan syvyyttä Bomanin tekemiselle Tappara-peleissä.

2 tykkäystä

On maailmassa monta ihmeellistä asiaa kuten Bäckström maalissa, joka hämmästyttää kummastuttaa, mutta ilahduttaa pientä Tappara-fania.

2 tykkäystä

Heljanko, Mäntylä ja Rantakari ovat sivussa. Eli tänään ei pitäisi tulla vastustajalle yhtään puolivillaista oho-maalia. Jää nähtäväksi.

9 tykkäystä

Tää on muuten totta! Noin periaatteessa joukkueen ottelukohtaisen hasardiherkkyyden voisi arvioida nyt olevan alimmalla tasollaan sitten kesäkuun.

Mutta peli näyttää. Sinänsä kiva, että tää tulee näin nopeasti pipossa hiertävän JYP-tappion jälkeen.

4 tykkäystä

Aivan sama ketä on kokoonpanossa tai poissa. Joukkueen peli-ilmeen oltava alustava lähtien taisteleva. Parin edellisen matsin kaltainen kollektiivinen apaattisuus jos on päällä niin omissa kolisee varmasti.

SaiPa-pelissä vastustaja teki ensimmäisen maalin ajassa 0.22.
JYP-pelissä vastustaja teki ensimmäisen maalin ajassa 0.12.

Kumpi mielummin tänään Otson paikalle ylivoimaan?

  • Blood
  • Utunen

0 voters

Fälth.

6 tykkäystä

Kumpi pelaa enemmän?

  • Kemiläinen
  • Fälth

0 voters

Fälth.

Fälthin itsekin odotan näkeväni tuossa ylivoimassa. Tämä äänestys oli lähinnä hauska kysely kumpi näistä kahdesta olisi fanien mielestä mieluisampi ja nyt se irrotettiin tähän ketjuun. No joo eipä tuolla väliä.

Jotenkin luottavainen olo illan pelistä. JYP-peli oli alkua lukuunottamatta niin vakuuttava että odotan tyylikästä kolmen pisteen esitystä. Saa nähdä.

No näinhän siinä kävi.

4 tykkäystä

Hyvä kun Tappara voitti. Ilves kiittää :slight_smile:

3 tykkäystä

Samaa ounastelin: Tappara - KalPa 22.01.2019 (Ti) - #48 käyttäjältä ProTappara

Nappasin vain otsikon sportti. jotaincom sivulta.

“Työtapaturma unohdettu, Tappara jälleen voittoon jääkiekon Liigassa”

Rissasen merkittävin temppu taisi olla Moilasen tönääminen. Jäikö muilla mieleen, en seurannut tarkemmin, mutta ei mieleen jäänyt erityisemmin. KalPa tarvitsisi kyllä iskussa olevaa Rissasta, kun kisaavat viimeisestä paikasta pudotuspeleissä.

Isot pojat väitti joskus että kakkonen on ykkönen.
Pötypuheita sanon minä… kyllä se on kolmonen!
Vieläkin aivan fiiliksissä! Komiata poijjaat :muscle::fire:.

1 tykkäys

Toivottavasti ei Moilaselle tosiaan käynyt pahemmin. Koko se Rissasen töytäsy oli turha, mutta jotenki molempien osapuolten tilanteeseen meno näytti erikoiselta. En tiä. Turha tönäsy joka tapauksessa ja tekee aina pahaa nähdä pelaaja tossa kunnossa kuin Moilanen oli tilanteen jälkeen. Sais jokusen pelin antaa Rissaselle muistutukseks pannaa, vaikkei taida pohjimmiltaan mikään sikailija ollakkaan.

Huomasko joku muu muuten KalPan maalia edeltäneen paitsioo, vai kuvittelinko vaan? Ei siis muuta mitään enää, mutta ihan kun jostain kauemmasta kamerakulmasta olis paitsio ollu päällänsä kiekon ylittäessä siniviivan. Vai tulkittiko tuomari soveltaen meidän pelaajan tuupanneen kalpalaisen alueelle, vaikka kai siittä paitsio silti kuuluis viheltää. Nooo, turhaa jossittelua, jäi vaan hämäämään.

Pikaset toipumiset Moilaselle ny vaan!

2 tykkäystä

Tässä ekaa erää katselen tallenteelta. Pidän kyllä tästä pelitavasta jolla pelaillaan.

Pointteja.
Viivavedot osuvat ekaan mieheen.
Luoto-Rauhala-Levtchi on kyllä. Ajassa about 13.00 oli mainiosti ajoitettu hyökkäys joka lähti omalta VMV avauksesta. Päätöksenä Luodon paikka.
Kalpan maali semi nukahdus ja sivusilmään Niken reagointi sivuttain hidasta, mutta no panic ei haittaa yks maali mitn.

Mutta siis hienoa peliä, ja mikä parasta parantamisen varaa on.

Se että tässä kaksi kiekkotöihin joukkuetta, eikä painijoukkue Jyp, niin onko tämä se sapluuna jolla pleijareis hakataan ja pyyhitään painijoukkue

2 tykkäystä