Tappara roster 2017-18

Olisipa Jasu ainoa pelaaja Tapparassa, joka tykkäisi kuljettaa, mutta se on kyllä ollut niin kauan yksi meidän isoista ongelmista, että ei tunnisteta sitä hyvää tilannetta kuljettaa. On kyllä asia, jossa on monella ongelmia:

Tykkäävät kuljetella:
-Jasu
-Kuusela
-JMJ
-M. Järvinen
-Luoto
-Lehtonen
-Elorinne
-Kemiläinen
-Salonen
-Rantakari

Se oli ongelma jo Tapolan kaudella, että pelaajat halusivat yksin kuljetella kiekkoa. Toki siinä säilyy kiekonhallinta, mutta pitkät kuljetuksia hyviä joukkueita vastaan harvoin tuottavat kovinkaan hyvää peliä. Pelin nopeuteen vaikuttaa eniten se, kuinka nopeasti kiekko liikkuu mieheltä miehelle. Yleinen harhaluulo on se, että peliä nopeuttaisi äijien hirmuinen liike päästä päähän tai kova intensiteetti ylipäätään. Peliä nopeuttaa kaikista eniten nopea kiekollinen peli ja se, että pelivälineestä luovutaan nopeasti ja oikea-aikaisesti, mutta kuitenkin laadukkaasti.

Alkukaudella Tappara juoksi ympäri kenttää, mutta kiekkoa se ei saanut kulkemaan äijältä äijälle. Sitä hidastettiin kauden edetessä ja alkoi tulla voittojakin. Nyt ollaan hyökkäysaluetta lukuun ottamatta saavutettu hyvä rytmi, jota tulee jatkaa. Nyt Tappara pitää kiekkoa jo riittävästi, mutta hyökkäysalueella pitää luopua kuljettamisista ja hakea enemmänkin pieniä siirtoja kaverille.

Luulen, että osan esim. Miksan vaisuudesta selittää se, että todennäköisesti hänelle on annettu ohje luopua kiekosta nopeammin. Nyt Miksa on sit ihan pihalla, miten pitäisi pelata. @Devilady taisi jossain ketjussa sen jo sanoa, että jopa kaipaa niitä Miksan maalin kiertelyitä, jotta pääsisi pelin sisään. Se on hyvä huomio.

5 tykkäystä

En oikein osaa ottaa kantaa tähän pitkään viestiisi, hieman putosin :wink: Asiaa toki. Mun pääpointti oli se, että Jasulla on aloituksen lisäksi muitakin ominaisuuksia, yksi joukkueen liukkaimmin liikkuvista tällä kaudella.

Kolmeen kertaan luin listan mutta Repoa en löytänyt.
Hän kuuluu ehdottomasti myös tuohon porukkaan.

Elorinteeltä jopa toivoisin omia ratkaisuja tai nousuja tilanteen niin salliessa ja paikan auetessa.
On nimittäin taitavampi pelaaja mitä antaa ymmärtää.

3 tykkäystä

Totta, vaikka Repo onkin vahva ja pystyy pitämään pääsääntöisesti hienosti kiekon hallussaan, vähempikin itsekkyys ja kiekon “hautominen” edesauttaisi joukkutta.

5 tykkäystä

@BlueOval mutta tykkääkö Repo varsinaisesti kuljetella? Mun mielestä enemmänkin ongelma on syöttäminen ja vastaanottaminen. On vähän sellaista louhikkoista kosketusta usein, polttelee kuin Lajusella aikanaan :smiley:

Mielestäni tykkää.
Aika usein yrittää yksin läpi jollain hienolla kikalla, mutta menettääkin kiekon vastustajalle.
Onnistuessaan ovat äärettömän hienoja ja näyttäviä suorituksia.
Niitä onnistumisia vaan saisi tulla huomattavsti enemmän.
Välillä herää ajatus että Seb on katsellut liikaa Paten tekemisiä.:slight_smile:
Samaa tekemistä on kuitenkin havaittavissa.:wink:

7 tykkäystä

Tykkäsin Revosta viime kaudella ja halusin miestä JMJ:n kenttään nimenomaan siksi, että teki nopeampia ratkaisuja. Tälle kaudelle Revolle on kehittynyt puck lover piirteitä, eikä mikään ratkaisu lähde ilman paria pyörähdystä ja riplailua.

Kuusela pystyy mielestäni myös nopeaan peliin, mutta Peltola kuuluisi kuljettelijoiden listalle. Juuri tästä syystä en tykännyt JMJ:stä ja Peltolasta samassa ketjussa, koska nämä molemmat hakevat ratkaisua usein pitkällä kuljetuksella/luistelulla.

3 tykkäystä

Mutta! Maalinteko on ollut vaikeeta, ja sen Hamilton kanadalaisena osaa paremmin kuin nykyhyökkääjät Jere poikkeuksena. Näyttöjen nojalla J on snaipperi ja pienellä varauksella pari muuta.

1 tykkäys

Jos noin tapahtuu, niin pahaa pelkään että se on Teemu joka lähtee.
On muutenkin ollut pienellä peliajalla ja pitkin kautta on huhuiltu lähdöstä.
Lisäksi soppari taitaa loppua muutenkin.

Jos kuitenkin Hamilton heivataan pois niin sopparissa on ollut koeaika.
Muuten en ymmärrä alkuunkaan hänen hankkimistaan.

3 tykkäystä

Pakko siellä on koeaika olla. Ei tuossa muuten kovin paljoa järkeä ole.

3 tykkäystä

Sääli kyllä, jos Nurmi lähtee. Koko kauden toki ollut huhua, mutta oli kyllä viime kaudella oikea mestaruuden ruumiillistuma ja hieno tarina, miten tuli kasvattajaseuraan Lukosta hakeen mestaruuden.

3 tykkäystä

Sitten on järkeä, jos katsellaan kaverin otteita edullisella(lue: lähes ilmaisella) sopparilla ja ensi kaudesta on järkevän hintainen optio neuvoteltu jo valmiiksi.

Tästä olisin tykännyt, mutta kiintiö oli hetkellisesti käytetty.

1 tykkäys

Hamiltonista sen verran, että vaikea uskoa miehen tulleen Tapparaan vain kokeilemaan. Kai pelipaikka olisi muualtakin löytynyt vain Olympiapaikan hakemiseen.

Ja Olympia paikasta mies puhunut tavoitteena, eli Spengleri ilmeisesti mennyt ihan OK Team Kanadan paidassakin.

Joo, ei lainkaan utopistinen tavoite. Jossain muualla olisi kuitenkin ollut melko varmasti tarjolla isompaa roolia, jolloin helpompi vakuuttaa. Tosin voihan se olla, että paikka Olympialaisiin luvattu ja Tapparassa fysiikkapuoli taatusti kunnossa.

Jos tulee hakemaan Tapparasta olympialautaa niin pitää esiintyä paljon paremmin:)

Katsellaan:)

Vois pikku hiljaa tehdä radikaaleja ratkaisuja ja pistää seuraavaan peliin Repoa ja kumppaneita katsomoon ja Hamilton ja Nurmi 1-2 ketjuun.

Mielenkiintoista nähdä kuinka paljon Mikki ja hallitus meinaa tehdä peliliikkeitä kun homma ei toimi.

Nurmen esityksen jälkeen (siis tämä pv)
Niin kummastelen Curtiksen ostoa. Ja jos vielä Vellua tulossa. Oli tryout tai ei niin raha se on 5e setelikin.

Toki Nurmelle kävisi sellainen peli vapaa peli rytmi

1 tykkäys