Tappara roster 2018-19

Olen tästä eri mieltä. Kuusela on aina ollut allrounder, mutta ajautui ensimmäisillä liigakausillaan maalintekijäksi (loistava juttu hänelle), mutta silti allrounder. Myös myöhemmin maalinteko on onnistunut, kuten myös Tapparassa. Mutta mielestäni on aina ollut allrounder ja on sitä edelleen.

3 tykkäystä

Voi olla, eikä ole sisäpiirin tietoa. Olen olettanut all-rounderin kuoriutuneen esiin Bluesissa, jossa mm. pelasi sentterinä.

Tottakai varmasti oppia imetty sieltä ja täältä, mutta lähinnä ajoin takaa sitä, että ei ollut nuorena vain maalintekijä ja onetimer. Olin jo silloin jokapaikan juntta. Jäätäviä taklauksia ja kovaa puolustamista.
Ja tehoja tottakai siinä sivussa.

Keväällä 2017 Kuusela räppäili ainakin melko tehokkaasti tärkeitä maaleja, ylipäätään edeltäneistä kausista vähän poikenneen roolinsa lomissa. Maaleja oli enemmän kuin syöttöjä (5+4), tehoja vielä enemmän (+10), ja taklauksia & töitä sitäkin enemmän.

Eiväthän nuo maalilukemat Tappara-kausilla kaikkiaan mitään heikkoja ole olleet ('14-'18):
19, 14, 20, *1, 12 - ja playoffeissa 4, 6, 5, 5, 4.

Rivin kaksi parasta runkosarjanoteerausta ovat koko uransa kolmanneksi ja neljänneksi parhaat kausisaldot. Uran paras yhden kauden playoff-maalimäärä Liigassa taas on tuo kuusi maalia (toteutunut kaikkiaan kolmesti). Koko uran ennätyksellisistä 42 playoff-maalista 24 kpl eli yli puolet on siis Tapparassa tehtyjä.


En tiedä, onko tuo lopulta niin ehdottoman tärkeää, että joukkueesta löytyisi joku selkeästi yli 20 merkinnän maalikärki. Joskus myös vahva rintama ~10-20 maalin tekijöitä / potentiaalisia rajapyykkien ylittäjiä voi viedä pitkälle ja olla jopa monella tapaa parempikin tilanne. Kokonaisuudet ratkaisevat paljon…

3 tykkäystä

Mietin tätä samaa. Toki sillä on markkinoinnillisesti arvoa, jos mennään katsoon 30 maalin zaborskia, eikä 30 maalin hyökkäyskolmikkoa, mutta se nyt ei paljoa auta, jos yksi tekee 30 maalia ja loput väkertää yhteensä 110 maalia.

Kaikilla ei ole luontaista taitoa tehdä maaleja, mutta maaleja syntyy jääkiekossa luonnostaankin. Maalintekijä kaivaa maaleja tuon normaalin tilan ulkopuolelta. Tietyissä tilanteissa on hyvä olla sitä ns. maalintekovoimaa eli luontaista taitoa tehdä maaleja, jotta olisi todennäköisempää, että maali saadaan revittyä irti siinä ratkaisevassa tilanteessa. Vaikka ylivoimalla tai ottelun viimeisillä sekunneilla. Ratkaisukykyä – ei voi laittaa syöttelijää tekeen maalia. Se tuo myös variaatiota viisikkopeliin, kun kentältä löytyy “punainen vaate”.

Toisaalta, tuossa laajemmassa maalintekokyvyssä on myös puolensa. Se on ehkä tällä hetkellä enemmän se meidän juttu, mutta silti meiltä pitää löytyä maalijyvää parilta ukkelilta, joille odotuksia on tässäkin ketjussa aseteltu.

Lähemmäs 20 maalia on jo paljon keneltä tahansa. Vain kymmenisen ukkoa koko Liigassa per kausi tekee vähintään 20 maalia.

1 tykkäys

Etenkin ylivoimalla olisi kriittistä, että olisi ainakin se yksi tavallista vaarallisempi laukoja… Avaa näin tilaa joka puolelle, kun häntä otetaan tarkemmin.

5 tykkäystä

Toimiessaan tämä on hyvä asia, mutta riskinä on tilanne, jossa haetaan turhankin paljon vetopaikkaa vaan yhdelle pelaajalle ja homma menee helposti luettavaksi ja liian yllätyksettömäksi. Ylivoimalla täytyisi löytää monia eri variaatioita. Taitoa Tapparasta siihen löytyy ja löytyy jokunen hyvä laukojakin.

On melko poikkeuksellista, että Liigasta löytyy joku Laine joka voi laukoa kiekon maaliin ilman maskia kaukaakin. Tietysti Palola oli myös joskus.

Ojamäellä on ainakin aika hyvä veto nykyisestä rosterista. Ja Rantakarilla.

1 tykkäys

Meillä on ollut mm.Opa,Xavi,Pate ja siitä huolimatta jotkut puhuivat maalinteko ongelmista.

2 tykkäystä

Meillä oli myös Jani Lajunen ja hän ei ollut joidenkin mielestä riittävä ykkösen sentteri.

10 tykkäystä

Ja Tapparalla oli Juha Metsola, Tomi Karhunen ja Dominik Hrachovina, ja silti täällä maalailtiin maalivahtiongelmaa. Lisäksi pakeista puolet ovat aina liian hitaita ja puolet hasardeja.

10 tykkäystä

Juu, nolla maalia tehtynä vieläkin! Kohta aukeaa varmaan Rautakorvelle potkut! - ketju :grimacing:

5 tykkäystä

Totta, veikkaan että nimeomaan ylivoimalla tulee näkymään selvästi kunnon vetäjän puute. Maliselle, Erkinjuntille ja Järviselle jätetään vetotilaa ihan suosilla, kun vedot eivät kummoista ole.

Tähän väliin tilastotieto ylivoimapelistä aiemmilta kausilta:

2015: 16,60
2016: 19,50
2017: 28,80
2018: 20,49

Kummallakin kaudella -15 ja -16 oli tarjolla yksi liigan parhaista eli paras laukoja, mutta ylivoima sujui heikommin kuin kahdella seuraavalla kaudella. Ehkä ylivoima pysyy paremmin monipuolisena, kun ei ole sitä selkeää ykköstykkiä, jolle “aina” pelataan laukauspaikkaa. Monipuolisuus on parasta myös ylivoimalla.

11 tykkäystä

Onko sielä reeneissä muuten menty millasilla ketjuilla?

Sellaista tietoa käytäviltä on kuulunut, että Miksa ja Karjalainen olisivat
saaneet jalkansa liikkeelle vielä mahdollisesti liukkaammin kuin ikinä milloinkaan.
Levtchi ja Luoto menneet myös kesällä paljon eteenpäin…

23 tykkäystä

Taivas varjele, mitähän sieltä tulee, jos esim. Miksa liikkuu vielä liukkaammin kuin viime kevään isoissa peleissä?

18 tykkäystä

@Mr.Peter tuu pois sieltä käytäviltä :smiley: Taas tulee sellaista juttua, että rupeaa kiekkokuume nousemaan ihan liikaa.

NYT MALTTIA!!!

19 tykkäystä

Kyllä Tapparalla ihan aika hyvät palaset on myös ylivoimapeliä varten tälläkin kaudella… Muutama varsin kohtalainen laukojakin sieltä löytyy. Paljon riippuu tosiaan siitä, miten niitä olemassaolevia aineksia käytetään. Mielenkiintoista nähdä tämäkin. Viime kaudella näytti vähän siltä, että koko ylivoimia työstettiin ja mietittiin enemmälti vasta keväällä.

Itsekin näkisin yv:ssa vielä ennemmin variaatioita, suoraviivaisuutta ja monikärkisen “vaaran” kuin yhden mahtipassilla haettavan huippukudin. Vaikka riittävä viimeistelyvoima on tietysti myös olennaista.

2 tykkäystä

Klassikko. :smiley: “Kesällä on menty eteenpäin ja treenattu kovempaa kuin koskaan”

Ei, voihan se pitää paikkansa. Pitää muistaa, että esim. Miksa ei kaiketi saanut ehjää kesää alle viime kaudelle ja aloitti kauden muita myöhemmin. Ja missä vireessä hän olikaan silti.

Karjalaisellakin kai ollut loukkaantumisia harmina.

Levtchin ja Luodon eteenpäin meno on aika luonnollinen asia.

Vaikka kaikki me kai eteenpäin tässä mennään. :smiley:

5 tykkäystä

Niin siis kyse oli Miksan ja Karjalaisen luistelunopeudesta…kaverit kuitenkin
ovat aina olleet melkoisen nopeita, että jos tuosta vielä saadaan riuskemmin
töppöstä eteenpäin, niin aletaan menemään jo Savianon vauhdeissa… :grin:

6 tykkäystä