Tapparan historiallinen menestysputki 2013-

Jotain hyödyllistäki pitäis tehdä, ni sillon keksii kaikkea turhaa tekemistä. Halusin vaan laskea Tapparan voittoprosenttia tän ajanjakson pudotuspeleissä.

2013
Tappara-HIFK 4-1
Tappara-Lukko 4-0
Tappara-Ässät 2-4

2014
Tappara-Pelicans 4-2
Tappara-Lukko 4-3
Kärpät-Tappara 4-3

2015
Tappara-HIFK 4-2
Tappara-Lukko 4-3
Kärpät-Tappara 4-3

2016
Tappara-Lukko 4-1
Kärpät-Tappara 3-4
HIFK-Tappara 2-4

2017
Tappara-Ilves 4-3
Tappara-HIFK 4-1
Tappara-Kalpa 4-2

2018
Tappara-KalPa 4-2
TPS-Tappara 0-4
Kärpät-Tappara 4-2

2019
Tappara-Lukko 4-0

Toistaiseksi tällä ajanjaksolla Tappara pelannu 19 pudotuspelisarjaa ja voittanu niistä 15, eli 79%.
Samaten tällä ajanjaksolla pelattuja playoff-pelejä on 111, joista voitettuja 70, eli 63%.

Jos vaan oikein laskin, ni onhan noi aika hienoja tilastoja. Keskimäärin aika hyvä fiilis voinu kevätiltoina olla Tapparan kannattajilla.

11 tykkäystä

Olihan tuo Ässät finaalisarja kaiken kaikkiaan kyllä sellainen vuoristorata että oksat pois.
Jukka Peltolan maali ekassa finaalissa 59:55.
Luceniuksen maali kolmannessa matsissa 59:59.
Nämä hetket oli sellaisia itselle, että ajatteli väkisinkin “tästä ei Ässät voi enää toipua”. Kaiken kaikkiaan kokonaisuutena todella hienoja vuosia tämän seuran matkassa kulkenut. Kyllä se hymyn nostaa aina kasvoille, kun saa nauttia Tapparan menestyksestä vuodesta toiseen.

2 tykkäystä

Välieräpelien odottelun kuluiksi pudotuspelien (epävirallisia) pelaajatilastoja finaaliputken ajalta.

Tehopisteet:
|#NN |Ott. |Pisteet |
|—|—|—|—|—|
Kristian Kuusela |91 |24 + 42 = 66
Jukka Peltola |106 |23 + 24 = 47
Jan-Mikael Järvinen |104 |6 + 37 = 43
Henrik Haapala |83 |14 + 24 = 38
Olli Palola |55 |20 + 13 = 33
Pekka Jormakka |40 |12 + 14 = 26
Teemu Aalto |68 |9 + 14 = 23
Antti Erkinjuntti |55 |7 + 15 = 22
Josh Green |40 |11 + 10 = 21
Jani Lajunen |36 |6 + 13 = 19


Maalit:

#NN Ott. Maalit
Kristian Kuusela 91 24
Jukka Peltola 106 23
Olli Palola 55 20
Henrik Haapala 83 14
Pekka Jormakka 40 12
Josh Green 40 11
Patrik Laine 18 10
Jere Karjalainen 64 10
Sebastian Repo 33 10
Jarno Koskiranta 14 9
Teemu Aalto 68 9

Tehopisteet, puolustajat:
|#NN |Ott. |Pisteet |
|—|—|—|—|—|
Teemu Aalto |68 |9 + 14 = 23
Otso Rantakari |33 |5 + 12 = 17
Aleksi Elorinne |72 |1 + 15 = 16
Valtteri Kemiläinen |34 |4 + 8 = 12
Nick Bailen |17 |4 + 8 = 12


Tehotilasto:

#NN Ott. +/-
Jukka Peltola 106 +21
Kristian Kuusela 91 +19
Alexander Bonsaksen 53 +14
Jani Lajunen 36 +9
Aleksi Salonen 51 +9

Jäähyt:

#NN Ott. Min
Josh Green 40 87
Stephen Dixon 35 70
Veli-Matti Savinainen 35 58
Markus Kankaanperä 71 58
Sebastian Repo 33 57

Maalivahdit:

#NN Ott. Voitot Maalikeskiarvo Torjuntaprosentti Nollapelit
Dominik Hrachovina 36 24 1.78 0.932 7
Juha Metsola 55 32 2.11 0.930 3
Tomi Karhunen 16 10 1.86 0.936 4

Pelatut ottelut:

#NN Ott.
Jukka Peltola 106
Jan-Mikael Järvinen 104
Kristian Kuusela 91
Pekka Saravo 88
Henrik Haapala 83
Aleksi Elorinne 72
Markus Kankaanperä 71
Teemu Aalto 68
Jere Karjalainen 64
Antti Erkinjuntti 55
Olli Palola 55
Jarkko Malinen 54
Alexander Bonsaksen 53
Otto Rauhala 52
Aleksi Salonen 51
Juhani Jasu 49
Elmeri Kaksonen 49

23 tykkäystä

Vajaa päivä sitä on sulateltu: Tapparan historiallinen 6:n vuoden mittainen finaaliputki tuli päätökseen kauniina keväisenä iltana 15.4.2019 noin yhdeksän aikaan. Tappio oli pettymys, mutta ei ainakaan omalta osalta niin paha kuin olisi voinut olla. Koko kauden ajan joukkueen yllä oli leijaillut synkkiä pilviä - milloin ne liittyivät maalivahtiin tai päästettyihin maaleihin, milloin tunteen ja henkisen kestävyyden puutteeseen. Näin jälkeenpäin katsellen on kuitenkin mielestäni selvää, että pronssimitali on joukkueelle varsin sopiva tavoite. Finaalissa pelaavat sen sijaan koko kauden ylivoimaista taitoa hehkunut Kärpät ja keväällä liekkiin puhallettu, vimmalla pelaava HPK - toisin sanoen ennakkosuosikki ja mahdollinen yllättäjä. Eikö sen niin kuulukin olla?

Haluaisin kuitenkin vielä katsoa taaksepäin, en koko kauteen, vaan koko tähän 6:n vuoden finaaliputkeen. Kausi 2011-2012 päättyi Tapparan osalta valjusti - ei edes pettymykseen, vaan odotettuun alakuloon. Kauden viimeisen pelinsä Tappara pelasi Lahdessa sen kauden mahdollista yllättäjää, finaaliinkin asti yltänyttä Pelicansia vastaan. Tulos kuvasti koko kautta: 6-0 lahtelaisille.

Mutta sitten alkoi tapahtua. Kesällä 2012 kaikui silloin 20-vuotiaan nuorenmiehenkin korviin huhuja muutoksesta: Oli puhe mestarillisesta valmentajasta Jukka Rautakorvesta, Stanley Cup -voittaja Ville Niemisestä, omista Junnuista nousseesta junnusta Aleksander “Sahsa” Barkovista, joka oli männä kaudella takonut 32:een otteluun tehot 7+9.
Eipä sitä silti silloin kesällä 2012 uskaltanut unelmoidakaan, millainen dynastia odotti aivan nurkan takana.

6 vuotta finaaleissa: Kolmen hopean jälkeen kaksi peräkkäistä mestaruutta ja vielä perään yksi hopea. Nousu ylhäiseen yksinäisyyteen koko Suomessa pelattavan liigakiekon mestaruuksien määrässä. 14 voitettua pudotuspelisarjaa (ja vielä yksi tietysti tänä keväänä). Vankkaa pelaajatuotantoa koko kiekkoilevaan maailmaan kruununjalokivenä tietenkin Aleksander Barkov ja Patrik Laine.

Eilen sain viestin tutulta Ilves-kannattajalta. Viestissä luki: “Miltäs nyt porkkanoilla tuntuu?”
En viitsi lähteä vertailuun. Kaikki Ilves-kannattajat eivät myöskään lähde tuollaiseen - tälläkin palstalla on monta naapuria, jotka ovat osoittaneet kypsyyttä ja aikuisuutta seuratessaan kamppailua Tampereesta naapurleiristä käsin.
Siltikin, tuohon kyseiseen viestiin löytyi sopiva vastaus. Kuuden vuoden dynastian jälkeen ja tulevia voittoja jo vesi kielellä odotellessa, miltäkö tuntuu? En saanut näpyteltyä kuin sanat: “Aivan helvetin hyvältä. Kiitos kysymästä.” Ja näitä sanoja tarkoitin.

Jääkiekko on vain urhelua, mutta samalla se on niin paljon enemmän. Kiitollinen saa olla voidessaan sanoa olevansa Tapparan kannattaja. Fanipaitaa ei piiloteta tänäkään kesänä kaappiin eikä puhelimen taustakuvaa vaihdeta. Niitä kannetaan yhä ylpeydellä muistaen, että kirveslogo tai TBK:n logo komistaa 17:ää viiriä Hakametsän katossa ja merkitsee ehdotonta ykkössijaa koko maan jääkiekkohistoriassa. Kutsukaa porkkanoiksi, tuppuraksi tai miksi haluatte. Huipulla tuulee.

Tähän loppuun haluan luoda vielä katsauksen päivälleen seitsemän vuotta menneisyyteen, maanantaihin 16.4.2012. Tuolloin viimeksi aloitettiin silloisessa SM-liigassa finaalisarja, jossa Tappara ei pelannut. Tuona maanantaina:

  • Syntyi lapsia, jotka menevät ensi syksynä ensimmäiselle luokalle. Nämä lapset eivät ole koskaan nähneet finaalisarjan alkua ilman Tapparaa
  • Ykköshitti radiossa oli Funin kappale We Are Young
  • Suosituin elokuva sillä hetkellä oli Think Like a Man (en ole nähnyt)
  • NHL:n pudotuspelit olivat täydessä vauhdissa. Tuleva voittaja olisi Los Angeles Kings.
  • Tuleva Mestarien liigan mestari olisi Chelsea.
  • Suomi odotti vesi kielellä tulevia koti-MM-kisoja - olihan Suomi hallitseva mestari!
  • Paavo Väyrynen oli vasta 65-vuotias
  • Allekirjoittanut elätteli vielä toiveita hiuksista. Turhaan.

Näillä sanoilla kiitän teitä, tappara.co, sekä Tapparaa joukkueena ja organisaationa, mutta myös ideana ja ihanteena. Ennätys oli hyvä lopettaa tähän, jotta voimme seuraavaksi uusia sen. Katsotaan, josko saan huhtikuussa 2027 kirjoittaa samanlaisen viestin, jossa muistella Tapparan ennätyksellistä seitsemän vuoden finaaliputkea. Katsotaan.
Nyt, suunta kohti mitalisijaa ja pronssipeliä. Olen paikalla 10-vuotiaan kummipoikani kanssa, joka kyllä käytännössä lukeutuu niihin, joilla ei ole hajuakaan siitä, että Tapparako ei pelaisi finaaleissa.

Hyvää kevättä ja kesää,
Terveisin, Armas

92 tykkäystä

Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Kaikki muut allekirjoitan paitsi hiukset ja pronssipeli, sen katson TeliaTV:stä.

1 tykkäys

Hieno kirjoitus. Minäkin menen mielelläni pronssipeliin, ja 7-vuotiaan poikani kanssa muuten. Se on ihan ymmällään tästä eilen tapahtuneesta finaalipaikan karkaamisesta :joy: Siellä me, Laine ja Haapala, toivottavasti seistään vierekkäin taputtamassa kun kirvesrinnoille jaetaan mitaleja kaulaan. Naurakaa vaan pronssiottelulle, mutta jostain syystä mä odotan sitä ihan vesi kielellä :grin:

9 tykkäystä

No niin, päivän verran asiaa pureksittu ja kyllähän tämän käsittely ei aikaa vienyt.
Pienikin krapula, jollaista ei tosin ole vuosiin ollut, on pahempi. Koko kausi kärsittiin tästä hirveästä maaliteon tuskasta, peliä rakennettiin juoksukiekoilla ristikulmaan ja siinäkin jäätiin näissä peleissä jälkeen. Koko välierä otiin paikalla mutta ei töissä. Joskushan ne putket katkeavat ja ehkä tämä oli siihen hyvä kohta. Ensi kaudelle hiukan nopeampia pelaajia ja taistelu alkakoon jo runkosarjassa.
Liikaa oli kauden aikana kotipelejä joita kauniisti sanottuna harmitti katsoa.
Jotain positiivista on kuitenkin siinä että näkee paikanpäällä ensimmäisen pronssiottelun sitten vuoden 1990

3 tykkäystä

Jatkan itsekin vielä samalla linjalla. Kauden 2011-12 alusta tähän päivään mennessä on omassakin elämässä tapahtunut paljon. On mm. tullut mentyä pitkän harjoittelun jälkeen naimisiin, saatu 3 lasta, rakennettu/rakennetettu talo ja siinä sivussa tai vahvassa yhteydessä oon käyny aika pirusti Hakametsässä katsomassa ikuisen suosikkiseuran menestyksekästä kiekkoilua. Huikea finaaliputki, jonka aikana on saanut kokea monenlaisia tunteita ääripäästä toiseen, sekä kaukalon laidalla, että muussa elämässä.

Tuossa Tapparan seuraamisessa ja Hakametsässä käymisessä on arkenakin itselleni se mahtavuus, että sielä ei tarvi ajatella mitään muuta, pystyy jokusen tunnin irtaantumaan täysin muista asioista ja nollamaan päätä. Joskus tosin hallista poistuessa kiristää enemmän kuin sinne mennessä, mutta kuitenkin.

Jälkikasvua olen hennosti opastanut kiekkoilun, kannattamisen ja Tapparan saloihin, hallissakin ovat jo kaikki useampaan kertaan käyneet. Pieniähän he vielä ovat, mutta vanhin (7v) on jo konkari Hakametsässä ja yllättävän hyvin kartalla kaikesta kiekkoon ja Tapparaan liittyvästä, asiantuntevaa keskustelua saadaan aikaiseksi ja sopivasti heidän seuransa tasoittaa omaa mielialaa hieman heikompaa matsia todistettaessa. Hiukan olen alustanut tätä vääjäämättä tulossa ollutta tilannetta, jolloin ei finaaleissa enää pelatakaan, kertomalla omaa kannatushistoriaani tuolta hieman alle 10-vuotiaasta klopista ja 80-luvun lopusta lähtien. Sanotaanko näin, että Tapparan nykytilannetta osaa arvostaa aika tavalla.

Tosin tuo finaaliputken alku kolmen vuoden jälkeen ei tuntunut keväällä -15 Raksilan pihassa 7.pelin jälkeen muulta kuin painajaiselta. Jukihan tuolloin kiitteli lyhyesti fanit ja lausui bussiin noustessaan “Meidän aika tulee vielä”. Silloin mietin, että varmasti tulee, mutta kuinka kauan saadaan odottaa. Kiekkojumalien tahto tuntui kohtuuttomalta. Meikäläisellä Ojasen paita vaihtui tuona kesänä Peltolaan, hienosta kapteenista hienoon kapteeniin, ja seuraavana keväänä -16 osoittautui, että mestarikapteenista mestarikapteeniin. Ja mestaruus myös keväänä -17. Näiden voittojen jälkeen oli viime keväänä suhteellisen helppo myöntää mestaruuden menneen koko kauden mittapuulla selvästi Liigan parhaalle joukkueelle.

Kuluva kausi on kesken, finaaleista ei nyt päästä nauttimaan osallistuvana osapuolena. Mitali kyllä kelpaisi kun siitä kerran pelataan. Perjantaina halliin, kaudesta ja esityksistä voi olla montaa mieltä, mutta kiitos on silti taas paikallaan koko joukkueelle ja organisaatiolle, runkosarjan kakkostila ja mitalipelit on kunnioitettava saavutus ja jatke finaaliputkelle.

30 tykkäystä

Olen kirjoittanut oman tarinani niin monta kertaa eri ketjuun, että en aloita edes toistamaan sitä alusta.

Jos kerrankin sanoo asian lyhyesti niin keväällä 2011 päätin, että seuraavalle kaudelle otan kausikortin. Kausikortti on siis ollut taskussa nyt suoraa putkea 2012-2019 eli seitsemäs täysi kausi hallissa jo menossa.

Tällä välin on vaihtunut työt, opiskelut, ystävät & oma elämä on kokenut melkoisen mullistuksen.

2011 on edelleen yksi elämäni vaikeimmista vuosista - eikä se liity mitenkään Tapparaan tai jääkiekkoon. Silloin tuli maailmanmestaruus jääkiekossa, mutta sekään ei oikein lämmittänyt. Se oli oman aikuisuuteni kriisialttein aika, kun ei ollut oikein hyvää luistinta opiskelussa, elämässä ja kompassikin puuttui kokonaan.

Jääkiekko on hieno laji ja Tappara on hieno organisaatio. Jääkiekkohan on vähän kuin elämää pienessä muodossa, kun sen oikein oivaltaa. Parasta peliä ei tule joka ilta eikä sitä tule joka kausi - kuten ei elämässäkään tule parasta vuotta joka vuosi eikä tule parasta päivää tai kuukautta joka päivä. Joskus tulee ihan semmosia aikoja, kun aika vilahtaa ohi ja mitään ei jäänyt käteen. Jääkiekossa ja urheilussa kuitenkin asuu aina mahdollisuus - jokainen päivä, kuukausi, kausi on aina uusi mahdollisuus. Ja joka kerta on mahdollisuus siihen kauneimpaan - ihan niin kuin elämässäkin. Jos vain siihen osaa tarttua & elää matkansa jokaisen hetken. Jääkiekko on kasvattanut minusta paremman ja tasapainoisemman ihmisen, kun vaan osaa siirtää niitä asioita omaan arkeensa.

20 tykkäystä

Nyt kun pöly on vähän laskeutunut ja finaaliputki katkennut niin muutama ajatus puhtaasti panostuksellisesta näkökulmasta ja isomman kuvan kautta, ei niinkään viimeisimmän pelin tai sarjan tapahtumien kautta.

Kun tätä nyt on pari päivää eri näkökulmista pohtinut, niin onhan näin pitkä finaaliputki Tapparan panostuksiin ja resursseihin peilaten todella kova suoritus. Milloin Tapparan pelaajabudjetti on ollut Liigan suurin? Milloin Tapparan sijoitus on ollut heikompi mitä pelaajabudjetin kautta voisi olettaa?

Panostukset ovat olleet hyvällä tasolla Rautakorven paluusta lähtien - välivuosina opittiin että säästämällä ei saada taloudellista tulosta aikaan Tapparan markkinalla. Missään vaiheessa Tappara ei kuitenkaan ole operoinut suurimmalla setelinipulla ja siitäkin huolimatta myös hopeakausina - ja nyt pronssikaudella - mestaruus on ollut mahdollinen.

Samalla pelaajamateriaalista parhaat on napsittu isompiin sarjoihin ja nyt loppupäätä katsottaessa panos-tuotos-suhde on väistämättä heikompi kun ei ole Barkovin, Haapalan, Metsolan tai Laineen kaltaisia pelaajia avainpaikoilla verrattain edullisilla sopimuksilla - ja samaan aikaan kalliimmaan pään pelaajat erityisesti tällä kaudella eivät onnistuneet ihan palkkakuitin mukaisesti. Tässä valossa Simontaival & Puistola kaksikon breikkaus ja sisäänajo olisivat toivottavia.

Samassa täytyy myös muistaa että joukkuetta ei rakenneta yksi kausi kerrallaan kuten fani voi toimia Liigapörssissä tai fantasiamanageripelissä. Tapparalla varmasti tiettyjen ”omien muualla pelaajavien” pelaajien kanssa voi olla jatkuvampaa yhteydenpitoa ja jonkinlaisia alustavia ratkaisuja pidemmällä tähtäimellä voi olla mietittynä. Esimerkkeinä siis tiettävästi Metsolan kanssa tehty sopimus tästä kaudesta (joka ei toteutunutkaan) tai mahdollinen Kontiolan paluu ensi kaudelle. Nämä vaikuttaa samalla myös muihin hankintoihin ja tehtäviin sopimuksiin.

Tämä ei sinänsä ole puolustuspuheenvuoro ja enemmänkin huomio ja samalla terapeuttinen kirjoitus mikä auttaa myös itseäni ymmärtämään realiteetit. Hyvää työtä on tehty, mutta nyt pitää välillä taas selkeästi parantaa jotta pysytään kyydissä mukana. Ei Pennasen Kerhokaan viime kaudella kummoisesti pelannut joten ne nopeatkin käännökset on mahdollisia.

16 tykkäystä

Hieno kirjoitus. Asiaa alusta loppuun.

Sanoit jo senkin, mutta tosiasiat täytyy myöntää: päätä ei tarvitse tälläkään kaudella pistää pensaaseen. En vielä juhlista pronssia, mutta mitali tähän loppuun maistuisi vielä ainakin itselle, vaikka rehellisesti en kyllä välitä juurikaan sitten, jos nyt ei sitä tulekaan. Mitali on kuitenkin voitettu mitali ja toisaalta Rautakorvelle tekisi varmaan hyvää päättää kausi voittoon - niin usein viimeisestä pelistä on tullut hapan tappio mukaan.

Vaikka me fanit (minä myös) täällä varmasti ylireagoidaan asioihin niin lopulta, kun tätäkin kautta katsoo niin lopulta suoritus on ihan ok - ei kiitettävä, mutta lähtöasetelmiin nähden ok. Toki aina, kun runkosarjassa olet toisena ja kauden loppusijoitus on sitä alempi niin se on suru, mutta näin joskus vaan on. Meillä jatkaa pelaajia ensi kaudelle, mutta tulee myös uusia. Toukokuussa pusketaan uutta tarinaa eetteriin - fanit on ansaitulla lomalla.

Eniten toivon sitä, että organisaatio saa tästä lisää virtaa ja tämä tappiokin palauttaisi nyt faneille myös sen virran takaisin, jonka Tappara ansaitsee. Meidän fanien keskuudessa on vallinnut suuruudenhulluus koko kauden, kun odotukset eivät ole realismia ja oikein mikään ei enää meinaa sytyttää. Organisaatiota varmasti auttaa tuo, että nyt meidän ei tarvi siellä finaalissa pelata - ja sinne tie ihan varmasti vielä vie, jos jatketaan hommia nykytahdilla.

7 tykkäystä

Kyllähän nämä vuodet ovat olleet hienoa aikaa vuoristoratoineen. Itselläni meni kymmenen kautta 2002-2012 toisen lajin pääsarjatuomarina, joka vei niin paljon aikaa ettei Hakametsään juuri kerinnyt. Kun ura siellä päättyi, jäi taas aikaa seurata Tapparan pelejä paikan päällä. Ja lopuksi todettakoon, kyllä katsomossa istuminen on paljon jännittävämpää ja tuskaisempaa kuin siellä kentällä oleminen. Ja siellä kentällä tuli koettua aikamoisia hetkiä, niin hienoja kuin vähemmän hienoja😁

3 tykkäystä

Olen yrittänyt miettiä, että mitä tämä ketjun otsikko oikeastaan merkitsee minulle. Mitä on tämä Tapparan finaaliputki? Kyse on todella laajasta kuviosta. Tapparan jäädessä edellisen kerran finaalien ulkopuolelle olin Niinisalossa varusmiespalvelusta suorittamassa. Sittemmin olen ehtinyt suorittamaan tradenomin ja maisterin tutkinnot sekä siirtymään työelämään. …ja vasta nyt Tappara on jälleen finaalien ulkopuolella.

Itselleni kuitenkin on kyse ensisijaisesti mukana kulkeneesta rakkaasta harrastuksesta, tärkeästä osasta elämää. Finaaliputki on laaja tarina, joka koostuu lukemattomista tarinoista. Iloista ja suruista. Yksi viesti palstalle on aivan väärä formaatti yrittää pukea tätä tunteiden vuoristorataa sanoiksi. Edes tällainen puoliromaanin pituinen viesti ei kykene kertomaan koko tarinaa. Mutta yritetään silti:


Kevät 2012. Tampereen kiekkoylpeys vaikutti olevan vain häilyvä muisto. Alakulo vallitsi. Fanien lohduksi liikkeellä oli huhuja tulevasta muutoksesta. Pelaajistossa ja valmentajistossa oli tulossa merkittävä muutos seuraavan kauden alkuun mennessä. Keväällä 2012 todellisuus kuitenkin oli, että eräs silloisen Urheilulehden hieman provokatiivisesta tyylistään tunnettu nuori toimittaja kirjoitti, kuinka kumpikaan tamperelainen jääkiekkojoukkue ei kuuluisi Liigaan, vaan näiden paikka olisi Mestiksessä. Eikä siinä. Tapparan kauden päätyttyä jälleen kerran runkosarjaan, niin alashan se veti fanienkin mielet. Pronssia seuranneiden neljän kauden aikana edes sääleihin oli selvitty vain kerran. Todellisesta menestyksestä alkoi olla jälleen liian kauan. Surullista oli, että kauden päättyminen runkosarjaan ei edes pettymys oikeastaan ollut. Alakuloon vaipunut seuraajakunta jopa odotti sitä.

Mutta kelkka kääntyi. Pelaajisto uudistui. Rautakorpi palasi jälleen kerran ruoriin kääntämään tuuliajolla seilannutta laivaa oikealle kurssille. Yksi suomalaisen kiekkoilun todellisista suurista nousi kuin Feeniks tuhkasta. Oikeastaan yhden kesän aikana Liigan kestovitsiksi ajautumassa ollut entinen suuruus nousi takaisin paikalleen Liigan kärkipaikoille.


Finaaliputki on hienoja tarinoita valmennuksesta:

Jukka Rautakorpi. Jälleen kerran kaivattu messias ilmestyi Jukan hahmossa. Mies saapui Tampereelle ja jälleen Tappara alkoi voittaa. Henki koko organisaatiossa vaikutti muuttuneen. Tappara palasi finaaleihin Rautakorven johdolla. Meni sinne toistamiseenkin. Hopeaa vuoltiin. Rautakorpi päätti jälleen kerran häipyä. Tällä kertaa KHL oli suuntana, mutta sattuneista syistä unelma jäi toteutumatta.

Rautakorpi kuitenkin jätti jälkeensä aseenkantajan, josta tehtiin Tapparan päävalmentaja. Tapolan taival Tapparassa ei alkanut ruusuisesti. Ennen joulua medialähteet vuoronperään ilmoittivat milloin Jukka Jalosen, milloin Karri Kiven Tapolan korvaajaksi. Leinonen jossain haastattelussa irvileukojen iloksi mainitsi, kuinka Tapolaan luotetaan peli kerrallaan. Mutta kelkka kääntyi ja Tapparan kausi päättyi kolmannen kerran putkeen hopealle. Kaksi kautta, kaksi mestaruutta myöhemmin Tapola astui syrjään ja päästi sisään Rautakorven saattamaan Tapparan jälleen kerran hopealle. Jotenkin soveliasta on, että finaaliputki päättyy Rautakorven alaisuudessa. Jotain runollista siinä on. Rautakorven johdolla “pettymys” ilmenee pronssipelin muodossa.


Finaaliputki on pettymyksiä:

  • Barkovin ja Connollyn loukkaantuminen aloitti kierteen, joka heijastui viimeiseen finaaliin asti. Savinaisen jatkoaikamaali ja Metsolan silmistä Isomäen yleisömereen kadonnut kiekko murskasivat unelmia.
  • Finaali. Game seven. Jatkoaika. Olli Palolan tuhannen taalan paikka. Karhusen maaginen torjunta. Juhamatti Aaltosen maali toisessa päässä…
  • Osa 2. Finaali. Game seven. Jatkoaika. Eihän se voi tapahtua kahtena vuonna putkeen, eihän? Toinen jatkoerä. Sebastian Aho polkee karkuun ja ujuttaa kiekon Metsolan puikoista… Tyrmistys, epäusko, jopa epätoivo.

Kolme vuotta putkeen finaaleita, kolme vuotta ilman kauan kaivattua mestaruutta. Kaksi todella tuskaista tappiota Kärpille. Miten voi joukkue kahdesti putkeen venyä finaalien seitsemännen pelin jatkoajalle asti, ja hävitä? Peltolan tyhjä katse Raksilan jäällä symboloi ehkä vahvimmin pettymyksen suuruutta. Fanienkin pettymystä.

2018 finaalitappio Kärpille tuntuikin sitten kahden mestaruuden jälkeen jo huomattavasti siedettävämmältä. Sattuihan se seuraajia, kun jo ennen kauden alkua maasta taivaisiin hehkutettu joukkue ei päätyyn asti mennyt. Mutta kuudes finaalikevät putkeen, kolmen hopean ja kahden mestaruuden jälkeen pahin terä pettymyksistä oli jäänyt jo taakse.


Finaaliputki on pelaajien menestystarinoita.

Tapparassa pelasi finaaliputken aikana aivan tolkuton määrä upeita pelaajia.

  • Junnuputken helmet Barkov ja Laine. Barkov työsulkukaudella pelasi historiallisen kovan kauden varausikäisenä pelaajana. Mopoautoikäinen sentteri dominoi Liigaa ja siinä sivussa auttoi Ville Niemisen aivan järjettömänn kovaan kauteen. Laine puolestaan junnukisojen hypen myötä pääsi lentoon. Kärppäsarjan maalit lämmittivät erityisesti, lämmittävät edelleen. Käsittämättömiä suorituksia, käsittämättömiä hetkiä.
  • Haapalan kasvu. Oma junnu, joka kasvoi nelosen kautta Liigan pistepörssin voittajaksi repimään Liigaa palasiksi. Kaikki ne tärkeät voittomaalit aina nelosketjun ajoista joukkueen tähtipelaajaksi. Se terrierimäinen taistelu, se joukkueeseen puhallettu tunne.
  • Peltolan kasvutarina. Aikanaan ihmeteltiin miksi hieman tuntemattomasta työmyyrästä leivottiin Tapparan kapteeni. Kukaan ei kysy enää. Peltolasta kasvoi yksi Tapparan kaikkien aikojen kapteeneista, monien silmissä jopa se kaikkein kovin. Kiekkoja syövä puolustuspään taistelija oppi ratkomaan pelejä hyökkäyspäässä. Taisipa tuo panoksellaan jonkun IFK-sarjan ratkaisupelinkin hoitaa. Tyhjä katse Raksilassa, musta silmä ratkaisevassa IFK-finaalissa… Vahvoja, vahvoja kuvia symboloimaan 2010-luvun Tapparaa.
  • Jan-Mikael Järvinen. Syksyjen surffailija, keväiden ratkaisija. Aika pitkän matkan on JMJ:kin kulkenut Mestiksestä Tapparan toistaiseksi viimeiseksi jääneen finaaliputken johtavaksi sentteriksi.
  • Kuusela. Vuodesta toiseen. Yksi selkeä tykkikausi, yksi harharetki itään. Muuten Kuusela on tappavan tasaisesti ollut johtamassa Tapparaa eteenpäin. “Tiedetään mitä saadaan”. Yksi Liigan kokonaisvaltaisimmista pelaajista.
  • Hrachovina. Sympaattinen zambonikuski, huippuluokan mestari.
  • Metsola, aliarvostettu huippuveskari.
  • Karhunen, Palola, Koskiranta, Lajunen, Savinainen, Parlett, Tömmernes, Bailen, Plastino, Green, Repo, Karjalainen, Nurmi, Elorinne, Umicevic…

Lista Tapparassa ihastuttaneista pelaajista on liian pitkä. Tapparassa kävi tämän finaaliputken aikana aivan tolkuton määrä pelaajia, joista tahtoisi kertoa enemmänkin. Tapparan fanina on saanut olla todella etuoikeutettu. Tapparassa on päässyt seuraamaan todella kovia pelimiehiä. Kaikki eivät ehkä absoluuttisesti niin kovia ole olleet, mutta sitäkin mielenkiintoisempia. Kyllä minä ainakin esim. Umicevicin aikanaan ällistyttäneitä syöttöjä muisteleen edelleen lämmöllä. Vaikka ehkä joskus olisi laukoakin voinut…


Finaaliputki on ollut mielenkiintoisia vastustajia.

Ei Tappara ole yksin pelannut. Erityisesti Kärpät, Lukko ja IFK tulivat tutuiksi. Hienoja, vaihtelevia sarjoja. Sarjat aaltoilivat laidasta laitaan. 3-1 johto ottelusarjassa ei merkinnyt oikeastaan mitään varsinkaan Kärppien ja Lukon kohdalla. Tasaisia vääntöjä, todella suuria tunteita.

Hienoja yksittäisiä pelaajia: Savinainen, Raanta, Zapolski, Karhunen, Kukkonen, Kemppainen, Donskoi, Ramstedt… Tappara pelasi näiden vuosien aikana pelejä, joissa vastustajalla oli todella kovia pelaajia. Pelaajia, joille tulee hattua nostettua joko taitojen, sitoutumisen, tunteiden tai joidenkin muiden syiden vuoksi. Ihanaa saatana, Raannan jumalmoodi, Donskoin ja Kemppaisen dominointi jne. ovat jättäneet ikuisen muistijäljen. Ilman näitä, tämä finaaliputki olisi jotenkin vähemmän erityinen.

Toisaalta ei sovi unohtaa fanejakaan. Muidenkin joukkueiden fanit ovat osa tätä erityistä tarinaa. Poriin juhlimaan lähteneet Ilves-fanit, Rantakarille tifoilleet kuopiolaiset yms. Välillä on mennyt paremmin muiden fanien kanssa, välillä hieman lähtenyt laukalle.


Finaaliputki on kokoelma sekalaisia, suurelta osin lämpimiä muistoja.

  • Barkovin & Niemisen tykkikausi, EJ-Koskiranta-Connolly samalta kaudelta. Peltolan ohjuri Raannan yli, Umicevicin lätty ja Luceniuksen viimeistely…
  • Palolan nousu mummon mökiltä Liigan maalikuninkaaksi.
  • Kuuselan tykkikausi
  • Laineen maalit
  • Savinaisen kasvu visiittinsä ensimmäiden kauden hieman “meh” pelaajasta Liigan maalikuninkaaksi.
  • Aallon ja Dixonin maalit Raksilassa, seitsemännessä välierässä. “Lopultakin”. Kerrankin Kärpät ei ollut ylitse käymätön.
  • Saravon Pekkaa laulanut yleisö.
  • Ontuva Juntunen & miekan isku
  • Pokaalin nousu Peltolan käsivarsille
  • Saravo ja Peltola pokaalia nostamassa
  • IFK:ta kiittänyt Hakametsä
  • Karjalaisen voittomaali IFK-finaalin Game 5.
  • Parlettin voittomaali jatkoilla Ilvestä vastaan, kun moni faneista oli jo ehtinyt epätoivoon vaipumaan.
  • Nurmen haastattelu miehen lopulta päästyä pokaalia kotona nostamaan…

Joten mitä Tapparan finaaliputki oikeastaan on? Finaaliputki on organisaation kasvutarina. Kyntänyt entinen suuruus nousi takaisin jaloilleen ja osoitti, että oikealla tekemisellä ei tarvitse puhua “entisestä” suuruudesta. Tappara on yksi Liigan voimatekijöistä, menestynein niistä kaikista. Soveliasta on, että finaaliputki päättyi loistavan HPK:n käsittelyssä, niin jossiteltavaa ei jää. Hiljalleen ajatus pronssista on alkanut kiinnostaa. Se olisi sopiva päätös Finaaliputkelle ja hyvä lähtökohta uudelle tarinalle.

Finaaliputki on aikakausi. Paljon on muuttunut. Ihmisten elämät ovat muuttuneet vuosien vieriessä. Ihmiset ovat varttuneet ja uusia on syntynyt. Ihmiset ovat päässeet elämässään eteenpäin. Menestyvä Tappara on siinä vierellä ollut monille. Tappara-yhteisölle tätä aikaa muistellaan lämmöllä. Monille muille Tappara asetti standardin sille, mitä Liigassa menestyminen vaatii.

Finaaliputki on kasa tarinoita. Meillä jokaisella lienee suosikkimme. Jos yksittäisiä hetkiä mietitään, niin itselleni Parlettin (Ilves G6) tai Luceniuksen (Ässät G3) voittomaalit ovat ehkä ne mieleenpainuneimmat, eniten lämmittävät yksittäiset hetket mestaruuksien ratkeamisen ohella. Olen vahvasti sitä mieltä, että ilman finaaliputken aikana koettuja pettymyksiä eivät ilotkaan tuntuisi yhtä suurilta. Finaaliputken erityisyys vaikuttaisi syntyvän omituisesta yhdistelmästä ilon ja surun hetkiä. Sirpaleita, joista muodostuu ainutlaatuinen tarina.

Finaaliputki tarinana on ehkä kaikki, mitä penkkiurheilija voi todella toivoa. 2012 epätoivo muuttui menestykseksi. Suuren menestyksen sisään mahtui iloa ja todellista epätoivoakin. Voiko penkkiurheilija odottaa laajempaa tunteiden vuoristorataa, voiko penkkiurheilija realistisesti odottaa suosikiltaan enemmän? Mielestäni ei voi.

Finaaliputki on historian kirjoissa. Tappara on ensimmäinen ja täten luonnollisesti ainoa joukkue Liigan historiassa, joka on kuudesti peräkkäin kyennyt finaaleihin etenemään. Tämä sopii luonnollisesti Suomen menestyneimmän jääkiekkoseuran kunniataulukkoon.

Haluankin loppuun kiittää. Kiittää Tapparaa, kiittää koko yhteisöä Finaaliputkesta ja sen tarjoamista elämyksistä. Tästä on hyvä jatkaa Pronssipeliin, tuleviin kausiin ja hiljalleen kohti uutta areenaa. Epäilemättä Tappara yhtenä Liigan suurista jatkaa menestyksen sävytteisten elämysten tarjoamista jatkossakin.

70 tykkäystä

Ehkä tuolta finaaliputken alkupäästä - tai itse asiassa niistä ensimmäisistä playoffeista vuonna 2013 on jäänyt sellainen yksittäinen tarina mieleen, kun vielä itse istuin kausikorttipaikalla A-katsomon alaosassa. Tuohon katsomoon en olekaan sen jälkeen palannut - yksi kausi A-katsomon alarivillä ja sitten aika tiiviisti C3:ssa.

Tuolloin olin vielä nuori Tappara-fani ja rehellisesti en oikeastaan jääkiekosta mitään tiennytkään. En minä tänäkään päivänä sen enempää tiedä, mutta joka tapauksessa silmä on ainakin kehittynyt niistä ajoista. Hauska yksityiskohta on se, että playoffeissa 2013 viereeni tuli istumaan sellainen hyvin heikosti liikkuva - varmaan reilusti yli 80-vuotias mies. Siinä muistaakseni jotain yhtä maalia tuulettaessa ja yhdessä tapattuessamme tuo mies innostui minulle puhumaan. Hän sanoi, että ei enää nykyään terveys anna hirveän hyvin periksi tulla halliin katsomaan, mutta nyt, kun taas ollaan tässä niin halusi vielä tulla halliin.

Enhän minä tuolloin tiennyt Tapparasta juuri mitään ja olin oman faniurani alkutaipaleella. Päätös ylipäätään playoffkausikortin ostamisesta sille kaudelle oli lähinnä hetken mielijohde. Mieleen on jäänyt vaan vanhan herran sanat, kun hän maalia taputtaessaan katsoi kattoon “Tässä hallissa on niin monta kertaa näitä pelejä pelattu - ja voitettu.” Siinä oli jotain semmoista taianomaista ja valtavan karismaattista - varsinkin, kun herra liikkui oikeasti todella huonosti ja penkistä ylös pääseminen oli työn takana. Tästä huolimatta nousi joka kerta ylös penkistään, kun maali tuli.

Voimaannuttavia tarinoita - ja niin se miehen ennustus piti kutinsa, että tässä hallissa on näitä pelejä pelattu ja voitettu - aika kauas meni vielä. Tuon jälkeen en ole häntä nähnyt ja veikkaisin, että voipi olla siirtynyt jo taivaan katsomoon katsomaan.

20 tykkäystä

Fantastinen essee. Kuvat tilanteista vilkkuivat silmissä kun tuota luki. Yksi kovan luokan draama tuosta jäi puuttumaan, eli Tomas Plihalin runttausmaali ja sitä seurannut mediapeli joka johti lopulta tuomareiden ja tuomarilinjan vaihtamiseen.

Siihen loppui Veikkaajan tilaukseni palautteen kera ja saavat edelleen saman vastauksen jos sattuvat Sanomatalosta soittamaan.

14 tykkäystä

Ihmettelen vieläkin miten Plihalin maali voitiin hyväksyä ja toisaalta se oli moneltakin kantilta sinetti Kärppien mestaruudelle. Taisi olla Boman tuomari, joka maalin hyväksyi.

1 tykkäys

Totta. Tuo lienee merkittävin yksittäisistä tilanteista, joka esseestä jäi pois. Toinen olisi varmaan Haapalan haamumaali, vaikka runkosarjan puolella tapahtuikin. Ihan kohtuullisesti saatiin ääntä aikaan siitäkin. Vai ehkä sittenkin Larssonin tarkka sijoitus maalin yläkulmaan, oman veskarin taakse… Vähän tuon valitun esitystavan ongelma, kun yksittäisiä tilanteita on kovin paljon. Joku jää pois, joku unohtuu vääjäämättä.

Plihal on kuitenkin hyvä muistutus siitä, että muutama “ei niin kova” pelaajakin jätti ikuisen muistijäljen Finaaliputken aikana. Plihal ja Dixon molemmat pääsivät aika tärkeän maalin tekemään, vaikka pettymyksistä voidaankin puhua.

3 tykkäystä

Erinomaista tunnelmointia kirjoittajilta!:heart_eyes:

Itselle yhtenä isoimmista muistoista on jäänyt Marjamäen Masin G6 jatkoaikamaali, kun tultiin sarjassa tasoihin ja päästiin vielä Ouluun yrittämään.
Se on varmaan itselläni jostain syystä isoin yksittäinen muistamani tunnepurkaus ollut tämän finaaliputken aikana. Jonkun tuntemattoman nuoren herran kanssa siinä seisomakatsomossa vaan katsottiin voiton huumassa toisiamme ja halattiin maalin jälkeen.:hugs:

4 tykkäystä

Kyllä itselleni ylivoimaisesti kovin maali oli tuo Luceniuksen 59.59 tekemä maali. Mitään sillä ei voitettu, mutta siinä onnen tunteessa oli jotain todella aitoa. Pitkä korpivaellus, uusi nousu ja niissä peleissä oli aidosti uuden kiima, jotain onneliseksi tekevää. Koko tilanne oli jotenkin hämmentävä. Ässät purki ja katsoin kelloa että jatkoajalle mennään, Aalto haki kiekon ja laittoi Umicevicille laitaan ja yhtäkkiä Lucenius oli nokikkain ja veivasi maalin. Katse taululle ja siellä oli nuo lukemat. Halasinkin jonkun randomin kanssa maalia tuuletellessa.

Yksi pelaaja mulle on ylitse muiden näiden vuosien aikana. Patrik Laine. Aivan käsittämätömiä maaleja välierissä Kärppiä vastaan. Se tunne kun ylivoima tuli tai Patella kiekko niin odotti maalia, sen voima minkä sisällä tunsi kun tuo poika laukoi niin aina odotti maalia. Ja teki kauniita maaleja. Game 5 silloin mulla petti pää aivan täysin kun Huml(?) vei aika lopussa Kärpät 3-2 johtoon… Kapulat lensi kotisohvalla, pelipaita lensi, telkkari kiinni ja tyhjä katse Peltolan tavoin kattoon ettei tästä tule mitään… Livetuloksista kuulin maaliäänen ja ajattelin Kärppien tehneen tyhjiin, siellä komeilikin 3-3 a’la Laine. Uskoa tuli puseroon ja jatkoaikaa katsomaan, siinä Haapala taisi ujuttaa maalin. Tästä kohti Game 6 ja itsekin halliin, olin jo lähdössä hallista maalin tappiolla pois kun kiekko pelattiinkin Patelle ja siellä soi taas ihan ennen loppua. Tappio siitä tuli, mutta voitto Game 7.

Patrik Laine on mulle pelaaja joka lopetti hopeaputken ja maaleillaan mahdollisti kauan kaivatun kullan. Siksi olen hänen fanipoika. Kunnia muillekin pelaajille silloin, mutta sellaisia maaleja Laine teki ettei kullasta olisi muuten tarvinnut haaveilla.

Muitakin muistoja mieleen tulisi, mutta niistä paremmalla ajalla.

21 tykkäystä

[Muisteluita Luceniuksen 59.59-maalista:]

Voisiko olla…

21 tykkäystä