Tapparan ja muiden joukkueiden maalilaulut

Omassa listassani ärsyttävin maalilaulu on ehdottomasti the one and only

Pelkät alkufanfaarit saavat näkemään punaista.

5 tykkäystä

Kiitos jälleen korjauksista! Meniköhän tuossa alkuperäisessäni mikään putkeen :blush:

1 tykkäys

Kalpan hallimusiikki kokonaisuudessaan. Kummallista Bonanza musiikkia maalipiisiä myöden + kaukalopallo pelityyli. Yök.

(off topic) Mikä ihme pätkä siellä Kuopiossa kuuluu, kun tulee jäähy? Mitä siinä sanotaan?

Näin itsekin muistan tuosta lukeneeni, ja vielä nimenomaan niin päin, että oli sovittu ensimmäisenä kappaleen soittavan saavan sen maalilaulukseen. Ilves vielä käsittääkseni pelasi pelinsä ensin, muttei onnistunut maalinteossa, jolloin Tappara saattoi ottaa tuon itselleen.

Jospa Kärpilläkin jo vakiintuisi maalilaulu. Siellä on ollut Verkko Heiluu:ta ja Routasydäntä.

(Tuttu hoilotus alkaa n. kohdasta 2:12)

Minä taas muistan sen niin, että Ilveksen peli oli Tapparan jälkeen. Siksi Tapparalle tuli “kiire” soittaa tuo erätauolla, kun oltiin nollilla. Jos koko matsissa oltaisiin jääty nollille, olisi Ilves päässyt soittamaan sitä ensimmäisenä maalin tehtyään.

Ipan peli oli Tapparan pelin jälkeen.

Tappara vaihtoi joskus 90-luvulla maalilaulua mutta ilmeisen kovasta fanipainostuksesta johtuen ainoa oikea palasi takaisin jo aika alkukierroksilla. Muistaako joku mikä tuo biisi oli?

Juu, 93-94 kauden alussa muistan että maalibiisi vaihtui muutamaksi peliksi. Itsekin olin hallissa ihan kysymysmerkkinä, että mitä hittoa? Biisiä en silloin tunnistanut, Youtubesta löytyy tuon kauden maalikooste ja tuolta voi yrittää sitä bongata ja tunnistaa. Onneksi tämä kokeilu ei montaakaan peliä kestänyt.

Lapsi puhuu jotain snadista pelaajasta ja snadista kopista. Mainoshan se on (snadi on kuopiossa valmistettava pillimehu) vähän niinkuin hakametsässä “tämänkin munkkimaalin maksoi…”

1 tykkäys

Muilla on lauluja. Maaleja. Meillä on maalilaulu.

2 tykkäystä

Jypillä on kyllä RASKAS maalijollotus. Se osuu ja uppoo everytime. Nostaa käyrän maksimiin. Laitan usein äänet koneelta mutelle kun ei pysty kuunteleen.

Olikos HPK: n maalilaulu itsensä Vexi Salmen käsialaa?

Kyllä ylivoimaisesti raivostuttavin maalilaulu on eilisellä vastustajalla HIFK:lla. Ei vaan kerta kaikkiaan jaksa kuunnella.

Ärsyttävimmän maalilaulun palkinnon saa… sambarumpujen pärinää JYP Jyväskylästä!

Traumaattisimman maalilaulun omistaa… rumpujen pärinää Oulun Kärpät! Tämä kyseinen laulu on murskannut tuhansien tapparalaisten sydämet kahtena edelliskeväänä julmasti ja kylmäverisesti.

Ironisimman maalilaulun palkinto voidaan julkaista ilman rumpujen pärinää. Palkinto menee Tampereen Ilvekselle. We are the kings! Joo ehkä aikaa ennen jäähalleja. Hyvä biisi, ei siinä mitään.

1 tykkäys

Tämä. Ja täytyy yhtyä myös tähän “JYP-kerhoon”, saa v-käyrän tosiaan helposti maksimiin.

Meillä vaan on paras maalilaulu, piste. Naapuriin ja IFK:lle myös pisteitä.

1 tykkäys

Mun mielestä maalibiisin pitäisi olla tunnelman nostattaja kotiyleisölle. Tapparalla tämä toimii ihan ylivertaisesti. Myös Ilveksellä toimiva. Aika monet maalilaulut lähinnä herättävät myötähäpeää (TPS, JYP nyt ainakin)

1 tykkäys

Kyllähän Live Is Life paras on, selvähän se.

Ihan meneviä ja maalilauluiksi sopivia biisejä on Bluesilla, HIFK:lla, Ilveksellä, Lukolla ja Ässillä. Kyllähän sitä mammammaa v****taa kuunnella, jos Tappara on vierasjoukkue, mutta se kai osittain on tarkoituskin. TPS:n Hunajata on mielestäni legendaarinen eikä minussa mitään myötähäpeää aiheuta. KalPan, KooKoon, Pelicansin ja SaiPan biisit on ihan ok, eivät herätä oikeastaan mitään tunteita.

Myötähäpeää ja suunnatonta vitutusta aiheuttavat Jypin ja Kärppien kipaleet vähemmän yllättäen. Tästä taidetaan olla täällä aika yksimielisiä. HPK:n ja Sportin maalibiisit saavat minulta myös maininnan. :smiley:

Edit: Mainitaan nyt vielä Jokerien Gonna fly now. Loistava biisi ainakin Rocky-leffoissa, mutta ei ihan niin hyvä (ainakaan Jokerien) maalilauluna.

Live is Life luonnollisesti paras, mutta HPK:n maalibiisi on legenda. Ärsyttävä vaan, että tunkivat sen torven siihen pilaamaan, se on siellä alko hyvin =)

Live is life on paras. Se on niin iso osa faniutta Tapparan logon kanssa. Itse haen usein fiilistä ennen peliä kuuntelemalla biisin.

2 tykkäystä