Tapparan juniorikiekko

Lauantaina ruutu näyttää a-junioreiden ottelun klo12.30 Tappara-TPS. Ihan vain tiedoksi jos haluaa katsoa onko siellä tulevaisuuden pelimanneja.

4 tykkäystä

Kakella oli hyviä pointteja. Monipuolinen harrastaminen ei ole kadonnut mihinkään ja se tekee pojista pelimiehiä. Jalkapalloa, salibandyä, yleisurheilua, uintia ja vaikka mitä. Kaikki nämä edesauttavat urheilullista kehitystä.

2010- luvun ongelmana on hieman “liiallisten ohjattujen tapahtumien” määrä. Poikien ja tyttöjen pitää päästä myös vapaasti höntsyilemään, se vain kummasti kehittää pikkupoikia, vaikka moni ei sitä usko. Kanadalainen sanonta taitaa mennä: “harjoittele omatoimisesti ja tule näyttämään reeeneihin, että mitä osaat”. Tämä pitää hyvin paikkansa, koska varsinaisesti harjoitusten toistomäärät eivät riitä siihen, että taidot kehittyisivät eteenpäin.

Olemme 09- poikien kanssa keskittyneet vahvasti laukomisen harjoitteluun sekä järjestäneet pojille vetokouluja. Levyllä harjoitellaan laukomisen perusteet, jotka tuodaan sitten jääharjoituksiin. Katsotaan millaista hedelmää tämä kantaa tulevaisuudessa;)

7 tykkäystä

Tänään olisi oiva mahdollisuus käydä katsomassa Tapparan B:n peliä klo 14.00 Hakamettässä. Vastaan tulee KHL:täkin tuttu Jokerit. Jos pääsen niin menen katsomaan erään pelaajan edesottamuksia.

E: Nyt näyttää siltä, että paikalla ollaan

4 tykkäystä

Kiitoksia vinkistä. Tuosta on hyvä aloittaa lätkäpäivä. Tartteepi vetästä nuttua niskaan ja hilpasta hakamettään jo tuolloin.

1 tykkäys

Täytyy kattoa kyllä vaan Ruudusta peli… sen verran oon flunssasta toipunu että jaksan illan peliin jo mennä, mutta molempiin en vielä pysty kykenemään :pensive:

E: eikun niin se on A:n peli joka tulee Ruudusta. Noh… @Messi pitänee meidät tästä B:nkin pelistä kartalla? :wink:

1 tykkäys

B:n pelissä 1. Erän jälkeen Jokerit johtaa 0-1.
Kaksi erää Pelattu ja tilanne 1-1.

Lopputulos 1-4.

1 tykkäys

Ekaa kertaa kattomas Kassua livenä, muutaman vaihon nähny ja on siinä kyllä pelimiehen vikaa!
Kassu yv:llä 1-2, komee veto!

1 tykkäys

Kiekkobussilla myynnissä Tappara-aiheisia polttopuu-laareja. Tuotto 2003 junnujen Kanadan matkaan.

https://www.instagram.com/p/BRS1AsvDoL0/

Hinta ilmeisesti 50€.

6 tykkäystä

Samat junnut ovat myyneet noita Kalevan Prisman aulassakin.
Samoin samaiset junnut myivät viimeksi lakuja Prismassa.

RY:n jäsenille tuli tänään s-postia tulevan kauden junnuvalmentajista. Haba Ilvonen kadonnut listoilta…,vai nouseeko A-junnuihin?

http://www.tappara.fi/juniorit/uutiset/2017_2018_valmentajasopimuksia_ja_try_out_308.html

C-nuoret voitti villi kortti-kierroksella Pelicansin voitoin 2-0 ja eteni puolivälieriin, siellä vastaan tulee TPS.

B-nuoret oli runkosarjassa toinen ja villi kortti-kierroksen kautta vastustajaksi tuli Ilves.

Sunnuntaina alkaa molemmat sarjat. Paras kolmesta systeemillä mennään.

9 tykkäystä

B-nuoret voitti ensimmäisen puolivälierän Ilvestä vastaan 2-1. Maaleista vastasi Santeri Aalto ja Valtteri Nikkilä.

C-nuoret hävisi Turussa 7-0.

B2-nuoret voitti KalPan 6-3.

2 tykkäystä

Tänään hetken katsoin kakkoshallisaa jotain paikallispeliä. Ikäluokasta en o varma, mutta kyllä ne kokoajan lämmätä koitti.
Ipa johti siinä vaiheessa 8-2. Jos tämä oli ikäluokan ykkösjoukkue, ikävä on taas aikaa ulkojäiden, kun oli kaupungiosajoukkueita, kuten Philadelphia, Atlanta jne…

Tapparan puolustukseksi on sanottava, että heillä oli pidemmät takapiiskat ja enemmän tyttöfaneja.

8 tykkäystä

Satuimme olemaan hieman pienempien junnujen kanssa pelaamassa Turussa ennen C- nuorten pelien alkua. Pikkupoikien voittoisat otteet eivät tarttuneet toiseen kaukaloon. Ensimmäinen erä oli kerrassaan karmea Tapparalta ja siihen se taisikin jo ratketa. Nyt pitää nollata tämä matsi ja uudella tsempillä eteenpäin…

B-nuorille peukku voitosta.

B-nuoret välieriin. Ilves kaatui voitoin 2-0.

Tämän päivän peli päättyi jatkoerän kautta 2-3. Tapparan maalit teki Aku Kinnari, Lassi Peltola ja Valtteri Nikkilä.

14 tykkäystä

Tapparan välierä juuri nyt livenä LeijonatTV:stä:

3 tykkäystä

Jatkoerään mentiin B-nuorten pelissä Oulussa KalPaa vastaan. Jatkoerä pelataan 3vs3.

Tapparan maalit ovat tehtailleet:
1-1 Peltola (Tanus, Puistola)
2-1 Puistola (Nikkilä, Tanus)
3-3 Nikkilä (Tanus, Räsänen)
4-4 Puistola (Nikkilä, Salminen)
5-4 Puistola (Tanus, Nikkilä)

KalPa voittaa jatkoajalla. Hieman ehkä kyseenalaisella maalilla. Kinnarilta vedettiin jalat alta, siitä 2v1 ja maali. Tappara pelaa huomenna pronssiottelussa.

5 tykkäystä

Tappara jäi neljänneksi. Pronssiottelussa Kärpät oli vahvempi.

Toki hieman typerähän tämä systeemi on että välierä on vain yksittäinen ottelu. Joka vielä ratkeaa 3 vastaan 3 pelattavalla jatkoajalla. Runkosarjassa Tappara kohtasi KalPan neljästi ja voitti jokaisen pelin. Mutta ei voi mittään.

Pelaajatilastoissa runkosarjan pistepörssin voitti Tapparan Rasmus Rasinaho. Maalivahtitilaston ykkönen oli Tapparan Leevi Nikkinen. Ja playoffien pistepörssin ykkönen oli Tapparan Valtteri Nikkilä.

E: KalPa voitti finaalissa Bluesin jatkoerässä 4-3. Eli tämähän voi jopa kertoa että Tappara jäi maalin päähän mestaruudesta.

3 tykkäystä

Juujärven kiinnitys a-junioreihin on mielestäni hieno päänavaus Tapparalta. Miksi junioreilla, jotka sitä valmennusta todella paljon tarvitsevat pitäisi olla valmentajana jonkun isä tai entinen pelaaja suoraan peliuran päätyttyä? Resursseja voisi kohdentaa enemmän juniorivalmennukseen, sijoitus maksaisi todennäköisesti itsensä takaisin korkojen kera.

Tämä on hieno juttu tosiaan, mutta kyllähän tuohon vaikuttaa myös valmentajien oma halu. Onhan liigavalmentajan posti, vaikka apuvalmentajanakin, varmaan halutumpi kuin A-junioreiden tai sitä nuorempien koutsin homma.