Tapparan peliesitykset 2017-18

Vittasmäkihän on vetänyt varsin hyvin mun mielestä ainakin, tietenkin roolikin on enemmän peruspakki, Lehtonen on kanssa vetänyt hyvin, porin miesten lukot on varmaan muualla(kin) kuin jaloissa, Zabo oli käsittääkseni kesän kotikonnuillaan eli hänen reenaamisestaan en osaa vetää mitään johtopäätöstä, Mikkola oli jenkeissä pitkän aikaa. Siinä suurin osa uusista pelaajista, vieläkin menee reenijumin piikkiin meikäläisen päässä tämä homma. Ja en tiedä sen tarkemmin miten Tapparassa on ylimääräinen reeni hoidettu, eli reenaako kaikki nyt kovaa vai saako nää Vittasmäet ja muut nyt mennä vähän helpommalla. Heittäisin hatusta veikkauksen että kaikki reenaa.

Edit. Hetken mietittyäni tajusin että Vittasmäkihän oli maajouklueen mukana ihan viimeiseen leiritykseen asti, ja Lehtonen pelas mm-kisoissa. Eli sit jää jäljelle vain Zabo ja porin hurjat. Ja veikkaan että nää kolme reenaa ihan samanlailla kuin muukin joukkue.

Vittasmäki on mun mielestä ollut meidän paras pakki kokonaisuutta katsoessa. Voittaa kaksinkamppailut ja uskaltaa tehdä kiekon kanssa paineen alla hyviä ratkaisuja.

Jos hänen treenamisesta puhutaan, niin eikös VMV pudonnut viimeisten joukossa pois maajoukkueesta ja tämän jälkeen vasta tulee se “pakollinen loma”?

4 tykkäystä

Eilisen CHL taiston nähneet, käytettiinkö Repoo ja JMJ:tä kuinka ylivoimalla? Itte en nähny peliä kun osittain.

Olivat kakkosylivoimassa. Repo oli ns. “Palolan paikalla” , ja JMJ tutulla paikalla jakamassa lättyä.

Tapparalla tosin ei paljoa ylivoimaa ollut eilen.

Miksiköhän harkkapelien ja chl-pelien jälkeen liike on hidastunut ja ei pystytä enää yhtään toteuttaa uutta pelitapaa? Pelitapaan liittyen ihmetyttää Sihvosen kiekkokiukaan analysoinnit, joissa hänen mielestään Tapparan olisi pitänyt pysyä Tapolan voittavassa pelitavassa. Mitä sitten jos pelattaisiinkin vielä sitä “maailman tylsintä träppiä” ja viivelähtöjä. Sitten kaikki analyytikot huutaisivat ettei tuommoista enää voi pelata kun koko muu maailma on nopeuttanut peliä. Sihvonen vielä itsekin ennen liigan alkua analysoi positiivisessa mielessä Tapparan uusittua peliä, eikö hän ihmettele nyt että mihin se on kadonnut.

Tapparalla ei ole ollut ylipäätään paljon ylivoimaa. Liiga joukkueista Tapparalla on vähiten ylivoima tilaisuuksia. Myös AV:ta Tapparalla vähiten liigassa. Itsestäni tuo on mielenkiintoinen tilasto.

Tapparalla ei ole ylivoimaa ollut paljoa lähinnä siitä syystä, kun hyökkäyspeli sakkaa ja alueelle ei päästä laadukkaasti. Myös varmasti vastustajat pyrkii erityiseen huolellisuuteen jäähyjen kanssa Tapparaa vastaan, koska Tapparalla on laatua ylivoimaan ja se alkanee tehdä kauden edetessä vielä todella kovaa jälkeä. Tämä on oma veikkaukseni. Mutta parempaa hyökkäyspeliä pitäisi pystyä esittämään jotta niitä jäähyjä tulee vastustajalle.

2 tykkäystä

Eihän Tapparan kuulu näitä hommia analyytikoille tehdä vaan “itselleen”. On tuhon tie, jos lähtee analyytikkoja mielyttämään ja unohtaa tärkeimmän - voittamisen.

Alla linkki Hämeen Sanomien Kiekkokiukaaseen:

https://www.hameensanomat.fi/uutiset/kiekko/337093-tassa-syy-tapparan-alkukauden-konttaamiselle-syyttava-sormi-osoittaa-jukka

1 tykkäys

Kiitos tästä. Liigapörssissä pitää ottaa pikku loppukiri ja ainakin Repo on suunnitelmissa vklopun peleistä.

1 tykkäys

Oli pirteä eilen, mutta vielä pirteämpi oli JMJ.

2 tykkäystä

Tää oli aika mielenkiintoinen keskustelu. Sihvosella monia hyviä pointteja, mutta en vielä tänäkään päivänä itse ymmärrä, miksi niin usein analyytikot haluavat erottaa puolustamisen ja hyökkäämisen toisistaan. Peli on jatkumo, jota rakennetaan kummassakin päässä. Puolustaminen aloitetaan hyökkäysalueella ja hyökkääminen puolustusalueella - hyvät ratkaisut siellä tuottavat nopeasti hyvää pelin jatkumoa ja virtaa, joka sitten johtaa hyvään lopputulokseen.

Toki voi olla Sihvosen kanssa siitä samaa mieltä, että erikoinen on Tapparan ratkaisu muuttaa hyökkääminen täysin puskemiseksi. Ja oikea on analyysi siitäkin, että pelaajat eivät näytä pystyvän / haluavan toteuttaa Rautakorven pelitapaa. On mielenkiintoista nähdä, kuinka kauan Tappara yrittää tuolla ja paljonko sitä on aikaa ajaa sisään.

Edit: muutamassa pelissä on näyttänyt, että Tappara kyllä pyrkii pelaamaan nopeasti, mutta kaikki nopeus tuotetaan pelkästään sillä jalkatyöllä. Kuitenkin kiekko on se, jonka pitäisi liikkua nopeasti, jotta peli olisi oikeasti nopeaa ja tällä hetkellä kiekko ei liiku nopeasti.

6 tykkäystä

Kyllähän Sihvonen tuossa puhuu asiaa…

Valitettavasti Tapparan pelistä tulee mieleen viime syksyn Suikkasen Kärpät,jossa pelaajat eivät tienneet mitä kentällä kuuluu tehdä.

10 tykkäystä

Sarjataulukkoa kun katsoo ja vertaa sitä alkukauden peliesityksiin, herää kysymys että miten halavatussa ollaan tolla pelillä saatu noinkin monta pistettä.

11 tykkäystä

Peli on halvaantunutta. Syitä muotoillaan ihan lähitulevaisuudessa. Uudet miehet vajoaa nopeasti, joten treenijumi sittenkin toissijaista henkiseen krapulaan nähden?

Vähän tuntuu nyt siltä, että pelaajat ei oikein osta tuota Jukan pelitapaa. Jotain tarttis tehä.

Ongelmana on se, että minä en näe tuossa joukkueessa ketään kokenettu henkistä johtajaa, “isähahmoa”.

Kuka tuon jengin nyt ottaa reppuselkään?

Tuon saman kirjoitin yli viikko sitten.
Tämä on deja vu.
Nähty Oulussa.

1 tykkäys

Jatkoajalla oli kolme hyökkäysparia. Kuusela-Peltola, JMJ-Repo ja Jasu-Ojamäki. Aloitukset taisi mennä 1-5 Pelsuille ja sen takia oltiin kiekottomana suurin osa. Mikäköhän järki? Muuten laitetaan Jasua kentälle koko ajan, mutta kun on pelin selvästi tärkeimmät aloitukset, niin aloitetaan laitureilla.

Rautakorpi herätys!

3 tykkäystä

En ymmärrä mikä järki siinä on että vauhdittomalle syötetään kiekkoa. Esim Zabo on pelaaja ketä pitäisi saada kiekko vauhtiin ja siitä ajaa maalille mutta ei.

Lopussa Jasu meni ottamaan omaan päähän ylimääräistä aloitusta, voitti sen ja oli menossa vaihtoon niin sille toki syötettiin ja Pelsut katkaisi.

Samaa mietin. Ei ollut Järvisen jalat raikkaat, eikä Revolla raivoa. Paska halvaannus.