Tapparan peliesitykset kaudella 2016-17

Tämä. Tätä samaa on ihmetelty pitkin runkosarjaa. Tuolloin pelejä saatiin käännettyä pelitapahtumien vastaisesti tehokkaalla ylivoimapelillä sekä pelaajien yksilöosaamisella. Onko koutsit menneet miinaan tämän suhteen? Että sama rallattelu jatkuu playoffeissa vaikkei päästä keskialueesta vauhdilla yli millään ja maalipaikkoja tasaviisikoin luodaan pelisysteemin kautta 1-2 per peli.

2 tykkäystä

kun päästää laitaa ylös, pysähdytään totaalisesti 2m ennen päätyä ja syötetään taaksepäin tai mennään kulmaan nysväämään. Miksei kiekkoa maalille ja miestä perään? Ilves tekee pomppumaaleja, miksei meille kelpaa. Ilmeisesti luotetaan vain siihen että kiekolliset pakit laukoo maaleja.

Unelmapaikkoja todella haetaan; kolmanne erän lopussa jopa Savinainen keskeltä vetopaikalta vielä yritti syöttää ja ##ksi se menikin sitten.

1 tykkäys

Ei tarvitse montaa minuuttia katsella vaikkapa HPK:n pelaamista kun huomaa pelinopeudessa järkyttävän eron. Omista lähdetään monella rytmillä, kiekolliselle aina parikin syöttösuuntaa, ja lähelle, keskialueen yli tullaan vauhdilla. Pelitapa luo jatkuvasti pitkiä hyökkäyksiä, vetopaikkoja ja ihan laadukkaita tekopaikkojakin. Ja millä rosterilla.

Kannattajana sitä toivoo, että tämä homma vielä Tapparan osalta tänä keväänä kääntyy. Pelillisesti ollaan ansaittu juuri nuo kaksi voittoa.

2 tykkäystä

Mun mielestä on aivan turha miettiä tulevaa ja sen vastustajien ylikävelyä Tapparaa vastaan jos tästä sillasta noustaan. Sarjat eivät ole veljiään keskenään, eikä varsinkaan Tapparan peli. Onhan se vuosien varrella nähty.

10 tykkäystä

Jotain positiivista, niin nyt alkaa olla riittävästi otantaa, että alivoima saatiin runkosarjan lopussa kuntoon. Nelikko reagoi aika hyvin, ja läpisyötöille ei juuri ole paikkoja.

1 tykkäys

Muutakin positiivista, sillä 80min jälkeen alkoi jo löytyä runkosarjasta tuttua pyöritystä hyökkäyspäässä ja varsinkin sadan minuutin jälkeen. Kyllä se huippupeli siellä on, toivottavasti päästään Ifkta vastaan koittamaan tuleeko se sieltä.

1 tykkäys

Pitäis vaan kone saada käymään jo ennen 100 minuuttia :stuck_out_tongue: Toivottavasti huomenna kone toimii alusta saakka.

5 tykkäystä

Tällainen oli sitten kausi 2016-2017. Se alkoi hyvin, paremmin kuin moneen kauteen ja päättyi lopulta torille 27.4.2017. Aika nöyräksi mestaruus vetää jälleen kerran. Tällaisesta kokoelmapostauksesta, jossa käsitellään kautta kokonaisuutena täytyisi yrittää ottaa ainoastaan yksi näkökulma, joten otetaan tässä ajatusriihessä omalta osaltani käsittelyyn ainoastaan muutamia tärppejä kuluneesta kaudesta. Yritän lähestyä kautta kokonaisuuden kautta - enemmän kuin yksilöiden kautta.

Oikeastaan uusi kausi alkoi häämöttää näköpiirissä jo hyvissä ajoin kesällä 2016. Edellisen kauden mestaruusjoukkue meni palasiksi ja menetyksiä tuli, joista luonnollisesti suurimmat olivat ykkösketjun tehonyrkki, josta Patrik Laine suuntasi NHL:n ja Kristian Kuusela KHL:n. Pakistosta vaihdettiin kokemusta nuoruuteen: ulos Teemu Aalto ja Markus Kankaanperä ja tilalle Rantakari ja Kemiläinen. Mäntylä kävi kuittaamassa mestaruutensa ja jatkoi alkuperäisen suunnitelman mukaisesti matkaansa.

Kesällä vaikutti, että joukkue voisi edelleen varsin realistisesti taistella ainakin paikasta top 5:n, mutta jälleen kerran epäilys maalintekovoimasta ja hyökkäyksen “puuttuvista hankinnoista ja korvaajista” oli aika kovaa. Lopulta hyökkäyspäähän löytyikin Teemu Nurmi ja hieman alkuperäisesti suunnitelmasta poiketen Sebastian Repo. Hyökkäyksen muutokset olivat aika pieniä, mutta puolustajien muutokset nostivat odotuksia. Kiekollisesti taitavat Rantakari & Kemiläinen mahdollistaisivat aivan toisenlaisen hyökkäyspelin kuin Aalto ja Kankaanperä, joilla jalka yleensä alkoi kevään edetessä painaa ja kyky tehdä pieniä asioita viivalla riittävän laadukkaasti oli aika rajoittunut.

Alkuperäisveikkauksissa pidin jonkinlaista ulospuhallusta todennäköisenä ja arvelin, että IFK:n lisääntynyt nälkä ja parempi materiaali asettaisi heidän kurssinsa kohti mestaruutta ja Tapparan kurssi painuisi enemmän kohti alempia top 6 joukkueita. Pelit kuitenkin alkoivat heti syksyllä jopa epätavallisen pirteästi Tapparalta ja Tappara oli aivan syksystä alkaen valmis pelaamaan taitotasonsa edellyttämällä tavalla. Syksyn peliä leimasi erityisesti sellainen raikkaus, jota en ollut tottunut Tapparaan yhdistämään. Haapalasta oli kesällä kuoriutunut täydellinen korvaaja Kuuselalle ja Savinainen oli todennut, että hän pystyy halutessaan paukuttamaan maaleja kuin Laine konsanaan. Syksyllä joukkue olikin pitkälti ylivoimansa varassa ja hyvin toiminut ylivoima siivitti monen tiukan pelin voittoon. En muista tuollaista syksyä Tapparassa, jolloin olisin jo jouluna oikeasti ajatellut, että me saatetaan mennä toistamiseen tappiin asti. Tuota ei tosin saa koskaan sanoa ääneen, jotta taika ei murru.

Keväällä Tappara olikin sitten enemmän varmistanut itselleen sen turvallisen sarjajohdon ja sen turvin se hieman hölläsi jalkaansa kaasulta. Vaikka tuloksellisesti peli oli edelleen voittavaa, keväällä pelistä pilkistävät Tapparan perinteiset ongelmat: kiekkoa liikuteltiin usein vaarattomasti, ei annettu ihan kaikkeamme joka pelissä ja jätettiin muutama metri luistelematta, kun oli sen paikka. Tulosta tuli, mutta varsinkin helmikuussa pelistä tuntui puuttuvan jatkuvasti ainakin kolme vaihdetta, jotka olisi ollut käytettävissä. Tappara jauhoi konemaisesti omalla tasollaan ja tärkeä mies saatiin kaivettua mukaan kokoonpanoon: Blake Parlett. Odotettiin Kankaanperämäistä hankintaa, mutta tulkin jotain ihan muuta, mutta äärimmäisen hyvällä tavalla. Näkymätön peruspuolustaja, jolla olisi takataskussa pari elintärkeää maalia.

Kuusela aloitti joukkuessa räväkästi ensimmäisessä pelissään, mutta koko joukkueen kemia tuntui hetkeksi sekoavan Kuuselan palattua ja paikkaa haettiin useamman kerran. Haapala oli kiilannut ykköspyörittäjäksi ylivoimalle ja Kuusela joutui paikkaan, johon hän ei vielä ollut tottunut. Koko joukkue hieman odotti sisäistä kilpailua, mutta lopulta sitä ei oikeastaan tullut. Kuusela tyytyi rooliinsa Haapalan taustalla - todellinen joukkuepelaaja, mutta finaaleissa - päästyään pyörittämään YV:tä Haapalan ollessa poissa, todisti jälleen, miksi Kuusela on iso pelimies.

Keväällä kärsittiin myös poikkeuksellisesta loukkaantumisaallosta ja tavallaan parasta kokoonpanoa ei koskaan päästy ajamaan sisään, kun aina joku puuttui. Milloin maajoukkuepelailun takia ja milloin aivotärähdyksen, mutta puuttuipa kuitenkin. Kokoonpanoralli oli hirvittävää ja rullat pyörivät pelistä toiseen kunnes lopulta jonkinlaiset koostumukset löydettiin, joita sitten rullattiin ympäri ämpäri koko kevät. Ehkä lopulta siitä kokoonpanorallista oli Tapparalle hyötyä, koska erityisesti KalPaa vastaan finaalissa Tappara oli kuin kameleontti: kaikki pystyvät pelaamaan kaikkien kanssa, joten Tappara pystyi pyörittämään rullia jopa pelin sisällä.

Playoffsit alkoivat vaikeasti, kun Tappara oli saanut pelata pari kuukautta lähes panoksettomasti niin kaikki pahimmat pelot heräsivät yhdessä sarjassa henkiin. Ilves oli saanut vuosien jälkeen itsensä viritettyä rauhassa kevään vireeseen ja talousvaikeudet joukkueen ympäriltä olivat häviämässä. Pitkävihaiset kannattajat palasivat viimein halliin ja heräsivät koloistaan nostamaan Ilvestä kohti mestaruutta. Ilves puuduttikin Tapparan aivan täysin: Tapparan pelituntuman puute yhdistettynä Ilveksen flow-tilaan ja siihen, että Karri Kivi oli opiskellut Tapparan pelin läpikotaisin. Ilves trapitti kuin Tappara ja se vastahyökkäsi kuin Tappara konsanaan. Tappara ei saanut koko sarjassa - ennen kuudennen pelin kolmatta jatkoerää - peliään toimimaan. Tappara tuskaili ja tuskaili, mutta viimein pitkällä pelillä, pienellä tuurilla Ilveksen tankista saatiin tyhjennettyä kierrokset ja seiskapeli hoidettiin rautaisella rutiinilla.

IFK oli pelkkä suupala ja sarjasta ei jäänyt juuri mitään kerrottavaa jälkipolville. Korkeintaan se, että Tappara käytti kahta vaihdetta ja alkoi käyttää viittä yhdessä erässä, game 5:ssä ja voitti sen erän sitten selvästi. Finaaleissa vastaan tuli kevään toinen flowjoukkue: KalPa. Ilves-sarja oli opettanut paljon ja Tappara pystyi oikeastaan viemään sarjaa aivan koko ajan. KalPa sai kyllä kaksi voittoa, mutta lähinnä siksi, että Kilpeläinen jaksoi seistä päällään maalillaan ja KalPa pystyi kylmästi hyödyntämään jokaisen maalipaikkansa. Tappara reagoi oivallisesti ja laittoi luukut kiinni ja aloitti kirinsä. Pelitavallinen supervoitto napsahti peliin numero 4, kun Tappara - vanhan mestarin elkein - nöyryytti ylihyökkäävää ja yli-innokasta KalPaa. Tämän jälkeen kaksi seuraavaa peliä olivat näennäisesti tasaisia, mutta todellisuudessa Tappara oli edelleen oman identiteettinsä paras joukkue Liigassa.

Tappara teki sen tarvittavan - mittatilaustyömestaruus. Lopulta se mestaruus otettiin kotiin kohtalaisen samanlaisella pelillä kuin aikaisemmin. Tappara ei edelleenkään luopunut sielustaan: se pelasi tarkasti, tarkemmin ja vielä tarkemmin. Se ei ottanut riskejä, teki vain sen, mitä tarvii. Kun peli pyysi maalia, se kävi sellaisen tekemään ja muuten se sulki täysin luukut vastustajalta.

Uusia asioita olivat kauden mittaan kehittyvä “kahvaus 2.0”, joka oli trappi. Jääkiekkokeskustelu kehittyi kohti kevättä yhä enemmän siihen suuntaan, että peliä pitäisi saada muunneltua johonkin toiseen suuntaan kuin tähän, millä Tappara on omat mestaruutensa voittanut. Aika näyttää, kuinka kauan tällä Tapparan kahvaus 2.0 -pelitavalla tullaan saalistamaan mestaruuksia, mutta voitte olla varmoja, että jos tilanne ja aika muuttuu - Tapparakin pystyy muuttumaan.

Jos kauden arvostelisi koulumatematiikalla ja ottaisi arvostelun kohteiksi runkosarjan ja playoffsit - annan joukkueelle kokonaisuutena arvosanaksi 10-. Tuo lyhyt miinus tulee siitä, että Tapparan identiteettiin kuuluu antaa muille toivoa, kun toivoa ei oikeasti ole. Toisaalta, jos tällä tavalla päästään käsiksi siihen mestaruuteen riittävään suoritukseen, se on minulle aivan yksi ja sama. Tappara voisi olla vielä tylympi, mutta miksi olla kun parhaan ei tarvitse olla? Jos viime kaudella Tapparalla oli sekä ylä- että alamäkiä niin tämä kausi oli tasaisen vauhdin maraton kohtalaisen loivassa maastossa. Tämä oli konemaisen kova suoritus - laitetaan sille nimeksi Tapparan mittatilausmestaruus. Sellainen se oli, alusta loppuun. Unohtamatta yksilöitä.

26 tykkäystä

Muuten mainio kirjoitus, mutta tuosta lainauksesta en voisi enempää olla eri mieltä. Viimeisen päälle kevään miehiä ja toinen jaksoi meitä kiusata tälläkin kaudella ihan 7. peliin asti.

3 tykkäystä

Olet varmasti tästäkin oikeassa. Aika pitkä teksti, joten asiavirheitä varmasti mukaan mahtuu jos jonkin verran. Yritin viitata enemmän kuitenkin siihen lähtökohtaan, mitä itse ajattelin kesällä. Eli tarkoitus olisi tuoda “hidastuvien pakkien” tilalle luisteluvoimaisempia ja nuorempia pakkeja, joista esimerkkeinä olivat Rantakari & Kemiläinen korvaamaan Aaltoa ja Kankaanperää. Eiväthän nämä olleet yksi yhteen, koska käsittääkseni Kangen korvaaja oli serkkupoika, joka jäi keväällä vaille peliaikaa.

Mutta totta tosiaan: Aalto pelasi todella hyvät playoffsit ja Kankaanperä jäi ilman roolia Tapparassa. Ja Aaltohan jäi ilman peliaikaa 2016 Tapparassa finaaleissa (uskoakseni syynä oli nimenomaan jalkanopeus, kun tilalle nostettiin Mäkinen), Ilveksessä sen sijaan kulki. Niin jalka kuin mieli.

Aallon ongelmat 2016 olivat terveydellisiä.

Mutta pakiston remontti meni nappiin. Tämä kausi herätti siihen tosiasiaan, että “fyysiset peruspakit” ovat yliarvostettuja. Pakiston kamppailuvoima oli itselläni yksi huolen aihe, mutta eipä tehnyt edes tiukkaa.

3 tykkäystä

Aalto oli kyllä rikollisen aliarvostettu. Parin virheen takia ylenkatsottiin erinomaista avauspelaamista, sellaista varmuutta harvoin näkee. Lisäksi oli todella tyylikäs pelaaja, mistä esimerkkinä, kun joku toimittajan haamu aloitti haastattelun tyyliin “Tapparan kohupelaaja Teemu Aalto…” niin Aalto ei hakannut häntä paskaksi. Tyylikästä.

Pakiston kamppailuvoima on vähän sellainen juttu, että siinä voi antaa vähän periksi, jos jalassa voittaa. Ja sellaiset hyökkääjät, joilla on kättä, jalkaa ja lihasta, ei pelaa tätä sarjaa. Paitsi Savinainen, Repo ja Peltola.

6 tykkäystä

Tässä on tullu mietittyä tätä kautta jopa haikein mielin, oli jotain uskomatonta että. Vaikka finaalikausiakin ollu mutta runkosarja oli häikäisevä. Osaako kukaan selittää mistä moinen, onko siihen tyhjentävää vastausta mitä kenties tehty jo kesällä 2016 jotain erilailla. Tai sitten tämä vaan on jatkumoa viime kaudelta, ehkä se on joukkueen asia jota ei kerrota ulkopuolelle? Onkoha tämä Tapolalle tullut yllätyksenä ettei sitä mestaruus krapulaa tullu koskaan, vai meneekö se niin että päivä kerrallaan niin kuin on tapana sanoa.

1 tykkäys

Jupe jossain haastiksessa mainitsi, että pelaajat olivat kesän jälkeen kertoneet valmistautumisen olleen tähän kauteen paljon vapautuneempaa kun ei ollut hopeapettymystä taustalla.

3 tykkäystä

Sellaisen voisiko sanoa “punaisen langan” havaitsin tämän kauden peleistä, että
ei tainnut yhtään niinsanotusti ehjää 60 minuuttista joukkue pelannut.
Varsinkin runkosarjassa tämä oli enemmän sääntö kuin poikkeus. Johtunee osittain ehkä siitä,
että tuonne tuli nuorta väkeä varsinkin puolustukseen niin paljon.
Taisi sitten oikeastaan näissä viimeisissä pelissä se jänne paremmin löytyä.

1 tykkäys

Iso asia oli puolustuksen muokkaaminen entistä kiekollisempaan suuntaan. Auttoi valtavasti koko joukkueen hyökkäyspelaamista viime kauteen verrattuna. Hopeaputken päättänyt mestaruus vapautti myös henkisiä lukkoja ydinryhmältä mikä näkyi vapautuneena runkosarjana, aiempien kausien tuskalliset vaiheet jäivät pois kokonaan. Tähän kun laitetaan päälle täydellisen nappiin osuneet hankinnat kauden mittaan, niin Tapparaa ei pysäyttänyt enää mikään.

Ensi kaudella puolustuksen kiekollinen taito ja nopeus vain lisääntyy. Tähän yhdistettynä viime vuosina kasattu voittamisen kulttuuri ja uusiutunut Rautakorpi puikkoihin, ei voisi olla parempia asetelmia lähteä puolustamaan mestaruutta.

3 tykkäystä