Tapparan peliesitykset kaudella 2026-27

Tähän tekee mieli sanoa, että minkälainen pelitapa se muilla sitten on ollut kun KooKoo kumminkin viimeisen rontti pari kautta on ollut liigan parhaimpia ellei paras joukkue?

Ennemminkin sanoisin, että nimenomaan KooKoo on saanut enemmän omasta pelitavastaan etua kuin, että Tappara antoi tasoitusta omallaan.

2 tykkäystä

Benjamin Rautiainen ei tee 77 pistettä, vaan 50 pistettä. Se ymmärretään tietyissä piireissä huonoksi kaudeksi.

1 tykkäys

Itse asennoitunut semmoiseen 21-22 kauden kaltaiseen. Roikutaan puolivälissä taulukkoa joulun hujakoille ja sitten (toivottavasti) aukeaa.

Käy varmaan tunteisiin jokusen kerran syksyn aikana, mutta ei voi mitään.

2 tykkäystä

Pääasia, ettei mene niin surkeasti että pudotaan b-sarjaan​:sweat_smile:

3 tykkäystä

Sanoisin, että todella monella saattoi olla epärealistiset odotukset kauden alkuun. Uusiutunut valmennus, lyhyt harjoittelukausi ja osittain uudistuneet vastuunkantajat. Näimme todella tyypillisiä hajanaisen viisikon ja epäselvien vastuiden virheitä. Päälle alkukaudelle tyypillinen erikoistilanteiden jähmeys. Kontrana Saipalla oli melko laadukkaita laukauksia ne maalit.

Antakaa ihmiset aikaa prosessille ja toistoille, taikanappia ei ole.

8 tykkäystä

Tappara palaa ajassa taaksepäin erilaiseen toimintaympäristöön, jossa on selkeämmät raamit ja erilaiset säännöt. Jalonen sanoi jossain pätkässä, että tuodaan takaisin ikään kuin lukujärjestys ja aikataulut. Rytmitetään asioita, kuten treenejä ja palavereja eri tavalla kuin [ilmeisesti] kolme kautta on tehty.

Riken johtamistyyliä on kritisoitu palstalla esim. syväkurkkujen äänellä (“Tappara ei enää treenaa”) ja on syntynyt mm. meemi koppiin menemisestä. Kaikesta huolimatta toimintaympäristö tuotti tulosta. Keskimmäisen kauden kevätpuolisko jää ikuiseksi mysteeriksi.

Eli nyt on uuteen tottumista ja uusien toimintatapojen sisäänajoa sekä toimimaan laittamista. Kojo sanoi myös, että selkeä päiväohjelma ja aikataulutus tuo turvaa. Ja näin se on. Mutta näin se ei ole kaikkien kohdalla. Joku on taiteilija, joku on putkiasentaja.

Ja vaikka tulisit uutena sisään, niin pakostakin se toimintaympäristö heijastelee muutosjohtamista, jolloin mukaan hyppäämisessä saattaa esiintyä lagia.

Tapparan ympärillä on paljon liikkuvia osia. Sekä sisäisiä että ulkoisia. On epävarmuustekijöitä ja heti myös loukkaantumisia ja poissaoloja. On lyhyt kesä. Uusi juttu. Paljon pelejä tulossa. Ei tämä rallattelulta kuulosta.

9 tykkäystä