Tapparan ulkomaalaispelaajat kautta aikojen

Ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus Tapparaan oli Henry Åkervall. Tämä tapahtui kaudella 1962–63. Åkervall oli järjestyksessään kolmas ulkomaalaisvahvistus SM-sarjassa, joten tietyllä tapaa on oltu tässäkin asiassa hereillä. Tapparan sivujen kausikertomus 1962–63 osaa kertoa miehestä näin:

Tapparassa nähtiin kauden mittaan ensimmäistä kertaa ulkomaalaisväriäkin, kun suomalaisten sukujuuriensa vuoksi Suomeen maa- ja metsätaloutta opiskelemaan tullut kanadalainen Henry Åkervall pelasi kirvespaidassa seitsemän ottelua tehoilla 7+3 – kova saldo puolustajalle. Kovasta pelimiehestä olikin kyse, sillä vuotta myöhemmin Åkervall edusti Kanadan maajoukkuetta Innsbruckin talviolympialaisissa.

Vuosi 1963 muistetaan myös Lukon ainoasta mestaruudesta.

60-luvulla pelasi vielä pari muutakin mielenkiintoista kanadalaista Tapparassa, mutta 70-luvulla ei ulkomaalaisia avuksi hankittu. Noin 17 vuoden hiljaisuuden rikkoi jälleen kanadalainen Tim Thomas – puolustaja. 90-luvulla ymmärrettiin, että ulkomaalaisen ei tarvinnut olla kanadalainen, joten yksi kaikkien aikojen vahvistuksista löysi tiensä Tapparaan: tsekkiläinen Jiri Kucera. Monelle varmaan “se” “the” ulkomaalainen.

Tapparassa on tähän mennessä pelannut noin 120 ulkomaalaista. Osa isommassa roolissa, osa on käynyt vain pyörähtämässä. Osa on jäänyt paremmin mieleen, osasta ei ole edes bittijäljen häivähdystä Leinosen moneen kertaan ylikirjoitetun faksin välimuistissa. Useimmalta varmaan löytyy oma suosikki tai ehkä sellainen on tekeytymässä par’aikaa.

Tässä (tietojeni ja Eliteprospectsista pöllimieni tietojen mukaan) Tapparassa pelanneiden ulkomaalaisten pistepörssi (runkosarja+playoff) ennen kautta 2019–20:

Paina tästä avataksesi listan
Maa Nimi PO M S P PPO Vuodet Kaudet
:ru: Alexander Barkov C 566 145 306 451 0.797 1994-2004 10
:czech_republic: Jiri Kucera C 200 94 123 217 1.085 1990-1994 4
:sweden: Stefan Öhman C 232 70 71 141 0.608 2003-2007 4
:canada: Quinn Hancock C 121 27 57 84 0.694 2005-2008 3
:canada: Josh Green C/LW 132 41 35 76 0.576 2013-2015 2
:slovakia: Tomas Zaborsky LW 132 33 39 72 0.545 2017-2019 2
:canada: Luciano Borsato C 51 31 39 70 1.373 1988-1989 1
:czech_republic: Roman Meluzín C/LW 84 34 30 64 0.762 1999-2002 2
:us: Steve Saviano LW 127 19 35 54 0.425 2007-2009 2
:us: Chris Connolly LW 81 22 28 50 0.617 2012-2014 2
:sweden: Josef Boumedienne D 105 15 34 49 0.467 1998-2000 2
:canada: Dale Clarke D 143 17 29 46 0.322 2003-2013 3
:us: Nick Bailen D 71 15 29 44 0.620 2013-2014 1
:canada: André Benoît D 65 14 29 43 0.662 2007-2008 1
:norway: Alexander Bonsaksen D 196 8 30 38 0.194 2014-2017 3
:canada: Kevin Doell C 58 18 20 38 0.655 2010-2011 1
:canada: Stephen Dixon C/LW 119 11 26 37 0.311 2014-2016 2
:canada: Nick Plastino D 73 10 23 33 0.452 2015-2016 1
:canada: Shayne Toporowski RW 58 16 17 33 0.569 2010-2011 1
:latvia: Aleksandrs Kercs LW 50 15 17 32 0.640 1997-1998 1
:canada: Derek Mayer D 54 20 12 32 0.593 1995-1996 1
:canada: Steve Guolla C 37 9 19 28 0.757 2009-2011 2
:us: Tom Bissett LW 60 15 13 28 0.467 2002-2003 1
:canada: Alain Côté D 49 9 16 25 0.510 2000-2001 1
:sweden: Hans Huczkowski LW 53 10 15 25 0.472 1996-1997 1
:canada: Dave Reierson D 83 8 15 23 0.277 1989-1991 2
:sweden: Per Löfström D 52 11 11 22 0.423 1999-2000 1
:canada: Mike Stapleton C 21 7 13 20 0.952 2003-2004 1
:czech_republic: Robert Kantor D 55 10 9 19 0.345 2004-2005 1
:canada: Steve Peters D/C 46 5 14 19 0.413 1988-1989 1
:ru: Anatoli Fedotov D 47 9 9 18 0.383 1996-1997 1
:norway: Martin Røymark LW/RW 74 9 8 17 0.230 2016-2017 1
:sweden: Henrik Tömmernes D 42 4 13 17 0.405 2014-2015 1
:sweden: Dragan Umicevic RW 27 3 14 17 0.630 2012-2013 1
:denmark: Jannik Hansen RW/LW 20 7 10 17 0.850 2012-2013 1
:canada: Theo Fleury RW 10 8 9 17 1.700 1994-1995 1
:canada: Reid Simonton D 52 3 10 13 0.250 1997-1998 1
:ru: Oleg Yashin LW 34 4 9 13 0.382 1997-1998 1
:us: David Kolomatis D 45 1 11 12 0.267 2014-2015 1
:czech_republic: Tomas Plihal LW/C 67 5 7 12 0.179 2013-2014 1
:sweden: Patrik Höglund D 46 3 9 12 0.261 1996-1997 1
:canada: Trevor Gallant C 34 4 8 12 0.353 1996-1997 1
:czech_republic: Bedrich Scerban D 47 4 8 12 0.255 1991-1992 1
:canada: Lee Goren RW 12 3 8 11 0.917 2009-2010 1
:sweden: Henrik Petré D 28 3 8 11 0.393 2008-2009 1
:ru: Alexei Tkachuk LW 18 3 7 10 0.556 1996-1997 1
:us: Tim Thomas D 53 5 5 10 0.189 1986-1987 1
:canada: Henry Åkervall D/W 7 7 3 10 1.429 1962-1963 1
:sweden: Elias Fälth D 47 2 7 9 0.191 2018-2019 1
:latvia: Leonids Tambijevs LW 12 4 5 9 0.750 2003-2004 1
:canada: Blake Parlett D 28 5 3 8 0.286 2016-2017 1
:canada: Raymond Sawada RW 30 3 5 8 0.267 2013-2014 1
:canada: Duane Harmer D 45 2 6 8 0.178 2008-2009 1
:denmark: Nichlas Hardt LW/RW 17 5 3 8 0.471 2007-2008 1
:slovakia: Jan Tabacek D 39 1 6 7 0.179 2013-2014 1
:canada: Joey Tenute C 18 2 5 7 0.389 2011-2012 1
:czech_republic: Jiri Marusak D 27 3 4 7 0.259 2002-2003 1
:canada: Doug Kowel D 9 6 1 7 0.778 1965-1966 1
:canada: Kurtis Foster D 13 3 3 6 0.462 2012-2013 1
:us: David Schneider D 12 1 5 6 0.500 2008-2009 1
:us: Charlie Cook D 18 3 3 6 0.333 2008-2009 1
:us: Sean O’Brien D/F 33 1 5 6 0.182 2000-2001 1
:canada: Charles Linglet LW 11 2 3 5 0.455 2016-2017 1
:canada: Jeff Ulmer C/W 6 2 3 5 0.833 2012-2013 1
:canada: Burke Henry D 57 1 4 5 0.088 2006-2007 1
:canada: Mike Stutzel LW 19 3 2 5 0.263 2005-2006 1
:slovakia: Robert Tomik RW 12 1 4 5 0.417 2004-2005 1
:czech_republic: Petr Pavlas D 18 1 4 5 0.278 1994-1995 1
:canada: Leigh Bannister C 12 4 1 5 0.417 1968-1969 1
:fr: Teddy Da Costa C/W 22 1 3 4 0.182 2014-2015 1
:sweden: Viktor Ekbom D 44 1 3 4 0.091 2011-2012 1
:canada: Greg Hawgood D 18 1 3 4 0.222 2005-2006 1
:czech_republic: Jiri Veber D 18 1 3 4 0.222 1994-1995 1
:sweden: Johan Larsson D 42 0 3 3 0.071 2013-2014 1
:us: Justin Braun D 6 0 3 3 0.500 2012-2013 1
:canada: Brett Skinner D 7 0 3 3 0.429 2011-2012 1
:canada: Jeff Williams LW 14 0 3 3 0.214 2001-2002 1
:sweden: Ulf Sandström LW 21 1 2 3 0.143 1996-1997 1
:czech_republic: Tomas Chlubna LW 18 1 1 2 0.111 2004-2005 1
:sweden: Christian Sjögren LW 21 0 2 2 0.095 2001-2002 1
:ru: Denis Chervyakov D 18 0 2 2 0.111 1997-1998 1
:canada: Ryan Duthie C 21 1 1 2 0.095 1997-1998 1
:canada: Tyler Redenbach C 10 1 0 1 0.100 2017-2018 1
:us: Philip McRae C/W 8 0 1 1 0.125 2013-2014 1
:czech_republic: Jan Platil D 13 1 0 1 0.077 2011-2012 1
:canada: John Hughes C/RW 6 0 1 1 0.167 2009-2010 1
:us: Scott Matzka C 2 1 0 1 0.500 2009-2010 1
:canada: Greg Jacina C/RW 10 1 0 1 0.100 2008-2009 1
:us: Nick Angell D 13 0 1 1 0.077 2007-2008 1
:canada: Dylan Gyori C 8 0 1 1 0.125 2003-2004 1
:czech_republic: Jaroslav Buchal RW 2 0 1 1 0.500 1998-1999 1
:canada: Curtis Hamilton LW/RW 5 0 0 0 0.000 2017-2018 1
:czech_republic: Viktor Nestrasil RW/LW 2 0 0 0 0.000 2016-2017 1
:slovakia: Martin Bodak D 4 0 0 0 0.000 2016-2017 1
:us: Jacob Cepis LW/C 3 0 0 0 0.000 2011-2012 1
:czech_republic: David Dvoracek RW 2 0 0 0 0.000 2010-2011 1
:us: Brian White D 60 0 0 0 0.000 2005-2006 1
:canada: Matthieu Descôteaux D 6 0 0 0 0.000 2003-2004 1
:czech_republic: Drahomir Kadlec D 5 0 0 0 0.000 1999-2000 1
:slovakia: Ján Lipiansky C 3 0 0 0 0.000 1997-1998 1
:estonia: Olle Sildre F 1 0 0 0 0.000 1997-1998 1
:canada: Tony Joseph F 5 0 0 0 0.000 1989-1990 1

Ei unohdeta maalivahteja, sillä siltäkin osastolta löytyy melkoisia legendoja. Tässä maalivahdit listattuna pelattujen Liiga-otteluiden mukaan:

Maalivahdit
Maa Nimi PO Vuodet Kaudet
:czech_republic: Dominik Hrachovina 145 2012-2018 6
:canada: Tom Draper 98 1987-2002 2
:czech_republic: Jaromir Sindel 67 1992-1994 2
:canada: Mike O’Neill 48 1989-1990 1
:canada: Jason Muzzatti 45 1999-2000 1
:canada: Andrew Raycroft 14 2004-2005 1
:canada: Andy Chiodo 7 2013-2014 1
:canada: Scott Bailey 6 1999-2000 1
:canada: Duane Derksen 5 1998-1999 1
:canada: Alfie Michaud 4 2002-2003 1
:hungary: Zoltán Hetényi 0 2013-2014 1

Kuka on jäänyt sinun mieleesi?

Siirry äänestysviestiin painamalla tästä

13 tykkäystä

Kyähä se Barkov sr on kirkas ykkönen. Ja Fleuryn visiitti teki kans ikimuistoisen vaikutuksen. Kolmantena hyökkääjänä Dixon. Sit pakkeina omaa mielee jääny kyl Paska-Parlett ja Boumedienne. Molareista tietty Domi :sunglasses:

Edit. Korjasin Parlettin nimen oikein :see_no_evil:

2 tykkäystä

Borsato - Kucera - Fleury
Benoit - Bailen
Hrachovina

Jiir Kucera, oli kyllä liian hyvä liigaan, katsokaa vaikka PPO. Hyvät muistot jäi, harmi kun jouduttiin rahapoliittisista syistä luopumaaan, käsittääkseni olisi halunnut jäädä tänne.

Fleury ja asenne.

Boumedienne. 1998 minulla oli työkaveri joka alunperin Algeriasta ja hän oli ihan äimänkäkenä kun kerroin että ko maasta isän puolelta pelaa Tapparassa. Ja sitten kun sehän meni vielä NHL:ään.

Lucky Luke, pikkasen kankea / laiskanoloinen mutta osasi tehdä maaleja ja peliä.

Tom Draper eka stintti ja mestaruus.

Olishan noita kuinka paljon lisää. Esim Sean O’Brien joka leipoi “grande catastrof” Törmästä (muistaakseni??).

4 tykkäystä

Kyllä ne jotka on jääny mieleen aikalailla samoja kuin muillakin,nämä nyt ainakin

Barkov sr
Fleury
Kucera
ja monia,monia muitakin

Mut sitten myös kovalla odotuksella tullut Chlubna. Ja yksi pakki jäänyt mieleen,White. :grin:

2 tykkäystä

Itselle jäi muksuna mieleen kylmäpäinen (en toisaalta muista ottiko kuinka jäähyjä) takatukka taituri Jiri Kucera.

Mies oli älyttömän tyylikäs pelaaja, lähes kaikessa jääkiekon pelaamiseen liittyvissä, taitoa vaativissa aspekteissa. Oli myös tärkeä mies "Tsekkoslovakian ja Tsekkien kovassa majussa. Jiri Kucera oli ja on minun #1 suosikkini ulkkareista.

Puolustajista mieleeni eniten oli Nick Plastino. Tätä miestä olin vuosia ihastellut Italian majussa. Shokki oli mieluisa kun kuulin että mies tulee Tapparaan. Tuolloin en vaikuttanut palstalla, mutta Tapparan FB:hen toppuuttelin että on kova viivamies ja taitava puolustaja. Ja olihan se.

Entisistä ulkkareista kiinnostaisi kuulla tarinoita Borsatosta ja maalivahti O’Neilistä. Nimenomaan muilta käyttäjiltä.

2 tykkäystä

Nyt sää sekoitat meidän ja naapurin vahvistukset.
Tuus ny @Messi korjaan tää asia.

4 tykkäystä

Vastataan heti yksi, joka ei välttämättä joka listalla komeile:
#19 Derek Mayer

Toivottavasti muistin oikein. Tuossa oli kova luu.
Isä Sasha kuuluu ehdottomasti korkeimmalle sijalle ja tietysti Fleury heti kakkosena.
Edit: kuinka unohdinkaan Jiri Kucera (tää äijä oli konttausajan suola)
Roman Meluzin sykähdytti myös ja Luciano Borsato.

Veskareista Draper on ollut itselle eniten mieleen ja Sindel kakkosena.

5 tykkäystä

Per Löfström ja valkoiset luistimet.

1 tykkäys

Derek Mayer - Rautakorven debyyttikauden ylivoimapyssy.

Jiri Marusak - Rautakorven mestarijoukkueen siirtorajan täsmähankinta. Oli pudotuspeleissä isossa roolissa.

Blake Parlett - Tapolan toisen mestaruuden siirtorajan täsmähankinta. Oli pudotuspeleissä ratkaisuroolissa useassa pelissä.

Lisäksi on liuta hyökkääjiä kuten Borsato, Kucera, Fleury, Barkov ja Doell.

2 tykkäystä

Mike o’neill oli ehkä se kuka varmisti sen että itsekkin tolppien väliin päätyi kun rupesi luistimilla pystyssä pysymään.

1 tykkäys

Joo, kirjotusvihrehä sinne tuli. Oli vissii nii paska :see_no_evil:

1 tykkäys

Kirkkaimmat tähdet ovat Kucera ja Barkov. Aika kullannut sopivasti muistot, kun pikkupoikana pelejä katseli. Ennakko-odotuksista poiketen saattaa Blood päästä joskus tulevaisuudessa listalle

Täytyy vielä erikseen mainita, kun olimme kaverin kanssa katsomassa Tapparan vieraspeliä Turussa kupittaalla TuToa vastaan ja siellä esiteltiin (olisko ollut Boris Majorovin aikaan) uusi ulkomaalaisvahvistus: Alexander Barkov. Pidimme näkemästämme ja kyllä oli hieman väsyneen oloinen kaveri, mutta kiekko totteli ja oudot pelimiehet rinnalta löyty mukavasti.

Tuli yhtäkkiä mieleeni tuo, ja voitte arvata miltä tuntui nähdä 2003 keväällä Iso 8 ja Sasha sr nostelemassa pystiä. :man_dancing:t2::champagne:

3 tykkäystä

Monia nimiä tulee mieleen ihan lähivuosilta ja ajalta,kun aktiivisesti seurannut on ja muistaa.

Yksi ehdoton suosikki on Nick Plastino huikeita esityksiä kentällä ja ne kerrat kun herran kanssa tuli juteltua niin loisto kaveri!

Chris Connolly jäi mieleen etenkin ketju, jossa pelasi Koskirannan ja Erkinjuntin kanssa oli huikea harmi,että loukkaantuminen pilasi kevään

Dixonin kevät 2016 oli huikea maali Raksilan viimeisessä välierässä jäätävällä lämärillä ei unohdu! :kannu:

Parlett tuli ja teki keväällä 2017 asioita,joita ei myöskään ikinä unohda :kannu:

Josh Greeniäkään ei voi mainitsematta jättää harmittaa,että kannu jäi miehellä meillä saavuttamatta

Tuossa nyt muutama ja listaa voisi jatkaa edelleen, mutta todetaan loppuun,että melko kovia pelimiehiä :mikki: ja kumppanit onkin hankkinut vuosien saatossa

Jos skipataan itsestäänselvyydet kuten Barkov sr, Parlett yms., niin onhan niitä vaihtoehtoja silti. Pelkästään finaaliputken pakeista esim. Tömmernes, Plastino ja Bailen jäivät hyvässä mieleen. Huikeita pelimiehiä. Joku Larsson sitten jäi mieleen vähän muista syistä.

Jos nyt kuitenkin yksi nosto: Kyseessä ei ollut mitenkään absoluuttisesti kovimpia Tapparassa käyneitä ulkomaisia pelimiehiä. Mies ei edes kovin pitkään Tapparassa viihtynyt, vaan pelimäärä jäi varsin vähäiseksi. Omiin mielikuviin on silti jostain syystä jäänyt finaaliputken alusta vahvasti Dragan Umicevic. Oli jollain kierolla tavalla kaunista, kun Umicevic tyylinsä mukaisesti haki syöttöä kaikissa tilanteissa, vaikka nokikkain maalivahdin kanssa ollessa. . …ja olihan siellä joku yksittäinen lättysyöttö Luceniukselle eräässä keväisenä päivänä Hakametsässä Ässiä vastaan pelatussa pelissä, mikä kieltämättä saattaa muistijäljen säilymiseen vaikuttaa…

1 tykkäys

Oliko Löfströmillä tosiaan valkoiset luistimet Tapparassa, en muista yhtään että olisi ollu? Muuten olikin aika jäätävän hyvä pakki, ihan tasoissa Tömmernesin kanssa kun näitä länsinaapurin kirvespakkeja rankataan.

Derek Mayer - omasta mielestäni kovin ulkomaalaispakki Tapparassa kautta aikain. Taklasi kovaa, liikkui hyvin, puolusti hyvin ja siinä samalla teki maaleja.

Barkov sr. on ehkä hyökkääjistä ollut kokonaisvaltaisesti vahvin ja monipuolisin ulkomaalaishankinta. Taitavin on ollut Jiri Kucera.

Theo Fleury sitten tietysti on oma lukunsa.

Siinäpä minun top4.

7 tykkäystä

Jos ei ihan “Leinon” -valkoiset, niin aika vaaleat kuvasta päätellen…

Borsato, Barkov, Fleury, Mayer, Draper, Muzzatti, Cote, Benoit, Clarke, Skinner… noin vanhemmasta päästä. Ikimuistoisia jokainen omalla tavallaan :wink:

3 tykkäystä

Roman Meluzin jäi listasta!!!

2 tykkäystä