Tapparan yleisömäärät 2018-19

Itse olen sitä mieltä että yleisömäärät hallilla ovat mitä ovat, koska pelit näkee kotonakin nykyään helposti. Yhteensä jos laskee kotona katsovat ja hallilla kävijät, niin katsojamäärät ovat kasvaneet. Erityisesti kaukana asuville faneille nettikiekko on lottovoitto, mutta muutkin säästävät aikaa ja rahaa. Toivon, että joukkueetkin saavat siivunsa tv-tuloista.

Kehitykselle ei näy loppua, sillä nettipeliin on tulossa monenlaisia ominaisuuksia, e-pelejä, sosiaalisia featureita yms. nettikatsojia viihdyttämään. Jonain päivänä nettikatsojat voivat jopa vaikuttaa itse jäkispeliin, digitaalisen palvelun kautta. Netti-ottelusta on tullut se kuuluisa “digitaalinen kaksonen”, jonka ominaisuuksia voidaan parannella loputtomiin, syöttäen kaksoselle enemmän ja enemmän livedataa itse pelistä ja katsomoista.

Tämä on varmasti totta, vaikka meille faneille ei tulisi mieleenkään mennä naapurin pelejä katsomaan, niin Pirkanmaalla on satunnaiskatsojia, jotka haluavat kerran-kaksi kaudessa katsoa Liiga-kiekkoa paikan päällä. Tällaiselle katsojakunnalle pitkästä aikaa paremmin pärjäävä Ilves voi olla mielenkiintoisempi kuin tasaisen tylsästi pärjäävä Tappara.

Joten olen tässä vahvasti sitä mieltä, että Ilveksen menestys jäällä syö hivenen Tapparan yleisömääriä. En usko, että paljoa mutta jokusen katsojan per peli.

1 tykkäys

Liigassa muiden joukkueiden yleisökeskiarvo on nyt aika lailla viime kauden tasolla, tällä hetkellä 4126 (viime kausi 4162). Tapparan yleisökeskiarvo on tällä kaudella laskenut eniten, tällä hetkellä lukema on -367. Eniten on noussut Ilveksen katsojakeskiarvo, mikä tuskin liittyy kuitenkaan Tapparan katsojaluvun putoamiseen.

Tapparan tuotteessa on tällä kaudella ollut joku kiinnostavuusongelma, jota ei voi selittää millään metatason kehityksellä, sillä sellainen koskisi kaikkia joukkueita (nettilähetykset ym.).

2 tykkäystä

Kyllä mää oon pari kertaa tällä kaudella lähteny hallista hiljaa miettien, että mitä ■■■■■■ nää myy tällä lipun hinnalla. Viimeks Sport peli. Ei tapahtunu 60minuuttiin mitään. Ei sitte yhtään mitään.

1 tykkäys

Vähän vaikuttaisi jäävän huomiotta ainakin se seikka, että kahden edellisen kauden lukemat - joihin tämänvuotisia ilmeisesti lähinnä vertaillaan - olivat mestaruuksien jälkeisiä hallitsevan mestarin lukemia. Mestaruudet tahtovat vaikuttaa kiinnostuksiin ja kysyntöihin.

Mestaruuksia edeltäneet yleisömäärät olivat tämänkautisen tasoisia. Yleisötavoitteita taas on yleensä justeerattu ylös- ja alaspäin aina edeltäneen kauden toteutuneita lukuja suunnilleen seuraillen. Finaaliputken aikana tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ilmoitetusta tavoitteesta jäädään, tai kun yleisömäärä laskee, jopa suht selvästi.


Tämä satunnaiskatsoja on ollut “tuotteeseen” aika tyytyväinen, vaikka aina voi ja pitää parantaa. Silti ja siksi en eksyisi Ilveksen peliin. Enkä hitossa toivo Tapparalta joka vuosi kalleimpia ja kohutuimpia hankintoja tai viihdyttelevää hula hula -kiekkoa. Kyllä niihin ottelutapahtumiin muista syistä innostuu lähtemään vieläkin. Puhun tietty lähinnä omasta puolestani.

7 tykkäystä

Sen olen ainakin antanut itseni ymmärtää, että clubihinnoittelussa Tapparan hinta on korkeampi kuin Ilveksen vastaava. Lähteenä on yritys, jolla on täysin vastaavat clubiliput(pöydät, paikat, määrä) ostettuna kummaltakin seuralta. Hintaero on tietenkin ihan ymmärrettävissä, sillä Tapparan on varmasti helpompi myydä tuotetta.

Uskon kyllä, että Ilves on tosiaan tällä kaudella saanut aiempiin kausiin verrattuna enemmän houkuteltua “liikkuvia” katsojia otteluihinsa ja Tapparalla heidän määrä on hiukan tippunut.

Ilveksen ottelutapahtumasta voinkin vilpittömästi sanoa, että se on omasta mielestäni parempi, kuin Tapparan vastaava.
Musiikit ovat paremmin omaan korvaani sopivat ja olen nähnyt Ilveksen pelaavan mukavaa taklaavaa ja paineistavaa peliä tällä kaudella, varsinkin ensimmäisissä erissä, kun virtaa riittää.

2 tykkäystä

Täysin sana mieltä. Ohipelejö kummissa tilanteissa ja eikiinnostavstustajia. Varmaan viisi runkosarjakotipeliä välissä ja kynnys tulla hallille noussut

Seura - Yleisötavoite - Yleisökeskiarvo - Erotus
Tappara 5600 5177 -423

Tollanen tilasto oli Jatkoajassa. Aika kovasti on Tappara jäämässä tavottestaan, kuinkahan paljon vaikuttaa rahalliseen tulokseen kauden päättyessä? Ei hyvältä näytä… Itehän en myöskään tuonu kassaan rahaa kun en kertaakaan pelissä käyny, enkä mitään fanituotetta ostanu.

Aitiomyynti yms on ilmeisesti ollut kuitenkin hyvällä tasolla.

Monessa pelissä puolet aitioista pimeinä valitettavasti

Toisaalta en ihmettele meidän kiinnostavuusongelmaa.

  • 6x finaalit
  • Aikasemmilla kausilla valovoimaista tähteä
  • Liigan yksittäisen ottelun medianäkyvyys/kiinnostavuus lähentelee nollaa
  • Ei superjunnua, ei Haapalaa, ei Peltolaa, ei Savinaista.

Kuka/mikä meillä oikein on se X-faktori, millä saadaan porukkaa halliin? Somessa ainakin Bloodia on yritetty tähän käyttää, mutta onhan Blood nyt pelaajana aika eri tason ukko, kuin mitä täällä on totuttu näkemään.
Kuusela mättää pisteitä kivasti, mutta on kyllä pelaajana aika hajutonmautonväritön — harvoin kommentteja medialle, ei näyttäviä suorituksia. Rantakarista olisi potentiaalia, muttei hänkään taida markkinakasvona viihtyä + pelit menneet alakanttiin. Älkääkä käsittäkö väärin. Hieno työmies ja taistelija, mutta ei mielestäni nykyisellään supertähtipotentiaalia omaava pelaaja. Mutta jostain tällaisia kiinnostavia pelaajia pitäisi hankkia, jotta runkosarjaan saataisiin taas makua.

7 tykkäystä

Tapparako ei kiinnosta? Vierasjoukkueista suurin yleisömäärä kuitenkin.

1 tykkäys

Luepa tätä ketjua, en ala perustelemaan sinulle tarkemmin, kun kaikki data siitä että Tapparan kiinnostavuus on laskenut, löytyy ylemmistä kommenteista. Suurimpina syinä nuo pointit, jota tuohon kirjoitin.

Tappara kiinnostaa joukkueena muissa kaupungeissa, koska ollaan Kärppien ohella se iso jengi lyötäväksi. Tapparan kannattajille Tapparaa on kuitenkin vaikeampi myydä, koska 6x finaalit, joita pidetään nykyään jo itsestäänselvyytenä.

4 tykkäystä

Onhan se totta, että Tapparalla on menossa laskeva trendi, mutta samansuuntaista kehitystä näkyy monella muullakin.

Pikkuhiljaa alkaa katsomot täyttyä huomiseen matsiin. Hyvää pöhinää tulossa. Onkohan Hesasta tulossa porukkaa, kun panostakin pelissä vielä on?

Onpahan piristävää nähdä huomenna (tänään) taas vähän enemmän jengiä hallissa. :grin:

Onko hyvin menny lippuja?

Ite olen menossa kanssa.

Joka katsomoon on vielä lippuja jäljelle, mutta ei enää parhaille paikoille… sanoisin, että mukavasti löytää väkeä halliin.

https://www.ticketmaster.fi/event/tappara-hifk-lippuja/230683

Ps. Muutama vierekkäinen E4 -lippu vielä jäljellä hintatietoisille…

4 tykkäystä

Kun pohdiskellaan miten jengiä saadaan lisää hallille, voisi olla hyvä sauma tarkastella noita lippujen hintojakin. Kaikille näkökulmasta ne ei ole “halpoja”…

Lippujen hinnat on ikuisuus kysymys. Mielestäni ne on tällä hetkellä ihan linjassa runkosarjan osalta. Parhaille paikoille toki aika arvokkaita. Mutta sitten on vaihtoehtona halpoja lippuja E-parvelle esim tän päivän peliin 9e/kpl. Ja ala riveille kaikkiin katsomoihin edullisia lippuja jos menee lasten kanssa.

6 tykkäystä