Teemu Lassila

Kyllä näin. Ihan tosissaan, Lassila oli hyvä varsinkin 1. ja 3. erässä. Jonkin verran esim. kakkoserässä pomputteli. Mites asiantuntijat homman näki?

Tätähän osittain Lassila tuli hakemaan Tapparasta: Fysiikkaa kuntoon ja päivitystä torjuntatyyliin (vanha Jatkoajan haastattelu).

Ei minkäänmoisena piikkinä Lassilaa kohtaan, päinvastoin HYVÄ että saa pelata. Mutta kuvittelenko vain, että Teemulle ollut useasti erien alut (2-3erä) haastavia. Toki joukkue siinä edessä puolustaa, mutta en oo kiinnittänyt Domin suhteen samaan asiaan huomiota…

Aivan helekutin hyvä tänään. Rauhallista pelaamista. Osoitti luonnetta, ei sählännyt, kontrolli pelin päällä koko ajan ja upeasti pelasti pelin meille. Saa pelata enemmänkin. Meille ei juuri yli 2 maalia tehdä.

19 tykkäystä

Huomio! Tänään oli vastassa vaan Jukurit.
Mutta hyvin Lassila pelasi

Saa nähdä miten peluutus pleijareissa menee. Peluutuksen perusteella Domi lähtee pleijareihin ykkösenä, mutta ei kuitenkaan mielestäni täysin ansaitusti. Veikkaisin, että Domin pupeltaessa pleijareiden alun, Lassila kaappaa ykkösveskan tontin itselleen ja pelaa maalilla sitten aina kannun nosteluun saakka!

Temen mietteitä matsin jälkeen.

1 tykkäys

Mitäs se Jukurit tähän vaikuttaa? Mites on Tapparan tilastot Jukureita vastaan?

1 tykkäys

Saatan kuvitella omiani, mutta näyttää kapeakasvoisemmalta kuin tänne tullessaan.

Vallin kehui läpi ottelun Lassilan rauhallisuutta ja eleettömyyttä.

1 tykkäys

Hieman ailahtelevia ovat molemmat olleet kauden mittaan, mutta Lassila vaikuttaa aina paljon rauhallisemmalta ja eleettömämmältä, kuin dominicci. Varmaan torjuntatyylissä jotain eroja…

Jotain eroja? :smiley: Kaksi täysin eri koulukunnan veskaria kyseessä - kuin yö ja päivä :stuck_out_tongue:

Amatööripohjan vertailuksi voisin sanoa ainakin seuraavat:

Lassila:
-aika perinteinen maalivahti, joka pelaa lähellä maaliviivaa. Torjuntatyöskentelyn perusta on siinä, että Lassila pysyy mahdollisimman kauan ns. puoliksi pystyssä eikä pelaa vahvasti jään kautta. Parhaiten ero tulee esiin, kun kiekko on maalin takana, Lassila pysyy maaliviivalla ja molemmat jalat on kiinni tolpissa, luottaa maksimaaliseen peittoon, jos kiekko tulee maalin eteen. Toimii loistavasti silloin, kun kiekko ei tule nopeasti maalin eteen ja ehtii reagoida ja hakea toisen torjunta-asennon, mutta esim. Jukurien maali tänään ei olisi mennyt Domille.
-kun kiekko on kaukana viivassa, tulee hieman vastaan, mutta ei paljoa, luottaa jälleen maksimaaliseen peittoon ja pysyy mahdollisimman kauan pystyssä eikä tiputa patjoja kiinni jäihin.
-Lassilan eduksi tässä on koko: pienemmän veskarin täytyy siirtyä nopeammin haastamaan ja peittämään laukaisukulmaa

Hrachovina:
-pelaa paljon jään kautta, haastaa hieman enemmän kuin Lassila tullessaan ja pelaa ns. modernin maalivahdin tavoin eli peittää maksimaalisesti jään, mutta pelaa lähellä ja joskus jopa maalivahdin alueen rajojen ulkopuolella.
-liikkuu huomattavasti ketterämmin luistimilla kuin Lassila tolpalta tolpalle, ehdottomasti myös syy, miksi Hrachovina torjuu rankkarit. Loistava luistelu ja ehtii paremmin sivuttaisliikkeisiin kuin Lassila.

Kaksi täysin erilaista veskaria kyseessä, joita optimaalisesti pystyisi peluuttamaan jopa vastustajan mukaan.

1 tykkäys

Juu kyl sen huomaa tämmönen maallikkokin. Pointi oli toi Lassilan rauhallisuus. Sitä en sitten osaa sanoa, että kummalla tyylillä mennään pisemmälle keväällä :sunglasses:

1 tykkäys

Lassilan haastattelu alkaa noin kohdasta 11.30

Toivotaan että hyvä peli tuo la aloituksen ja jos se menee nappiin niin sitte ollaankin mielenkiintoisen tilanteen äärellä. Vaikka joku mieltää ja huutaa domin nimeä maaliin (tilastot jne) niin jotenkin ehkä lassilalla voisi olla se tuhkimotarina tyyppinen kortti. Toki olisi se sama tsekki junnullakin, mutta siis teemulla kannua nostamaan

Ehdottomasti ansaitsisi startin Turussa, mutta jää nähtäväksi.

1 tykkäys

Lassila oli kyllä eilen vakuuttava. Sellaista voittavan maalivahdin tekemistä ja rauhallisuutta.

1 tykkäys

Veikkaan että Lassila ei pelaa lauantaina maalissa…Niin se on mennyt,kun Lassila pelaa hyvin niin istuu vaihtoaitiossa seuraavat pelit taas

Molemmat pelaa rauhallisesti ja ovat käsittömän taitavia ja lahjakkaita mutta molemmille on mennyt helppoja luvattoman paljon koko kauden. Molemmat pomputtaa aika tasan myös.

Mokke torjuu ne mitä puolustus päästää läpi.

Jukureiden 1-1 tasoitus oli tasan huonosti puolustuksen vika. Ajatus ei ollut mukana, mutta se on eri tarina.

Lasilla on loistava mokke ja kantaa :tappara: pitkälle keväällä. Keväällä ratkaisee myös kestääkö läpiajotilanteissa paketti kunnossa. Noin niinkuin esimerkiksi…

Joo lauantaina sen sitten näkee. Liput C-katsomoon ostettu…