Telia TV: Sisältö, selostajat ja studiotiimit

Johdattelun ja julistamisen voisi osaava juontaja tosiaan jättää vaikka kokonaankin pois maneereistaan (samoin kuin ajoittaiset, lähinnä paikalliskanava-vaikutelmia aikaansaavat tempautumiset oman jenginsä tunnelmamaisemiin kesken valtakunnallisen lähetyksen vetämisen).

Onhan kokonaissisällöissä Sanoman aikojen ummehtuneisuudesta jo jonkun verran päästy jonnekin päin - mutta melko ahtaan tunkkaisia mielipiteiden iskostelun ja keskustelun paimentelun kaikuja tuo kotimaan pääareenan lajipuhe valitettavasti yhäkin pahimmillaan vaikuttaa mukanaan kantavan. Vielä on matkaa aidon raikkaaseen moniäänisyyteen tai ennakkoluulottoman edistykselliseen keskusteluun. (Mikä on tietty ehkä sikäli osuvaakin, että puhe itse tyyleineen ja sisältöineen on edustanut kyllä hyviä vastakohtia omien agendojensa pelille esittämille vaatimuksille ja iskusanoille; aktiivisuus - passiivisuus, muutos - jämähtäneisyys, nopeus - hitaus, jne.)

Ehkä ei olisi ollut huono juttu, jos vaikka koko studiojoukkueet olisi laitettu uusiksi, kun uudistusten ajat käsillä olivat. Mutta hyvä kun edes jotain muutoksia saatiin - niistä ovatkin melkeinpä lähtöisin noiden osa-alueiden parhaat annit tähän kiekkokevääseen toistaiseksi.

Kyllä, mutta tuo on Ikalta harkittua sumutusta, ettei tulisi liian selkeästi esiin tuo kommentaattorille sopimaton selkeä HPK:n puolustaminen. Useammin kuin kerran on ottelun tiimellyksessä kommentoinut (hehkuttanut) selkein sanoin HPK:n onnistumisia. “Hyvä, että HPK onnistui siinä ja siinä”.

Kun vertaa Peksiin on Ika todella paska vailla minkään asteista objektiivisuutta, mikä on kommentaattorin tärkein ominaissuus!

V-tuttaa koko jätkä!

3 tykkäystä

Kirjoittaja on oikealla asialla, mutta on syytä tuoda esille yksi olennainen ulottuvuus: käytännössä jokainen asiantuntija näkee pelin aina tietystä näkökulmasta. Jopa Petteri Sihvonen, tuo kirjoittajan fantasioima puolueeton tarkkailija, näkee pelin, ylläri ylläri, jostain vinkkelistä. Petterikään ei analysoi peliä puhtaan aineistolähtöisesti, vaan kiinnittää huomion hänelle tyypillisiin ja mieluisiin tekijöihin. Kannattaa lukea vaikkapa Sihvosen twitter-tiliä, ja ynnätä, kuinka monta kertaa siellä mainitaan sana viive.

Aina kun objektiivisuus ja Petteri Sihvonen mainitaan samassa tekstissä, kannattaa nipistää itseään ja vierustoveriaan.

3 tykkäystä

Pekka Saravo ja Sean Bergenheim,loistavia äijiä

7 tykkäystä

Pitäisköhän tuolle Kalliolle keksiä muita hommia ens kaudelle. Ei nyt kauheasti annettavaa studion puolella. Muuten kyllä ihan hyviä tyyppejä studiossa. No Ika ńyt varauksin, välillä ihme juttuja mutta näkee kuitenkin pelin hyvin.

5 tykkäystä

Oon samaa mieltä. Kallio puhuukin kuin sillä olisi kuuma peruna suussa.

1 tykkäys

Missä kohtaa kommenttiani väitin Sihvosen olevan objektiivisempi? Sihvosella on oma tyylinsä. Rantasen NHL-apinointi ei uppoa minuun, koska hän ei pysty edes auttavasti osoittamaan korrelaatiota sille, mitä hän sanoo ja sille, mitä kentällä oikeasti tapahtuu. Vaikka Sihvonen olisi miten yksipuolinen kirjoittaja ja vaikka hän olisi kuinka “ei-objektiivinen” niin Sihvosen seuraajille kuten minulle ainoa arvo on se, että hän pystyy perustelemaan sanomansa sellaisella tavalla, että sen voi todeta itse pelistä ja sen voi allekirjoittaa.

Rantanen & Nyholm eivät vastaavaan pysty, koska he ovat jo päättäneet ennen kuin avaavat suunta, mikä on oikein ja mikä on väärin. He eivät pysty osoittamaan korrelaatiota pelistä sen kanssa, mitä he sanovat eikä kukaan muu pysty tulemaan samalla aineistolla samaan johtopäätökseen.

1 tykkäys

Eilen oli varmaan huonoin kokoonpano studiossa. Kallio aivan turha ja studioemäntäkin heikoin mahdollisista.

1 tykkäys

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Jääkiekkoanalyytikko Petteri Sihvonen

Ei lähtökohtaisesti mitään naisia vastaan kiekkostudiossa, mutta Suvi Puukankaan ulosanti on kyllä pääosin jotenkin todella tönkköä, vaikuttaa siltä, että miettii välillä ihan liikaa mitä sanoo ja siitä sitten muodostuu jotenkin korvaan särähtäviä lauseita. Nyholmista pidän kyllä itse.

Sekoitatkohan nämä naiset nyt keskenään? Puukangas jopa selviää työstään kelvollisesti ja kehittynyt kauden mittaan. Tämä eilen studiossa ollut Kaski sen sijaan on heikko juuri luettelemasi syiden takia.

5 tykkäystä

Joo meni sekaisin.

Taitaa tämä - vähän vaihtelevin tavoin - ennemmin yhdistää kuin erotella useimpia eniten huomiota kerääviä kommentaattoreita. Vaikka jotkut taas lienevät tehneetkin arvottamisen, ennakoinnin ym. “havaintoja” laajempien ulottuvuuksien kieltelystä omien uusimpien isku- eli mainoslauseidensa lähtökohdan.

Telian sisältöihin: Nyt alkoi kolmannessa välieräottelussa Tampereella olla jo varsin väsynyttä ja vieraspuolueellista tunnelmaa studiokommentoinnissa. Jotain rajaa ja ryhtiä taas näihin. Kierrätystä ketjuihin ensimmäiseksi, ja tarvittaessa lepoa ja aikaa palautumiseen uupuneimmille.

Seksi-Peksiltä toivoisin melkein vähän suorempia mielipiteitä asioihin. Kaartelee ja väistelee kysymyksiä, kuin 30 vuoden kokemuksen omaava poliitikko :smiley: Mutta iso peukku Peksille! Hyvää tekemistä studiossa :slight_smile:

Peksiltä muuten tulee sisältöä rivien välistä. Tai sellaisia viittauksia, mitkä sopii tiettyihin toimintatapoihin, joita Tapparassa on viime vuosina nähty. Ehkä jopa palstatotuuksia. TAI sitten minä luen asiat vahvistusvinouman läpi ja tulkitsen asiat haluamallani tavalla.

Harmi, ettei ole tähän heittää yhtään esimerkkiä, mutta monasti Peksin kertoillessa juttuja olen miettinyt tätä.

8 tykkäystä

Ei kuulu ei…saisko Jantan kuvan edes tohon pip-näytölle, vois lukee selostuksen huulilta

Muuten vois laittaa radiosta selostuksen, mutta tunnetusti tää Telia tulee sillä 3min. viiveellä niin ei oikein toimivalta kombinaatiolta sekään vaikuta.

1 tykkäys

Ei enään. Ainakaan täällä.

1 tykkäys

Pelasi ainakin siihen saakka kunnes siirryttiin,Halliin.
Ja Telia pahoittelee ääniongelmaa…

Toisaalata haittaakohan tuo,kun Ismo puhuu jatkuvasti päälle…

Näin on. Itse tulen viipeellä perässä. Ääni siis puuttuu hallilähetyksestä.