Telia TV: Sovellukset ja tilausvideopalvelu (vanha)

En, koska peliä piti katsoa siitä.

Pluginit ja kaikki sain asennettua ennen matsin alkua. Tiedän kyllä, että jotain radiosivustoja on blokattu ja nyt veikkaan, että myös teliakin olisi blokattujen listalla, kun juuri testasin, ettei ruutukaan oikein toimi. Ajatellut, ettei noi kaikki fanikamerat aina toimi =)

1 tykkäys

Onko täällä kellään muulla kuin mulla tuon Windows 10 -sovelluksen kanssa sellaista ongelmaa, että toisto jökittää tasaiseen tahtiin. FPS on ehkä 15 ja koko ajan?

Koska toi Chrome + lisäri toimii niin en ole jaksanut alkaa asparumbaan tuon takia, joten siksi kyselen onko joku täällä saanut Telian tekniikalta tuohon jonkun patenttivastauksen.
Itsehän tuolle ei pysty mitään tekemään koska sovelluksessa ei ole mitään asetuksia. Katsoin käyttiksestä, että näytönohjain jolla tuota ajetaan on GTX 980 niin kuin pitääkin, mutta oikein mitään muutahan tuolle ei oikein pysty tekemään.

Onko sulla ihan 60 Hz -näyttö? Ainakin joskus korkeamman päivitysnopeuden näytöt aiheuttivat esim. Netflixin Win10-sovelluksessa ongelmia, jos oikein muistan.

Joo, 60 Hz. Toisenä näyttönä telkkari.

Niin pätkii molemmilla? Jos jaettu tai pyörii samaan aikaan, en keksi muuta kuin koita ottaa toinen näyttöpääte pois, jos et jo ole kokeillut. Mulla on 970 eli aika samasta puusta veistetty, eikä ole ollut ongelmia. Eipä mulla muita ehdotuksia ole.

Joo, molemmilla näytöillä sama vika. Täytyy tutkia paremmalla ajalla tarkemmin.

Voisit kokeilla vielä asentaa tuon Telia TV -sovelluksen uudelleen Windows 10 koneelle ja testata onko tällä vaikutusta asiaan?

Onko sinulla millainen nettiyhteys käytössä ja oletko kytkenyt sen verkkokaapelilla vai langattomasti?

Niko@TeliaPartio

Just asensin ennen viestiäni tuon appin uusiksi. Nettiyhteys on 50M Telian kuitu ja pöytäkone on piuhalla reitittimen perässä.

Mikäli tuo tilanne ei muutoin selviä, niin voisit laitella meille häiriöilmoitusta mahdollisimman tarkoilla tiedoilla. Päästään sitä kautta tutkimaan asiaa tarkemmin ja ollaan sinuun yhteydessä. Häiriöilmoituksen voi jättää tällä lomakkeella.

Niko@TeliaPartio

2 tykkäystä

iOS sovellus oli taas spontaanisti kirjannut minut ulos joskus tiistain Jukurit pelin ja tämän aamun välillä.

Tätä on tapahtunut muutaman kerran kauden aikana.

iPhone SE jossa ajantasainen iOS.

2 tykkäystä

Sama oli käynyt minun padin kanssa.

Täytyy nyt tähän todeta, että ai onnea ja autuutta: muutan Tammikuussa asuntoon, jossa on Telian kaapeli-TV. Tarkoittaa sitä, että pystyn katsomaan pelit suoraan tv:stä.

1 tykkäys

iPhone 8 tehnyt saman.:face_with_raised_eyebrow:

3 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Telia TV: Tilausasiat ja hinnoittelu

@TeliaPartio saako sovelluksesta jotenkin vaihdettua kieltä/pelkkiä halliääniä valittua?

Ainakin aiemmin siitä jakarin kuvakkeesta on saanut vaihdettua kieleksi englannin jolloin kuuluu vain halliäänet. En oo hetkeen tosin testannut.

1 tykkäys

Juu, siis selaimella katsottaessa onnistuu sieltä. Sovelluksella jos katsoo liveä, niin tarjoaa vain kuvanlaatua jakarista. Näin ainakin ennen ollut, testailen tänään uudestaan.

Pelkät halliäänet on tulossa valittaviksi vielä kaikille katselutavoille, mutta hieman tässä on vielä eroavaisuuksia.

Mobiililaitteilta onnistuu myös jakoavaimesta painamalla kun vaihdat kieleksi englannin kielen :blush: Katseletko juuri mobiililaitteella, vai millaisella kombinaatiolla?

Sanna@TeliaPartio

1 tykkäys

Hyvä tietää, kiitos. Koneella win10 ja tuolta Microsoftin storesta ladatulla sovelluksella, mitä suosittelette käyttämään ensisijaisesti.

Win10 -käyttiksellä on ehdottomasti kannattavin käyttää juuri tuota sovellusta :blush: Tosin siinä pelkkien halliäänten ominaisuus on vielä työn alla, eli toistaiseksi ei siis valittavissa!

Sanna@TeliaPartio