Telia TV: Sovellukset ja tilausvideopalvelu (vanha)

@TeliaPartio Eikös tuon HTML5 -tekniikan pitäisi toimia muissakin, kuin Microsoftin selaimissa vai mitä tuo tarkoittaa…

Kuten Jatkoaika ennen kauden alkua kertoi, Telia on tähän mennessä käyttänyt vanhanaikaista Silverlight-teknologiaa mediasoittimessaan. Telia kertoi tuovansa vuoden 2018 aikana käyttöön uuden HTML5-tekniikan. Tämän lupauksen yhtiö joutui kuitenkin perumaan juuri ennen joulua.

HTML5-tekniikka piti saada käyttöön IE- ja Edge-selaimille. Tavoitteenamme oli saada se käyttöön jo ennen joulua, mutta testausvaiheessa tuli eteen ongelmia, joiden takia käyttöönottoa jouduttiin lykkäämään. Tästä olen hyvin pettynyt, Takanen avaa tilannetta.

Ja voi mä sanon, teliapartio… Yritin kattella kirjastosta Ässät - Tappara nii eihän se toimi… Virhekoodia puskee.Cb11:52000. Muutenkin hidas koko telia sovellus… Reklaaaamaaatiooo

Itsellänikin tällä hetkellä huono laitteisto. Ei muutoin, mutta tälle kyseiselle palvelulle joo. Tietokoneena toimii siis Apple MacBook, jolle kertynyt jo muutama vuosi ikää. Kaikki suoratoistopalvelut toimivat silti kuitenkin moitteetta, paitsi tämä Telia TV. Syynä tähän siis se, että Applelle ei ole saatavissa sovellusta tietokoneelle ja ainoa selain joka tukee tätä palvelua on Chrome. Chrome puolestaan vaatii tietokoneelta kaikista kovinta suorituskykyä, mikä voi aiheuttaa ongelmia vanhempien laitteiden kanssa. (kuten Telian omillakin nettisivuilla lukee) Aivan kauden alussa muutkin selaimet olivat tuettuja ja silloin ongelmaa ei ollut. Sen jälkeen pelit on katseltu tietokoneen kautta puuroutuvalla laadulla ja nykimisellä.
Puhelimeni kautta näen kyllä pelit hyvällä laadulla, mutta olisi mukavaa kuitenkin katsella isolta TV-näytöltä pelejä tietokoneen kautta viritettynä. Uutta tietokonetta en halua ostaa, kun kaikissa muissa käyttötarkoituksissa se pelaa hyvin. Tämä on aiheuttanut nyt harmaita hiuksia pidempään jo, ja jotain parannusta kaipaisi tälle Applen(tietokone)laitteiden ja Telia TVn yhteensopivuudelle.

Ei toiminut mullakaan, kunnes klikkasin latausvaiheessa sitä pylpyrää, mistä menee pelin alkuun.

En havainnoinut pylpyriä, mutta puhelimella ja tabletilla (android) menivät suoraan… Joku bugitus päällä tuos sovellukses oli. Vaikka tosin sama sovellus kaikis, mutta läppärillä ei toiminu. Toki se win10 niin siinäkö se että ei lähteny… No sain onneksi katottua

Kuinka vanha laite sinulla on? Minulla MacBook Pro (Late 2011) ja toimii kyllä Chromella pelit, tosin kuva ei ole kaksista, ainakaan ollut. Nyt en ole hetkeen testannut. Tästä syystä pääasiassa tulee katsottua iOS sovelluksella iPadin kautta.

Joo kyllä, mutta ensimmäisenä se tuodaan IE ja Edge selaimille. //Olivia

Statcounter.com -sivuston mukaan, IE:n ja Edgen yhteenlaskettu markkinaosuus Suomessa noin 6 % luokkaa. Vastaavasti Chromen markkinaosuus on noin 60 %. Miksi tuollaiset lilliputtitönkköselaimet ovat etusijalla kehitysprosessissa? Jos homma pitkän kehityksenkin jälkeen sakkaa niin vähemmän valittajia?

12 tykkäystä

@TeliaPartio

IE/Edge toteutus ei myöskään korjaa “muiden laitteiden” ongelmaa, eli Macit, Chromebookit ja Linuxit ovat edelleen paitsiossa. Yhteensä isompi markkinaosuus kuin IE/Edgellä.

9 tykkäystä

Liekkö koko prosessi helpompi toteuttaa IE ja Edgelle? Eli käytännössä mennään sieltä mistä aita on matalin. En tiedä, outoa että nuita paska selaimia käytetään, ovat muutenkin tosi raskaita ja hidas käyttösiä.

4 tykkäystä

Vieläpä kun Edge käyttäjistä valtaosa on WIN10 käyttäjiä, jotka voi ladata sen appsin.

2 tykkäystä

Johan mikkisofta on itsekin luovuttanut edgen suhteen:

Mutta kyllähän paskarauta Telian alustalle käy, muutenkin aika sontaa toimintaa kautta linjan.
Onhan se omalla tavalla mullistavaa kokemusta kieltämättä ollut…

2 tykkäystä

Täytyy muuten semmonen asia todeta, että mulla lyötiin töissä Chromebook koekäyttöön, että tutustu siihen. Siihen löyty TeliaTV-sovellus ja se toimii tässä Acerin Chromebookissa ku junan vessa. Ei mitään ongelmaa oo ollu tänään ku Hifkin ja Saipan peliä oon kattellu, eikä myöskään tiistain Kalpa-Lukko pelissä ollu mitään ongelmia.

1 tykkäys

Uudemmissa Chromebookeissa on täysi Android ympäristö mukana.

En ole sitten syksyn kokeillut, mutta sellainen käpy Telian sovelluksessa ainakin oli, että kuva ei näkynyt jos läppärin laittoi piuhalla isompaan näyttöön kiinni.

Raportoin asian ja se tyrmättiin löysästi ”Chromebook ei ole tuettu”-klausuulilla ja en jaksanut alkaa vänkäämään.

Täytyypä kokeilla jossain kohtaa Tähän peliin en ehdi testata. Mulle tää laite on ihan uus tuttavuus ja ihan mukava ensituntuma. Näppärän kokonen ja toi teliatv oli positiivinen yllätys sen jälkeen ku olin todennu, ettei Chromeen saa tässä laitteessa Silverightia.

En vain ymmärrä logiikkaa miksi taas panostaa alustalle, jonka määräaika on menossa umpeen :man_shrugging:

Kuten yllä mainittu, niin Microsoft kuoppaa Edge -selaimen EdgeHTML -ytimen ja panostaa Chromium -pohjaiseen ytimeen…

Odotuslistalla on edelleen:
-Päivämäärät Android -sovellukseen ohjelmille
-HTML5
-4K -laatu (tuleeko pudotuspeleissä kokeita)
-Peligrafiikan puutteet kuntoon
-Kilahdukset
-Tilausprosessin kuntoon saattaminen

Kyllä siitä hyvä tulee :slight_smile:

3 tykkäystä

Jos vaan ei ehdi soppari Liigan kanssa loppua kesken?:thinking:
Tällä vauhdilla saattaa niinkin käydä.

1 tykkäys

Sehän tässä itselläkin, että kun on 2 täysin toimivaa, ei kovin vanhaa ja jopa suht hintavaa läppäriä (toinen oma Mac, toinen työkone) ja kumpaankaan ei saa Telian sovellusta. Eikä todellakaan tunnu järkevän ihmisen teolta hankkia kolmatta konetta vain siksi, että pystyy katsomaan Telian lähetyksiä. Kun kaikki muu mahdollinen tosiaan toimii molemmilla.

Nyt olen sitten tarvittaessa yrittänyt käyttää tv.telia.fi -sivua. Vaihtelevalla menestyksellä. Välillä puurolaatua, usein heittää ulos erilaisilla virhekoodeilla. (Sorry, en ole enää jaksanut keräillä niitä). Ja EI, ei ole kiinni oman netin nopeudesta.

En edelleenkään ole tyytyväinen tähän vrt. Ruutu, mutta tällähän se on mentävä, jos SM-liigaa haluaa nähdä.

Kehitystä odotellessa.

Edit. Ja EI, en aio siirtyä Explorerin tai Edgen käyttäjäksi. En halua palata viime vuosituhannelle eli asap tämä muillekin selaimille @TeliaPartio

3 tykkäystä

IE ja Edge tulevat ensimmäisessä vaiheessa HTLM5-tuen piiriin. Myöhemmin myös muita selaimia mukaan eli niitä ei unohdeta.Tilausprosessiin ollaan tekemässä parannuksia myös jatkossa.
4K -laatua ollaan testaamassa nyt keväällä. Päivämäärät näkyvät TeliaTV-sovelluksen kirjastossa Liiga-otteluiden osalta ohjelman tarkemmassa infossa, mutta on totta tarkka päivämäärä ei näy suoraan ohjelman kuvakkeen alla otsikossa (kuten Liigan oheisohjelmissa päivämäärä on mainittu).
@iceman voitko vielä tarkentaa hieman tuota peligrafiikoiden osuutta, että millaisia puutteita niissä on tällä hetkellä? Kyllä varmasti matkalle on mahtunut muutama virhe grafiikoiden osalta, mutta niihin panostetaan varmasti.
//JoonasL

4k telkka mulla on, mutta millä laitteella sitä 4k kuvaa siihen telkkaan saa? Ite katon android puhelin + chromecast, kun muuten on luokattoman surkeeta kuvaa.