Telia TV: Sovellukset ja tilausvideopalvelu


(#LempäälänKevät) #1205

Toimii myös iOS-laitteilla.


(Antti) #1206

Hiukan irraliset lainaukset, mutta pointtini, on, että kun kausi alkoi, käsitin, että tuo on ainoa keino, jolla saan kuvan näkyviin omalla kokoonpanolla. Käsittääkseni IE ei ollut edes mahdollinen silloin. Tai nyt kun testasin, niiin silverlight olisi näköjään pitänyt asentaa, mutta suosittelivat kyllä chromeselainta. Kaikki on toiminut tähän asti kuin junan vessa tuolla kokooonpanolla, joten minulla ei ole ollut tarvetta tutkia asiaa. Ainoa, joka ei toiminut, oli viasatin kanavat. Tälläklin hetkellä

No eipä nuo Viasatin kanavat auenneet android puhelimellakaan ( HuaWei P8) eilen kun yritin änäriä tihrustaa. Sama virhekoodi ja tuli. Ja @TeliaPartio en koettanut asentaa sovellusta uudestaa toivoen toimisiko sitten. Ja kahden aikaan yöllä tuskin chattikään auki olisi ollut.

Vaihdoin kilpailijan appiin ja mitään ongelmia ei ollut Viasatin kanavia toistettaessa.


#1207

Tänään ensimmäiseen erään noin kaksikymmentä kertaa katkennut lähetys ja tullut tällainen viesti. Ihan toivotonta yrittää katsoa peliä.


#1208

Olosuhteiden pakosta ensimmäistä kertaa tällä kaudella tv.telia.fi kautta chrome selaimella koitan matsia katsoa. Uskomatonta puuroa tuo kuva. Viive 15ms, jitter 1ms, lataus 58.2 Mbps ja lähetys 9.9 Mbps. Koneella jolla katson on tehoja varmasti tarpeeks i5-7300HQ, 16GB ram.


#1209

Toi on iOS-laitteeseen viittaava vikakoodi Telian nettisivujen oppaan mukaan. Mä sain sitä viime viikonloppuna, mutta pääsin eroon päivittämällä sovelluksen uusimpaan versioon.


#1210

Kiitos tiedosta. Täytyy kokeilla. On joskus aiemminkin tullut tuo, mutta nyt tulee taukoamatta. Jännä juttu.

E. Näköjään on sovellus päivittynyt 30.1.2019.


#1211

Sittenhän mulla oli vanhempi sovellusversio kuin sulla! Joku pikkupäivitys oli tullut tälläkin viikolla. Asensin ja nyt toivon, ettei se ollut virhe!


(【ツ】) #1212

Jopa Telia ei suosittele Chrome -selaimen pluginin käyttöä (omilla tukisivuillaan). On monesti todettu huonoimmaksi vaihtoehdoksi katsoa pelejä.

Edit.
Ilmeisesti on ansaintakeino Telialle koodata huono plugin - hyvää palvelua :thinking:

Jos käytät palvelua Chrome-selaimella ja et ole varma laitteesi suorituskyvystä, voit olla tarvittaessa yhteydessä Telia Helppi -palveluun asian ratkaisemiseksi.

Helpin saa kiinni 0600 xx xxxx, palvelun hinta 2,25e/min, avoinna arkisin 8-20, lauantaina 9-16.30.


#1213

Tänään on Chromecast-kuvan laatu pumpannut enemmän kuin koko kaudella yhteensä. Toimii kyllä mutta laatu ailahtelee.

Kaistaa näyttäisi olevan tällä hetkellä noin 40 megaa, eli ei siitä kiinni.


(TeliaPartio) #1214

Liittyen virhekoodiin ja Viasatin kanavien näkymisen haasteisiin, kannattaa olla meihin yhteydessä vaikkapa telia.fi:llä kirjautuneena ollessa chatin kautta. Olemme chatissa 24/7 auttamassa :slight_smile:
// Tanja


#1215

Tuodaan ekana selaimelle jota Microsoft itse pyytää välttämään, tuntuu kyllä oudolta päätökseltä.


(#TeamRosolli) #1216

Millainen softatalo Telia on? Tuleeko esim. sovellus ns. in-house vai onko se ostettu ulkopuoliselta? Ainakin videopelimaailmassa Microsoftilla on tapana jeesata kolmannen osapuolen kehittäjiä oman teknologiansa kanssa. Voisiko tässä olla joku vastaava touhu kyseessä? En keksi muuta selitystä, miksi mentäisiin “silverlight”-ratkaisulla tai Edge edellä.

No, tällainen hatara laukaus pimeään.


#1217

Telia Tv: n kautta katsotut HBO sarjat ja tarkemmin sanottuna Game Of Thrones aiheuttaa harmaita hiuksia. Tuotantokausissa on jaksoja, joiden katsomista ei pysty aloittaan. Ihme sakkaamista. Koneena on omppu, joka lämpiää aina ihan tolkuttomasti, kun Telian sovellusta käyttää.


(#LempäälänKevät) #1218

Kehitystahdista päätellen pakko olla muualta ostettu. Oma veikkaus on että siellä on joku ikivanha pyhällä hengellä toimiva alusta ja nyt kovasti yritetään purkata uutta HTML5-versioo kylkeen. Ei tuollasen tekemisessä voi yli puolta vuotta mennä omalla porukalla. Tämä siis ihan omaa spekulointia vain.


(TeliaPartio) #1219

HTML 5:sta kehitetään kaikille tärkeimmille selaimille samanaikaisesti mutta Edgelle ja IE:lle se ehtii valmistua ennen muita. Kyse ei siis ole siitä että olisimme priorisoineet noita selaimia vaan että tuki näille kahdelle selaimelle saadaan ulos hieman aiemmin.

//Merja


#1220

Eiköhän siellä tunkata jotain DRM hirviötä.


(AJL Tappara-veikkauksen 16-17 voittaja) #1221

Helppiä!

Menin sitten vaihtamaan loistavasti toimineen kaapeli-tv:n tähän Telia tv:hen ja nyt kaipaisin apua. Siinähän televisioon liitetään sellainen pyöreä, onko se nyt se chromecast? Korvaa kai nykyisen digiboxin.

  • Miten sen avulla tallennetaan ohjelmia televisiosta?
  • Olisiko jollain antaa linkkiä missä olisi nämä käyttöohjeet?

Teinköhän tyhmän liikkeen?

Kiitos jos pystytte auttamaan!


#1222

Chromecastissa ei ole tallennuksen mahdollisuutta.


#1223

Eikö laitteiden mukana tullut käyttöohjeita??:thinking:

Lukeeko siinä pyöreässä laitteessa Arris?
Jos lukee niin ei ole chromecast.:blush:

Käyttöohjeet löytynevät Telian sivulta.
https://www.telia.fi/asiakastuki/tv-ja-viihde/telia-tv-digiboksi-laajakaistalla/kayttoonotto-4302W

Olisiko tästä apua?

Jos haluat katsoa jääkiekkoa pienellä viiveellä ja suurella toimintavarmuudella niin et tehnyt.


(AJL Tappara-veikkauksen 16-17 voittaja) #1224

Kiitos kaverit!

Eli mukana tuli juurikin tuo Arris, joten tämä puoli ok. Mutta kun meillä on kaksi televisiota ja tuo Arris on vaimon katsomassa tv:ssä ja minun tv:ssä josta katson urheilut, siihen tuli tuo chromecast, joten jos ymmärsin oikein, en pysty sillä tallentamaan??