Telia TV: Sovellukset ja tilausvideopalvelu (vanha)

Nettilähetysten viiveestä
Tämä on herättänyt toisinaan kommentointia tässä pitkässä keskusteluketjussa ja sain tähän nyt tekniikan puolelta tarkennuksia. Liigan otteluiden osalta hyväksyttävä viive nettilähetyksissä on määritelty 20 sekuntiin. Tämä taso on vastaavaa luokkaa kuin antenni-TV tekniikassa. Tilanne lienee myös livebetsaajien osalta ihan kohtuullinen.

Niko@TeliaPartio

6 tykkäystä

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Liigan televisio-oikeudet kaudesta 2018-19 eteenpäin: Liiga siirtyy Telialle

Telia TV:n käyttö nettiselaimella

Olemme saaneet jonkin verran palautetta täälläkin keskusteluketjussa, että Telia TV:n käyttäminen nettiselaimella pitäisi toteuttaa HTML5 tekniikalla. Saimme juuri tiedon, että meillä on suunnitelmissa
toteuttaa tekniikan uudistus tulevan talven aikana. Halusin kertoa tämän näin alustavana tietona, vaikka vielä ei ole antaa tämän tarkempaa aikataulua. Pyrimme kehittämään palveluita eteenpäin juurikin asiakkaiden palautteiden pohjalta ja tässäkin asiassa on siis parannuksia luvassa.

Laitevaatimukset tällä hetkellä

Chrome-selain on nyt tuettu Windows- ja Mac-käyttäjille. Telia TV netti- ja mobiilipalvelun käyttö Chrome-selaimella vaatii lisäosan asennuksen ensimmäisellä käyttökerralla. Lisäosan asennus on ohjattua ja
helppoa.

PC-TIETOKONEET

Käyttöjärjestelmä: Windows 7, Windows 8.1, Windows 10
Selain: Chrome
Sovellus: Sovellus on ladattavissa Windows 10-käyttöjärjestelmiin

MAC-TIETOKONEET

Käyttöjärjestelmä: OS X 10.9 (Mavericks)
Selain: Safari 7, Chrome

Lue lisää täältä

Merja@TeliaPartio

10 tykkäystä

2 posts were merged into an existing topic: Telia TV: Tilausasiat ja hinnoittelu

Pystyy katsomaan Teliaa kaksi samaan aikaan vaikka eri puolilta maailmaa. Niin on Telia luvannut. (Ruutuakin käytännössä pystyi kun tarvitsi, vaikka pätkäisikin pari kertaa erässä.)

3 tykkäystä

Moikka @Messi ja @rizka !

Juuri näin! :slight_smile: Jos käytössä on digiboksi tai kaapelikortti, pääsee Liigaa yhtäaikaisesti katsomaan lisäksi Telia TV sovelluksella kahdella laitteella yhtä aikaa. Jos käytössä on ainoastaan Telia TV sovellus, voi katsoa kahdella laitteella yhtä aikaa.

// Katja@TeliaPartio

3 tykkäystä

2 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Liigan televisio-oikeudet kaudesta 2018-19 eteenpäin: Liiga siirtyy Telialle

Katohan vaan.
Telia TV-sovelluksella saa tallennettua ohjelmiakin varsin helposti.
Nyt iso plussa tästä Telialle.

1 tykkäys

@BlueOval Kiitos! :slight_smile:

Tallennuspalvelu uudistui tämän kuun alussa ja mukaan saatiin uusia ominaisuuksia. Palvelusta voi lukaista lisää täältä.

// Katja@TeliaPartio

2 tykkäystä

Tallenteet katsottavissa 3 kk,jonka jälkeen ne poistuvat. Elisalla katsottavissa 2 vuotta. No ei sillä että näkisin painajaisia asiasta.

1 tykkäys

Erittäin hyvä huomio!
Yleensä tuo 3kk kyllä riittää, mutta 2 vuotta kuulostaisi paremmalta.

2 tykkäystä

19 viestiä siirrettiin toiseen ketjuun: Liigan televisio-oikeudet kaudesta 2018-19 eteenpäin: Liiga siirtyy Telialle

Lainaus avausviestistä:

Tässä ketjussa keskitytään puhtaasti tekniikkaan, sellaisena kuin se ajan hetkellä näyttäytyy. Tähän ketjuun ei siis spekulaatioita siitä mitä tuleman pitää, tai kommentteja itse sisällöstä.

Tähän ketjuun ei varmaan ole hirveästi sisältöä tarjolla näin kesällä, joten annetaan ketjulle pieni huili.

6 tykkäystä

Ketju avattiin ajastetusti 13 päivän kuluttua.

Nyt kun lähetykset alkoivat, kiinnostaa kovasti kommentit tekniikan toimivuudesta, kuvan laadusta, yms.

Tämä ketju on varattu niille joilla palvelu on jo tilattuna, eli käytännön kokemuksille.

1 tykkäys

Hyvin pelittää näin alkuun. Ei pätki eikä muitakaan häiriötekijöitä. Ja hakutoiminto näyttäisi pesevän Ruudun vastaavan. Toki Telian kirjastossa vasta yksi peli. Mutta siis löytää joukkueen nimi haulla kirjastossa olevat.

2 tykkäystä

Hyvä on laatu ja hienosti pelittää OnePlus 6 puhelimella. :slight_smile:

1 tykkäys

Telian sovellus Android kännykässä ja Chromecast yhdistelmä toiminut ainakin ensimmäisen matsin ajan pätkimättä.

Ps.
Lievä sumu/utuisuus kuvassa johtuu helteellä sulaneesta jäästä :yum:

1 tykkäys

Hunajata,hunajata,hunajata.

Boxin ja mobiilin kautta katsellut,nou probleemo.

1 tykkäys