Tietoturva ja -suoja

Johtuisko tästä? Ikävää, että et ole saanut hoidettua asioita joutuisasti.

Yksi viesti siirrettiin toiseen ketjuun: Teleoperaattorit ja -liittymät

Palvelunestohyökkäys ollut tänään mm. Suomi.fi -palvelua vastaan:

Palvelunestohyökkäys kaatoi iltapäivällä useiden valtionhallinnon viranomaisten ja ministeriöiden verkkosivustoja, kertoo Valtion tieto- ja viestintätekniikkakeskuksen Valtorin toimitusjohtaja Pasi Lehmus.

Palvelunestohyökkäys Valtorin palveluita vastaan tapahtui Lehmuksen tietojen mukaan noin kello 16.30. Se esti useisiin verkkopalveluihin tunnistautumisen, ja osa sivustoista ei auennut lainkaan.

Muun muassa valtioneuvoston, sisäministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön sivut olivat poissa käytöstä.

Myös poliisin verkkosivut olivat kaatuneet ja Terveydenhuollon Omakannan, Kelan ja Väestörekisterikeskuksen sivuille kirjautuminen ei onnistunut.

Valtorin asiakkuusjohtajan Mikko Vuorikosken mukaan kaatuneet sivustot käyttävät tunnistautumispalvelu Suomi.fi:tä.

”Hyökkäys oli poikkeuksellinen, sillä se kohdistui viranomaispalveluihin, joiden vaikutuspiiri on laaja”, Lehmus [Valtorin toimitusjohtaja Pasi Lehmus] kommentoi Talouselämälle.

Lehmuksen mukaan hyökkäys palveluun tuli ulkomailta, mutta toistaiseksi hyökkääjästä eikä hyökkäyksen tyypistä ei ole tarkempaa tietoa.

Mistähän päin maailmaa löytyy taho, joka tällaiseen on ryhtynyt. Vaikea kuvitella kenenkään saavan taloudellista hyötyä hyökkäyksestä. Ainakin omasta mielestä turhaa vaivaa.

Veikkaan että kyseessä jotain vastaavaa kuin joskus oli:

Siis käytännössä nuoriso homman takana.

WPA2 on taas murrettu:

http://etn.fi/index.php/13-news/8290-wifi-hakkeroinnista-tuli-juuri-paljon-helpompaa

Ei välttämättä. Ja tuskin selviää.

Palvelunestohyökkäyksiä ovat tehneet niin valtiot, teinit, rikolliset hakkerit kuin poliittiset aktivistit. Niitä on suuria ja pieniä, ja niitä tapahtuu useista eri syistä.
Alkuperä selviää vain harvoin, ellei hyökkäyksen tekijä ilmoittaudu itse.

Sun mäkkis ei oo seiffi:

Jään mielenkiinnolla odottamaan kiinnostaako Applea paikata aukkoa ja kuinka pian.

1 tykkäys

Kuulin tänään mielenkiintoisen tietoturvanäkemyksen, joka vähän poikkeaa valtavirrasta.

Perusidea oli se, että koska Google on luultavasti maailman paras tietoturvan saralla (tästä on aika vakuuttavaa näyttöä), oli näkemyksen esittäjän strategia keskittää verkossa jokatapauksessa tapahtuva vakoilu/tiedonkeruu Googlelle. Hänellä siis on käytössään kaikki Googlen palvelut, DNS:aa myöten.

Tämä on käytännössä vastakkainen lähestymistapa kuin “asiantuntijoilla”, jotka pyrkivät hajauttamaan tiedonkeruupisteitään selain- ja palveluvalinnoillaan.

Niin no tuossa on jo lähtökohtaisesti todettu, että peli on hävitty ja menty isoveljen kanssa naimisiin.

Argumentointi oli hyvä - kun data on mahdollisimman paljon yhdessä paikassa ovat riskit pienemmät ”hajauttajaan” verrattuna. Googlen tietosuojakäytännöt ovat alan selkeimmät ja läpinäkyvimmät. Google panostaa valtavasti tietoturvaan, koska on maailman houkuttelevin kohde ja murto olisi katastrofi bisnekselle.

1 tykkäys

Facebookin kusinen vakoilu-VPN Onavo lentää mäkeen Applen appikaupasta, toivottavasti Play Store seuraa pian perästä:

1 tykkäys

Googlen kämmi vahvisti, että se pystyy muuttamaan Android-laitteiden asetuksia etänä käyttäjältä kysymättä:

Onkohan joku isompi palvelunestohyökkäys meneillään, kun viranomaisten puhelinpalvelut ovat alhaalla? Samoin jotkut sähköiset asioinnit.

No, ingressi kertoo paljon. Eli joo, DoS, mutta puhelinpalvelun ongelmat johtuu operaattorista :slight_smile:

1 tykkäys

En ole varma kumpaan ketjuun tämän laittaisi

2 tykkäystä

Ohi on. Ainakin toistaiseksi. Kolme ja puoli tuntia kesti.

Tuosta uutisesta eli tästä:

Myös poliisin, käräjäoikeuksien tai maistraattien puhelimet mykistyivät päivällä. Häiriön syystä ei ole tietoa. Toistaiseksi ei ole tietoa, onko asioilla yhteyttä toisiinsa.

Miten helvetissä ne onnistuvat mykistämään kaikki viranomaisten puhelimetkin?

VOIPin ihanuus ja Tieto-insinööri on laittanut liikenteen kulkemaan saman single point of failuren läpi johon tuo muukin infra nojaa.

Ihan oikeasti vähän ihmetyttää (tai ei ihmetytä…), että valtion systeemeissä ei ole mitään load balanceria joka kestäisi DDoSin.

5 tykkäystä

Ruotsalaisille on lähetetty sähköpostiviestejä, joissa väitetään että heidän koneensa webbikamera on kaapattu. Uhataan jakaa ystäväpiirille arkaluontoista kuvamateriaalia, jollei rahaa heru.

Jutussa on myös se keino, jolla tällaisilta satavarmasti välttyy: teippaamalla kameran fyysisesti peittoon silloin kun sitä ei käytä. Mä kyllä yhä ihmettelen, miksei valmistajat laita jotain liukuvaa härpäkettä linssien kohdalle jo tehtaalla.