Tilausvideopalvelut: Netflix, HBO, C More, Disney+, jne (ei jääkiekko)

En tiedä mikä on viimeisin tilanne, mutta Googlen ja Amazonin välillä on ollut hieman kädenvääntöä jo useamman vuoden ajan.

Alkuvuodesta oli sellaistakin uutista, että Amazonin tuotteet saisivat YouTube -appia ja Chromecast Amazon Prime -appia, mutta tilanne on toki voinut jo muuttuakin.

Tällänen olis…

En mä kyllä jaksa alkaa kikkailemaan tuollaisia.

Omaan makuuni HBO on sisällöltään täysin ylivertainen. Johtuu siitä, että valtaosa parhaista sarjoista on HBO:n tuottamia ja olen mitä suurin sarjojen ystävä.

Netflix yltää parhailla sarjoillaan lähelle, mutta suuri osa Netflixin omista sarjoista on silti hieman huonosti tuotettua kamaa. Huono tuotanto näkyy paitsi käsikirjoituksessa myös lopputuloksessa: kokonaislaatu (kuvaus, äänet, musiikki, näytteleminen) ei vaan ole huippua. Massojen viihdyttäminen on toki se, mihin Netflix varmasti pyrkii: siinä missä HBO tekee laatukärjellä, Netflix tekee ensisijaisesti viihdettä. Eikä siinä mitään. Viihteellekin on paikkansa.

Elokuvatarjonta ei sen sijaan HBO:lla ole kaksinen eikä esim. tarjonta lapsille taida pärjätä Netflixille.

1 tykkäys

HBO on kyllä hyvä, mutta kuvanlaadussa häviää mennen tullen Netflixille.
106 tuumaista kuvaa katsellessa eron huomaa kyllä selkeästi. Itselle myös sarjat ovat tärkeämpi.

2 tykkäystä

Tekninen toteutus on tosiaan HBO:lla valitettavan heikkoa eikä asiaa paranna merkittävästi sekään, vaikka HBO:n ottaisi Telia TV:n kautta.

Aktivoin juuri viidennen ilmaisen Netflix-kokeilujaksoni (ovat kovia winbäk-kampanjoissaan), joten saapa nähdä, jäänkö nyt pidemmäksi aikaa asiakkaaksi ja miten sisältö on muuttunut sitten viime talven.

Kumma homma toi Telian kautta ja huono kuva. Mulla on Elisan kautta ja ihan jees kuva, ei toki Netflixin 4k tasoo tietenkään, mut hyvin kattelee. Muutenkin on pelannu hyvin, jaksit löytyy, pystyy jatkaan siitä mihin on lopettanu jne.

Siis Amazon Prime hintaan 2,99€/kk aluksi?

Joskus kokeilin ja otin pian pois. Vee käyrä nousi tappiin kun listoilla oli leffoja ja sarjoja jotka ei näy geoblockin vuoksi.

“New customers enjoy a promotional price of €2.99/month for the first six months and €5.99/month thereafter. Returning customers’ membership is €5.99/month.”

Laskua ei toki ole vielä tullut, mutta näin tuo näyttäisi tilausvahvistuksessa.

Muutama poiminta SK:n jutusta 26.7. koskien tilausvideopalveluita:

  • Alle 20-vuotiaiden television katselu on puolittunut 15 vuodessa ja laskee edelleen. Perinteisiä TV-lähetyksiä kuitenkin katsovat yhä ikäihmiset paljon
  • Puolet suomalaisista on käyttänyt tilausvideopalveluita viimeisen 3kk aikana
  • Kuitenkin: 84% 16-24 -vuotiaista käyttää maksullisia palveluita (useampi kuin ilmaisia palveluita)
  • Disney+ haastaa huhujen mukaan Netflixin myös hinnalla: 7€/kk
  • Apple kuitenkin pistää vielä paremmaksi: ennakkotietojen mukaan uusi AppleTV+ on ilmainen palvelu, jos sitä katsoo Applen laitteilla. Apple myös pestannut aivan huipputekijöitä - haasteena kuitenkin ohjelmien sopivuus Applen brändin kanssa
  • Myös Amazon on pelissä mukana: sen kalleimmalla sarjahankkeella (Tolkienin kirjoihin perustuva) on ennätyksellinen miljardibudjetti
  • Kun lehtien palstoilla kirjoitetaan HBO:n laatusarjoista, pyrkii esim. Netflix myös tarjoamaan hömppää. Netflixin monet suosituimmat sarjat ovatkin saaneet kriitikoilta murska-arviot.
  • Netflixin suosituimpien sarjojen osuus parin prosentin luokkaa, joten Disneyn ohjelmien menettäminen ei ole niin suuri katastrofi
  • Suomi on ainoa maa, jossa julkisen palvelun nettivideoalusta (YleAreena) on suositumpi kuin Netflix

Tiivistettynä: Pudotuspelit ovat alkaneet

4 tykkäystä

Apple kertoi juuri meneillään olevassa keynotessaan, että AppleTV+ julkaistaan yli sadassa maassa 1.11.2019. Hinta dollareissa 4,99, uskoisin olevan saman euroissa. Applen tuotteen tänä vuonna ostavat saavat sen vuodeksi ilmaiseksi käyttöönsä. Peli kovenee.

2 tykkäystä

Hinta AppleTV+ on 5,99 €/kk 7 päivän kokeilun jälkeen. Jopa kuudelle henkilölle (perhejako).

1 tykkäys

Kysymys on vain se, että onko AppleTV:llä vielä sellaista sisältöä, että kannattaisi maksaa edes se vajaa 6€/kk… Oprah ei vielä paljoa lämmitä.

Toki ajan myötä tilanne voi kehittyä.

Suomen Netflix-tarjonta on hinta-laatusuhteeltaan yksi maailman heikoimmista, kertoo Comparitech-verkkosivuston(siirryt toiseen palveluun) uusin selvitys.

Juttuun haastateltu konsultti toteaa, ettei siitä ole kovin kauaa kun Suomessa oli vain kaksi kanavaa. Joka vaikutti siihen mitä voit katsoa vapaa-ajallasi.

Pistin vaihtelun vuoksi HBO:n kiinni ja otin tilalle Amazon Prime Videon.

  • 7 päivää ilmainen ja ensimmäiset 6kk 2.99€/kk.
  • Käyttöönotto sujuvaa. Jos olet ostanut Amazonista roinaa tai verkkopalveluita, niin sama tili toimii.
  • Ikävä puute on että lasten ohjelmat eivät ole omassa ”suljetussa” osastossaan, vaan samassa näkymässä aikuisten sisällön kanssa.
  • Tarjontaa en pysty arvioimaan vielä, mutta katsellaan nyt ainakin The Expansen 3. kausi, kun se on loikannut Netflixilta tänne.
1 tykkäys

Jokos siellä toimii Chromecast?

En ole testannut käytännössä mutta nettisivujen mukaan kyllä.

https://www.primevideo.com/splash/watchAnywhere?ref_=nav_apv

Top gearin se uus tuotanto sieltä tuli katseltua. Ok viihdettä. Jotain vanhoja klassikkoelokuvia löytyi myös. Toimi muuten moitteetta oman töllön sovelluksessa, mut tekstitykset sai välillä kaivaa. Ja kaikkiin sarjoihin ei edes suomitekstiä. Se ei kyllä itselle iso miinus. Hintaansa nähden 4,5/5.

Netflix lakkaa toimimasta ainakin vanhemmissa Samsung telkkareissa. Muista merkeistä ei tietoa.

Edit. Mielestäni erittäin huonoa tiedottamista. kun tuote lakkaa toimimasta osalla kuluttajista alle kuukauden päästä eikä kukaan osapuoli ole tiedottanut vielä että missä laitteissa. Tämä tuskin jää vain Samsungiin.